Vittumainen pomo..

Remowax

Tämä on suhteellisen pitkä tarina, kiitos jos jaksat lukea ja toivottavasti jaat vi*****sen kanssani :)

Elikäs olen ollut nykyisessä työpaikassani 4 vuotta, joista nykyisellä pomollani kohta 3 vuotta. Olen HYVIN harvoin pois, mutta nyt tämän vuoden puolella olen ollut 10 viikkoa kestävän työharjoitteluni aikana 4 päivää sairaslomalla!! Ja tämä on ilmeisesti liikaa pomolleni.

Vuoden alussa sairastin pitkän poskiontelontulehduksen, jonka vuoksi olin pois töistä 3 pvää ja nyt maanantaina sairastuin vatsatautiin. Soitin maanantaiaamuna hyvissä ajoin töihin etten pääse tulemaan (soitin kahdeksalta kun vuoroni olisi alkanut neljältä) ja mitä saan vastineeksi? Pomoni huutaa kurkku suorana, että nyt tämä saa riittää, olet kerran viikossa pois ja MINÄ joudun maksamaan sinulle hirveät sairauslomakorvaukset! Nyt tämä saa loppua! Ja luuri korvaan.

Eikä ole ensimmäinen kerta kun pomo käyttäytyy näin, niin minua kuin muitankin työntekijöitä kohtaan. Mielestäni tämä ei ole edes oikeutettua käytöstä, koska olen ollut suhteellisen kauan hänellä töissä, tehnyt kiitettävää duunia ja olen ehkäpä kerran vuoteen pois, kiitos syysflunssan. Mutta silti tämä vitutus on ihan uskomaton! Lähtisin heti vetämään, ellei minulla olisi täysiä kesä -ja talvilomia.

No mutta jos teksti herätti joitakin ajatuksia tms, niin kiitoksia vastauksista! :)

6

3695

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • älä välitä

      pomosi äksyili vaan sulle ja antoi tulla kaikki patoutuneet höyrynsä ulos. asiahan on niin, että kireä työilmapiiri-tunnelma on miltei joka työpaikassa. itse teen juuri nyt sairasloman sijaisuutta, ja tuntuu, että se työntekijä joka on pois on niin korvaamaton, ja me muut ei ymmärretä mitään, mutta kun hän palaa töihin, hän on samanlainen lattiariepu kuin me muut. ajattele vain, että tilipäivä on kohta ja niele katkeruus. ilman meitä työntekijöitä ei mistään tulis mitään.

    • Eteenpäin, sano mummo lumessa

      Minun oma näkemykseni on kyllä se, että ei siinä täydet vuosilomat paina yhtään mitään, jos työ alkaa käymään henkisesti raskaaksi jonku hermoheikon purkausten takia.

      Tässä maailmassa on aina ollu, ja aina tulee olemaan niin, että jos kuttuilua alkaa kuuntelemaa, niin sitä lajia riittää.

      Vallankäytöstähän tässä on kysymys aina.
      Huutamisella ja vittuilulla pyritään saamaan henkinen niskalenkki heikommasta. Eikä siihen mielestäni auta mikään muu, ku antaa takasin.

      Varmaan kaikkein tehokkain tapa on ottaa tämä henkilö ikäänkuin puhutteluun.
      Siis sinä otat sen elmerin puhutteluun. Muista sinä olet hänen yläpuolellaan, Sinun ei tarvitse huuttaa, eikä käyttäytyä typerästi.

      Toinen on tietenki tapa, että tippa linssiin, ja työpaikkakiusaamisesta hermolomaa hakemaan.
      Ei niin kovin miehekästä, mutta tehokasta....luulisin.

      Sitten voit todellaki kuitata tilisi, pitää lomasi, ja etsiä uuden työpaikan.
      Siinä tietenki putoo vähän tyhjän päälle.

      Tai sitten etsiä uuden työpaikan, ja vasta sitten ottaa tilit, ja yrittää pitää sen lomanki.

      Jokatapauksessa, oma henkinen hyvinvointi kannattaa asettaa etusialle, aina.

      • tuo kostautuu

        Kokeileppa ottaa oma pomosi joskus puhutteluun vittuilunsa jälkeen, takaan että paskaa tulee 10-kertasesti niskaan kun pomo alkaa käyttämään valtaansa sinuun ja YT-neuvotteluissa ollaan ensimmäisten irtisanottavien listalla.


    • Anonyymi

      Mä en jaksa enää olla töissä huonolla palkalla
      Pomo haukkuu ja arvostelee ja väittää että valehtelen
      Käyn joka aamu suihkussa ja laitan dödöä
      Ja pesen hampaat silti pomo väittää että haisen hielle
      Ja pomo kiukuttelee palkasta
      Ja sanoo että jos haisen pahalle ei maksa palkkaa
      Pomo maksaa joka kuukausi rahoja miten sattuu ja tulee eri summa kun oon ajatellu
      En tee töitä ilmaiseksi onko tämmönen ees laillista

    • Anonyymi

      aloitus on aika vanha. Yhtä aloittajan lausetta kyllä kummastelen. Kaikella kunnioituksella.
      ""Mutta silti tämä vitutus on ihan uskomaton! Lähtisin heti vetämään, ellei minulla olisi täysiä kesä -ja talvilomia.""
      Jos paikka etoo niin sitten lähtee siltä seisomalta.
      Perustelu "Lähtisin heti vetämään, ellei minulla olisi täysiä kesä -ja talvilomia.""
      on selkärangattomuutta. Sen olisi voinut jättää sanomatta.

      • Anonyymi

        Paskasta työpaikasta kannattaa aina lähteä heti vetämään koska olet tuolloin jo syntipukki ja tavallaan lähtölaskenta on jo käynnissä ja pomosi ei tule muuttumaan ja mulkun asennevamma vain pahenee aikaa myöten.

        Ihan kokemuksesta voin sanoa että työpaikan vaihtaminen auttaa AINA.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      150
      13211
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      72
      9631
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      96
      9128
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      20
      7766
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      38
      6744
    6. 148
      6168
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      19
      3145
    8. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      395
      1252
    9. Aikuisten säälittävä käytös

      Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v
      Hyrynsalmi
      7
      1174
    10. YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet

      www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutos­neuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl
      Imatra
      88
      1016
    Aihe