Olin avoimin mielin mieheni vanhempia kohtaan. Ei tullut silloin 19-vuotiaana mieleenkään, että voisi olla ilkeitä anoppeja muuta kuin vitseissä. Pari vuotta arkaillen kuuntelin ja seurailin anopin puheita ja touhuja ja pahoitin mieleni lukuisia kertoja hänen puheistaan. Olin kuitenkin nuori ja arka sanomaan mitään omia mielipiteitä ja kiltiksi kasvatettu sanomaan mitään vastaankaan.
Ensimmäinen lapsemme syntyi ja minussa heräsi äidinvaisto suojelemaan lastani anopin mielivaltaa vastaan. Välit anoppiin katkesivat ja nyt yli kymmenen vuotta ollaan yritetty vain sietää toisiamme.
Mitäpä sen ihmeellisempää anoppisuhteessa on kuin, että anoppi on ilkeä ja tungetteleva ja minä yritän pitää oman ja lasten mielenterveyden kasassa pitämällä puoleni.
Muilla käynyt vastaavasti?
Ensimmäinen lapsemme syntyi ja minussa heräsi äidinvaisto suojelemaan lastani anopin mielivaltaa vastaan. Välit anoppiin katkesivat ja nyt yli kymmenen vuotta ollaan yritetty vain sietää toisiamme.
Mitäpä sen ihmeellisempää anoppisuhteessa on kuin, että anoppi on ilkeä ja tungetteleva ja minä yritän pitää oman ja lasten mielenterveyden kasassa pitämällä puoleni.
Muilla käynyt vastaavasti?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Jos tulisi tilanne, uskon että hän olisi minun puolellani.
Laita kätesi kyynärpäitä myöten ristiin, niin onnekas olet.
Ja sinulle aloituksen tekijälle, pidä pintasi, ei ole mikään pakko olla tekemisissä.
Minulla myös anoppi on ihan toista maata, eli todella mukava.
Tiedän kyllä että kaikki anopit eivät ole maailman ihanimpia! Ex-poikaystäväni äiti oli suoraansanoen hirviö!!
Nyt olen onnekas mukavasta anopista.
Tsemmpiä sinulle!
Millä lailla anoppi on ilkimys?
Olisi mielenkiintoista tietää, koska itse olen anoppi ja pelkäänpä että olen ollut tahtomattani myös häijyläinen.
On tipahdellut sammakkoja suusta kun ei aina muista, että miniä on miniä, eikä kuka tahansa.
Nyt on ihan pakko ihmetellä :) Noin niin kuin yleensä sulla on tapana laukoa sammakoita "kenelle tahansa", mutta miniän kohdalla yrität pääsääntöisesti välttää sitä?
Sulla mahtaa olla kärsivällisiä ystäviä :)
Eivät sammakot suusta niinkään haittaa, mutta jos halutaan tahallaan pahaa toiselle, niin se saa kyllä suhteet viilenemään.
Minusta se on ilkeää, jos tullaan ilmoittamatta, astutaan sisään kutsumatta ja aletaan arvostella ilkeästi toisen kotia. Erityisesti, kun yksi asukas makaa kovassa kuumeessa sohvalla ja toinen on töissä, niin anoppi rynnii sisään ovesta ja alkaa valittamaan miten siivotonta porukkaa täällä asuu ja lapsellekin sanoo, että teidän koti on kuin kaatopaikka.
Todella ilkeää olikin, kun anoppi ja appi vei alakouluikäiset lapsenlapset kylpylään pariksi päiväksi ja kun lapselle oli tullut niin kova ikävä äitiä, että oli halunnut soittaa kotiin, niin anoppi sai hysteerisen raivo- ja itkukohtauksen asiasta ja oli kieltänyt lasta soittamasta äidilleen ja kieltänyt ettei ikävää saa tuntea. Kun lapsi sitten kuitenkin soitti omasta kännykästään äidille oli mummi raivonnut kahta kauheammin ja kiristänyt ja uhkaillut lasta erilaisilla asioilla, niin ettei lapsi ollut enää uskaltanut äidille soittaa vaikka olisi halunnutkin.
Tässä vain pari esimerkkiä ilkeämielisyydestä, mutta kaikesta anopin ilkeilystä saisi varsinaisen kirjasarjan jos alkaisi niitä yhteen kokoamaan.
Anoppia toki yritän ymmärtää, mutta en sentään mikään masokisti ja sadisti ole, että antaisin itselleni ja lapsilleni pahaa tapahtua. Anoppini on paha ihminen.
kehittymärön ja erityisen ilkeä luonteeltasi.
Anopissasi ei ole sen suurempia vikoja kuin ihmisissä yleensä ja luulisi ilmastokatastrofin aikana miniänkin tajuavan, että aika on vähissä ja yrittävän edes pitää kunnollisia ja sydämellisiä suhteita vanhempiin ihmisiin.
Mieti näitä asioita, kun seuraavan kerran hamuat raskaaksituloa.
