Oliko se tämä palsta jossa kysyttiin energiankäytöstä liikunnassa? Tässä joka tapauksessa tulee muutama perusasia liikunnassa tapahtuvasta energiankäytöstä.
Lihaksien pottoaine on ATP. Se muodostetaan lihaksessa joko glykogeenista (eräs glukoosin varastomuoto) tai rasvasta. Glykogeenista ATP:n muodostaminen on nopeaa ja näin ATP:ta virtaa lihakseen siinä tahdissa kuin sitä kuluutkin, mutta rasvasta muutos kestää huomattavasti kauemmin ja ATP:n muodostuu sen verran hitaasti ettei se riitä kovassa rasituksessa tyydyttämään ATP:n tarvetta (ikään kuin polttoaineputkessa olisi tukos). Lihastyön teho laskee jos glykogeenia ei ole saatavissa, on arvioitu että teho on noin 60% siitä mitä se on glykogeenia käytettäessa.
Kumpaistakin energialähdettä käytetään yht'aikaa (niin kauan kuin kumpaistakin on saatavilla) ja rasva on pääasiallinen energialähde silloin kun ei lihaksia rasiteta, rasituksessa tilanne muuttuu päinvastaiseksi. Rasituksen pitää olla melko kova ennenkuin yli puolet energiasta tulee glykogeenista.
Lihasten glykogeenivarastot ovat varsin rajalliset, ja lihaksiin päätynyt glykogeeni ei sieltä lähde pois paitsi lihastyön kautta siinä lihaksessa johon sitä on varastoitunut. Jos jostain lihaksesta loppuu glykogeeni, lihas ei saa täydennystä muista lihaksista, vaikka niiden varastot olisivat miten täynnä. Silloin lihas käyttää energiana pelkästään rasvaa, triglyserolia. Tämän hitaamman ATP:ksi muuttamisprosessin takia suorituskyky laskee selvästi koska nopeita glykogeeneja ei enää ole. Tämä on kuitenkin luonnollinen ilmiö, siitä ei ole syytä huolestua. Asia korjaantuu lihaksen palautumisen yhteydessä.
Lihasten glykogeenivarastot voivat täydentyä kahta tietä: ravinnon mukana tulevien hiilihydraattien (muutetaan glukoosiksi) kautta tai maksan rasvasta muodostaman glukoosin kautta jos hiilihydraatteja ei ole saatavilla.
Mikäli ravinnosta on saatavissa hiilihydraatteja riittävästi, lihasten glykogeenivarastot täyttyvät varsin nopeasti ja jopa ylitäyttyvät jos niin halutaan. Jos hiilihydraateista on pulaa, kuten VHH:ssa, kestää lihasten energiavarastojen täyttyminen kauemmin ja ne saattavat jäädä hieman vajaaksi.
Näin ollen ravinnolla ja varsinkin välittömästi liikunnan jälkeisellä ravinnolla on suuri merkitys lihasten palautumiseen ja suorituskykyyn. Jos heti rasituksen jälkeen juo ns. palautusjuoman, joka sisältää hiilihydraatteja ja proteiinia, alkaa lihasten palautuminen ja niiden energiavarastojen täyttyminen nopeasti. Tämä tarkoittaa sitä että seuraava harjoitus jossa lihasta käytetään voidaan tehdä aikaisemmin ja/tai lujempaa verrattuna tilanteeseen jossa ei nautita minkäänlaista palautumisravinnetta tai jos muuten välttää hiilihydraaatteja. Palautuminen on tietysti parempaa jos hiilihydraattien nauttiminen ei jää pelkästään palautumisjuoman varaan, vaan myöhemmin nautitaan muutakin hiilihydraattipitoista ruokaa.
VHH:lla rajoitetaan hiilihydraattien saantia jolloin palautuminen on hitaampaa joten harjoitusrytmi tulisi muokata sen mukaiseksi eli verkkaisemmaksi. Lihasten täytyy saada silloin tällöin palautua täysin.
Palautusjuoman hiilihydraateilla on sekin merkitys, että ne nostavat insuliinitasoa ja insuliini taas avaa lihasten verisuonet apposelleen jolloin lihashuolto pääsee alkamaan heti täydellä teholla. On myös todettava, että juuri insuliini on hormoni jolla on suuri merkitys lihasten kasvulle mainitun ominaisuuden ansiosta.
