Oli se mukavaa kun sai olla melkein karaoken alkumetreiltä mukana laulamassa. Olin niin innoissani laulamisesta, että puolet ravintolayleisöstä ja karaokelaulajista ärsyyntyi esiintymisestäni. Kävin vakipaikassa ja jouduin kiusaamisen kohteeksi vähitellen.
Tiesin, etten ole mikään hyvä laulaja mutta intoa oli sitäkin enemmän.
Nyt jälkeenpäin naurattaa tilanne. Miksi ei saa olla innostunut? Ei se tarkoita sitä, että laulaja luulee osavansa laulaa. Kaksi eri asiaa.
Nykyisin yleisö osaa suhtutua jo huumorilla.
Tiesin, etten ole mikään hyvä laulaja mutta intoa oli sitäkin enemmän.
Nyt jälkeenpäin naurattaa tilanne. Miksi ei saa olla innostunut? Ei se tarkoita sitä, että laulaja luulee osavansa laulaa. Kaksi eri asiaa.
Nykyisin yleisö osaa suhtutua jo huumorilla.
Vastaukset 2
Vanhimmat
suomattomuudesta. Ihmisten synkästä mielestä. Karaokepaikat valitettavasti ovat nykyään hyvin vastenmielisiä paikkoja. Yleisö on tympääntynyttä, huudellen laulajille, vetäjille mitä lystää. Itse en kulje kolmea kertaa enempää samassa paikassa, koska jo sen jälkeen alkaa mulkoilu ja näkyvä välinpitämättömyys ja kaikenlainen karkea arvostelu,sekä huutelu. ( Muistan katsoa peiliin...) Vaikka vastausta ei sieltä löydy ulkonäköni arvostelijoillekaan.
Mutta kun vain haluaisin laulaa - tulkita tunteita, joita säveltäjät ovat vanginneet, sanottajat selvittäneet. Mutta karaokeen kyllästyneet ihmiset luulevat laulajien, kuten minunkin vain tuovani itseäni esille. Että haluan olla olevinani jotain... Tätä ajatusta minä en lainkaan ymmärrä. Olen siis asennevammainen.
Silti nämä "patukat" ja "pessit" eivät ole valmiita maksamaan lanttiakaan oikeidenkaan artistien kuuntelemisesta. Tylsä yleisö tollaisena olisivatkin. Synkkä kansa. Väärä harrastus meille. Käy yhtä hyvin yhteen kun jää ja tuli.
Me olemme monessa mielessä aika poikkeava kansa -- kaikkine ihme ominaisuuksinemme.
Karaokeen ollaan kyllästytty. Kyllästytty kadehtimaan toisen iloa, intoa, eläväisyyttä, hymyä. Eniten taputuksia saavat todella harvat, oikeasti egoansa puhkuvat ylimieliset laulajat, jotka eivät edes vaivaidu kiittämään taputuksista. Pitäen kaikkea - kuten kyllästynyt yleisökin - itsestään selvänä. Koira vissiin koiran tuntee...
Sitäpaitsi onhan tänäpäivänä iloinen, tasapainoinen, innostunut ihminen, vähintäänkin hullu... Joka on syrjäytettävä ja eliminoitava erilaisuudessaan.
Me ollaan aika sii-peri -a:sta, syvältä sieltä.
Joskus säälittää ravintoloitsija, vetäjä ja laulajaparat. Nyt olen kertonut oman näkemykseni kokonaisuudesta, nimeltään karaoke, jossa kukaan ei tykkää toisistaan, eikä soisi mitään toisilleen. Tai ainakin jokin osanen ei toimi, kokonaisuuden ontuessa. Jopa jonkun omat lempikappaleet ovat myrkkyä jonkun muun laulamana!
Pthyi, onneksi minä olen keksinyt oman vieroituslääkkeeni tähän vuosia kestäneeseen puremaan. Naurattaa minuakin; pellehän olen ollut, vielä vissiin joskus narriksikin yritän yletä - osallistumalla johonkin skapaan, vain saadakseni extratodistuksia kovasta maailmasta, josta äiti varoitti aina - enkä pölvästi uskonut! Voi olla että kuullaan tai ei kuulla tilletallea, riippuu mistä roikkuu - Muutoksiin valmis ihminen on elastinen, elävä ja ah niin vapaa ja vahvistunut sitkeydessään. Kiitti!
Jossa mun olisi pitänyt olla aikoja sitten. I'm so sorry, sorgen morgen. Avautumisestakin tulee onneksi monestikin krapula. Mutta en kadu, kadut ovat kulkemista, ei itkemistä tai oksentamista varten.