Hoida ensin kuntoon anoppisuhteesi, ette jää vielä yh:ksi ja miehesi kuitenkin rakastaa äitiään se on varma ja lisäksi suosittelen ilmastonmuutospalstan lukemista.
Tulevilla sukupolvilla tulee olemaan mahdottomat oltavat.
Yhtä älytöntä ja poukkoilevaa asiasta toiseen...
Ei ilkeitä ihmisiä tarvitse kenenkään kunnioittaa. Tämä on kylmä totuus, joka ei riipu ihmisen iästä.
Hanki haitari ja ala sitä soitella... jos rupeet tolleen keskustelemaan. Ei taida sulla edes olla kokemusta minkäänlaisita appivanhemmista. Kokeile joskus elämää oikeasti.
P.S Olen itse harrastanut haitarin soittoa, saanut jopa elämänkin...
ole sitten omaa kotia?Pyydä miestäsi valitsemaan anoppisi tai sinut,kummankanssa hän haluaa lopulliseen avioliittoon?Kai anoppiin voi pitää jonkinlaista välimatkaa,ja käydä joskus katsomassa,jos hän on jo vähän rauhoittunut ja itsenäistynyt omaan elämäänsä?
Anopilla on oma koti.
En pyydä valitsemaan miestäni anopin tai minun väliltäni, koska heidän suhteensa on heidän asia, ei minun. Anopin ja minun välinen suhde on meidän omamme ja onneksi välimatkaa on jo otettu reilulla kädellä. Anoppi vain yrittää tunkea itseään meidän perheeseen, mutta turhaanpa yrittää sillä eipä tule koskaan onnistumaan.
Anoppi ei koskaan rauhoitu eikä itsenäisty, se on jo opittu.
Kiitos silti tuestasi!
Näin perheriidan jälkeen on hyvä päästä tänne purkamaan tuntojaan..
Olemme olleet yhdessä seitsemän vuotta, reilu kolme vuotta naimisissa. Yksi lapsi, ja elämä suht kohdillaan. Paitsi;
Suhteen alussa anoppi oli tosi mukava, kuten aina alussa. Hän on reilusti yli 70v., ja oli oikein onnellinen, että iltatähtensä löysi näin mukavan naisen. Kolmisen vuotta oltiin oikein hyviä ystäviä. Kävin siellä yksinkin kyläss, ja juteltiin kaikkia asiat läpi. Anopi on itse kasvattilapsi, ja arvostaa "oikeata" perhettä yli kaiken.
Kaikki muuttui, kun menimme kihloihin ja muutin mieheni kanssa yhteen asumaan. Kommentti oli, että oliko nyt pakko saman katon alle päästä. Loanheitto alkoi, ja se oli päivittäistä. Mikään ei ollut hyvä, ja isovanhempiani myöten kaikki oli anopin mielestä huonoa. Olen isosta, vanhasta maanviljelijäsuvusta, ja meillä järjestetään mm. monen sadan hengen sukukokouksia, joihin aina toivotin anopinkin tervetulleeksi.
Häissä anoppi itki koko päivän, kun olen häneltä pojan varastanut. Häiden jälkeen olen anoppia nähnyt neljä kertaa. Oli kuulemma niin kova pala tulla meille katsomaan, kun olen hänen poikansa talon pilannut. (Pesin ikkunat..)
Esikoisemme syntyi pari vuotta sitten, ja anoppi tuli minut synnärille haukkumaan. Minusta ei kuulemma äidiksi ole, ja minulta pitää lapsi ottaa pois. Minun sukulaiseni ei lasta saa tulla lähellekään. Synnytys oli vaikea, ja siitä anoppi kommentoi, ettei kannata valittaa kun kerran hänen pojalleen perillistä synnyttää.
Olin kauhuissani, samoin mieheni ja synnärin henkilökunta. Ilmotin miehelleni, että nyt sitten pitäisi valita, minä tai anoppi. Fiksu mies valitsi oman, uuden perheensä.
Vieläkin tuo kaihertaa, ja aina kun riitelemme, kaivan anopin esiin. Olen vakavasti harkinnut ammattiapua asiasta eteenpäin pääsemiseen, mutta en kehtaa sanoa ääneen, kun kaikki aina nauraa anoppi-miniä suhteita.
Välit ovat olleet poikki nyt kaksi vuotta, meille anopilla ei ole asiaa. Mieheni sen hänelle ilmoitti. Minulla vaan alkaa itseni kanssa pinna loppumaan, kun en osaa olla ajattelematta mitä kaikkea paskaa silmilleni sain.
turvautua ammattiapuun, kun kerran asiat vielä kaivertavat mieltäsi, vaikka olette jo kaksi vuotta erossa olleet. Minusta se ei ole normaalia. Eikö sinulla ole muuta tekemistä kuin vanhojen asioiden kaivelu?
En usko, että anoppisi sanoi ikkunoiden pesemistä talon pilaamiseksi. Kyllä siinä oli jotakin muuta takana. Ei ole hauskaa lukea puolitotuuksia.
Olen pahoillani miehesi puolesta, joka joutui tekemään kohtuuttoman valinnan. Olen myös pahoillani lapsesi puolesta, joka ei saa tutustua isoäitiisi.
