Tuli mieleen yhdestä eilisestä keskustelusta: Joku kysyi neuvoa, kuinka saada mies hurmattua. Neuvojahan sitten sateli (minunkin toimestani), mutta myöhemmin aloin miettimään asiaa tarkemmin.
Jos kahden ihmisen välillä ei ole heti alunperin kemiaa, niin voiko sitä käytöksellään jotenkin luoda ja näin edesauttaa suhteen syntymistä? Sen toki tiedän, että olemassaolevan kemian voi tappaa helposti typerällä käytöksellä, mutta voisiko se mielestänne toimia toisinkin päin?
Jos kahden ihmisen välillä ei ole heti alunperin kemiaa, niin voiko sitä käytöksellään jotenkin luoda ja näin edesauttaa suhteen syntymistä? Sen toki tiedän, että olemassaolevan kemian voi tappaa helposti typerällä käytöksellä, mutta voisiko se mielestänne toimia toisinkin päin?
Vastaukset 25
Vanhimmat
Ohan ominaisuuksia jotka sytyttää sitä kemiaa. Eli tällanen alfauroksen tai alfanaaras ominaisuuksien tavoitteleminen.
Eihän se sinällään sitä kemiaa lisää mut tarjoaa lisää mahdollisuuksia siihen kemiaan törmäämiseen.
Mut sit toisaalta parisuhteessa. Ohan niitä kemioita kadonnu ajan saatossa jos sitä ei vaali.
Mun mielestä on mahdollista että aluks sitä kemiaa ei aina ookkaa ja sit molemmat kasvaa aikuisemmaks ja muuttuu johonki suuntaan niin sit törmätessä uudelleen sitä kemiaa saattaa löytyäki.
Jos ei vaan oo sitä jotain niin ei sitä millään siihen mukaan saa. Ennemminki tulis kaverifiilistä. Mut toisaalta voihan se ihastus kehittyä myös pikkuhiljaa vaikka harrastuksen parissa.
että ulkoisen olemuksen muunnoksella voi olla hyvinkin myönteisiä vaikutuksia. Tosin uskon, että se "kemia" on jo olemassa, mutta ulkoinen olemus on vain ollut joissain tapauksissa esteenä.
Ihminen voi olla avoimen suvaitsevainen ja hyväksyvä. Paljon helpompi luoda kaikenlaisia ihmissuhteita. Tää tarkottaa myös, että ympäristö ja muut ihmiset 'luo' tilaa.
Miksi ylipäänsä ihmisillä on niin kauhea tarve pariutua? Onko se yhteisön paine vai mikä? Koska mielestäni koko kysymys on jo lähtökohtaisesti absurdi, miten muka sitä kemiaa voisi pakottaa? Ja miksi pitäisi?
Luulen että suurin osa ihmisistä ei edes oikeasti tunne paljoakaan vetoa kumppaniinsa, yhdessä ollaan vain sen takia koska "niin kuuluu tehdä."
En ainakaan halua uskoa, että olisi kovin paljon niin henkisesti mitättömiä ihmisiä, jotka eläisivät jopa yksityiselämäänsä ulkoisten painenden mukaan. Vai tunnetko useitakin sellaisia?
joskus aikoinaan niin on varmaan ollutkin, kun eroja katsottiin pahalla.
Pariutuminen on biologinen ja psyykkinen tarve ihmisellä. Ihmisellä on vaisto lasten saamiseen ja elämän jatkumiseen ja parisuhde on instituutio, joka toimii tämän tarpeen hyväksi. Parisuhde on parhaillaan myös ihmisen kokonaisvaltaista kasvua, toisten huomioonottamista ja ihmisen tarpeita tyydyttävä rakenne. Ts. parhaimmillaan parisuhde tekee ihmisestä kypsemmän ja elämässä paremmin menestyvän yksilön.
Se mikä tämän kaiken tiellä on, on ihmisten henkiset arvet, joiden takia oikea läheisyys on pelottavaa ja syyllisyyttä ja surua pyritään viemään juuri niiden niskoille, jotka siinä lähellä ovat.
Surut pitää surra pois ja omaa itseä pitää kasvattaa, jotta on valmis sitoutumaan ja tulemaan onnelliseksi läheistensä kanssa.
kyllähän se suhde voi syntyä pelkillä toimintamallin muutoksilla, muttei se sitä kemiaa kyl synnytä. Mä en edes tiedä mikä saamarin kemia on? Keskinäinen ymmärrys? Vai mitä se on, intohimoa? Kenties noita molempia sopivassa suhteessa, ja muillakin mausteilla höystettynä? Vai, onks se joku ihan oma juttunsa?
Vaikeaa kai sitä on tarkasti määritellä. Minusta se on jonkinmoinen tunne, että se toinen ihminen vetää puoleensa. Ei nyt aivan himoa, mutta kai se jotain sen kaltaista on.
ehdottomasti intohimoa.
