Neljän vuoden seurustelun ja yhdessä asumisen jälkeen mies itku silmässä ilmoitti muuttavansa pois. Tuli lomalta ja alkoi jo lentokentällä tehdä muuttoa. Ei halunnut olla kanssani hetkeäkään samassa asunnossa, pois oli päästävä vaikka koski ja kovaa ja näki ettei ole varma päätöksestään.
Nyt muutto on hoidettu ja asumme erillään, tuosta erohetkestä on noin kuukausi. Olemme yhteyksissä päivittäin, koska tavaroiden siirto ei suju hetkessä. Viestittelemme ja olemme muutenkin hyvin epäselvässä tilassa suhteemme kanssa. Kolmansista osapuolista ei ole kyse, se on varmaa, mutta mikä ihme tilantarve tuli yhtäkkiä mieheni mieleen? Tarvitsee omaa tilaa?
Mies sanoo ettei ole sataprosenttisen varma halustaan erota, mutta toivoo että tämä ratkaisu saa meidät molemmat katsomaan maailmaa uusin silmin. Ärsyttää kun toinen jättää tuollaisen ison EHKÄn roikkumaan ilmaan. Ei sillä että uudet suhteet tulisivat kuuloonkaan vielä pitkiin aikoihin, mutta tottakai sitä toivoisi selvyyttä ensin tähän asiaan. Mies on varmempi eropäätöksestään puhelimessa mutta minut nähdessään hän alkaa aina empimään.."Ainahan voi tehdä muutoksia jos nämä tilanteet alkaa näyttää liian tuskallisilta". Sitä luulee että erotessaan luopuu vain huonoista asioista mutta yllättyy rankasti kun joutuukin luopumaan kokonaisuuksista.
Itse en tiedä mitenh kauan jaksan odotella miehen minuuden löytymistä, en varmaankaan loputtomiin. Ahdistavan epäselvää, enpä olisi uskonut että meillekin käy näin.
Nyt muutto on hoidettu ja asumme erillään, tuosta erohetkestä on noin kuukausi. Olemme yhteyksissä päivittäin, koska tavaroiden siirto ei suju hetkessä. Viestittelemme ja olemme muutenkin hyvin epäselvässä tilassa suhteemme kanssa. Kolmansista osapuolista ei ole kyse, se on varmaa, mutta mikä ihme tilantarve tuli yhtäkkiä mieheni mieleen? Tarvitsee omaa tilaa?
Mies sanoo ettei ole sataprosenttisen varma halustaan erota, mutta toivoo että tämä ratkaisu saa meidät molemmat katsomaan maailmaa uusin silmin. Ärsyttää kun toinen jättää tuollaisen ison EHKÄn roikkumaan ilmaan. Ei sillä että uudet suhteet tulisivat kuuloonkaan vielä pitkiin aikoihin, mutta tottakai sitä toivoisi selvyyttä ensin tähän asiaan. Mies on varmempi eropäätöksestään puhelimessa mutta minut nähdessään hän alkaa aina empimään.."Ainahan voi tehdä muutoksia jos nämä tilanteet alkaa näyttää liian tuskallisilta". Sitä luulee että erotessaan luopuu vain huonoista asioista mutta yllättyy rankasti kun joutuukin luopumaan kokonaisuuksista.
Itse en tiedä mitenh kauan jaksan odotella miehen minuuden löytymistä, en varmaankaan loputtomiin. Ahdistavan epäselvää, enpä olisi uskonut että meillekin käy näin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olin itse viikko sitten samassa tilanteessa, neljä vuotta seurusteltu myös.
Voimia sinulle ja yritä kestää.
Uskomatonta! Olen kylläkin mies, mutta olen kokenut tuon täysin saman nyt viimeisen parin viikon aikana. Ainoa ero on se että olen mies ja suhteemme kesti 5v.
Miten voi jollain käydä näin samalla tavalla?!?
eroina tosin ettemme asuneet yhdessä, vaan seurustelimme tiiviisti. Mies vaan muuttui?! ((..olisi kiva tietää miten ja miksi.))
Toista tyttöystävää ei ole, ja yhteydenottoja tulee päivittäin...silti hän haluaa olla yksin.
