En olisi ikinä uskonut, miten raakaa touhua nuo anoppijutut ovat vielä tänäkin päivänä, kun ei sentään yleensä jatketa mitään sukutiloja. Tai muutenkaan olla edellisen sukupolven silmän alla vahdittavana taloudellisen pakon takia.
Miten kenenkän päähänkään juolahtaa yrittää päsmäröidä aikuisten ihmisten elämää, olkoon vaikka kuinka omia lapsia?
Enkä ole itsekään tajunnut ihan kokonaan sitä miten sivistynyt ja tahdikas anoppi minulla on. Kehuu minun, miniänsä, ulkonäköä ja lastenkasvatusta, muun muassa. On varmaan sellaistakin mistä ei tykkää, mutta sen on pitänyt kyllä 99% omana tietonaan. Niin se on kyllä ollu toistepäinkin. En ole informoinut häntä joka ajatuksestani, mutta maittavia leivonnaisia olen muistanu kehua.
Yhtään eivät appivanhemmat puutu mihinkään, appiukon kanssa kyllä tarjoavat aina apua, rahallistakin, mutta esimerkiksi jopa huonekaluja appiukko on nikkaroinut mittojen mukaan.
Me ollaan koetettu olla avuksi se mikä on voitu nyt kun vanhat ihmiset ikääntyy.
Joku voi sanoa ettei ole rehellistä. Minusta kunnioitukseen kuuluu se, ettei ole joka välissä "rehellisesti" aukomassa päätään. Siitä se pahuus nimittäin yleensä alkaa, turhasta länkytyksestä.
Miten kenenkän päähänkään juolahtaa yrittää päsmäröidä aikuisten ihmisten elämää, olkoon vaikka kuinka omia lapsia?
Enkä ole itsekään tajunnut ihan kokonaan sitä miten sivistynyt ja tahdikas anoppi minulla on. Kehuu minun, miniänsä, ulkonäköä ja lastenkasvatusta, muun muassa. On varmaan sellaistakin mistä ei tykkää, mutta sen on pitänyt kyllä 99% omana tietonaan. Niin se on kyllä ollu toistepäinkin. En ole informoinut häntä joka ajatuksestani, mutta maittavia leivonnaisia olen muistanu kehua.
Yhtään eivät appivanhemmat puutu mihinkään, appiukon kanssa kyllä tarjoavat aina apua, rahallistakin, mutta esimerkiksi jopa huonekaluja appiukko on nikkaroinut mittojen mukaan.
Me ollaan koetettu olla avuksi se mikä on voitu nyt kun vanhat ihmiset ikääntyy.
Joku voi sanoa ettei ole rehellistä. Minusta kunnioitukseen kuuluu se, ettei ole joka välissä "rehellisesti" aukomassa päätään. Siitä se pahuus nimittäin yleensä alkaa, turhasta länkytyksestä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Miten se onkin niin, että ns. "rehellinen puhe" tai totuuden sanominen on aina negatiivista kuultavaa?
Aloittajakin arvelee, että kiittävä lausunto appivanhemmista koetaan jotenkin epärehelliseksi.
Niinhän se usein on, että hyvät suhteet koetaan niin kadehdittavina, että niitä aina ollaan väheksymässä.
Tuntuu hyvältä lukea myönteinen mielipide kaikkien näiden pahanilmanlintujen kaakatusten joukossa.
Kyllä vain.. Minun anoppini on juuri sellainen, joka kertoo mitä ajattelee muttei ajattele mitä kertoo.
Anopin ajatuksia:
"Olen ihmetellyt, miten olette onnistuneet kasvattamaan noin hienosti lapsenne."
"Sinä kun nyt valitettavasti kuulut sukuun, niin sinun täytyy tulla suvun juhliin."
"Olen ihmetellyt, mitä poikani sinussa näki, mutta kai se jotain sinussa näki, kun otti vaimokseen."
Heitä vesilinnulla tuollaista anoppia.
Mä lopettaisin kyl kanssakäymisen oitis.
Eiköpä tokene kun huomaa ettei välitetä.
Vanhuuteen ei kuulu tuollainen ilkeys, se on sairautta ja sen saa sanoa päin näköä.
Kanssakäyminen on lopetettu minun puoleltani, mutta yrittää poikansa kautta (manipuloi) työntää myrkkyään meidän perheeseen.
Kerran kieltäydyin menemästä yksiin anopin suvun juhliin, niin anoppi sanoi, että jos et tule niin haemme sinut väkisin. Ja niin appiukko karautti myöhemmin pihaamme anopin kanssa ja hyvä ettei appi hajottanut ulko-ovea sitä ryskyttäessään ja ovikelloa sitä hakatessaan. Aiansa hakkasi, huusi ja ravasi kurkkimassa ikkunoista minun kyhjöttäessä näkymättömässä nurkassa, kunnes juhlat alkoivat ja heidän piti sinne lähteä. Kymmen vanhalle lapsellemme anoppi myös soitti (oli kavereidensa kanssa ulkona) ja haukkui minut perinpohjin lapselleni.
Varmaan mukava vanhuus tulossa tuollaiselle, kun yksin makaa eikä kukaan halua tavata..
"Olen ihmetellyt, miten olette onnistuneet kasvattamaan noin hienosti lapsenne."
"Sinä kun nyt valitettavasti kuulut sukuun, niin sinun täytyy tulla suvun juhliin."
"Olen ihmetellyt, mitä poikani sinussa näki, mutta kai se jotain sinussa näki, kun otti vaimokseen."
1. Me olemme kasvattaneet lapsemme niin hienosti koska me osaamme sen homman.
2. Pikemminkin onneksesi sinä sait minut sukuun ettkä mitään kirvesmurhaajaa
3. Varmaankin hienon luonteen ja jalon sydänmen.
En tosin koskaan oikeastaan ajatellutkaan sanaa "anoppi" hänestä puhuttaessa - hän oli mieheni äiti aina minulle.
Vaikeassa elämäntilanteessa hän tuli puolelleni ja keskusteli vakavasti poikansa kanssa ja asiat menivät kohdalleen - tiesin aina, että olemme ystäviä emmekä kilpailijoita keskenämme.
Hän on ollut jo yli kymmenen vuotta poissa, mutta olen yrittänyt jatkaa perinnettä omien lasteni kohdalla - miten olen siinä onnistunut, sen arvioiminen onkin sitten seuraavan sukupolven asia!
Turha puhua epärehellisyydestä.
Eivätkös käytöstavat ole tarkoituksella kehitetty nimenomaan sitä varten, että sopu säilyy.
Loistavaa, että löytyy sellaisiakin appivanhempia, jotka kunnioittavat miniää "vieraana aikuisena"!