Aloitin elämäntapamuutoksen tuossa vuoden alussa. Lisäsin huimasti liikuntaa (hankittu kuntopyörä on paras ostos ehkä koskaan) ja muutin ruokavaliota huomattavasti terveellisemmäksi. Nyt on lähtenyt se reilu 8 kg. (Tarkkaa lukua en juuri nyt tiedä, kun se vaaka, jolla otin alkupainon, on vanhempieni luona ja omani näyttelee siihen verrattuna vähän mitä sattuu. Seuraava punnitus tulee ensi viikolla.) Varsinaisia tavoitteita ei sinänä ole määritelty, mutta normaalipainoon on vielä matkaa sellaiset reilu 10 kg, ja ainakin tähän olisi mukava päästä.
Ongelmaksi on muodostunut nämä herkut. Ensimmäisen kuukauden olin täyslakossa ihan sen vuoksi, että halusin tottua uuteen tilanteeseen. (Vanhassa kirjaimellisesti päivittäin ainakin jotain "hyvää".) Tarkoitus ei tosiaan ollut kitua himoissa enkä kitunutkaan, ja ajatuksena oli kyllä koko ajan alkaa sitten pikkuhiljaa lisäilemään mukaan ns. karkkipäiviä.
Nyt pidän kerran viikossa päivän, jolloin saan ostaa "jotain hyvää". Yleensä se on tyyliin irtokarkkeja tai vastaavaa. Mun on kuitenkin ollut vaikea sopeutua tähän. Huomaan, että tämä on jotenkin muodostunut probleemaksi. Ei siitä mässäämisestä suoraan sanoen huono omatunto tule, mutta välillä on ikään kuin sellaiset vibat, ettei näin saisi tehdä. Lisäksi olen huomannut, että toisinaan se vähän niin kuin karkaa käsistä. Ei todellakaan suuressa mittakaavassa, mutta kuitenkin, sen yhden päivän ajan vähintään. Silloin niiden karkkien lisäksi saatan syödä esimerkiksi kaksi lautasellista jotain sokerimuroja, mikä vastaa sitä entistä syömistä ja on jotenkin tosi hirveetä. (Jotenkin siitä tulee se sama fiilis, ettei voi olla tyytyväinen itseensä, kun toistaa tätä vanhaa käyttäytymistä.)
Olen nyt yrittänyt ottaa tämän silleen, etten olisi enää millään "kuurilla" eikä tämä edes olisi mikään erillinen juttu, vaan ihan normaalia elämääni. Ja niinhän se nykyään onkin, olen tosi tyytyväinen tähän päivittäiseen terveellisempään ruokailuuni, siitä on tullut arkea. Ongelma vaan nimenomaan on nuo herkut. Tiivistettynä sen voisi kai ilmaista niin, että kun on vaan se yksi sallittu herkuttelupäivä, niin kaikki jotenkin ikään kuin "kasaantuu" siihen. Viikolla (tosin harvoin, mutta kuitenkin) tulee erillisiä himoja, jotka pitää lytätä ja "pantata" niitä siihen herkkupäivään asti. Ja herkkupäivänä ei välttämättä edes ole kunnon himoja, mut kun on "lupa" kiskoa niin kiskotaan.
Tämän liirumlaarumin jälkeen kysynkin, miten te (onnistuvat) laihduttajat hoidatte tämän herkkupuolen? Jotenkin tuntuu, että pitäisi enemmän "ripotella" niitä herkkuja tonne, niin ne ei sillein kasautuisi ja räjähtelisi käsiin ja tuottaisi stressiä. Mutta sitähän ei juuri saisi tehdä :) Vai pitäisikö pitää ne herkkupäivät silloin, kun himottelee, ja yrittää sit olla taas viikko ilman tai jotain?
Teen todennäköisesti pienestä asiasta ongelman. Olisi kuitenkin kiva kuulla kokemuksia ja käytäntöjä!
Ongelmaksi on muodostunut nämä herkut. Ensimmäisen kuukauden olin täyslakossa ihan sen vuoksi, että halusin tottua uuteen tilanteeseen. (Vanhassa kirjaimellisesti päivittäin ainakin jotain "hyvää".) Tarkoitus ei tosiaan ollut kitua himoissa enkä kitunutkaan, ja ajatuksena oli kyllä koko ajan alkaa sitten pikkuhiljaa lisäilemään mukaan ns. karkkipäiviä.
