Ollaan 20 vuotiaita ja seurusteltu kohta 1.5v meillä menee aivan todella hyvin ja ollaan korviamme myöten rakastuneita kokoajan toisissamme kiinni. No ollaan molemmat toistemme ensimmäisiä kumppaneita. Oon alkanut pohtia semmosta (tiedän, ehkä typerää) että jos tässä nyt ollaan koko loppuelämä yhdessä (jota sangen suuresti toivon) niin mitäs vaikutusta tuolla on että ollaan molemmat toistemme ensimmäisiä. Mitä mahdollisuuksia meillä on?
Jotenkin huolettaa että entä sitten kun suurin intohimo on ohi, haluaako mies "kokoeilla" muitakin naisia? Jotenkin en jaksa uskoa että voisi olla mies joka ei koskaan elämässään halua muita kuin vain yhden naisen. Blah.
Jotenkin huolettaa että entä sitten kun suurin intohimo on ohi, haluaako mies "kokoeilla" muitakin naisia? Jotenkin en jaksa uskoa että voisi olla mies joka ei koskaan elämässään halua muita kuin vain yhden naisen. Blah.
Vastaukset 13
Vanhimmat
No se on valitettavasti totta, että ensinnäkin harvoin nuorena aloitetut suhteet kestävät koko elämän ajan ja jos vielä ei ole kokemusta kuin siitä yhdestä. Itse aloin seurustella hyvin nuorena ja se suhde kesti viisi vuotta ja tulihan sitten se vaihe, jolloin mies halusi kokeilla olla myös jonkun muun naisen kanssa (petti sitten mua) ja tottakai itse myös usein tuli mieleen, että millaista se olisi jonkun muun kanssa. Sen jälkeen on ollut muutama pitempi suhde ja näitä yhden illan juttuja ja olen tyytyväinen, että nyt sitä kokemusta on myös muista, sitten kun se oikea osuu kohdalle ei ainakaan nyt tarvitse sitä miettiä, että minkälaista on muiden kanssa kun kokemusta löytyy.
Vastaus siis tuohon, että minkälaiset mahdollisuudet teillä on aina olla yhdessä, minun mielestäni huonot, tuollainen ei usein kestä koko elämää, mutta tiedän kyllä myös erään parin, joka tapasi jo ylä-asteella ja ovat vieläkin yhdessä (nyt siis jo 50 vuotiaita) joten onhan kaikki mahdollista.
Se on varma, että molemmat niin sinä kuin mieskin ajattelevat jossain vaiheessa varmasti millaista olisi toisen kanssa, mutta voihan siitäkin selvitä (ehkä, itse en voisi kuvitella olevani yhden miehen kanssa koko elämääni, ei muita kokemuksia) älkää jääkö rutiineihin sängyssä, kokeilkaa kaikkea uutta niin voi olla, että kumpikaan ei halua ketään muuta koko elämän aikana.
Älä nyt kuitenkaan sitten rupea miettimään, että onko tässä mitään järkeä jos kuitenkin erotaan. Kaikki on mahdollista, harvoin tuollainen kestää koko elämän, mutta ehkä teillä kestää.
Mahdollisuuksia on, itselläni on tähän mennessä 27 yhteistä vuotta takana elämäni ainoan naisen kanssa.
Kokeiluhaluja saattaa tulla...mutta eipä ole houkutukset ainakaan vielä käyneet liian suuriksi.
Vaan ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden...
Minä olen myös yhden miehen nainen.
Mieheni on ollut minua ennen yhden kanssa. Meillä on ihana seksielämä ja kokeilemme kaikkea uutta ja erilaista! Minä en siis todellakaan kaipaa muita miehiä, mutta myönnettäköön ,että kyllähän sitä välillä miettii, että minkälaista se muiden kanssa olisi..
Olen kuitenkin onnellinen näin ja toivon että saan olla yhden miehen nainen aina. :)
mä kanssa pelkäsin ensimmäisessä suhteessani että ei tää kuitenkaan tuu kestämään ikuisesti, vaikka ihana ajatus olikin. no eihän se kestänytkään. nyt ollaan oltu erossa jo viisi vuotta, itse olen löytänyt ihania miehiä, ja nyt vihdoin sen kaikista ihanimman, jonka kanssa tiedän haluavani viettää koko loppuelämäni.
eksäni sen sijaan itkee vielä perääni, olin hänelle se ihanin ja kyllä, kuulemma jopa paras petikumppani... olisipa arvostanut sitä silloin, eikä miettinyt miltä muut tuntuisivat...;) no toivon silti kaikkea hyvää hänelle, ja eiköhän hänkin vielä jonkun suloisen tytön löydä.
mutta pointtini: älä sure tulevia, ole nyt ihana tyttöystävä miehellesi ja nauti siitä mitä teillä on nyt. joku sinä ja miehesi arvostatte sitä mitä teillä on ja vaalitte sitä koko loppuelämänne, ehkä löydätte jotain parempaa, tai ehkä palaatte yhteen muutaman vuoden eron jälkeen. ei voi tietää, mutta miksi surra etukäteen? voihan olla että miehesi kuolee huomenna auto-onnettomuudessa...
