Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Goldhammer maila

Kyselee äippä

Poikani on kaksi vuotta pelannut pesistä, koko ajan olen saanut kuulla, miten hän haluaa Goldhammerin mailan, sillä kuulemma lyö KAIKKI kovat lyöjät. Onko hintansa väärti? Maksaa satasen verran enemmän kuin "tavallinen" maila. Kyse E-ikäisestä.

42

12537

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aktiivipelaaja

      Moi!

      Mailan merkkiä tärkeämpää e-junnuikäiselle on se, minkä mittainen maila on. Esimerkiksi itse löin vielä e-junioreissa 85cm pitkällä mailalla ja d-ikäisenä 90-95cm mittaisilla mailoilla. Näin opitaan hallitsemaan mailaa paremmin, ja opitaan ns. taitolyönnit. Itse kysymykseesi, Gold Hammer ei varmasti ole välttämätön pojallesi.

      • määräytyy

        pojan oman mitan mukaan. ei voi antaa tiettyä mittaa, kuten ei joukkueessakaan ole vain tietyn pituisia poikia. muistelen, että noin napaan asti ulottuva maila olis ok.

      • -...--..-.-.-.-
        määräytyy kirjoitti:

        pojan oman mitan mukaan. ei voi antaa tiettyä mittaa, kuten ei joukkueessakaan ole vain tietyn pituisia poikia. muistelen, että noin napaan asti ulottuva maila olis ok.

        siis jos tarkoitat sitä lasikuita tai mitä onkaan.. no kumminkin ihan ok maila itse epäilen kestävyyttä oikealla pallolla mut kesti noh vähän tulee kuhmuja mutta ihan hyvä maila mutta halvemmalla saa ihan hyviä mailoja ei tarvi 100 euroo maksaa ihan ok mailasta lapselle

    • faffa

      Goldhammer on kyllä varmasti yleisin pesäpallomaila, joten varmasti moni kovakin pelaaja sitä käyttää. Juuri tuossa edellä mainitut mailanpituudet ovat tärkeämmät kuin se merkki. Itse aloitin Excelillä pelaamisen ja parin vuoden päästä iloisesti kesken pelin sain ensimmäisen goldhammerini. Se kävi jo liian lyhyeksi joten siirryin 95cm suoraan metriseen. Suht. kauan sillä 95cm pelasin ja lyöntitekniikka kyllä kehittyi.

      • tahko pihkala

        Itse ostin tyttärelleni hammerin 100cm viime vuonna. Maila meni ensimmäisissä harjoituksissa poikki, lähetin mailan takaisin valmistajalle ja sain uuden... Maila kesti n.2kk:tta ja taas poikki, lähetin mailan taas takaisin ja taas sain mailan.Joukkueessa muutama muukin tyttö sai saman mailan poikki ja hekin saivat uuden mailan. Viime vuoden malleissa ollut kuulemma jotain ongelmia mailan valmistamisen yhteydessä. Itse ostin kuitenkin uuden mallisen hammerin juuri kevään kynnyksellä ja hyvin on kestänyt. Pikkuisille aloittelijoille suosittelen jotain muuta mailaa alkuun, esim:juuri excel on hyvä junnuille.Ehkä kun nähdään miten se harrastus puree, onko sitä kiva jatkaa vielä myöhemminkin ja kun mailan pituus ei enää nouse, ostaisin sitten vasta kunnon hammerin. Ei se lyönnin kovuus mailasta lähde vaan pelaajasta itsestään.. Eli Ei maila miestä paranna, vaan mies itse. Ja oikein viihtyisiä harjoituksia mukavan harrastuksen parissa.

      • d(O.o)b
        tahko pihkala kirjoitti:

        Ei voi käsittää kuinka mailan saa poikki.. siiihen palloon on tarkotus hakata eikä maata tai muuta !

    • pesäpalloilija

      itelläni on karhun goldhammer halennut jo kolmesti vuoden aikana eli neljäs maila menossa, mutta onneksi iänikuinen takuu...eivät karhun mailat kestä...

      • minä vaan

        mulla on ollut gold hammer monta vuotta eikä oo ollut mitään ongelmia hyvä maila. Myös exelin mailoja on tullut käytettyä ja melkein aina on hajonnut. thorit ovat myös hyvä vaihto ehto.

