Olen 18-vuotias tyttö, ja menin naimisiin poikaystäväni kanssa hiljattain. Erikoisuus tässä on se että vain muutama lähin ystävä tietää liitostamme... Esimerkiksi omat vanhempani eivät tiedä tästä. Voivatko he jotain kautta saada tietää tästä, jos en itse heille kerro tai kukaan ystävistäni?
18 v ja naimisissa salaa
Salamorsian
6445971
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 64
Vanhimmat
Eivät saa tietää, jos eivät sitten jostain syystä kysele tietojasi maistraatista.
Ihmettelen kovasti, miksi haluat olla naimisissa salaa? Jos tunnet olevasi tarpeeksi kypsä ja aikuinen olemaan avioliitossa, luulisi sinun myös sen myöntävän.
Etkö todella tajua, että ihmisillä on erilaisia tilanteita elämässään? Se, että ei halua kertoa avioliitostaan vanhemmilleen, ei välttämättä ole merkki siitä, että kypsyys uupuisi.
Esimerkkinä mainitsen itseni. Olen 33-vuotias nainen. Menin 22-vuotiaana naimisiin, enkä ole tähän päivään mennessä kertonut avioliitostani kummallekaan vanhemmalleni.
Syyt:
Isäni tapasin ensimmäisen kerran otettuani yhteyttä häneen aikuisena. Selvisi, että isäni ei ollut 2 km:n välimatkasta huolimatta ollut minuun ikinä yhteydessä, koska oli äidilleni velkaa ison summan rahaa. Äitini oli antanut velan anteeksi, kunhan isäni ei ota minuun mitään yhteyttä. Isäni sanoi minulle, ettei halua olla minuun yhteydessä ennen kuin velat olisivat vanhentuneet. Raha on tärkeämpää kuin oma lapsi. Ei ole paljon isäni tuon jälkeen enää kiinnostanut.
Äitini on psyykkisesti sairas ihminen, jonka takia minun sekä kahden kouluaikaisen ystäväni on pidettävä kaikki mahdolliset tiedot salaisina. Poliisin suosituksen myötä hain omiin tietoihini turvasuojauksen, eli tietoni ovat niin salaiset kuin mahdollista.
En siis ole pitänyt relevanttina kertoa avioliitostani vanhemmilleni. Tekeekö se minusta, 33-vuotiaasta farmaseutista (jolla on jo 10 vuoden avioliitto takana) epäkypsän ihmisen?
Eiköhän meillä kaikilla ole yleensä pätevä syy, jos päätämme jotain tehdä, sanoa tai olla tekemättä tai sanomatta.
Onnea ja hyvää tulevaisuutta aiheen aloittajalle.
Aika karseaa sinulla on täytynyt joskus olla, jos äitisi on noin vakavasti sairas, ja isääkään ei varsinaisesti ole.. Saako udella, onko äitisi skitsofreenikko, vai minkälainen psyykkinen ongelma hänellä on, jonka takia on jouduttu turvautumaan noinkin vakaviin keinoihin??
Hyvä että oma elämäsi on kaikesta huolimatta järjestyksessä :)
Monille psyykkisesti sairaiden vanhempien lapsille ei valitettavasti käy yhtä hyvin :/
mukavaa että täällä joku täyspäinen jaksaa kertoa tosiasioista.
On kai jokaisen täysi ikäisen ihmisen oma asia mitä muille elämästään kertoo.itse olen avioliitosta eronnut.Olen nyt uuden miehen kans avoliitossa ja tätä asiaa en voi kertoa äidilleni enkä sukulaisilleni siitä syntyisi totaalinen "5 maailmansota".Se pilaisi omani lisäksi avomieheni ja lasteni elämän vaikka on joskus raskasta,kun joutuu kaiken salaamaan,mutta vaihtoehtoja ei ole!Zemppiä vaan kaikille ja jaksamisia samassa tilanteessa oleville!!"periksi ei anneta" :)
Paljastuu pian,...tämä ei todellakaan pysy kauan salassa. Monissa eriyhteyksissä asia tulee esille. Ei liene tässä tarpeen selittää tarkemmin.
olisit miettynyt vähän aikaisemmin kyseistä asiaa. Ei tarvitse, ku soitto tiettyyn virastoon, virastoihin, niin asia on julki. Tyhymä.
itsehän sen nyt julkiseksi saatoit, kun tänne kirjoitit . voi voi voi lapsia
hankkimaan rahat avioerolakimieheen ja yrität saada selville, että mitenköhän sen pentusi kävi jonka miehesi vei mukanaa jonnekin Lähi-Itään tai ties mille mantereelle.. Voin jo kuvitella, " Isi kuule, mulla on ikäviä uutisia. Mä tarvitsisin kymppitonnin ... mä tarvitsen lakimiehen avioeroa varten!" Otan osaa.
Esim. olet saanut heiltä taloudellista tukea. Avioliitto (puolisosi tulot) vaikuttaa myös esim. opintotukeen, asumistukeen ym. Jos ette asu yhdessä miehesi kanssa, olette n. "asumuserosta", josta m. Kela vaatii erillisen selvityksen.
Ai, mistäs lähtien kaikki avioparit, jotka eivät asu samassa osoitteessa, ovat asumuserossa :D
Ethän sinä ole salamorsian, vaan salavaimo.
Jospa tyttö sai hyvät rahat mieheltä, joka naimakaupan kautta sai oleskeluluvan Suomeen. Onhan näitä kuultu!!
vanhempasi ei saisi tietää, että olet mennyt naimisiin?
Eli mitä salattavaa siinä näet, paitsi etteivät vanhempasi mitä todennäköisemmin ole hyväksyneet puolisoasi?
järjen ääntä. Hyvin todennäköisesti se, joka haluaa salata solmimansa avioliiton, epäilee itsekin paitsi sen järkevyyttä, niin kestävyyttä.
Puolisossakin on kenties jokin seikka jota hieman häpeää.
aikanaan meni salaa naimisiin, vaikka vanhemmilla ei ollut mitään asiaa vastaan.
Kuvitteli, että saa pidettyä kasassa rakoilevan liiton.
Hääyön viettivät eri vuoteissa.
Sen perusteella ei tosin voi päätellä muiden salahäiden syitä.
Koska aloittaja ei ole tarkemmin setvinyt mikä taustalla, onko kyse pelkästä provosta?
Miksi sitä piilottelet? Eikö sun vanhemmat edes tiedä mitään sun poikaystävästä? Sä taidat asua edelleen kotona vai? Mikä ihmeen päähänpisto toi namisiinmeno noin nuorena muutenkaan oli?
Tekstisi puhuu paljon puolestaan. Vaikka 18-v on täysi-ikäisyyden raja, naimisiin kuuluisi mennä, kun on aikuinen nainen, ei tyttö. Ilmeisemmin et ole sisäistänyt avioliiton perimmäistä tarkoitusta ja merkitystä, sinulle se tuntuu olevan vain joku hauska juttu, joka on tehty salaa vanhemmilta ja jota voi ystävin kanssa hihitellä. Mihin tämä maailma on menossa, ensin 12- vuotiaat alkavat "kihlautumaan", onko nämä "leikkiavioliitot" seuraava buumi.
Minusta tuntuu ihan samalta. Olen ihmetellyt sitä, että lapset kihlautuu kilpaa keskenään. Ehkä se juttu on nyt eilisen lumia ja on aika mennä askel vielä pidemmälle: Naimisiin!!
Ymmärränhän minä että ensirakkaus on ihana ja ihmeellinen, ja sekin kuuluu asiaan että tämä ihminen on nyt se ainoa ja oikea, joten mennäänpä naimisiin.. Jos on 18-vee, niin eihän sitä mikään estäkään:(
Varmasti on olemassa sellaisia tilanteita että aviolitton salaamiseen on hyvät syyt, kuten aiemmissa parissa viestissä, mutta jos ei vanhemmille haluta kertoa tai ylipäätään juuri kellekään ja ikää on juuri ja juuri 18-vee, niin uskon että syynä avioliiton salaamiseen on pelko siitä että mitähän äiti sanoo...
Voi Voi!!
Hienoa nähdä että joku haluaa mennä naimisiin, vaikka onkin nuori. Liittonne oletettavasti kestää paremmin koska olette sitoutuneet toisiinne.
" Liittonne oletettavasti kestää paremmin koska olette sitoutuneet toisiinne."
Helvetti, osaisinpa itsekin vittuilla yhtä ilkeästi rivien välistä.
Viettäväthän nuo jotut kultahääpäiviään vajaa 70-vuotiaina. Joten kyllä noita nuorena solmittuja kestäviäkin liittoja on. Eroaapa nuo ihmiset aika usein täysin riippumatta siitä, missä iässä liitto on solmittu. Leski-isänkin meni 70-vuotiaana vielä kihloihin ja kihlaus purkautui, joten olikohan hän liian nuori?