Nyt pidän kerran viikossa päivän, jolloin saan ostaa "jotain hyvää". Yleensä se on tyyliin irtokarkkeja tai vastaavaa. Mun on kuitenkin ollut vaikea sopeutua tähän. Huomaan, että tämä on jotenkin muodostunut probleemaksi. Ei siitä mässäämisestä suoraan sanoen huono omatunto tule, mutta välillä on ikään kuin sellaiset vibat, ettei näin saisi tehdä. Lisäksi olen huomannut, että toisinaan se vähän niin kuin karkaa käsistä. Ei todellakaan suuressa mittakaavassa, mutta kuitenkin, sen yhden päivän ajan vähintään. Silloin niiden karkkien lisäksi saatan syödä esimerkiksi kaksi lautasellista jotain sokerimuroja, mikä vastaa sitä entistä syömistä ja on jotenkin tosi hirveetä. (Jotenkin siitä tulee se sama fiilis, ettei voi olla tyytyväinen itseensä, kun toistaa tätä vanhaa käyttäytymistä.)
Olen nyt yrittänyt ottaa tämän silleen, etten olisi enää millään "kuurilla" eikä tämä edes olisi mikään erillinen juttu, vaan ihan normaalia elämääni. Ja niinhän se nykyään onkin, olen tosi tyytyväinen tähän päivittäiseen terveellisempään ruokailuuni, siitä on tullut arkea. Ongelma vaan nimenomaan on nuo herkut. Tiivistettynä sen voisi kai ilmaista niin, että kun on vaan se yksi sallittu herkuttelupäivä, niin kaikki jotenkin ikään kuin "kasaantuu" siihen. Viikolla (tosin harvoin, mutta kuitenkin) tulee erillisiä himoja, jotka pitää lytätä ja "pantata" niitä siihen herkkupäivään asti. Ja herkkupäivänä ei välttämättä edes ole kunnon himoja, mut kun on "lupa" kiskoa niin kiskotaan.
Tämän liirumlaarumin jälkeen kysynkin, miten te (onnistuvat) laihduttajat hoidatte tämän herkkupuolen? Jotenkin tuntuu, että pitäisi enemmän "ripotella" niitä herkkuja tonne, niin ne ei sillein kasautuisi ja räjähtelisi käsiin ja tuottaisi stressiä. Mutta sitähän ei juuri saisi tehdä :) Vai pitäisikö pitää ne herkkupäivät silloin, kun himottelee, ja yrittää sit olla taas viikko ilman tai jotain?
Teen todennäköisesti pienestä asiasta ongelman. Olisi kuitenkin kiva kuulla kokemuksia ja käytäntöjä!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Minä en pidä ollenkaan herkkupäiviä, koska siitä tulisi samanlaista kuin sulla. Helpompi olla kokonaan ilman, koska silloin en edes himoitse mitään. Nälkä kasvaa syödessä! Olen joskus syönyt sokerittomia tikkareita tai kevytjäätelöä, ja kerran tein kevyen mustikkarahkapiirakan. Niistä ei tule mitään henkisiä vaikeuksia, koska ne on oikeesti laihdutukseen sopivia, eikä kalorit mene yli. Niihin voin suhtautua kuin mihin tahansa ruokaan. Jotain suklaata en vois vetää vaikka se mahtuis kaloreihin, koska siitä vaan tulis repsahtanut olo, koska se on oikeeta rasvasta herkkua eikä mitään laihisherkkua. Näin täällä, ja ihan hyvin menee. Ei se elämä niistä herkuista ole kiinni. Olen jotenkin oppinut ajattelemaan, että ne on vain jotain tyhjänpäiväisiä herkkuja, ei niillä mitään tee ja hyvin voi ilmankin olla. Syön elääkseni enkä elä syödäkseni...
herkkuja ollenkaan,mulle ne ei sovi.lopetin sokerin käytön jo yli 2 vuotta sitten.syön kyllä esim.hedelmäsokerilla makeutettuja tuotteita ja sokerittomia juomia juon kyllä.pari viikkoa sitten tein pullaa johon laitoin hedelmäsokeria tavallisen sokerin asemasta.hyvää tuli,perhekin tykkäsi niin että pakkaseen ei tarvinnut yhtään laittaa.syön tuoreita hedelmiä,purkkihedelmiä ja kuivattuja hedelmiä sokeroitujen tuotteiden asemasta eikä tee mitään makeaa mieli.
jos haluat laihtua kiloakaan.