    • F, E, D- ja C-poikia valmen...

      Jos poikasi on E-ikäinen, niin suosittelisin 80 - 85 cm pituista ja noin 400-420 g mailaa. Toki lopullinen pituus ja paino riippuu täysin pojan ominaisuuksista, mutta en suosittele hankkimaan ainakaan hirveästi pidempää ja painavampaa mailaa, koska se aiheuttaa todennäköisesti vaan ongelmia lyöntitekniikan opettelun suhteen. Mitä taas tulee merkkiin/malliin, niin sillä ei ole merkitystä. Voima ei kuitenkaan vielä riitä siihen, että lyönnin kovuudessa olisi eroja eri mailoilla.

      Ja sitten lopuksi yleisohje oikean pituisen/painoisen mailan löytämiseen junioreille. Pyytäkää poikaa/tyttöä ottamaan maila toiseen käteen ja nostamaan käsi suoraksi eteen hartia tasolle, niin, että mailan paksu pää osoittaa suoraan ylös. Pyytäkää kääntämään mailaa vuoron perään hitaasti 90 astetta vasemmalle ja oikealle. Jos mailan kääntely on helppoa eikä käy käteen, niin maila on aika oikean painoinen. Toinen asia mistä liian painavan mailan yleensä huomaa on se, että juniori pyrkii hakemaan lisää voimaa nojaamalla taaksepäin.

    • Pesäpalloa harrastava.

      Kyllä nää Goldhammerit pari kuukautta kestää, sen jälkeen katki tai ylhäältä "nuppi" irti. Itselläni on ollut kaksi Goldhammeria, toisesta lähti nuppi, toinen katkesi. Nyt on kolmas menossa, on kestäny "jo" 4 kk.

      • 16v

        No ensinnäkin uskon, että olet tarpeeksi järkevä olla hakkaamatta kiviä mailalla.

        Maila voi hajota, jos lyöt hiekanmurusia palloa vasten. Painaumia tulee monia, ja maila ei kestä. Toisaalta maila voi mennä katki, jos pelaat väärällä mailalla väärää palloa = lyöt

    • Pesispelaaja

      Hei! Hyvä pohdinnan aihe. Kyllä Goldhammer maila todellakin on hintansa väärti, mutta ei ole välttämättä viisasta ostaa niin kallista mailaa. Uskoakseni seuralla on ihan hyviä mailoja joilla pärjää vielä tuonikäisissä. Kannattaa odottaa että poika kasvaa ja ostaa sitten laadukas ja hintavampi maila esimerkiksi viimeistään c-pojissa, jolloin täytyy alkaa lyömään 97-cm mailalla.

    • RiekkuLane

      Jos me tekisimme tässä gallupin, niin varmasti se Goldhammer on mailoista paras mitä on saatavilla ja myöskin kestävin. Vaikka tuon ikäiselle voisi mennä mailana mikä muu hyvänsä, niin ei markkinoilta löydy tällä hetkellä parempaa ja kestävämpää mailaa. Mies se tietysti on joka palloa lyö ja sieltä se on kiinni miten onnistuu, mutta kuka haluaa pelailla huonoilla vehkeillä jos parempikin on saatavilla, vaikkakin hintavampi? Siinäpä pulma joka pitää ratkaista ja punnita lopullinen päätös. Exelin mailoja ei sitä paitsi enää valmisteta joten niitä löytää vain käytettynä. On tuuripeliä kuinka kauan maila kestää jos sitä käsittelee mailalle tarkoitetulla pallolla, mutta varmasti Goldhammer on se kestävinkin malli.

      • pesis tyyppi

        goldhammer maila on erittäin kestävä ja kimmoisa.mutta se pitää olla täsmälleen oikean painoinen ja pituinen. E-pojalle on erittäin hyvä mutta myös thor on erittäin "lyönti kelpoinen"

      • maila?
        pesis tyyppi kirjoitti:

        goldhammer maila on erittäin kestävä ja kimmoisa.mutta se pitää olla täsmälleen oikean painoinen ja pituinen. E-pojalle on erittäin hyvä mutta myös thor on erittäin "lyönti kelpoinen"

        Hei! olen noin 168-170cm pitkä tyttö ja haluaisin tietää kannattaako minun ostaa 97cm pituinen Goldhammer FG 970 vai siitä seuraava se Goldhammer FG1 maila? ja Minkä pituinen tuo FG1 maila on? onko se metrinen vai 97cm? Kiitos avusta!

