Onkohan tämä masennusta ja seurausta työpaikkakiusaamisesta?
Mua ei kertakaikkiaan huvita mikään.
En halua tavata ystäviä, tosin ei kukaan enää tahdo nähdä väsynyttä työasioista ruikuttavaa kamuaan.
En tahdo soittaa kenellekkään,ulkoilu ei huvita, saattaisin törmätä tuttuihin ja joutuisin juttusille.
Kotihommat ei maistu eikä myöskään ruoka,karkit kyllä maistuu.
Ootan vaan iltaa, että pääsen nukkumaan.
Huomenna ois ystävän synttärit, mut ees lahjaa en oo saanut hommattua.
Ei ees huvittaisi koko juhlat.
Tältä musta tuntuu, mut miten mennä työterveys huoltoon valittamaan, kun päällisin puolin kaikki näyttää olevan kunnossa.Mut on kasvatettu niin, ettei tunteitaan saa näyttää ja heikkous on sairautta.
Kestää pitää..itkeä ei saa.
Onko täällä ketään lopullisen romahduksen kokeneita?
Mua ei kertakaikkiaan huvita mikään.
En halua tavata ystäviä, tosin ei kukaan enää tahdo nähdä väsynyttä työasioista ruikuttavaa kamuaan.
En tahdo soittaa kenellekkään,ulkoilu ei huvita, saattaisin törmätä tuttuihin ja joutuisin juttusille.
Kotihommat ei maistu eikä myöskään ruoka,karkit kyllä maistuu.
Ootan vaan iltaa, että pääsen nukkumaan.
Huomenna ois ystävän synttärit, mut ees lahjaa en oo saanut hommattua.
Ei ees huvittaisi koko juhlat.
Tältä musta tuntuu, mut miten mennä työterveys huoltoon valittamaan, kun päällisin puolin kaikki näyttää olevan kunnossa.Mut on kasvatettu niin, ettei tunteitaan saa näyttää ja heikkous on sairautta.
Kestää pitää..itkeä ei saa.
Onko täällä ketään lopullisen romahduksen kokeneita?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Nuo kuulostaa tosiaan alkavan ja syventyvän masennuksen oireilta. Siinä vaiheessa kun huomaa että millään ei ole enää mitään väliä ja ei jaksa enää huolehtia itsestään ja pyrkii eristäytymään on aika hakea ammattiapua. Puhu jollekin. Älä anna tilanteen turhaan jatkua tai mennä tuon pidemmälle. Avun hakeminen ei ole heikkoutta vaan tosiasioiden hyväksymistä ja asiaan tarttumista. Jos et hae apua laiminlyöt itseäsi pahimmalla mahdollisella tavalla ja mahdollisesti myös ympäristöäsi.
Avun hakemisen jälkeen sinulla on mahdollisuus saada etäisyyttä ja löytää ulosmenotie... mikä se sitten ikinä onkaan.
Muiden tuntemuksia kiusaamisen aikana ja sen jälkeen:
http://www.tyopaikkakiusatut.net/ -> Kertomukset
suht. lyhyt elämä, joten ei kannata tuhlata sitä ääliöiden kanssa. Ota riski ja lähde!
Kyllä se on lähdettävä sitä apua hakemaan, vaikka se ei sovi mun luonteelle.Kävin myös hcd;n neuvomalla sivustolla. Paljon oli kertomuksia jotka olivat kuin minun elämästäni.
Eräs asia minua kummastuttaa, nimittäin se kun viikonloppuisin odotan töihinpääsyä vaikka olenkin kiusattu. Tämä yksinäinen eristäytyminen ja asioiden pyörittely taitaa sittenkin olla pahempaa kuin se nälviminen, jolta olen oppinut sulkemaan korvani. Paha vaan, kun sulkee korvansa ei myöskään kuule työasioita ja siitäkös haukkumisryöppy seuraa..
Ennen tätä uutta työpaikkaa harrastin kaikkea kivaa,mutta nekin olen lopettanut,koska en osaa enää keskustella kenellekkään kun menen aivan puihin.Naamassanikin on jotakin vikaa koska työkavereillani on inhon ilme kasvoillaan jos minulle pitää jotakin sanoa...Että tällainen paatos tälläkertaa..
pelkojutun tähän palstalle.mulla ei kans kotihommat tahtoneet sujua ja sit sain yhtenä yönä kumman kohtauksen en tiedä oliko se painajainen vai olinko hereillä mut ahdisti aivan hirveästi tuo mielestäni narsististen kahden naisen kohtelu:-( kellekkään et voinut kuiteska puhua kun todisteita ei ollut...vaikka tuo huutaminen mitä he pitivät niin pelkästeen on jo työpaikkakiusaamista.nyt pääsen vaihtamaan vuoroa mut yksi työntekijä joka on ollut tuolla pitkään ni sanoi ettei ne tule mua rauhaan jättämään:-( n0 mut kun on erivuorossa ni ei kuiteska pysty niin paljon haittaamaan mun työntekoa.
Ja ihmettelen kovasti, että ensin otetaan töihin ja sitten ruvetaan savustamaan ulos. Oletko kertonut tästä ihmiselle joka palkkasi sut?.Ai niin kiusaaja olikin pomon vaimo...Mutta luulisihan sen saavan muijansa kuriin.
Mut nyt on taas uusi aamu ja pirun vaikeeta oli tuo ylösnousu...On ne synttäritkin...HUOOOHH!