On se enemmän kuin intohimoa. Koska intohimoa voi tuntea muutakin kuin ihmistä (seksiä) kohtaan. Ja sitäpaitsi intohimo viittaa enimmäkseen seksiin. Eli kemia on eritason asia.
Synkkaaminen yhteensopivuus intohimo himo kiinnostus.
Himoita voi seksinkin takia, eli ei tarvitse välttämättä henkilöstä pitää. Eihän muuten bordellitkaan olisi olemassa.
himon ja intohimon eroksi?
hm.
Eikä intohimo tule jostai syvemmältä?
Himo on hetkellisempää, pinnallisempaa. Himo on jotenkin eläimellisempää.
Mitä sä ajattelisit?
Suutelee intohimoisesti. Suutelee himokkaana. On niillä jokin ero.
Intohimoisesta käyttäytymisestä on kyse esim. silloin kun mies nuuhkii ekstaattisesti naisen päältään pudottamiaan vaatteita ennen itse asiaan siirtymistä... sensuaalisempaa toimintaa kuin akti.
Niinku ihan oikeassakin kemiassa, kun kahta ainetta yhdistetään, ni syntyy ihan uusi aine. Eli, kahden ihmisen välillä oleva kemia on kenties sitä, että molemmilla on tunne, jotta tästä syntyy jotain uutta ja hyvää. Sit ku niitä aineksia sekotetaan ajan kanssa lisää, ni kuulua vaan, että *puff*. Toisaalta, suurimmat keksinnötkin ovat syntyneet vahingossa, tai toisten reaktioiden yläjäämä- tai sivutuotteina...
Joo, parempi ku ei mieti koko kemiikkaa, fysiikka on selkeempää.
Mutta jos sen voi tappaa, niin luulisin, että uinuvana olevan voi herättää myös. Se "kemia" ei ole vain "käynnistynyt" syystä tai toisesta, vaikka ihan niin simppelistä syystä, että sille ei ole ollut tilaa elämässä.
En usko, että jos sitä ei oikeasti ole ollut alunperinkään, ei sitä missään vaiheessa tule. Mutta mistä tietää onko se "kemia" vain uinumassa odottamassa heräämistä?
Päivi Lipposelta, omien sanojen mukaan Päivi L. ei ollut pätkääkään kiinnostunut Paavosta.
Kylläpä säkin pohdit.
"Jos kahden ihmisen välillä ei ole heti alunperin kemiaa, niin voiko sitä käytöksellään jotenkin luoda ja näin edesauttaa suhteen syntymistä? Sen toki tiedän, että olemassaolevan kemian voi tappaa helposti typerällä käytöksellä, mutta voisiko se mielestänne toimia toisinkin päin?"
Tässä asiassa mä olen varmaan jonkin sortin nihilisti... Musta ei ole mahdollista "synnyttää" kemiaa, jota ei ole olemassakaan ( ajatellen parisuhteita) enkä erityisesti ymmärrä, että miks (sellasessa tilanteessa) pitäis yrittääkään. Kai suhteeseen voi alkaa ilman kemiaakin, mut kohtuullisen tylsäksi senkin luulis käyvän, että esim. itse tykkäilee, mutta toinen ei...
Rakkaus ei tietysti aina synny ensisilmäyksellä, vaan voi joskus syttyä vasta myöhemminkin. Luulis kuitenkin, että tuskin erityistä "kemiaa" syntyy myöhemminkään, jos minkäänlaista sellaista ei molemminpuolisesti ole jo alkujaankin ollut.
Ihminen joko hurmaantuu tai sitten ei.
että kemiaa joko on tai ei. Se tapahtuu luonnostaan.
Ehkä joissain tapauksissa on mahdollista, että asiaan voi itse vaikuttaa. Mutta ihanteellisin tilanne olisi, että se tapahtuu itsestään.
missä voi vaikuttaa on sellaisia kun laitetaan hurmurivaihde päälle. Silloin voi edesauttaa sitä "kemiaa". Paitsi silloin se menee kusetuksen puolelle. Harvat naiset tunnistaa sellaisen kun se heidän kohdalle sattuu.
a) heti alussa kemiaa --> kemia häviää kun oppii tuntemaan miestä
b) alussa ei kemiaa, mutta mielenkiinto lisääntyy hiljalleen --> tulee hyvä.
c) alussa ei kemiaa --> ei kemiaa myöhemminkään.
Tähtään siis niihin tapauksiin, missä vahva kemia ei tee tepposia alussa, vaan joku mielenkiinto pitää yhdessä.
yritykseni meni pieleen minut pyydettiin treffeille :(
Unohdit mainita oleellisen työkalun, eli karisman..luonnollisuus
ei väkisin yrittämällä mitään oikeaa tuu :)
kemia on yhtäkuin lämmin välitön ihminen se luonnollinen joka ei yritä väkisin niillä iänikuisilla pelaajan kulahtaneilla tavoillaan tehdä vaikutusta toiseen ihmiseen.
Avoin katse, eli avoimuus, luottamuskin, välittömyys :)