      • jezo
        maila? kirjoitti:

        mun mielestä fg1 on metrin pituunen. mun mielestä ei oo järkee ottaa 97 jos tuo fg1 on saman painoinen. Itte menin junnuus suoraa 95 --> 100 cm mailaan. Mutta sitä on vähä vaikee sanoa ku ei tiedä mikä voima taso on. Että se on suurempi asia kuin tuo että kuinka pitkä on, tärkein kumminkin on että millä mailalla se lyöminen tuntuu hyvältä että jos joukkueellas on paljo mailoja tai kavereillas nii testaa niitä ja jos joku maila tuntuu hyvältä nii osta samanlainen.

      • h

        FG1 on poikien maila!!!

      • Minkä pituinen maila
        jezo kirjoitti:

        mun mielestä fg1 on metrin pituunen. mun mielestä ei oo järkee ottaa 97 jos tuo fg1 on saman painoinen. Itte menin junnuus suoraa 95 --> 100 cm mailaan. Mutta sitä on vähä vaikee sanoa ku ei tiedä mikä voima taso on. Että se on suurempi asia kuin tuo että kuinka pitkä on, tärkein kumminkin on että millä mailalla se lyöminen tuntuu hyvältä että jos joukkueellas on paljo mailoja tai kavereillas nii testaa niitä ja jos joku maila tuntuu hyvältä nii osta samanlainen.

        entäs toi fg light maila?? onks se metrinen??

      • Miettikää nyt vähän
        maila? kirjoitti:

        Hei! olen noin 168-170cm pitkä tyttö ja haluaisin tietää kannattaako minun ostaa 97cm pituinen Goldhammer FG 970 vai siitä seuraava se Goldhammer FG1 maila? ja Minkä pituinen tuo FG1 maila on? onko se metrinen vai 97cm? Kiitos avusta!

        eiköhän nuin pienelle tytölle riitä 90-95cm maila. :DD järki käteen ite oon raamikas 16v ja lyön itse metrisellä. Jos nuorena aloittaa liian painavalla mailalla niin ei saa samanlaista varmuutta lyöntiin kuin keveämmällä mailalla ja se näkyy vanhempana!!

      • ggghj
        Miettikää nyt vähän kirjoitti:

        eiköhän nuin pienelle tytölle riitä 90-95cm maila. :DD järki käteen ite oon raamikas 16v ja lyön itse metrisellä. Jos nuorena aloittaa liian painavalla mailalla niin ei saa samanlaista varmuutta lyöntiin kuin keveämmällä mailalla ja se näkyy vanhempana!!

        niin unohdin kertoa että oon poika

    • JB

      Moi, Olen vähän samaa mieltä kuin edelliset että pituus on tärkeämpää. Jotkut tykkäävät tietenkin lyödä pidemmillä mailoilla. Minä löin e-ikäisenä 95 cm ja d-ikäisenä vaihdoin jo metriseen (olen siis tyttö itse), ja hyvin on lähteny. Mutta kyllä goldhammer hintansa väärti on että kyllä sillä lyönnit kovempaa lähtee vaikkakin mailat hajoavat suht helposti. Itse olen rikkonut vuoden sisällä nelisen mailaa mutta aina on mennyt takuuseen (: Jos poikasi innostus riittää ja hän on lahjakas niin suosittelen. GH maila ei tuossa iässä kuitenkaan ole välttämätön. Kyllä sen myöhemminkin ehtii hommata. (:

      • puulaaki

        Olen aktiiviharrastaja pesiksessä ja ostin hammerin vuonna 2004. Vielä pelaan samalla mailalla, hyvin on kestäny. Nyt pelaillaan puulaakisarjaa ja tänäkin kesänä joukkueen taholta tullut kovaa lyötyä ko. mailalla satoja lyöntejä. Toissapäivänä se sitten tapahtui, mailan lyöntipuolen nuppi halkesi kahtia niin että ulospäin näkyvä osa nupista lohkesi mailan sisällä olevasta osasta irti. Nuppi oli teipattu hyvin, joskin jo vähän kulunein erkkarein.

