rauhassa eteneminen

anis

tutustuin 3kk sitten nuoreen mieheen, jonka kanssa tuntui ja tuntuu vieläkin kun olisimme aina tunteneet. synkkaa tosi hyvin. minä kuitenkin seurustelin vielä kun tavattiin, nopeasti asiat muuttuneet. erosin onnettomasta suhteestani 2kk sitten. uusi tuttavuuteni erosi myös vuosi sitten suhteesta,hänet jätettiin. mies sanoi että edetään rauhassa ja katsotaan mitä eteen tulee, olemme viettäneet muutaman ihanan illan yhdessä ja ollut todella kivaa. aiemmin hän kuitenkin soitteli ym paljon enemmän kuin nyt, tiedän että hän on kiireinen mutta ei kuulu mitään. olemme keskustelleet asioista maasta taivaaseen ja hän on ollut hyvin kiinnostunut elämästäni ja mielestään olen todella kaunis. kannattaako minun vain odotella, vai eikö häntä kiinnosta tarpeeksi jos esim vain kerran viikossa soittaa tai laittaa viestin. ehkä hän pelkää tunteita?? haluaisin nähdä itse häntä paljon enemmän kuin kerran kahdessa viikossa mutten tosiaan uskalla ehdottaa, etten karkota häntä kokonaan. häiritseekö miestä sellainen asia että suutelin häntä jo vielä kun seurustelin.

4

1383

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mikään aika

      tutustua kehenkään mitenkään. Ei miehet pelkää tunteita, tuokaan, mutta rukkaa ajantajuasi uusiksi. Hanki elämä ja siinä sivussa tapaa häntä kerran viikossa tai kuussa. siis tutustu.

      • tee niin ku susta tuntuu

        jos tuntuu että haluat nähä useammin nii laita sille viesti ja sano että haluat tavata, ei se tommosesta pelästy.Älä mieti liikoja seki luultavasti ajattelee samoin ku sie...


    • Ruma mies

      viikseen sinua pari kertaa ja tämän jälkeen alkoi hiljaisuus?

      Noh, se merkkaa et sai mitä halusi ja et ollut tarpeeksi hyvä, että haluaisi uudestaan, mutta soittaa, jos ei saa pariin viikkoon pesää, niin sulle uudestaan. Eli odottele rauhassa siellä kämpässäsi.

      Olet saanut ihanan miehen itsellesi.

    • iskijä.

      Taidat olla hänelle säätö.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3067
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe