hallinnoima yhteiskunta?
Ei tarvitse käyttää mielikuvitusta
"Sukupuolten väliset suhteet avioliiton ulkopuolella on kielletty laissa Saudi-Arabiassa. Lain rikkomisesta on perinteisesti langetettu ankaria rangaistuksia."
Naiset saavat käydä töissä vain tietyissa rajoitetuissa ammateissa, äänioikeutta naislla ei ole, eikä myöskään oikeutta ajaa autoa. Julkiset teloitukset ovat käytössä ja myös miehiin kohdistuvat hmisoikeusrikokset yleisiä.
Minkälainen olisi
22
698
Vastaukset
- nyt huomioon
pari pikkuseikkaa.
Se mihin perustuu islamilainen maailma, on noin 600 vuotta nuorempi kuin meidän asuttamamme länsimainen "sivistys", mikä perustuu aika pitkälti kristinuskoon. Minkälaiset oli kristillisen maailman ihmiset noin 600 vuotta sitten? Minkälainen oli yhteiskunta silloin?- länsimainen
kulttuuri on peräisin Välimeren seuduilta ja Yl-Afrikasta, Lähi-Idästä.
Vanhempaa kulttuuria ja ihmisasutusta siellä on kuin täällä. - perustuu
länsimainen kirjoitti:
kulttuuri on peräisin Välimeren seuduilta ja Yl-Afrikasta, Lähi-Idästä.
Vanhempaa kulttuuria ja ihmisasutusta siellä on kuin täällä.kulttuurimme moraalikäsitykset? Sitä lähinnä tarkoitin. Sori ilmaisuni puuttellisuus.
- eikä ne meistä
perustuu kirjoitti:
kulttuurimme moraalikäsitykset? Sitä lähinnä tarkoitin. Sori ilmaisuni puuttellisuus.
- Ei niistä tarvikaan
eikä ne meistä kirjoitti:
päästä eroon. Riittää kun lakkaa uskomasta muiden tulkintoja niistä. Riittäkö kun tekee niistä instituutioista tarpeettomia. Kaikki järjestäytynyt uskonto on istutettu ihmisten sydämmiin pelolla. Pelko ei ole oikea perusta uskomiseen. Tänäpäivänä on riittävästi tietoa ja vertailukohtia muodostaakseen oma käsitys asiasta. Siksi islamilaisessa kulttuurissa on kaikki niin kuin on. Ei voi antaa ihmisille tietoa siitä, mistä todella on kyse, koska moni menettää valtansa. Mukaanlukien uskonto. Samasta syystä kai pidettiin kristillisessä maailmassa lukutaidottomuutta yllä, jotta jotkut ei pääsisi lukemaan itse ja kyseenalaistamaan valtaapitävien tulkintaa.
Loppujen lopuksi jokaisen uskonnon perusta on aika pitkälti sama. Siinä on seurattu luonnon kiertokulkua ja kerrottu siitä vertauksin. Henkilökohtainen mielipiteeni asiasta.
- Yhteiskuntasillon
Ei olisi viikonloppuisejä ei huoltajuusriitoja. Kaikki vois olla paremmin.
- rehellisesti sanottuna
en näe enkä keski mitään hyvää islamilaisissa kulttuureissa/maissa.
- töihin
Nyt näyttää usein naisten kolutus menevän hukkaan
Ämmät poikivat eka kundille sit yh:na keplotellaan avustuksia kalastellen. Joten vastuu
omasta elämästä ja pärjäämisestä.- sit naiset
niiqu käy töissä?
- pois?
Eli sun vaihtoehtoko olisi islamtyyliin tappaa ne?
Mitä ei ole/näe, sitä ei ole olemassa.
- MMies
Joku kepulaisten hallinnoima kasarmi, siis? Eipä sillä paljoa eroa olisi tähän nykyiseen Rahan hallinnoimaan kasarmiin.
- Ei paha?
Eikä tarvi käyttää mielikuvitusta.