        Ennen tuota muistan ostaneeni karhun thorin mailoja noin 5 kpl vuodessa, aina meni poikki. Toki en silloin perehtynyt siihen että saako milläkin mailalla lyödä mitäkin palloa...

      • Maksaja2
        puulaaki kirjoitti:

        Näyttää olevan erheellistä tieoa noista Karhun mailojen takuu asioista, elikkä valmistaja antaa 6 KK:n takuun normikäyttöön ja "ammattikäyttöön" 2 KK. AIka surkeata kun ei kuitenkaan kestä aina toivottua käyttöä. Helppo sanella politiikka monopoli asemassa , siis hinnoittelu/ takuut ;(

    • 15v tyttö

      moikka. olen 15 vuotias tyttö ja 165cm ja pelaan c-junnuissa. minkä pituinen maila minulle olisi hyvä?? mietin sitä goldhammelin FG 970 joka on 97cm ja 520g Olisiko se hyvä?

    • aikuinen nainen

      ei ostin 97 pitkän mailan sillon ja löin sillä 2 kertaa ja rupesin lyömään taas 85cm maillalla

    • pp

      TERE!
      ¨
      olenn 13w poika, pelaan d-junnuissa. ¨170 cm

      Mitä maila olisi hyvä???

    • häh?!

      eikö joukke voisi käyttää yhteisiä mailoja tai siis eikö joukkueelta saa lainata mailaa peleissä mitä sitä sitten vanhenpana lyhyellä malalla tekee?!

    • D-Poika

      Juu siis.. Olen nyt 14v about 178cm pitkä. Löin alkukauden 95cm pituisella mailalla joka oli thor. Samalla thorilla olen lyönyt about 3 takalaitonta e-poikien kentällä ja 2 takalaitonta naisten kentällä. Eli siis Thor on ihan hyvä maila kunhan sillä lyö tuhansia kertoja!!! Sitten taas GH:sta. GH on ihan hyvä maila mutta tuota 97cm pituista en suosittele ainakaan kesken kauden "sisäänajettavaksi" koska se on juuri se V*ttumainen grammakoko. Olen ruvennut lyömään metrin mailalla ja ihan hyvin osunut. tosin yhtä-äkkiä painoa tuli 150g enemmän =DD.

      Eli se kannattaa juuri lyöjän pituuden ja voimatason mukaan ottaa se maila. esim. jos lyöntiteho on hiukan heikompi niin suosittelen Thor mailaa ja sitten taas jos on jo thor ollut ja takakentälle nakkaa niitä palloja niin Gold Hammeriin siirtyminen! =)

    • D 98

      Olen 13 v ja 165 cm . Minulla on goldhammerin 97cm 520g maila. Sillä lyöminen on kevyttä ja helppoa. Suosittelen aloittamaan kevyestä mailasta. Sillä saa lyöntiin varmuutta ja tarkkuutta. Kun lyönti on varma ja tarkka, ja voimaakin on, niin kannattaa siirtyä 100 cm ja 580 g mailaan.

    • pesisboy98

      Juu kyllä ehdottomasti GH on hintansa väärti. Ite alotin pari vuotta sitten 11 vuotiaana pelaamaan GH 97 joka painoi sen 520g ekassa pelissä löin sillä mailalla 5 kertaa läpi ja yks niistä oli kunnari. Sillä löin semmooset 1,5 kautta ja takalaittomii paukahteli aika kovaan tahtiin. Vuosi sitten ostin yhdeltä tutultani vanhemman metrisen gold-hammerin joka painaa 585g. (siis oon poika) Ite oon nyt 13 ja 179,5cm pitkä ja painoakin on aikas lailla paljon (oon aika läski) niin kyllä metrisellä paukkuu nätisti. Oon lyöny mun metrisellä lukemattomia määriä naisten takalaittomia ja muutaman miesten takalaittomankin. Ite tosiaankin suosittelen viimestään D- poikana ostamaan gold-hammerin koska se on huomattavasti kevyempi kuin esimerkiksi juuri exelin mailat. Joten voimaakin saa huomattavasti lisää, mutta tärkeintä on kuitenkin mailan oikea pituus ja kannattaa koittaa vaikka joukkuetoverin mailaaettä mitenkäs sillä napsuu ja jos tuntuu että on suhteellisen mukava heilauttaa ja lentää kovaa ja kauas niin kyllä suosittelen uuden KUNNON mailan ostamista. Kannattaa silti kysyä olisiko kenelläkään tuttavalla tai joukkuelaisen perheellä ylimääräistä mailaa jonka voisi ostaa suhteellisen edullisesti. No tämä on vain minun mielipiteeni asiasta =)