Väittäisin, ettei asia ole ihan niin yksinkertainen, ainakaan jokaisella. Mulla ei noiden karkkipäivien aloittamisen jälkeen ainakaan stopannut laihtuminen millään tavalla, siksi en väittäisi että "jos haluat laihtua kiloakaan, et saa koskaan syödä mitään herkkuja" tms. Herkuttelulla kerran viikossa ei siis ole ollut merkittävää stoppausefektiä :) Täyslakko tai -kieltäytyminen on sinänsä varmasti ihan toimiva keino, mutta omassa tapauksessani on todennäköisesti realistisempaa pitää ne herkut tietyssä määrin mukana. Siis ei täyskieltoja. (Sitähän monet suositteleekin, ettei hylkää täysin näitä. Am I right?)
Näin on ihan siksi, että kyse on elämänmuutoksesta - siis jostakin pysyvästä, eikä vain "kuurista" tai "dieetistä" - en haluaisi lähteä tähän sillä, etten koskaan enää söisi mitään herkkuja. Pidän niistä ja tulen varmasti syömään niitä vielä. Kyse on nyt siitä, kuinka paljon ja miten usein, ja kuinka tätä kontrolloisi tai vastaavaa. Ongelma ei siis ole siinä, että himoaisin ja kiskoisin niitä koko ajan, vaan siinä, etten oikein tiedä, miten satunnaisten herkuttelupäivien kanssa menettelisin. Kyse on siis "joskus silloin tällöin" -ideasta tai vastaavasta.
Lisää neuvoja otetaan aina vastaan.
Minulla ollut on hiukan samaa "vikaa" omissa herkuttelupäivissäni. Itse ehkä suosittelisin että ainakin kokeilet, että saisit syödä herkkuja ihan koska vain jos vain tekee mieli,kunhan valitset sen "pienimmän pahan" j oikeasti kuuntelet itseäsi että todellakin tekee mieli vaikka sitä suklaata, eikä ole nälkä tai väsy tai muuta. Tai että päätät että esimerkiksi kolme kertaa viikossa saat syödä jotain pientä hyvää, tai määrällisesti että kerran kuussa joku karkkipussi, jonka voit vetaista kerralla tai sitten syödä pikkuhiljaa.
On vaikea sanoa mikä sopisi sinulle, itse käytän herkkupäivä periaatetta, eli lauantaina saan syödä jotain "erikois" hyvää, muina päivinä sitten voin herkutella laihisherkuilla. Nyt olen siis ylläpitovaiheessa, olen laihduttanut yhteensä yli 50 kiloa ja laihdutusvaiheessa kyllä söin aika surutta suklaata välillä joka päiväkin, kunhan mahtui kaloreihin. Nykyisin minusta on helpompi pitää yksi herkkupäivä, ettei vain huomaamatta kasva herkkujen määrä viikkoa kohti liian runsaaksi.
Ei se niin olekaan ettei herkkuja voisi syödä silloin tällöin laihiksella, mutta se vaan kuulostais olevan sulle ongelma, kuten mullekin. En ite uskaltais lähteä herkkulinjalle yhtään, koska vois olla, että ne herkut veis mennessään kun niiden makuun pääsis.
Mutta jos pystyt pitämään herkkupäivän vain kerran viikossa, etkä silloinkaan lapa mitään viittätuhatta kaloria, niin mikäs siinä. Itsekin pystyn erikoistilanteessa syömään vähän jotain "kiellettyä" ilman että tulee syyllinen olo, kuten kun käytiin ravintolassa juhlimassa äitini synttäreitä tässä kuussa. Ruoka oli kevyttä, mutta söin myös hitusen jäätelöä poikakaverini kanssa yhteiseksi tilatusta annoksesta. Siitä ei tullut mitenkään epäonnistunut olo, päinvastoin, selvisin tilanteesta niin hyvin.
Mutta jos lähtisin kauppaan ostamaan jotain karkkia, niin tuntisin kyllä oloni erittäin syylliseksi, vaikka kuinka tolkuttaisin itselleni, että se on ok. Tuntuis jotenkin niin tyhmältä ilman mitään syytä ostaa karkkia vaikka laihduttaa.
Tuo on kyllä totta, että kyse pitäisi olla pysyvästä elämänmuutoksesta. Aika monilla onkin se linja, että laihduttavat sillä tavalla, kuin aikovat elää loppuelämänsä. Silloin ne kilot ei ehkä tule niin helposti takaisin. Mulle se ei kuitenkaan ihan sovi, koska mulla on vähän kiire laihtua (tiedän, ei sais olla)ja muutenkin olen niin jokotai-ihminen, etten oikein osais tehdä niin. Olen kuitenkin suunnitellut jo hyvin, miten opettelen elämään laihdutuksen jälkeen, eli opettelen sen elämäntapamuutoksen vasta sitten. Näillä kaloreilla ei oikein voi sellaista opetella. Tulen kuitenkin syömään 2 kertaa enemmän sitten kun ylläpidän painoa. Ajattelinkin, että pidän tämän nykyisen ruokavalion pohjana sille tulevalle, ja lisään siihen sitten energiaksi ja hyviksi ravintoaineiksi pähkinöitä ja öljyjä, ja leipää, jota en nyt paljoa syö. Pitäisi tietenkin muitakin ruokamääriä lisätä, eli varmaan söisin sitten illallakin jotain lämmintä ruokaa salaatin lisäksi. Herkkupäivinä voisin sitten syödä muuten kuin nyt, mutta lisäksi niitä herkkuja. 1000 kaloriin pitäis ihan hyvin mahtuakin herkkuja.
Yks syy "totaalikieltäytymiselleni" nyt laihiksella on myös se, että en oikeastaan saa mitään kicksejä jostain pienestä herkusta, kuten pikku suklaapatukasta, ainakaan jos olen itse sen ostanut. Kummasti pienestä määrästä saa enemmän, jos sen ottaa jostain näyttelypöydästä tai vaikka isän karkkipussista kun käy kotona. Mutta jos ite ostaa, niin silloin täytyy saada paljon kerralla, tai muuten siitä tulee vain paha mieli.
Itse olen kanssa ollut painonpudottaja tammikuusta. Itse syön makean himooni ananasta, persikkaa maitorahkan kanssa ja juon light mehuja, myös tee tuntuu auttavan vaikka se ei olekaan kovin makea.Vanukas on myös herkkuni suklaan himoon, mutta kun ne saa sovitettua päivittäiseen kalorimäärään on se okei, minusta. Eikä oikeastaan suurempia karkkihimoja ole tullut (Olen ollu hirveä sokerihiiri ennen). Yllättynyt olen itsekkin miten helposti tämä on mennyt. Noin kerran viikossa annan itselleni luvan ostaa 120g:n karkkipussin tai askin salmiakia, mikä on okei. En sovi itseni kanssa päivää, joten ei tule hirveää odotusta. Vaan ostan, jos kalorilaskuri näyttää että sen verran syödä.
Kiloja on lähtenyt nyt noin kuusi, enkä ole lisännyt liikuntaa.
Kiitos paljon, hyvältä kuulostaa itse kullakin! :) Se on tietysti yksilöllistä, että miten kellekin sopii parhaiten.