Palautumiseen on kaikesta huolimatta kiinnitettävä ensiarvoisen tärkeä huomio mikäli haluaa nousujohteisesti kohottaa kuntoa elikkä tilanteessa jossa liikuntatempo tai -määrä kasvaa.
Hapenottokyky on erinomaisen tärkeä ominaisuus kuntoilijalla. Hapenottokyky kehittyy varsin hyvin syketasolla 120-130, ja se on rasitus joka tuskin hengästyttää. Harjoituksen olisi hyvä kestää n. kolme varttia. Nämä harjoitukset eivät juuri syö lihasten glykogeenivarastoja, vaan silloin lihasten energia tulee pääasiassa rasvasta. Tällöin ei myöskään palautusravinteet näyttele merkittävää osaa, mutta tietysti hiilihydraattien puute yleensä hidastaa palautumista.
Mikäli ravinnossa on niukasti hiilareita, on suorituskyky kokonaisuudessaan heikompi verrattuna hiilareita nauttivaan kaveriin. Tosin matalalla rasituksella eroa ei juuri huomaa, koska silloin ei glykogeeniä juuri tarvita. Rasituksen noustessa glykogeenin kulutus kasvaa ja tietysti se jolla on enemmän glykogeenia varastoitunut lihakseen kykenee ylläpitämään kohonnutta rasitustasoa pidempään.
Syödähän voi sitten enemmän jos liikkuu enemmän. Totean vielä lopuksi, että ihmisen, jonka lihaskunto on hyvä, kuluttaa lihasten aineenvaihduntaan joka päivä 100-300 kcal enmmän kuin huonokuntoinen. Tämä on siis bonus, jonka saa vaikka nukkuisi koko päivän.
Lihaksien pottoaine on ATP. Se muodostetaan lihaksessa joko glykogeenista (eräs glukoosin varastomuoto) tai rasvasta. Glykogeenista ATP:n muodostaminen on nopeaa ja näin ATP:ta virtaa lihakseen siinä tahdissa kuin sitä kuluutkin, mutta rasvasta muutos kestää huomattavasti kauemmin ja ATP:n muodostuu sen verran hitaasti ettei se riitä kovassa rasituksessa tyydyttämään ATP:n tarvetta (ikään kuin polttoaineputkessa olisi tukos). Lihastyön teho laskee jos glykogeenia ei ole saatavissa, on arvioitu että teho on noin 60% siitä mitä se on glykogeenia käytettäessa.
Kumpaistakin energialähdettä käytetään yht'aikaa (niin kauan kuin kumpaistakin on saatavilla) ja rasva on pääasiallinen energialähde silloin kun ei lihaksia rasiteta, rasituksessa tilanne muuttuu päinvastaiseksi. Rasituksen pitää olla melko kova ennenkuin yli puolet energiasta tulee glykogeenista.
Lihasten glykogeenivarastot ovat varsin rajalliset, ja lihaksiin päätynyt glykogeeni ei sieltä lähde pois paitsi lihastyön kautta siinä lihaksessa johon sitä on varastoitunut. Jos jostain lihaksesta loppuu glykogeeni, lihas ei saa täydennystä muista lihaksista, vaikka niiden varastot olisivat miten täynnä. Silloin lihas käyttää energiana pelkästään rasvaa, triglyserolia. Tämän hitaamman ATP:ksi muuttamisprosessin takia suorituskyky laskee selvästi koska nopeita glykogeeneja ei enää ole. Tämä on kuitenkin luonnollinen ilmiö, siitä ei ole syytä huolestua. Asia korjaantuu lihaksen palautumisen yhteydessä.
Lihasten glykogeenivarastot voivat täydentyä kahta tietä: ravinnon mukana tulevien hiilihydraattien (muutetaan glukoosiksi) kautta tai maksan rasvasta muodostaman glukoosin kautta jos hiilihydraatteja ei ole saatavilla.
Mikäli ravinnosta on saatavissa hiilihydraatteja riittävästi, lihasten glykogeenivarastot täyttyvät varsin nopeasti ja jopa ylitäyttyvät jos niin halutaan. Jos hiilihydraateista on pulaa, kuten VHH:ssa, kestää lihasten energiavarastojen täyttyminen kauemmin ja ne saattavat jäädä hieman vajaaksi.
Näin ollen ravinnolla ja varsinkin välittömästi liikunnan jälkeisellä ravinnolla on suuri merkitys lihasten palautumiseen ja suorituskykyyn. Jos heti rasituksen jälkeen juo ns. palautusjuoman, joka sisältää hiilihydraatteja ja proteiinia, alkaa lihasten palautuminen ja niiden energiavarastojen täyttyminen nopeasti. Tämä tarkoittaa sitä että seuraava harjoitus jossa lihasta käytetään voidaan tehdä aikaisemmin ja/tai lujempaa verrattuna tilanteeseen jossa ei nautita minkäänlaista palautumisravinnetta tai jos muuten välttää hiilihydraaatteja. Palautuminen on tietysti parempaa jos hiilihydraattien nauttiminen ei jää pelkästään palautumisjuoman varaan, vaan myöhemmin nautitaan muutakin hiilihydraattipitoista ruokaa.
VHH:lla rajoitetaan hiilihydraattien saantia jolloin palautuminen on hitaampaa joten harjoitusrytmi tulisi muokata sen mukaiseksi eli verkkaisemmaksi. Lihasten täytyy saada silloin tällöin palautua täysin.
Palautusjuoman hiilihydraateilla on sekin merkitys, että ne nostavat insuliinitasoa ja insuliini taas avaa lihasten verisuonet apposelleen jolloin lihashuolto pääsee alkamaan heti täydellä teholla. On myös todettava, että juuri insuliini on hormoni jolla on suuri merkitys lihasten kasvulle mainitun ominaisuuden ansiosta.
Palautumiseen on kaikesta huolimatta kiinnitettävä ensiarvoisen tärkeä huomio mikäli haluaa nousujohteisesti kohottaa kuntoa elikkä tilanteessa jossa liikuntatempo tai -määrä kasvaa.
Hapenottokyky on erinomaisen tärkeä ominaisuus kuntoilijalla. Hapenottokyky kehittyy varsin hyvin syketasolla 120-130, ja se on rasitus joka tuskin hengästyttää. Harjoituksen olisi hyvä kestää n. kolme varttia. Nämä harjoitukset eivät juuri syö lihasten glykogeenivarastoja, vaan silloin lihasten energia tulee pääasiassa rasvasta. Tällöin ei myöskään palautusravinteet näyttele merkittävää osaa, mutta tietysti hiilihydraattien puute yleensä hidastaa palautumista.
Mikäli ravinnossa on niukasti hiilareita, on suorituskyky kokonaisuudessaan heikompi verrattuna hiilareita nauttivaan kaveriin. Tosin matalalla rasituksella eroa ei juuri huomaa, koska silloin ei glykogeeniä juuri tarvita. Rasituksen noustessa glykogeenin kulutus kasvaa ja tietysti se jolla on enemmän glykogeenia varastoitunut lihakseen kykenee ylläpitämään kohonnutta rasitustasoa pidempään.
Syödähän voi sitten enemmän jos liikkuu enemmän. Totean vielä lopuksi, että ihmisen, jonka lihaskunto on hyvä, kuluttaa lihasten aineenvaihduntaan joka päivä 100-300 kcal enmmän kuin huonokuntoinen. Tämä on siis bonus, jonka saa vaikka nukkuisi koko päivän.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tämä on todella hyvä tietopaketti. Olenko oikeassa, kun tuumailen näin: kun huolehtii siitä, ettei syö enemmän kuin kuluttaa, ei liho, ja joka hetki (paitsi raskaassa lihasrasituksessa) tulee käytettyä myös vararasvoja ravinnon rasvan lisäksi?
Vaikka osa hiilihydraateista jäisi "yli" eli varastoituisi, sillä tämän mukaan vararasvojakin pitää käyttää ainakin jonkin verran, jos kerran rasva on pääasiallisena energiana. Sillä ei kai ravinnossa oleva rasva riitä silloin, kun syö rasvaa vain n. 30% päivän energiasta?
Kun haluaa laihtua, pitää tietysti energiansaannin jäädä esim. 500 kilokaloria alle kulutuksen. Korjaa, please, tätä maallikkoa, jonka pitäisi myös laihtua, ja joka haluaa harrastaa kuntoliikuntaa.
on omat palstansa ja niiltä löytyy niitä ohjeitakin. Tältä palstalta pitäisi löytyä VHH ohjeita, mutta käytännössä joutuu menemään karppeihin niitä hakemaan.
Rasva on pääasiallinen energialähde koko ajan paitsi raskaassa rasituksessaä.