Onkohan se iso ja vanha sukusi noussut sinulle päähän? Anoppisi ei varmaan voinut ymmärtää, että ison ja vanhan maanviljelijäsuvun tytär rupeaa leipäsudeksi, ja sattui ihmettelemään sitä ääneen.
Uskon, että paha olosi lievittyisi, jos menisit sopimaan asiat anoppisi kanssa. Vielä ehdit, mutta pian se on liian myöhäistä.
Jos väsyneelle juuri lapsen saaneelle äitille tullaan kauhistelemaan että et osaa hoitaa lapsia niin kyllä en tekisi sovintoa enkä päästäisi lastani lähellekkään tuollaista ihmistä.
Mielestäni on oikein normaalia, että on tunteet! Jos on tullut syvästi ja monta kertaa loukatuksi voi asioiden mielessä järjestelyyn mennä vaikka kuinka monta vuotta ja se on todellakin normaalia.
On olemassa pahoja ihmisiä (anoppeja), jotka pystyvät myrkyttämään suhteita, eikä heitä tai heidän käytöstään voi muuttaa. Tällaisissa tapauksissa on todellakin PAKKO irrottautua pahaa tekevästä ihmisestä ja hienoa, että joku siihen löytää voimiakin. Joidenkin ihmisten kanssa on jopa mahdotonta sopia mitään tai puhua asioita selviksi, koska kaikenlaisia ja asteisia persoonallisuushäiriöitä ja vinoutumia joidenkin ajatusmaailmassa löytyy.
Isovanhemmat, jotka ovat pahoja lähimmäisilleen, eivät ole tervettä seuraa lapsenlapsilleen. Näin ollen onkin vain hyvä jos lasten vanhemmat pystyvät suojelemaan lapsiaan tällaisilta ihmisiltä vaikka kuinka olisivatkin lähisukulasia.
"En usko, että anoppisi sanoi ikkunoiden pesemistä talon pilaamiseksi. Kyllä siinä oli jotakin muuta takana. Ei ole hauskaa lukea puolitotuuksia."
Mistäs sinä sitten voit tietää mitä kyseisen anopin päässä on sillä hetkellä liikkunut! Kokemusta on, että anopit todellakin voivat tehdä pikkuruisista asioista maailamanlopun veroisia ja syyttää kaikesta viatonta miniää.
Selvästi huomaa, että ajatusmaailmasi kulkee ihan eri reittejä kuin pahojen anoppien pahuuksia kokeneilla miniöillä. Niin, että näkemyksissäsi ei ole tiedonjyvästäkään siitä miten asiat oikeasti voivat mennä.
"Vieläkin tuo kaihertaa, ja aina kun riitelemme, kaivan anopin esiin."
Hautaa anoppi nyt tähän paikkaan. Älä käännä veistä haavassa. Miehesi on valinnut sinut äitinsä sijaan. Kunnioita tätä valintaa ja ole sen arvoinen.
Anoppi ei kuulu elämäänne, vanhoja ei pidä vetää esiin joka käänteessä.
Opettele olemaan riitelemättä. Se on aikuisuuden merkki. Asiat pitää voida puhua rauhallisesti halki, mutta syytteleminen ja anopin haukkuminen ei edesauta yhdessäkään erimielyydessä.
Opettele olemaan riitelemättä. Se on aikuisuuden merkki. Asiat pitää voida puhua rauhallisesti halki, mutta syytteleminen ja anopin haukkuminen ei edesauta yhdessäkään erimielyydessä.
Ei kannata tosiaan vaipu anopin tasolle haukkumisessa ja syyttelyssä
Kirjoitit lähestulkoon oman elämäni tarinaa...
Näin olin minäkin nuori kun mieheni kanssa tapasin, ja kiltti. Nyt lopetin kiltteyden ja annoin ilmi kaiken sen mitä anoppi on minua kohtaan sanonut kaikki 25v! Hän kun ei ole osannut pojastaan irti päästää, ihan sama kuka olisi minun tilallani ollut, kukaan ei olisi varmaan tarpeeksi hyvä. Olen ollut aikoinaan liian kiltti ja antanut liiaksi hänelle "liekaa", eli itsetunto ei ollut vielä tarpeeksi vahva. Mieheni on myös tehnyt suuren virheen eikä ole puolustanut tarpeeksi minua ja lasta tältä "hyeenalta". Toivotan Sinulle ennen kaikkea voimaa ja suurta sisua ja rakkautta toimia näissä olosuhteissa, näitä tarvitset!
Ihan kun olisit pukenu sanoiks mun elämän. Ainut vaan, että mä oon se 19-vuotias, joka on seurustellu vuoden. Mutta tulevaisuus on näkyvissä samanlaisena ku sul. Anoppikokelaani on maailmassa ainut ihminen jota vihaan tai olen koskaan vihannut. Sitä mietin vaan, että miksi juuri anopin pitää olla se ihminen. Olisi ollut vaikka joku merkityksetön ihminen joltain kouluvuodelta.