Niin kuin kirjoitinkin, olin tosiaan itsekin tuossa alkuvuodesta totaalikieltäytyjä. Tämä oli sinänsä ihan hyvä alkuponnistus ja -motivaattori ja auttoi ymmärtämään, ettei niitä hyviksiä tarvitse tunkea joka väliin. Kuitenkin muutaman käytännön tilanteen muistan ottaneen päähän. Esimerkiksi lastenkutsuilla ei voinut syödä yhtään mitään hyvää, vaikka talo kirjaimellisesti pursuili herkkuja. (Silloin ei voinut välttyä himoilta - ja mulla on mieletön itsekuri, jos jotakin lyön lukkoon tällä tavalla. Kärvistelin sitten siellä sen yhden illan.) Lisäksi kaverit suhtautuivat jostain syystä sillä tavalla, että sieltä tuli jotain perusfraaseja idealla "no voisit sä nyt edes joskus jotain"... jotenkin koin sen hirveänä sosiaalisena painostuksena, ja se oli ikävää. (Tiedän, huono syy sinänsä alkaa syödä herkkuja silloin tällöinkään, mutta tämä ei ole mulla se pääsyy. Kavereidenkin sanoissa oli muutenkin kysyttäessä taustalla se, ettei totaalikieltäytymisellä juuri useinkaan saa aikaan pysyvää muutosta.)
Eve84 on oikeassa siinä, että tämä on kyllä jotenkin hankalaa mulle ja ongelma sanan varsinaisessa merkityksessä. Aion kuitenkin löytää sen oikean tyylin. Mulla on useimmiten ollut se periaate, että jos herkuttelen, pitäisi sen suunnilleen mahtua kalorimäärään ilman, että se räjähtää jonnekin useaan tuhanteen. Sillä tavalla, että se pysyy ihan aisoissa. Jos ei pysy, niin sitten liikunnalla voi kompensoida ja saada jonkinlaista vajetta aikaan. (Perus"selitys": "Kun kerran söin tänään karkkia, poljen nyt tunnin kuntopyörällä." Tämä ei onneksi ole mulla kuitenkaan mitenkään yleistä, vaan koskee nimenomaan noita herkkupäiviä.)
Hyvältä kuulostaa noi rahka hedelmä -systeemit, oli jotenkin päässyt unohtumaan kaikki vastaavat vaihtoehdot :) Sain tosi paljon hyviä ideoita ja ajatuksia noista vastauksista, kiitoksia. Voisi vähän sillä tavalla vaivihkaa katsella, että mikä itselle sopii.
sen verran et alotin pari viikkoo sitten painonvartijoissa ja siellä yhtenä aiheena oli herkut ja niihin suhtautuminen. Ohjaaja sano meille suoraan ettei yksi herkkupäivä viikossa kaada meidän painonpudotustamme suuntaan tai toiseen. Hän antoi meille siihen luvan ja päiväkirjaan ei kuulemma tarvitse sen päivän kohdalle merkitä kuin HERKKUPÄIVÄ. Tämä oli erittäin mieluinen asia meikäläiselle kun olen kans niin perso kaikelle makeelle. yhtään herkkupäivää en ole vielä pitäny vaan kaikki tähänasti nautitut herkut ovat sis. päivän pisteisiin. Jotenki vaan tuntuu et sit kun päättää pitää sen herkkupäivän ni ei sitä sit kuitenkaan ihan hullunlailla ahmi kaikkee makeeta vaan pitää jonkinlaisen hillinnän. Tänään oli välipalana töissä pannukakkua ja hullu menin syömään kaks palaa ni kyl tuli huono olo sen jälkeen eli yks pala olis riittäny aivan hyvin. Ennen söin joka päivä jotakin hyvää jos ei muuta ni kahvin kans keksejä tai pullaa ja karkkia kului kans melkein joka päivä. Söin lapsilta salaa ku lapsilla on vaan yks karkkipäivä viikossa ja illalla kun kaikki muut nukkuivat mä komppasin kaapeissa etsimässä jotain hyvää naposteltavaa.
Mä henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, et kyl ihmisen tai ainakin meidän naisten tulee saada herkutella aina joskus. Ei tästä elämästä muuten tule yhtään mitään. Ite olisin ainakin niin kiukkunen ja vihanen et ei mua kattelisi ja kuuntelisi kukaan. Pyrin siihen et viikolla en herkkuja syö ja viikonloppuna annan itselleni luvan pieneen herkkuhetkeen. Itsellä on paljon parempi mieli ja ei tuu mitään hirveetä morkkista syödyistä herkuista vaan palaa ruotuun taas arjen koittaessa. En mä pidä sitäkään huonona vaihtoehtona et syö joka päivä jonkun pienen herkun, mut se ei todellakaa saa olla mikään suklaalevy tai vastaava vaan todellaki joku pieni esim. suklaakeksi tms. Kukin me tässä asiassa toimimme oman mieltymyksemme mukaan ja sillä hyvä. Noihin totaalikieltäytyjiin en kyl oikein usko. Tiedän yhden joka aina laihduttaessa kieltäytyy totaalisesti kaikesta hyvästä ja kärvistelee siinä sitten muutaman kuukauden kunnes himot käyvät niin suuriksi et antaa periks ja siinä sitä taas ollaan.