Ylimääräinen hiilihydraatti varastoituu rasvana ja sitä kulutetaan muun rasvan ohessa samanarvoisena energiantuotannossa. Toisin sanoen jos energian saanti on kulutuksen mukaista, myös varastoitunut hiilihydraatti tulee käytettyä kokonaan. Paitsi että rasvaravinnon varastointiprosessiin verrattuna tämä hiilihydraattien varastoitumisprosessi on kuluttanut energiaa noin kaksinkertaisen määrän.
30% rasvaa ravinnosta saatuna ei siis riitä jos ajatellaan että 90% päivän energiantarpeesta otetaan rasvasta: se hiilihydraattimäärä jota ei tarvita lihasten ja maksan varastojen täydentämiseen muuttuu varastorasvaksi, joka siis käytetään myöhemmin energiana. Tietysti myös tuo 30% ravinnosta saatu rasva tulee käytettyä, jos saanti ja kulutus on tasapainossa.
Jos energiansaanti voi olla jopa alle 500 kcal alle kulutuksen, menee elimistö sästöliekille. Säännöllinen liikkuminen pitää kuitenkin aineenvaihdunnan jatkuvasti täysillä kalorivajeesta riippumatta. Tietenkään pitkäaikaista suurta energiavajetta ei suositella, mutta lyhytaikaisesti siitä ei ole haittaa jos tietää mitä tekee.
Ymmärsin kyllä tuon kaiken, mutta kun takavuosina ja -vuosikymmeninä toistettiin faktana tietoa, että rasvaa palaa vain silloin, kun liikutaan "rasvanpolttosykkeellä".
No tietty em. syketaso on esim. juoksumatto- ym. kuntosalilaitteissa erotuksena nopeammasta sykkeestä, jolla ei enää pala rasva, vaan se glukoosi. Kun huonokuntoinen keski-ikäinen lähtee kävelylenkille, ei siinä kovin paljon tarvi kiihdyttää vauhtia, kun syke on jo "rasvanpolttotasolla".
Siis silloin muinoin kerrottiin lehdissä ja kuntoilukirjoissa, että rasva palaa vain matalalla rasvanpolttosykkeellä, muttei silloinkaan ensimmäisen puolen tunnin aikana. Piti siis kävellä väh. 40-45 minsaa, mutta mieluummin 1 tunti, jotta varmistui siitä, että rasvanpoltto oli käynnissä lenkin aikana ja sen jälkeenkin pari tuntia vilkastunut aineenvaihdunta kulutti ainakin hiilareita.
Olenkohan käsittänyt oikein, että rasvaa siis myös palaa levossa tai kotiaskareissa tai istuessa työpaikalla sekä lyhyiden, 10-20 minsan työmatkaetappien aikana, mutta että sitä palaa kyllä aika vähän. Näin ollen laihtuakseen pitäisi päivittäin tehdä noita reippaampia ja väh. puolen tunnin pyrähdyksiä, jotta saisi rasvaa palamaan enemmän myös sieltä varastoista.
Eikös "rasvanpolttosyke" ole kuitenkin edelleen käypä termi? No niin, se on siis kai sitä suhteessa raskaamman sykkeen liikuntasuoritukseen. Eipä siis tarvita kovin kummoisia rehkimisiä, kuin vain reippaanpuoleinen tauoton kävely alkuun, jos on huonokuntoinen! Se ei mahtaisi olla ylivoimaista ylipainoisellekaan.
Sitten tulen varsinaiseen ongelmaan: kun se lisätty liikunta ei varsinaisesti näy vaa'assa mitenkään! Onkohan siihen syynä vain yksi pieni *ylimääräinen* voileipä tai hedelmä tai jätskiannos ym ym, jolloin päivän energiansaanti ei jääkään alle kulutuksen? Kannattaisiko liikunnan jälkeen käyttää jotain palautusjuomaa, kun siinä helposti syntyy kova näläntunne? En syö punaista lihaa, mutta tietysti voisin varata jotain muuta proteiiniakin.
Lähinnä kysymykseni koskee tuota eroa kevyen oleilun/istumisen/kotiaskareiden ja "rasvanpolttosykkeen" eli reippaan yli puolen tunnin kävelyvauhdin rasvanpolton tehoissa. Lyhyesti: kannattaakohan tuota "leppeän oleilun" rasvanpolttoa (90%:sti!) laskea miksikään rasvankulutuksessa, sillä entisinä aikoina siitä ei puhuttu yhtään mitään?! Ainakin saatiin laihduttajat lähtemään lenkille!
Kun ihminen lähtee liikkumaan, kestää noin puoli tuntia ennen kuin elimistö muodostaa entsyymejä joilla saadaan rasvan käyttö tehostumaan. Sitä ennen on kohonnut kulutus on hoidettu lähes täysin kohonneella glykogeenin kulutuksella. Se, millä rasitustasolla ja miten paljon entsyymejä muodostuu, en osaa sanoa, mutta ainakin siinä 120-130 syketasolla se on jo merkittävää. Eli tätä voi pitää tehokkaana rasvnpolttosykkeenä.
Hyväkuntoisella, säännöllisesti liikkuvalla ihmisellä tuo puolen tunnin aika on lyhyempi, ja olen lukenut että ammattimaratoonarilla rasvan poltto tehostuu jotakuinkin heti kuormituksen alkaessa. Heillä on kaikki tarvittava jo ikäänkuin valmiusasemissa.
Rasvojen tehostunut käyttö luonnollisesti jatkuu niin kauan kuin entsyymejä ja jo pilkottuja rasvahappoja on veressä. Eli myös liikuntasuoritteen loputtua.
Kaikki liikunta lisää kulutusta, ja vaikka lyhytaikainen kulutus kohdistuisi pelkästään lihasten glykogeenivarastoihin, ne pitää täyttää ja ne kalorit ovat sitten pois muualta. Toki niidenkin täyttöön käytetään viime kädessä rasvoja jos muuta ravintoa ei ole saatavilla, mutta pääasiallisesti ne täyttyvät veressä olevan glukoosin avulla. Rasvojen käyttöä ei lyhyt kuormitus tehosta.
Ihmisen kulutus on leppeässä oleilussa mitä on, ja leijoanosa siitä tulee rasvasta, joskin nukkuessa käsittääkseni suhde laskee ollen jotakuinkin 50/50. Mutta silloin kulutus on aivan minimaallista.
Taika rasvanpolttosykkeessä on se että kun laihduttaja saadaan lenkille niin kokonaiskulutus kasvaa, vaikka energialähteiden suhde pysyykin samana tai rasvan kosuus ehkä hieman nouseekin. Rasvanpolttosyke on syke, jota lihavakin pystyy pitämään yllä riittävän pitkään, kulutus on kasvanut ja sillä sykkeellä on jo hurjasti muitakin terveysvaikutuksia. Tokihan kovemmalla tempolla kulutus kasvaa ja myös rasvan kokonaiskulutus kasvaa vaikka sen suhteellinen osuus väheneekin, mutta ei lihavaa tai aloittelijaa voi laittaa kolmen vartin lenkille jossa syke on esim. 160.
Se tietysti on sanottava että laihdutusvaikutus pelkästään kolmen vartin lenkkejä päivittäin tekemällä on aika pieni, mutta liikunnassa on se hyvä puoli, että vaikka ei laihtuisi grammaakaan niin sen terveysvaikutukset saa joka tapauksessa. Mutta kattaa nuokin lenkit silti noin puolet suositellusta päivittäisestä 500 kcal kalorivajeesta.
Ei todellakaan voi enää väittää, ettei kävelemään pystyvä voisi tehdä edes yhtä pitkää tai kahta puolen tunnin lenkkiä päivässä. Mulla on lähistöllä reitti kävelytietä pitkin, jonka kierto hitahanlaisella vauhdillani kestää sen kolme varttia. Lopussa on pitkä nousu, joka tekee hyvää pumpulle, vaikka joudunkin vähän hidastamaan tahtia mäessä. Tavoite on taas tehdä puolentoista tunninkin lenkkejä edes joskus, kuten 10 vuotta sitten.
Sykemittarinkin omistan, ja aika helposti saan sen 120-130 mittariin, joten en enää tarvitse mittaria, mutta askelmittaria alan käyttämään. Kiitoksii vielä näistä tiedoistasi. Kävelyllä saa myös hengityksen syvenemään, jonka huomaan loppupuolella suoritusta, kun on pikkusen hengästymistäkin ja tekee mieli vetää oikein syvään henkeä, jolloin tuntee, miten happi pääsee syvemmälle keuhkoihin. Sisälläolohan on pelkkää pintahengitystä. Liikunta tekee siten hyvää hengityselimillekin. Jalkojen liikuttelu saattaa myös auttaa selkärangan nikamien verenkiertoa, puhumattakaan sydämen "lihaksen" vahvistumista.