ensimmäinen rakkaus ei kestä ikuisesti...ensimmäinen rakkaus on kivuliain ja samalla ihanin.. sen voi todistaa jokaisen kokemuksella, kenen ensimmäinen rakkaus on kestänyt ikuisuuden? periaatteessa, anna vaan olla, pitäkää hauskaa niin paljon kuin voitte, päivä kerrallaan.. turha murehtia mitään tommoisia :D
"ensimmäinen rakkaus ei kestä ikuisesti"
Ei kestäkään. Minulla tosin riittää, että se kestää loppuelämäni.
miksei muka kestäisi? Jos se on tarpeeksi syvää ja on hyvä olla,niin äkkiä vuodet menee eikä enään muuta osaa kaivata. Ihastumiset ja rakastumiset eivät ole mielestäni yhtään samoja asioita. Toisilla kestää mutta valitettavan monet luovuttaa liian helposti nykyään. Joku teinirakkaus on sitten eri asia jos sitä tarkoitit.
että ÄLÄ MUREHDI:) Kyllä se aikanaan selviää, haluatteko olla toistenne kanssa loppuelämän. Ei sitä vielä tarvitse tietääkään, kun noin vähän aikaakin vasta olette olleet yhdessä, ja noin nuoria olette.
Minä tiedän myös parin, joka aloitti seurustelemaan ylä-aste ikäisinä(!), ja nyt ovat naimisissa, yli kolmekymppisiä jo ovat.
Mun sisko tapasi miehensä 17 vuotiaana. Ovat naimisissa vieläkin. Yhteistä taivalta takana jo yli 20 vuotta. Mies pettänyt ja touhunnut selän takana vaikka mitä. Ihmetellyt olen, että mikä siinä miehessä siskoa niin kiehtoo. Muistan jo lapsena ihmetelleeni sitä outoa tapaa, jolla mies häntä kohtelee. Puhuu ilkeästi ja mollaa aina toisten ihmisten läsnäollessa. Sisko senkun hymyilee. Siskoni on minua 13 v vanhempi. Onhan mihelllä massia. Lapsiakin 4 joista 3 jo kotoa poissa ja omillaan. Sen ekan suhteen kukin solmii omilla motiiveillaan jotka eivät aina edes selviä itselleen. Olen nyt toisessa liitossa ja vasta eron tullessa tajusin miksi olin ekan miehen matkaan lähtenyt. Luulin nuorena tytönhupakkona sitä rakkaudeksi. Se olikin vain pakoa ahdistavasta kotitilanteesta. Pääsin pois vanhempieni ikeen alta.
...tuota miettimään. Aika näyttää. Minulla on tuttavapiirissäni useampikin pari, jotka ovat aloittaneet seurustella siinä 18-vuotiaina ja ovat nyt vielä nelikymppisinäkin yhdessä ja onnellisia. Eiköhän tuo ole tuuri ja tahtoasia. Jos olet sattunut löytämään sen ihmisen jo nyt, jonka kanssa elo tuntuu mukavalta ja seksikin sujuu vielä vuosienkin päästä, mitä väliä sillä on monen kanssa on ollut? Aina se ruoho ei todellakaan ole vihreämpää aidan toisella puolella. Muista vain elää rehellisesti toista ja itseäsi kohtaan (älä pettämällä lähde kokeilemaan muita). Mutta minusta rakkaus on tosiaan myös tahtoasia, kun puhutaan pitkästä suhteesta. Olette olleet yhdesä "vasta" 1,5v. Nauti siitä nyt, älä mieti tulevaa.
Kaverini erosi 13 vuoden jälkeen. Ero tuli ainakin lähipiirille täytenä pommina. Toisaalta toinen kaverini ja siskoni ovat molemmat seurustelleet ensimmäisensä kanssa yli 10 vuotta, ja hyvin menee.
En usko, että kumppaneiden lukumäärä on ensisijainen eron syy. Eiköhän siinä ole muitakin syitä taustalla kuin menohalut.
Heipä hei!
Minä olin 18 vuotias ja mieheni 20 kun aloimme seurustella. Olimme 3vuotta yhdessä ja menimme kihloihin. Siitä vuoden päästä naimisiin ja kesällä tulee 4 vuotta naimisissa oloa eli yhteensä 8vuotta täyteen.
Kumpikaan ei ole harrastanut seksiä ennen kun aloimme seurustella eli teimme "sen" ekaa kertaa toistemme kanssa =) joka oli oikeasti aivan mahtavaa!!!
Meillä menee tosi hyvin ja lapsista olemme alkaneet puhua. Eikä ole tullut kummallakaan mieleen, että haluttaisi päästä kokeilemaan seksiä avioliiton ulkopuolella.
Suhdetta pitää muistaa hoitaa ja tukea toisiaan niin myötä- kuin vastamäessa :) TSEMPPIÄ teille!
monista yhden kumppanin jutuista. Kaikilla se ei onnistu, vaikka tahtoakin itsellä olisi ollut. Todella toivotan onnea ja vielä Siunausta päälle kaikille yhden kumppaneille. Se on nykyään harvinaista, ja todella ihailtavaa. Itse olen miehelleni ainoa ja meillä menee hyvin.