Taidan vetää paperipussin päähän, kun tästä ihmistenilmoille kömmin.Jos muistan kun tuo muistikin pätkii..Pomokin sano,että kaikki muut muistaa palauttaa tuntilapun paitsi mä eikä enää maksa mulle palkkaa jos sen vielä unohdan..Nyt sekin tapahtui..
Voikohan ihan oikeesti siksi jättää palkan maksamatta, vähän ihmeelliseltä tuntuu?.
Mut vielä sinulle onnea, kun pääsit uuteen vuoroon ja jaksamisia...
Meillä täällä Ruotsissa annetaan 2 kk aikaa palauttaa palkanlaskijalle tuntilaput. Työnantajasi ei voi niin vain olla maksamatta sinulle palkkaa.
Kysy ammattiliitostasi, minkä ajan kuluessa tuntilaput on jätettävä.
Pitää työstäsi, vaikka sinua kiusataankin siellä?
Näin on ainakin minulla - työ on erittäin mielenkiintoista ja haastavaa ja asiakkaat ovat kivoja...
Muuten työntekoa yritetään vaikeuttaa monin eri tavoin, kuten sulkemalla porukasta pois (teemme "tiimityötä"), tai "unohtamalla" kertoa asioista, jotka vaikuttavat työhöni. En uskalla olla poissa töistä, koska en saa poissaoloni jälkeen tietoa mitä on tapahtunut...
Uusia, kiireellisiä työtehtäviä lisätään koko ajan, mutta niihin ei isommin perehdytetä, jolloin työn tekemiseen kuluu aikaa.
Käyn iltaisin ja viikonloppuisin pitkillä (kävely)lenkeillä itseäni säästämättä. Ne yleensä auttavat, kokeile!
Pidän työstäni.
Työpaikkaa olen jo vaihtanut monta kertaa, en kiusaamisen vuoksi, vaan oppiakseni uusia asioita. Enää en haluaisi vaihtaa, en ainakaan tälle alalle.
En olekkaan töissä kertonut kenellekkään, että pääsin opiskelemaan uutta alaa. Kun valmistun, niin jätän kaiken entisen ja kiusaajat jäävät rypemään omaan soppaansa...
Tuntuu tähän masennukseen auttavan jo sekin, että opiskeluporukassa kuulun samaan porukkaan kuin muutkin eikä kukaan pilkkaa eikä matki. Tunnen olevani NORMAALI ihminen. Mukautuminen kaksoiselämään on kyllä vaikeaa, sen myönnän.
Uskon kyllä että se aurinko paistaa vielä risukasaankin:)
Jo pelkkä päätös asiasta sai elämän ja maailman näyttämään ihan toisenlaiselta, niin keveältä ja valoisalta etten ollut moista enää muistanutkaan. Ja ensimmäinen arkipäivä päätöksen synnyttyä myös toteutin sen. En kadu muuta kuin että en lähtenyt aiemmin.
Olen kokenut työpaikkakiusaamisen ja pudonnut siitä kuilun reunalta suoraan pohjalle. Vielä silloinkaan kun putosin pohjalle, en itse ymmärtänyt (kehdannut) ottaa yhteyttä lääkäriin. Vasta hyvä ystäväni (joka kaikesta pakoilustani ja eristäytyneisyydestäni huolimatta pysyi ystävänä) sai minut pakotettua tilaamaan ajan ja siitä eteenpäin sainkin yli puoli vuotta hoitoa.
Minustakin tuntui vielä lääkäriin mennessäni että enhän minä ole sairas, mutta keskustelun aikana sitten romahdin ja pääsimme hoidon alkuun.
Töihinpaluustani on kulunut jo jonkin aikaa, kiusaaminen jatkuu toisten työntekijöiden kohdalla näkyvänä ilmiönä. Itse koen pelkästään välinpitämättömyyttä työtäni kohtaan, en arvosta työtäni, työpaikkaani enkä varsinkaan johtajaa yhtään. Tämäkään ei ole ihmisarvoista hommaa, mutta parempaa etsiessä menettelee.
Ole siis rohkea ja ota lääkäriin yhteyttä, he osaavat auttaa oikeasti tuossa asiassa.
Ihan kuin kaikkien kiusatuksi tulleiden pitäisi mennä lääkäriin? Ja minkäköhän vuoksi? Ihmisiä on laidasta laitaan, eikä se kiusaaminen kiusatuksi tulleiden vika ole. Toisille riittää, että keskustelee kavereiden kanssa ja toisten pitää vetää nappia pää täyteen.
tarvitse, mutta kyllähän kaikki itsestään sen verran tykkää, että ei suo sitä iloa kiusaajalle, että tämä onnistuu pilaamaan vielä kiusatun "siviilielämän". Se, että uskaltaa hakea itse apua itselleen ja myöntää että sitä tarvitsee, on itsenäistä pärjäämistä parhaimmillaan.
Koskaan ja missään en ole kuullut että apua hakeva olisi jotenkin heikompi, se vasta rohkeaa on kun kotona kököttää ja odottaa että asiat muuttuu, ilman että itse uskaltaa ottaa sitä riskiä ne muuttaakseen....
On ehkä turvallista olla siinä samassa läjässä rypemässä - sen kun tuntee tutuksi itselleen ja valitukseen on jo tottunut, niillä ehkä saa jotain sympatiapisteitäkin. Mutta jos ihan oikeasti haluaa muutosta eikä kroonista ikuista pahaaoloa, niin se lähtee AINA itsestä. Kukaan muu ei tee sitä päätöstä puolestasi.