Kerran eräs ravitsemusterapeutti neuvoi erään kreikkalais-norjalaisen sisätautilääkärin Fedon Lindbergin ohjeiden mukaan laihduttamaan. Se vastaa suunnilleen hyväkarppaamista pehmein rasvoin (mukaillen välimeren ruokavaliota) ja itselle sopivaa hiilaritasoa piti etsiä. En onnistunut kuitenkaan kovin tiukasti aloittamaan, ja laihtuminen epäonnistui. Terapeutti sanoi, että jos söisin aamiaisella vain yhden ruisleipäpalan, sen hiilarit palaisivat aamuvarhaisen työmatkakävelyn osuuksilla, ennenkuin asettuu työtuolilleen töissä. Siinä on tätä samaa suomalaistenkin vhh-meininkiä, jossa poltetaan syömisen jälkeen vain äsken nautittuja hiilareita.
Myös Lindbergin laihdutuskirjoissa (joita suomennettukin) puhutaan samasta jutusta, jota tuo Mattila/Heikkiläkin sanoo, nimittäin että vasta kun insuliinin eritys vähenee, pääsee se "glukagoni" polttamaan rasvaa. Oli mikä vaan sitten totuus asiasta, kaikille ei istu hiilarien rajoitus 100 grammaan tai alle.
Joten otanpa liikunnan avuksi, koska sillä on joka tapauksessa monia terveysvaikutuksia. Tosiasiassa, jos meinaa laihtua, on ne liiat hiilaritkin karsittava. Lääkärini just kertoi, että olis paras syödä päivää kohden vain joko 4 leipäpalaa, tai aamupuuro ja 2 palaa loppupäivän aikana. Se on tosin epämääräinen käsite, koska hiilareita tulee myös hedelmistä ja maitotuotteista.
Olen samainen kävelylenkki-tarinoija ja mieleeni tuli Montignacin dieettikirjoissa olevat ohjeet ja johdannot GI- ja GK-asioihin, joihin tutustuin ekaa kertaa noita kirjoja lukien.
Kysynkin vielä, voiko pitää paikkansa, että jos *samalla* aterialla syö sekä rasvaa että hiilareita, niin pitäisi Monsieur Montin mukaan käydä niin, että kun aterian runsaat hiilarit lisäävät insuliinin eritystä, ja että runsaat insuliinit "ajaisivat" niitä aterian rasvoja varastoitumaan siinä samassa? Jonka takia ei Monti-dieetissä saa syödä samalla aterialla molempia, jotta vältytään rasvojen varastoitumiselta?
Mutta kun kertomiesi tietojen mukaan sitä rasvaa otetaan varastoistakin pitkin päivää, joten onko niin, että ainoa keino lihomisen välttämiseksi ja laihtumisen onnistumiseksi on yksinkertaisesti energiavajeesta huolehtiminen?
Noudatin Montia kerran n 3 kk:n ajan, laihduin 9 kiloa, mutta epäilen näin jälkeenpäin, että todellinen vaikutus tuli kalorivajeesta. Kirjoissa kun johdatetaan "täydelliseen" suunnanmuutokseen, ruokavalion korjaamiseen, joka tekee aloituksesta juhlallisemman, ja joka saa alitajuisesti välttämään turhia välipaloja, sillä onhan päästy alkuun laihdutuksessa. Sinänsä hyvä, että jollain keinolla alkuun päästään! Se oli kai kirjan oston tuoma apu, vai olisiko tuossa perää, että pitäisi vähän katsoa, ettei syö hiilariaterialla liikaa rasvaa?
Ymmärrän, jos tähän tulee kaikilta palstan vhh-guruilta ohjeita, mutta mitäs sä sanoisit tähän? En ole mikään piilo-vhh-vastaaja, mutta tietysti mun pitäis vähentää hiilareitakin ja kaikkea liikaa syömistä ja liikkua joka päivä.
mitä jos yrittäisit uudelleen? :)
Jos Montia ajattelee ja rasvan ja hiilarin yhdistämistä, niin en näe siinä mitään miksi asia ei olisi niin. Eihän tuo insuliinin toiminta edes ole hänen keksintöjään, vaan siitä lienee hyvinkin yksimielinen mielipide miten homma toimii?
Ja en myöskään muista lukeneeni että joku olisi oikeasti sitä mieltä että kalorivajeella ei laihtuisi. Vai onko joku tätä mieltä?
Kun tässä yrittää viritellä keskustelua rasvojen ja hiilarien vaikutuksesta elimistöön, ja kun saa järkevältä tuntuvaa tietoa aloittajalta, niin joo, juuri tätä ketjua ollaan pyydetty poistamaan!?