Toivon et säkin löydät itelles sen just sulle sopivan keinon selvitä herkuista. Täs oli mun mielipide asiasta. hyvää jatkoa sulle!
Sanoit, ettet usko totaalikieltäytyjiin, koska muutaman kuukauden kuluttua himot kasvavat liian suuriksi...Mulla on ihan eri homma kuten jo tuossa aiemmin kirjoitin, eli jos syön herkkuja, haluan syödä niitä lisää, ja siis tulee himoja. Jos en syö herkkuja ollenkaan, en edes muista niiden olemassaoloa.
Vois ollakin tosi vaikeeta laihduttaa, jos ois perhe, jossa muut söis mitä tykkäis nenäs edessä ja kaapeissa ois keksejä ja pakastimessa pullaa, mutta mulla on vaan avomies, jonka kanssa on sovittu ettei tänne ei saa tuoda herkkuja, ja syököön omat karkkinsa sitten vaikka koulussa. Kerran se kyllä teki täällä täytekakun isälleen, missä jopa autoin, mutta ei mulla sitä edes tehnyt mieli.
Turha kai niitä herkkuja on syödä jos ei edes huvita!?
En kyllä koskaan ennenkään niistä mitään tyydytystä ole saanut, lähinnä olen syönyt niitä, koska jotakin on pakko syödä ja ne on paras vaihtoehto maultaan. Niin ja jos on ahdistanut, on jostain syystä auttanut hirveesti vetää jotain karkkia ihan hirveesti. Se tukahduttaa tunteita.
Ei mulla ylipäätään juuri koskaan tee mitään mieli. Välillä se on vähän surullista, koska syöminen on niin kivaa silloin jos on tehnyt juuri sitä tiettyä ruokaa mieli ja sitten saa sitä.
Mutta jos alkaisin ihan tavan vuoksi herkkupäivänä miettimään, että mitähän haluaisin... suklaata? blaah, karkkia? iso blaah, jätskiä? no jaa... En minä vaan jotenkin täysipainoisesti nauti niistä. Ennen kuvittelin nauttivani, mutta se oli vaan jotain ämppäystä ämppäyksen takia.
Jostain mikä on sekä terveellistä, että hyvää, voin nauttia tosi paljon makuelämyksenä, mutta en sellaisesta, minkä tiedän epäterveelliseksi ja lihottavaksi.
Ehkä se vaan johtuu siitä, että olen välillä ämpännyt niin tolkuttomasti herkkuja ja voinut niin äärettömän huonosti, että olen lopulta kehittänyt jonkun psykofyysisen esteen niiden syömiselle :D
Aikaisemmin ainakin olisi ollut ongelma, jos olisin joutunut elämään herkkujen keskellä ja kaapit ja pakastimet ois täynnä niitä, mutta en ole varma enää. Ehkä nyt jopa voisin laihduttaa niinkin, koska niitä mielitekoja ei todella ole, ja olen lopulta alkanut oppia kuuntelemaan itseäni. Eli haluanko minä vai luulenko vaan haluavani. Ennen oletin automaattisesti, että tietenkin haluan kaikkia herkkuja, ja kehitin himon kaikkea vastaantulevaa makeaa kohtaan. Nyt tunnen paljon paremmin omat tunteeni ruuan suhteen ja huomaan että hitsi, ei mulla tee mieli noita karkkeja tai tuota kakkua mitä tuossa on. Ei vaan tee. Hyvin voin olla ilmankin.
Anteeksi kun tuli taas näin pitkä viesti. Tätä on ehkä vähän vaikea ymmärtää, mutta olen vähän kummallinen ihminen monessakin asiassa. Ja tässä on vielä yksi lisää.