Asun mieheni kanssa yhdessä, takana on kolme vuotta seurustelua. Viime kuukausina olen alkanut tuntea itseni tyytymättömäksi enkä koe olevani onnellinen. Mikä on muuttunut? Todennäköisesti minä itse ja odotukseni suhteelta.
Todellisuudessa tyytymättömyys juontaa jo pidemmälle menneisyyteen kuin muutamia kuukausia sitten. Silloin en vain tajunnut olevani tyytymätön. Nyt jälkeenpäin huomaan miten paljon oireita oli nähtävissä jo aiemmin. Sysäys, joka sai minut viimein tajuamaan sen, ettei nykyinen suhde täysin taidakaan olla minulle se loppuelämän kestävä suhde, oli se kun ihastuin toiseen mieheen. Silloin todella aloin pohtia nykyistä suhdettani, ja nähdä asioita, joita en aiemmin ollut suostunut näkemään.
Mieleen on nyt noussut halu muuttaa erilleen ja miettiä rauhassa asioita. Ottaa vähän etäisyyttä. Päätös ei kuitenkaan ole missään nimessä yksinkertainen tai helppo. En halua tehdä hätiköityjä päätöksiä. Haluan todella selvittää tunteeni miestäni kohtaan ennen kuin päätän lähdenkö tästä suhteesta ja kodista, vai jäänkö. Paluuta ei nimittäin välttämättä enää ole. Asia on vaikea ja itsellään on paha olo, eikä millään haluaisi loukata puolisoaan. Välitän kuitenkin miehestäni. En vain enää tiedä rakastanko häntä.
Olen ollu 15v. saman daamin kaa josta 8v. naimisissa. Meille on valmistumassa talo ja kaikki on päällisin puolin ok. Sitä on lasten takia yrittänyt kituuttaa, mutta turhaan.
Kun se liekki sammuu niin se sammuu ja se on pitkä juttu mikä muodostuu lukemattomista eri seikoista. Mä aion lähtee ja aloittaa elämäni täysin alusta ja puhtaalta pöydältä.
Eipähän tarvii loppuelämää jossitella, et miks en sillon jo lähteny.
tyttö!
sinun kirjoituksesi olisi voinut olla minun vuosi sitten. mielialani oli jo sitä luokkaa, että rentouduin ajattelemalla sitä, miten tavarat saisi jaettua, vaikka periaatteessa suhde avopuolisoon oli lämmin.
nyt olemme asuneet erillään vajaan vuoden, ja päätös ei kaduta, koska syitä ja ratkaisuja tyytymättömyyteen löytyi. kipeää on tehnyt, mutta siltä ei voinut enää välttyä. onneksi yhteys on säilynyt välillämme, ja suunnittelemme tosissamme yhteenpalaamista. tunteillekin on löytynyt tilaa, kun saa katsoa vähän etäämpää. tosin tiedän että vaikeuksia on vielä edessä, mutta eiköhän tämä tästä joskus selviä..
take care.
Kiitos teille kaikille vastauksista, on ihanaa huomata että kohtalotovereita on. Sitä vaan luulee olevansa näissä tilanteissa niin yksin, kun kukaan muu ei oikein voi auttaa kun oma mieli ja kun sekin on riekaleina...
Päivät kuluvat tasaisesti ja huominen tulee, olen alkanut jopa ajatella että tässä kesässä on pakko olla jotain outoa joka sekoittaa ihmisten päät. Kukaan ei ole normaalitilassa ajatuksineen.
Mieheni kävi juuri äsken kahvilla, tuomassa osan tavaroista jotka kuuluvat minulle. Neljän vuoden jälkeen istuttiin kahvipöydässä kymmenen minuuttia ja olo oli ainakin minulla äärettömän sekava. Ne kasvot jotka niin vakuuttelivat rakkautta katsoivat nyt kuin vierasta ihmistä. Olen ymmälläni ja pahoillani, koska itse vieläkin välitän. Olen sekaisin. En tiedä onko järkeä elätellä toivoa yhteisestä tulevaisuudesta, "kunhan aikaa kuluu". Uskon että aika tekee muutoksia, mutta tuskin sellaisia joita minä toivoisin.
Miksi näin käy? Miksi ihmiset nykyään luovuttavat niin helpolla? Paremman ihmissuhteen toivossa, vaikka entisessäkään ei ole suurta vikaa.