Siinä toteutuu sananlasku: se koira älähtää, johon kalikka jne.
Mitä ihmeen keskustelemista on sellaisessa vhh:ssa, jonka sisällön nämä vakio-vhh:laiset osaavat jo ulkoa? Yhtä hyminää se olisi että joo juuri noin, joo joo, oikeassa olet jne.
Eikö tällainen tiedotus voisi tapahtua paremmin jossain blogissa, josta voisi häätää blogin omistaja kaiken epätoivotun? En ole tätä lukenut pariin viikkoon, ja sama naurettava meno jatkuu. Eipä kannata enää edes käydä lukemassa.
Enkös mä tuonut pohdittavaa lisää tuolle aloittajalle, eli voiko noi Montin ja sen norjalaisen Lindbergin antamat tiedot olla paljonkin väärässä verrattuna tähän suoraviivaiseen tietoon, että rasvaa palaa jatkuvasti, eikä vain silloin, kun insuliinin vaikutus on saatu tasaisella verensokerilla vähäiseksi? Miksi muuten tulit heti epäilemään provoiluksi tätä, että löytää näitä pohtimisen arvoisia "ristiriitaisuuksia"?
En enää jatka vastaamista, koska huomasin ketjun poistopyynnön. Se kertoo omaa karua kieltään, ettei vhh:sta saa keskustella. Pitää vaan hymistä yhtä hyminää, nielaista annettu tieto. Ehkä te annattekin täällä tietoa vain propagandan vuoksi, johon riittäisi linkit gurujen kotisivuille sekä kirjamainoksiin. Enkä enää vastaa tätä aihetta koskeviin ketjuihin, koska sehän on provoilua!
Minä kysyin mutta viesti poistui jostain syystä. Hyvä että joku ehti huomata sen.
Kiitos jutusta, se valaisi aika tavalla.
Ei se nyt ihan näin mene kuten sanot:
(muitakin virheitä on ja se etten kommentoi niitä ei tarkoita etteikö niitä olisi)
"Lihasten glykogeenivarastot voivat täydentyä kahta tietä: ravinnon mukana tulevien hiilihydraattien (muutetaan glukoosiksi) kautta tai maksan rasvasta muodostaman glukoosin kautta jos hiilihydraatteja ei ole saatavilla."
Rasvasta vapautuu toki glyserolia käytetäväksi glukoosin de novo tuotantoon mutta se määrä on normaalisti jokseenkin marginaalinen.
De novo glukoosin tuotannon (glukoneogeneesi) päämateriaali on proteiini (tarkemmin: suuri osa aminohapoista), laktaatti (peräisin lähinnä glukoosin anaerobisesta poltosta yleensä) sekä tämä glyseroli jota saadaan purettaessa glyseridejä vapaiksi rasvahapoiksi sekä glyseroliksi.
Se mitä glukoosiniukkuudessa voidaan rasvahapoista tuottaa on ketoaineet b-ohb sekä asetoasetaati jotka kummatkin kelpaavan esim aivoissa glukoosin sijasta käytettäväksi sekä lihaksissa poltettavaksi.
Voidaan sanoa että rasvasta ei käytännössä siis valmisteta glukoosia vaan pääasiassa rasvahapot poltetaan suoraan energiaksi (tai tuotetaan näitä ketoaineita (etupäässä maksassa) joista kuitenkaan ei saada anaerobisesti energiaa kuten glukoosista jota siksi aina tarvitaankin elimistössä sisäisesti)
Adaptaatio erilaisille ravitsemuksille (ja siis hivenen erilaiseen energiametaboliaan) ei tapahdu ihan äkkiä ja muun muassa siksi lyhytaikaisissa kokeissa erityisesti rasva-proteiini ruokavalioilla ei saada hyviä tuloksia. Ja ainahan on niin että nopeaan anaerobiseen tehontuottoon tarvitaan glukoosia.Rasvan poltollataas pärjätään (kun on sopeutunut) erittäin hyvin pitkäkestolajeissa joissa ei muistakaan syistä voi päästä lähellekään ihmisen maksimaalista hetkellistä tehoa.
Jotain dataa suorituskyvyista voisi löytää muun muassa tästä:
"Ketogenic diets and physical performance
Stephen D Phinney"
http://nutritionandmetabolism.com/content/1/1/2
suomentajaa tulisi. ;)
Auttaisiko asiaa se että kertoisi kuinka rasvasta valmistetaan sokeria elimistössä.
