Tapailin miestä tiiviisti, mutta pikkuhiljaa huomasin miehen etääntyvän ja ahdistuvan ja mies katosi kuin pieru saharaan, tai ei nyt ihan, mutta viikkoon ei ole kuulunut mitään. Enpä ole viitsinyt sen suuremmin roikkua perässä ja nöyryyttää itseäni, kaikkihan meistä on ansainnut ihmisen joka oikeasti pitää kiinni ja haluaa olla yhteydessä. Mietin vain että onko se niin hirveästi vaadittu että voisi suoraan, päin naamaa sanoa että ei kiinnosta.
Vai pidetäänkö polkua avoinna jos sittenkin iskee tarve palata takaisin kun parempaa ei löydy?
Vai pidetäänkö polkua avoinna jos sittenkin iskee tarve palata takaisin kun parempaa ei löydy?
Vastaukset 13
Vanhimmat
"Vai pidetäänkö polkua avoinna jos sittenkin iskee tarve palata takaisin kun parempaa ei löydy?"
Eikös tuo juuri ole miehille tyypillistä käytöstä.
on voinut joutua onnettomuuteen ja siksi ei ole ilmoittanut mitään.
Tai mahdollisesti ahdistunut niin paljon, että pelkää sinua. Toki tuo ahdistuminen oli sinun päätelmäsi.
Ei hän mihinkään onnettomuuteen ole joutunut.Elää hengittää ja vi pulleasti. Ahditumisensa on ilmoittanut, tosin ei kertonut että se koskee myös minua ja suhdettamme.
Mutta toivoisin kyllä nyt miesnäkökulmaa siihen, että onko asioiden suoraan sanominen ihan yleisesti ottaen ylitsepääsemättömän vaikeaa? Kun ihan oikeasti kerranhan se vain kirpaisee. Ja tuntuis että jos ei muuta, niin jokaikinen ihminen on ansainnut ainakin hitusen rehellisyyttä.
on monenlaisin, myös miehiä.
Koska hän on kertonut ahdistuneensa myös sinusta, unohda koko mies.
Suoraan sanomista moni pelkää siksi, että pelkää satuttavansa toista.
Mikään ei tosin olisi estänyt miestä vetäytymään siististi, sanoen "Anna anteeksi, en pysty seurustelemaan".
"mutta viikkoon ei ole kuulunut mitään."
- Voi herranen aika sentään. Eikö se yhtään välitä sinusta. Ei kai sillä vain ole....omakin elämä? Ei kai sentään?
kuule pitkä aika naisen mielestä, ottaen huomioon että kaksi kuukautta on ollut miltei päivittäin tekemisissä.Ja sitten vain hiipunut ja hiipunut Ja koska minullakin on oma elämä emme ole nähneet kuin lähinnä viikonloppuisin.
ja tiedän olevani hysteerinen nainen, mutta ihmettelen lähinnä suoraan sanomisen hankaluutta..
Tuli mieleen sama: viikko on pitkä aika jos sitä ennen yhteydenpito on ollut päivittäistä.
Suoraan sanominen on kuitenkin aika vaikeaa jos ei ole varma mitä haluaa. Anna miehen miettiä asiaa rauhassa.
mietiskellä.
Sydäntä vain puristaa hetkittäin kun mies tuollalailla katoaa, mutta sainpahan edes jossain muodossa "purettua" asiaa:)
Miehen miettiessä voi vaikkapa iloita siitä että ruoho taas kohta vihertää ja odotella miehiä jotka ilmoittavat ennenkuin katoavat.
Juu, pidä silmät avoinna ja nauti elämästäsi. Saattaa mies vielä hätääntyä kun ei sinusta mitään kuulu ja pelkää menettävänsä sinut toiselle :)
>Tapailin miestä tiiviisti, mutta pikkuhiljaa huomasin miehen etääntyvän ja ahdistuvan
Kumpa iteki tälläset asiat tajuis etukäteen, ni osais sudenkuopat välttää. Mut, tää on tietty lohduttavaa lukee, että naiset näköjään huomaa noi asiat etukäteen itekseen, mut silti ajavat miehen pakosalle.
>pidetäänkö polkua avoinna jos sittenkin iskee tarve palata takaisin kun parempaa ei löydy?
Ei pidetä. Mut, jos nainen kerran tajuu ajaneen miehen ahdistukseen, ni kuinka se ei sit enää sitä tajua, ettei sitä miestä enää kiinnosta? Se on sit se sanomisen arvonen juttu(ko?). Ohi on.
No kysyisinkin että kuinkas toimia ettei se mies lähtisi pakosalle? Kun en tietääkseni ole miestä pakottanut elämään omaa elämääni ja ottamaan itseäni huomioon jokaikisenä hetkinä, vai olisiko pitänyt? En ole myöskään ahditellut kysymyksillä suhteemme tulevaisuudesta. Ehkä olisi pitänyt ollakin tosi rasittava ja hankala,nimittäin monesti teki mieli, voisi sitten testata miehen kiinnostuksen laatua ja pysyvyyttä.
Tajuan ettei miestä kiinnosta,ja tajuan että ohi on, mutta en tajua ettei ahdistuneisuudestaan huolimatta kykene sitä sanomaan ääneen, vaan sitävastoin yrittää olla entistäkin miellyttävämpi ja jotenkin ylikohtelias ja niinkuin sanoin, häipyy kuin ei olisi koskaan. Vai kohtasinko vain munattoman miehen, joka ei oikeastaan ole kykeneväinen ottamaan vastuuta omista tekemisistään ja niiden vaikutuksista muihin ihmisiin?
sitä vaan risoo itteekin, että juttu meni mönkään, eikä se vaan tiedä kuinka se sen asian sulle sanois. Mut, en tiiä, kuhan arvailen.
luoja yksin tietää..
Kylläpä se sieltä ilmestyy, jos on ilmestyäkseen. En voi kylläkään vannoa että pystyn häneen suhtautumaan samalla avoimmuudella, mutta aika näyttää. Hengitetään