    • voinyvittu2

      Goldhammer kannattaa jokaisen viimeistään D-poikana ostaa. Suosittelen todellakin, itse lyönyt goldhammerilla f-pojasta asti ja nyt 95cm/495g käytössä. En hyvin monta poikkimenotapausta tiedä, toisin kun THOR-mailoissa

    • ilmanmuuta!

      kannattaa! todella hyvä maila, kilpakäytössä ollut kuusi vuotta ja edelleen ehjä.

    • Welllu

      Poikkihan ne menee jos puunkylkeen hakataan

    • ei mene poikki.

      toihan on ihan paskaa että halkeilisi 10 lyöntikerran jälkeen. olen pelannu 4v goldhammerilla , f-poikana 90cm e-d vaihdossa 97cm ja nyt vaihdoin 100cm/580g. suosittelen.

    • pesisisi

      Ei ole Hammer välttämätön, harkitse Exel ja/tai J-Pesis mailoja, niilläkin pärjää.
      Sitten isompana on siirryttävä Karhun monopolin takia sen mailoihin, ja maksaa niistä kalliisti.

      • ViU:ssa pelaaja

        Mulla on goldhammerin ollu jo 3 vuotta eikä maila ole mennyt rikki mitenkään ja olen nytten 13 ja pelaan vieläkin sillä mailalla tosin lyhyeksi jää ja ehkä ensivuodeksi uusi maila sitten :) JA SIITÄ ETTÄ MUN KARHUN GOLDHAMMER MAKSAA N.150 E MUN SE MAILA MAKSOI 150 E MUT SAATIIN PESIS JOUKKUEEN ALENNUSTA NIIN MAKSOI VAAN 108 JA (pelaan muutes ViU:ssa)

    • pesismamma

      Kokemusta kahden c-ikäisen pesiksen pelaajan äidiltä.
      Kannattaa ostaa oikean pituinen ja omiin ominaisuuksiin sopiva maila. Ehkä D-ikäisiin saakka voi mennä omaan napaan ylettyvällä mailalla, merkilläkään ei ehkä ole niin vielä merkitystä. Mutta siitä eteenpäin voivat jo esim voimaominaisuudet olla jo niin isot, etteivät pituuden puolesta oikeankokoiset mailat enää kestä. Silloin täytyy jo ostaa yksilöllisiin ominaisuuksiin vaadittava maila. Siihen löytyy opastusta http://karhupesis.fi/?id=14

      Varsinkin D-C-ikäisillä pojilla tämä tulee jo vastaan: Pituuden puolesta pitäisi olla alle 100cm maila, mutta ne hajoaa, koska eivät kestä miesten pallon kovuutta pojan lyöntivoimaa, suhteessa mailan kestävyyteen. Tähänkin yhtälöön löytyy sopiva maila joka kestää.

      Ja tässä, kuten muussakin kovaa kulutusta vaativassa asiassa, olemme tulleet huomaamaan, että laatu ja hinta kulkee käsikädessä. Toivon, etteivät vanhemmat saastäisi lasten harrastusvälineissä. Ne kun ovat aika oleellinen osa onnistumisissa...

    • E 01

      kaverini pelaa pesistä ja sanoi että goldhammer on paras merkki joka on totta sillä olen kerran itsekkin hammerilla lyönyt ja lujaa lähti

    • pesispelaaja

      Goldhammer on tosi hyvä maila ja ne on ainakin varmasti tehty juuri pesäpalloa eikä esim. baseballia varten.

    • E-poika

      Mailahan saa halkeaman kun siihen astuu piikkareilla ja jos pallo osuu siihen kohtaan niin maila voi haljeta!!!!!!

    • pah apha

      pottunuija on mokomalle pelille sopivin

    • Anonyymi

      Jos sillä on code nii hanki ihnessä se goldhammeri se on parempi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      2005
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1753
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1624
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1420
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      60
      1327
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      13
      1285
    7. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1282
    8. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1264
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1221
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1201
    Aihe