täydellinen avioliitto???

Kaunistapa oli tekstisi lukea. En halua olla sarkastinen, mutta kirjoitapa 10 vuoden päästä taas ja kerro tuntemuksiasi. Epäilen vahvasti, että tekstisi on toisenlaista. Kyllähän jokaisella avioliiton alkuvuosina elämä on noin herttaista ja kaunista. Itselläni ei ole koskaan käynyt edes mielessä tätä palstaa lukiessa, että ne ihmiset, jotka kirjoittavat toisenlaisesta elämästä, olisivat avioliittonsa alkumetrillä.

Jokainenhan niistä täydellinen avioliitto on mutta kuinka moni on onnellinen?

Onneakin on niin monenmoista. Itse 15 vuotta naimisissa olleena, olen onnellinen, joskin toisen ihmisen hyvät ja huonot puolet ovat jo valottuneet ja jopa tasoittuneet tässä ajassa. Ruusunpunaiset lasit ovat jääneet nurkkaan pölyttymään jo aikaa.

Onnellinen olen, liekö osasyy, pieni kuopukseni, jota käsivarsillani tuudittelen?

Teillä on hyvä alkua elämänikäiselle suhteelle. Itse olen jo konkari näissä avioliittoasioissa; olen ollut saman miehen kanssa n. 30 vuotta (olen 47-vuotias) ja siihen aikaan mahtuu kaikenlaista!

Intohimo ja rakkaus oli aivan valtavaa suhteemme alkuaikoina. Se, mikä puuttui, oli keskustelu ja vakavampi asioiden käsittely; olemme mo´lemmat hieman levottomia sieluja ja sellaisia pintaliitäjiä...

Yhä edelleen keskusteluyhteys on surkea mutta yhdessä ollaan. Me olemme aika tyypillinen keski-ikäinen pari; yhdessäolosta on tullut tapa ja toinen tarvitsee toista joissakin asioissa mutta yksinkin on hyvä olla. Mutta nuo ovat ihan o´k syitä olla avioliitossa ja pitää perhe kasassa. On huvittavaa lukea ikäisteni naisten ja miestenkin haikailua nuoruuden tunnemyrskyihin tai vastaaviin asioihin, jotka oikeasti koetaan vain nuorena.

Kunnioitus on erittäin tärkeä asia parisuhteessa, joskin jokainen sen sisällön määrittelee itse; toinen kunnioittaa kovaa työntekoa, toinen yhteistä aikaa, jollekin tavarat ja omaisuus on tärkeää, toiselle taas matkustaminen ja elämykset. Kannattaa kuitenkin aina muistaa,e ttä jokainen määrittää tärkeät asiat elämässään itse ja oikeaa vastausta ei ole.

Monet pariskunnat jopa suuttuvat toisilleen kun mies tai nainen ei pidä yhtä tärkeänä esim. yhteistä tekemistä. Minulla on puolisona mies, joka kyllä rakastaa minua yhä edellee kuin "hullu puuroa" ja lapset ovat tärkeitä mutta hän on myös hyvin työorientoitunut ja tunnollinen ja myös on satsannut aikaansa aina tyäntekemiseen. Ja se on ok, vaikka itse olen täysin koti-ihminen ja sohvaperuna.

-Jumala yhdisti meidät tähän hyvin onnelliseen avioliittoon vuonna 2000.- Miten ihanaa ja helppoa onkaan elää jokainen hetki ja päivä rakkaan puolisonsa rinnalla.Tämä on täydellistä lepoa,vapautta ja "itsenäisyyttä" kokonaisena ihmisenä toisen terveen ja tasapainoisen ihmisen kanssa.
Ehkä tämä onni onkin siksi niin suurta ja arvokasta,kun elämän taustalla on paljon kyyneleistä polkua nuoruuden vuosikymmeniä kestäneen liiton aikana,joka päättyi kuolemaan.

Itselläni ei ole noin ihanaa liittoa suotu..olen eronnut n.5v. sitten...mutta läheiselleni on!!! HEitä kuvailisin juuri noilla sanoin, mitä teidän liitostanne ja suhteestanne kerroit!!! Eli sitä täydellistä avioliittoakin on..mutta usein liitot ovat jotenkin "riippuvaisuus" liittoja tai tottumus-liittoja...ollaan menty yhteen vääristä syistä...ei osata arvostaa toista..ei ehkä alunpitäenkään olla nähty toista kokonaisena itsenään..vaan oman itsen täydellistäjänä.... Mutta, kyllä kuvailemasi liitto on ihanaa, Onnea teille!!!

Ei ole!!!! Suurimmalla osalla on alussa intohimoa ja uutuuden huumaa..oman itsetunnon kohoamista, kun joku rakastaa..mutta tuo teidän kuvailemanne suhde on se sielunkumppanuus suhde, joita ei valitettavasti löydy usein..kun ihmiset ryntää yhteen ties minkämoisin perustein....

Ja jos on n.3 vuotta liittoa takana, nii hoohhoijaa...kuka siellä hehkuttaa alkuhuumasta....kyllä se alkuhuuma karisee ennen kolmea vuotta!!!!!!!!!! Jos kolmen vuoden liitossa kuulostaa tuolta, niin kolmenkymmenenvuoden päästä kuulostaa samalta!!!!

Jos kolmen vuoden päästä kuulostaa siltä,e ttä toinen on tylsä, ei puhu, ei kuuntele, nalkuttaa, tekee vain omia asioitaan, ei viihdy yhdessä....niin siltä se kuulostaa kolmenkymmenen vuoden päästäkin!!! Jotkut vahvat on älynneet kyllä erota ennen sitä....

Onnea siis teille sielunkumppanit!!! IHanalta kuulostaa ja antaa toivoa muillekin!!! Kun se sielunkumppani voi löytyä oikeasti!!!!Kunhan ei hyökkää suhteeseen suin päin ja jää sitten riippuvaisuuttaan siihen....

Kunhan saatte lapsia ja nukutte huonosti tosi pitkän ajan, tai kun ne kaikki aiheet on jo käsitelty ja joka paikka rassattu, huomaatte että se kaveri onkin ihan tavallinen paskiainen joka aukoo turhan takia päätään joka asiasta... Se tyyppi onkin loppujen lopuksi viimeinen ihminen jonka kanssa voisit kuvitella vihkiytyväsi, ja kiroat omaa älyttömyyttäsi kun tuli päästettyä suusta se "tahdon". Nukutte selät vastakkain naana kurtussa kiroten toisen tuhinaa/kuorsausta, ettekä kuten alussa, sylikkäin nukahtaen satojen suloisten suudelmien jälkeen.
Hääkuvatkin jotka aiemmin piristivät päivääsi, tuovat mieleen kaiken sen mikä olisi voinut mennä paremmin. Kuinka paljon parempi, taitavampi, kauniimpi, tyylikkäämpi ja viisaampi se nykyistä edellinen olisi ollut.

Avioliitto on hieno asia mutta se on myös valtava taakka. Kunhan olette rakastaneet toisianne toiset kolme vuotta, tarkastelkaa sitä kuinka paljon viihdytte toistenne seurassa kysykää toisiltanne vieläkö hän luottaa puolisoonsa 100%.


Avioliitto ja rakastaminen on ihanaa juuri niin kauan kuin se on sitä. Kaikki alkaa hyvin...
muutenhan mikään ei alkaisikaan.

Kaikkea hyvää elämäänne. Rakastakaa myös omaa elämäänne, jossain vaiheessa sitä saattaa tulla jopa ikävä...