Satuja on helppo kirjoittaa.
Elimistö pystyy valmistamaan rasvasta glukoosia ja siitä sitten muodostetaan lihasten varastoenergiaa glykogeenia.
Tässä sivu jossa se todetaan ihan suomen kielellä
http://www.solunetti.fi/fi/solubiologia/rasvahappojen_oksidaatio_mitokondriossa/2/
Mainituilta sivuilta löytyy paljon muutakin tietoa aineenvaihdunnasta.
On erittäin helppo väittää vastaan mutta vaikeampaa on perustella vastaväitteensä esittämällä vaikkapa joku vaihtehto ja lähteet sille.
Niinhän minä vastauksessani kerroinkin.
Et sitten tainnut lukea mitä sanoin. No ei se mitään. Tämä on ihan ulkoa osattavaa palikkametaboliaa joten siihen ei tarvi edes kummempia nettilähteitä.
Ei kai siitä ole epäselvyyttä että glyseroli on glukoneogeneesille raaka ainetta.
Nyt vaan annettiin ymmärtää että rasvan glyserolista olisi saatavissa merkittävästi glukoosia. Ei ole! Jos et usko niin laske.
Silloin kun esim tuotetaan paljon energiaa rasvahapoista on vapautuvan glyserolin määrä silti varsin vaatimaton energiamäärältään. Muutama prosentti sen rasvan koko energiasisällöstä. Eli tavanomaisen ravintorasvan tai kudoksista vapautuvan tapauksessa yleensä niinsanottu lillukanvarsi (paitsi silloin jos ollaan ääriniukoilla hiilihydraateilla tai jopa ääriniukalla millään ravinnolla. Silloin sen osuus voi olla pakolliseen tarpeeseen (elintoimintojen ylläpito) nähden merkittäväkin. Siitä voidaan saada jopa periaatteessa vaikkapa punasolujen sekä aivojen ns pakkoglukoosi. . (rasvan rasvahappokoostumus tietenkin vaikuttaa olennaisesti rasvahapot/glyseroli energiasuhteeseen) Tällaisissa tilanteissa suuri osa glukoosin pakollisesta (in vivo) tarpeesta hoidetaan ketoaineilla. (Aivojen glukoositarpeen osalta esim noin jopa 80% voidaan korvata ketoilla joita voidaan valmistaa rasvahapoista)
Voisit huviksesi laskea paljonko käytännössä saadaan erilaisissa tilanteissa glukoosigrammja tai mooleja noin vaikkapa vain ihan suuruusluokkana.
Glukoosin osittaista korvaajaa toki valmistetaan rasvahapoista tarvittaessa. Sitä voidaan sitten tehdä paljonkin.
Maksan koko glukoneogeneesin tuotantokapasiteetti on tavanomasesti suuruusluokkaa alle 1,5 moolia glukoosia vuorokaudessa. Harvoin kuitenkaan se koko kapasiteetti otetaan käyttöön. (ja rasvan vapautuvasta glyserolista se olisi jokseenkin mahdotontakin.)
Kovassa rasituksessa syntyy usein laktaattia (lähinnä glukoosin energiametaboliareitiltä) reippaasti ja myös se on hyvää materiaalia glukoosin tuotantoon.
Aminohappopoolista voidaan napata glukoosin tuotantomateriaalia.
Proteiinigrammasta saadaan valmistettua noin 0,56g glukoosia.
Luin kyllä aikaisemmankin kommenttisi mutta en viitsinyt ruveta erittelemään mitä olet missäkin sanonut. Arvelin sinun hurjistuvan ja kertovan koko asian yhdessä paketissa niin kuin teitkin.
Solunettisvuilla on mainittu myös proteiinin käyttö glukoosin valmistukseen, niin ettei se ole minulle tuntematon asia.
Nuo lähteet tietysti unohtuivat sinulta, joskin tietysti tässä tapauksessa itse voin uskoa mutta lähteet olisvat tarpeen siinä tapauksessa että joku muu ei usko.
Kirjoitapa sitten tuo aloitus uudestaan ja lisäät sinne nuo kaikki kertomasi asiat niin että ne ymmärretään kertalukemalla mutta katso ettei jutun pituus kasva. Se on nyt jo siinä rajoilla ettei kaikki jaksa juttua lukea. Ja oletko avarma että kaikki ymmärtävät mikä on mooli ja osaavat laskea niitä?
Jäänpä odottelemaan miten tuon teet.