Voi olla, että tulee väärälle palstalle.
Ongelma on se, että olen syksyllä palaamassa töihin kolmen vuoden jälkeen. Olen ollut siis hoitovapaalla. Työni on sellaista toimistohommaa, jonkun verran edustusta esim. messuilla. Osa asiakkaista ulkomailta, tapaamisia joskus.
Kaipaisin tyylipäivitystä. Hiukset on olleet samanlaiset, puolipitkät vaaleat vaikka kuinka kauan. Toisaalta viihdyn niissä, mutta jotain piristystä ne kaipaisi. Ihoni on tosi vaalea, muutama kellertävä pisama nenällä. Iho punertuu helposti esim. ulkona. Ainakaan punainen hiusväri ei sovi. Olen itse miettinyt sellaista Tanja Karpelan tummanvaaleaa sävyä. Mulla vaan ripset ja kulmakarvatkin aika vaaleat. Ehdotuksia tai ehdotuksia Helsingin kampaamoista, jonne mun kannattaisi mennä? Eli vinkatkaa jotain kampaajaa, jolla olisi hyviä ehdotuksia. Tuttuni oli jollain muistaakseni FaceFactorylla (???) Olisko kokemuksia?
Sitten tyyliin, olen aika pitkä 174 cm painoa 63 kg. Hartiat aika leveät, peffa turhankin kapea (uimarivartalo), pitkät rimpulat kädet ja jalat pitkät mutta lihaksikkaat. Vyötärö suht. paksu ja ylhäällä. Keskivartalo lyhyt. Olisko ehdotuksia, millaisia vaatteita kannattaisi suosia? Ja ehdotuksia hankinnoiksi töitä varten otetaan myös ilolla vastaan! Jos joku siis viittii perehtyä tähän. Ikää 33 v. eli vähän semmoisia aikuisempia juttuja. Onko kukaan käynyt esim. Sokoksen pukeutumisneuvojalla? Olisko käynnin väärtti?
Mulla on toki jotain kamppeita ajalta ennen lapsia, mutta täydentäisin mieluusti vaatekaappia vähän uudenaikaisimmilla jutuilla.
Väritys siis vaalea, silmät harmaanvihreät. Tukka hyvin semmoinen silkkinen, hiuksia paljon mutta ohuita.
Tyylin päivitys - mistä?
2
397
Vastaukset
- MaisaM
että olet asiallisesti tulossa vauvalomien jälkeen töihin. Näin esimiehenä arvostan sitä todella paljon! Nimimerkillä omassa yksikössä murheenkryyni...
Asiakastyössä on todellakin oltava työn vaatimalla tavalla pukeutunut!
Helsingissä on useampi hyvä kampaamo, mutta ainakin omasta kokemuksesa voin suositella Salon Primero, Malminrinne 1. Ja kosmetiikkakin kannattaa päivittää, jos ei ole tänä aikana meikkejä ostellut?
Ota yhteyttä rohkeasti Sokoksen tai Stokkan pukeutumisneuvojiin, he osaavat varmasti auttaa sinua. Kumpaakaan en ole itse kokeillut, mutta itselläni oli/on Tapiolan Stokkalla (en ole nähnyt vähään aikaan) suosikkimyyjä, jolla oli aivan uskomattaoman upea tyylitaju. Osasi piristää bisness pukeutumista tyylillä.- Blondie
Kysyisin Sinulta mielipidettä,olen työelämässä oleva 40 tänä vuonna täyttävä 3 lapsen äiti.
Työni ei ole edustus tai mitään sellaista hmmm,hienostelevaa mutta en ehosta tai prameile hienoilla vaatteilla olenko huono mainos työnantajalle?Hiukset on aina puhtaat siistit mutta meikkaamisen olen unohtanut kokonaan(?)
Miten Sinä kokisit "tämänlaisen"työntekijän?
En ole kaunokainen mutta kestän päivänvalon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760