Perhearvojen konkurssi?

Ei taida mistään uudesta asiasta olla kysymys.. Nkyisin me ihmiset elämme "tässä ja nyt"-elämää, jossa huomista, ainakaan yhteistä huomista, ei muka tule koskaan...
Itse tiedän ukkini olleen uskoton mummilleni (molemmat jo edesmenneitä)useita kertoja pitkän avioliiton aikana ja usein tästä syystä mummi lehmän kylkeä vasten kyyneliä vuodatti. Olipa joskus ihan erokin harkinnassa. Kuitenkin yhdessä pysyivät ja viisi viimeistä vuotta ukki hoiti mummin petipotilaana "vihanneksena". Ukki oli ainoa jonka mummi muisti tai tunnisti. Jos olisivat eroon aikanaan päätyneet niin yksinpä olisi ja turvattomana mummi viimeiset vuotensa viettänyt... Eikä enää viimeisinä vuosina itkettänyt petetyksitulo vaan turvattomuus jonka pystyi lievittämään ainoastaan tuo oma puoliso. Ehkä meidän kaikkien, niin pettäjien kuin petettyjenkin, tulisi muistaa että se huominen tulee ja ehkä se tuo mukanaan vielä suuremmat surut kuin ne pettämiset.

Välillä tuntuu, että on itse ainoa järkevä:) ja muut vaan sekoilee. Ympärillä ihmiset eroaa tai pettää tai tahtoo pettää. Jotenkin tuntuu välillä, että kukaan ei meinaa edes uskoa, että olen täysin tyytyväinen avioliittooni ja mieheeni. Rakastan häntä ja ainoastaan vain häntä yhä 17 vuoden jälkeen. Olen ollut aina uskollinen eikä ole haluakaan pettää noin ihanaa puolisoa. Nykyään, kun häntä kehun, niin toiset kuuntelee kuin ei uskois ja minulle onkin sanottu, että ei hänkään varmaan ole hyvä mies. Toiset saavat päähäni mitä kummmallisempia ajatuksia siitä, että hän pettäisi minua, vaikka en itse sitä epäile. En ainakaan aio epäillä ilman syytä. En edes näe miehelläni syytä pettämiseen, koska arki ja kaikki muukin sujuu hyvin - seksikin paranee vain vanhetessaan:) Olemme avoimia ja juttelemme ihan kaikesta. Arvostan miestäni ja hän minua. Minusta meillä on täydellistä, mutta kun sen jollekin kertoo, niin tuntuu kuin pitäisi pyytää anteeksi. Toivottavasti tämä onnellinen avioliittomme kestää tässä onnettomassa maailmassa kaikesta huolimatta...

Pikku katsaus historiaan....Silloin aikoinaan kun vielä miekkailtiin ja hevosilla luuhattiin, niin isännät, kuninkaat ja palvelusväki, pani ketä pani, vaikka omakin puolisi olisi ollut olemassa. Silloin sitä ei katsottu pahalla, vaan enemmänkin pelättiin että mies jättää naisensa lopullisesti tai laittaa sen salarakkaansa raskaaksi. Naiset hyväksyivät asian itse asiassa ukkojensa toilailut maltillisen hyvin.Olihan kyse miehen vietistä mennä.
Sit nykyaikaan....nykyään ei siis ole mikään ihme että nainenkin menee ja pettää.Se onko kysymys suhteen tuhoutumisesta niin riippuu pitkälti siitä kuinka pari on suhteensa arvon määrittänyt.Voihan olla että toiset pystyvät katsomaan kumppaninsa irroittelut suopeasti, jos se ei uhkaa oman suhteen velvotteita milläänlailla. ME nykyajan ihmiset olemme mielestämme enemmän yksiavioisempi kun todellisuudessa olemmekaan.Mahdollisuuksia tulee ja menee, on enemmänkin kyse tilanteesta jolloin sen tekee. Suhteet säilyvät yleensä ilman kolmansia osapuoli, jos kummankin kasvatusmalli ja oma näkemys ihmisarvosta kohtaavat.
Minä itse kunnioittaisin enemmänkin sitä perinnettä, että kun toisen kanssa alkaa olla, niin täytyy luopua olemasta muulle maailmalle. Näin ei ulkopuoliset henkilöt pääse väliin. Valitettavasti vain harva täällä pystyy siihen ja siksi tyydy ajatukseen että pettäköön, jos vain muistaa yöksi tulla kotiin nukkumaan.
mitä nyt siihen vaimoosi tulee, kerkesikö hän siis pussailla, hypätä sänkyy vai koskea miestä? Vai oliko kyse ihastumisesta kenties, koska ihastuminen, vaikka kuinka harmillista se on niin ei merkitse pettämistä.

Maailma olemme me, siis me ihmiset:sinä, minä ja muut. Hyvin usein ihmettellaan toisten ihmisten tekemisiä ja esim. uskottomuutta, itse asiassa sitä ihmettelee lähes kaikki. Ja siitä syntyy se joukkoharha, että KAIKKI (paitsi minä itse) vaikuttavat tähän maaimanmenoon ja nimenomaan silloin kun se menee väärään suuntaan.

Jos me jokainen jaksaisimme ih´metellä ja keskittyä omaan elämään ja paneutua siihen ilman kyynisiä kommentteja tai itsemme ulkoistamista, olisi ehkä oma elämämmekin toisenlaista.

Ihmiset eivät ole tulleet yhtään sen hulluimaksi kuin ennenkään ja kysymys kannattaa aina kohdistaa itseensä ensin; oletko sinä tullut hullummaksi. Arvot ovat yhä pitkälti samat, ympäri maailmaa, mehän itse ne päätämme.

Normaalilla tarkoitan ihmistä joka luvatessaan sitoutua tarkoittaa sitä myös. En ymmärrä mitä ihanaa ja hienoa on salassa viritellä toisen selän takana "juttuja". Normaali ihminen on empaattinen ja pystyy samaistumaan siihen puolisoonsa edes sen verran, että tajuaa miten pahalta pettäminen ihan missä muodossa tahansa tuntuu petetyksi tulleesta.

Eniten ärsyttää tässä menossa se, että ihan pokkana kirjoitetaan täälläkin, että kun puoliso sitä ja tätä, että pakkohan sitä on mennä ja pettää. Onhan se helppoa aina syyttää toista kaikesta pahasta mikä on vikana, useimmiten vain pitäisi katsoa peiliin, koska sieltä se ihminen löytyy joka on vastuussa omasta onnellisuudestaan ja hyvin voinnistaan. Jos ihminen ei ole onnellinen yksikseen ja ilman muita ihmisiä, ei sellaista ihmistä löydykkään joka paikkaisi ne kaikki haavat ja saisi kaiken olemaan satua.

Kysymys vain nousee mieleen: Miksi te ihmiset ette kestä arkea? Harvassa varmasti on täydelliset parisuhteet jossa molemmat kokevat saavansa toteuttaa itseään AINA niinkuin tahtovat. Kompromissejä on pakko tehdä, molempien ja tasapuolisesti.

Ajat muuttuvat ja arvot sen myötä. Taitaa olla itsekkyys valtaamassa alaa myös suhteiden alueella.