- ulos ja
jotain rähmää satelee.
tuli jossain uutisissa, että saudi-arabiassa oli parikytä miestä pidätetty flirttailusta ja muusta vastaavasta siivottomasta käytöksestä.
Joo, ei ollut vastaus varsinaiseen kysymykseen, mutku mua ei oikein kiinnosta noi 'olisi'-kysymykset.- se ollut
'olisi', vaan preesenssissä on.
- Jolla on vähänkään
järkeä päässä ei tahdo tänne mitään tuon kaltaista kulttuuria! Islamilainen maailma on auttamattomasti ajasta jäljessä, mutta pikkuhiljaa se sielläkin muuttuu. Liian hitaasti tosin.
Mitä vikaa tässä meidän kulttuurissamme on, siihen verrattuna? On tässäkin omat ongelmansa, sitä en kiellä, mutta jos vertaan islamilaiseen maailmaan, meillä on hyvin asiat. Yksilön oikeudet on meillä paremmat ja itsemääräämisoikeutta kunnioitetaan. - yhteiskunnassa
naisilla olisi äänioikeus ja yhtäläinen mahdollisuus vaikuttaa asioihin kuin miehilläkin. Naiset myös hallinnoisivat yhteiskuntaa yhdessä miesten kanssa miesten hallinnoimassa yhteiskunnassa.
- Saudeissa
ei sitten ole noin?
siis yhtään tuota mielikuvitusta, aivan oikein, ei sinullakaan.
Äääh, sori. Siis kyse on aloittajan kapeakatseisuudesta.- tyyp. miehinen vastaus
Etkä edes perustele mitenkään.
Mainitse edes yksi maa/valtio/kulttuuri, joka pelkästään miesten hallinnoimana oli 1) toiminut 2) ollut edes jossain määrin tasa-arvoinen eli suonut ihmismäiset elinolosuhteet erilaisille ihmisille tai EDES pyrkinyt tähän. tyyp. miehinen vastaus kirjoitti:
Etkä edes perustele mitenkään.
Mainitse edes yksi maa/valtio/kulttuuri, joka pelkästään miesten hallinnoimana oli 1) toiminut 2) ollut edes jossain määrin tasa-arvoinen eli suonut ihmismäiset elinolosuhteet erilaisille ihmisille tai EDES pyrkinyt tähän.montaakaan vuotta taaksepäin katsottuna mennyt aikaa, kun inuiittien sukulaiskansoilla oli tapana pyytää vierasta kulkijaa sittämään kylän nainen.
Joko jonkun miehen vaimo tai tytär, mikäli tyttärellä oli ikää tarpeeksi suvun jatkamista katsoen.
Näin toimiessa, ei pienilukuinen kansa nainut ristiin.
Ja historian havinassa tuskin naiset siitä päättivät.
ps Sue Harrison kirjoittaa hyviä kirjoja.
Itse asiaan, aloittaja katsoi ainoastaan Lähi-Itään.
Karu totuus on, että on muitakin maa-alueita kuin se, Unohtamatta, että myös Suomella on itäinen rajanaapuri.
Elämme siis tavallaan Lähi-Idässä.
Vai eikö ole muita maita kuin Lähi-Itä?
ps. iniuutit asui muuallakin kuin Grölandin saarella.- heh heh ja heh heh
tyyp. miehinen vastaus kirjoitti:
Etkä edes perustele mitenkään.
Mainitse edes yksi maa/valtio/kulttuuri, joka pelkästään miesten hallinnoimana oli 1) toiminut 2) ollut edes jossain määrin tasa-arvoinen eli suonut ihmismäiset elinolosuhteet erilaisille ihmisille tai EDES pyrkinyt tähän.heh heh - että teit sitten Cat.Mintit ja poistit kommenttini, jotka eivät sinulle sopineet, ja laitoit omasi uudelleen.
WAUDE.
Mä tajuan vielä tuon poistonkin, mutta en tajua uudelleenlaittamista.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5271678Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18857- 83811
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101776- 63705
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49701- 63656
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2647Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?63567- 65523