Olisin omalle kohdalleni voinut kuvitella saman, sillä vanhempani eivät hyväksyneet meidän lasten aikuistumista. Tosin en tuossa iässä vielä edes seurustellut. Mulle suku on ollut rasite ja ymmärtäisitte, jos kertoisin syyt. Mm. isästäni on ollut hauska leikki käyttää minusta erilaisia haukkumanimiä yms. ja vielä asuessani 20v yksin minulta vaadittiin selitys, jos en tullut viikonlopuksi kotiin. Tämä vain jäävuoren huippu. Seurustelin tosi kauan salaa ja kolmas oli josta tuli mieheni, hänet vein kotiini vajaan vuoden seurustelun jälkeen, koska päätin, että minulla on oikeus omaan elämään.
Alkuperäiselle: Jos tarvitsevat virkatodistustasi johonkin, niin saavat. Puolisoni sisaren kohdalla kävi näin, hän oli nainut vähin äänin alkoholistipoikaystävänsä ja kun anopin perunkirjoitukseen tarvittiin virkatodistus, asia selvisi. Kukaan ei muuten tiedä, ovatko yhdessä, kun hän ei pidä yhteyttä.
Ei ole mikään provo tämä. Myönnettävä on, hieman yllätyksenä itsellekin tuo avioliitto tuli. Kyse ei ole kuitenkaan mistään "leikkiavioliitosta" kuten joku tosi imartelevasti sitä kutsui. En minäkään ymmärrä mitä järkeä on mennä 15-vuotiaana kihloihin vain näyttämisen halusta tms. Tässä tapauksessa kyse on kuitenkin kahdesta ihmisestä jotka ihan todella rakastavat toisiaan ja ovat saaneet kymmeniä kertoja peräjälkeen loskaa niskaansa elämässään, ja nyt vihdoin kun saamme olla rauhassa yhdessä niin päätimme sitten olla sitä myös ihan virallisesti. Kai se sitten oli kesän sekoittama pää, liika romanttisuus tai jokin mikä meidät tähän ajoi? En tiedä, mutta hyvin menee edelleenkin ja tiedän että tulee menemäänkin. Avioliiton lisäksi meillä nimittäin on myös vahva ystävyyssuhde, joka kenties joiltain aviopareilta puuttuu kaikessa kyynisyydessään.
Ja se syy, miksi piilottelemme, sitä en osaa itsekään selittää. Kaipa pelkään että vanhempani eivät täysin luota minuun tai arviointikykyyni ja en taas kerran haluaisi kuulla tehneeni virheen. Tämä on ensimmäisiä asioita elämässäni jotka tein vain koska halusin ja minusta tuntui hyvältä tehdä niin.
Vanhempasi tuntevat sinut hyvin. Tötöilysi tukee olettamusta, että hölmöilet fiiliksen mukaan etkä paljon järkeile.
Naimisiin meno vain siksi, että se tuntuu hyvältä, kertoo aika kypsymättömästä luonteesta.
"Naimisiin meno vain siksi, että se tuntuu hyvältä, kertoo aika kypsymättömästä luonteesta."
Eiköhän lähes aina mennä naimisiin siksi että se tuntuu hyvältä. Suomessa ainakaan ei kannata järkisyistä (esim. taloudellisista syistä) mennä naimisiin. Ei siihen mitään järkiperusteluita ole nykymaailmassa. Kyllä se on pelkkää tunnemaailmaa koko naimisiinmeno.
Ja siinä taas ei ole mitään pahaa.
Päinvastoin.
Kyllä olet jo sen ikäinen, että päätät asioista ihan itse. Ei sun vanhemmat.
Minäkin olen käynyt monta asiaa kantapään kautta, mutta olempahan niistä ottanut opikseni. Aina voi vanhemmilta ( ja viisaammilta ) kysellä neuvoa, mutta asioistasi sinä loppujen lopuksi päätät itse.
Kannattaisiko sun näyttää kerrankin, että pystyt toimimaan itsenäisesti? Ilman että vanhempasi alkaisi syyttelemään.
Avioliitto TULI YLLÄTYKSENÄ???
Muistuttaapa tarinasi omaani. Menin aikoinaan naimisiin pelkästään siksi,että pääsin irti erittäin vahvan (siis henkisesti) äitini kahleista ja veljeni mitätöinnistä. Koskaan en tehnyt mitään oikein ja aina jos aloitin jonkun harrastuksen tai opiskelun, sain kuulla samat sanat "yritä nyt sitten,mutta eihän siitä kuitenkaan mitään tule". Se vei minulta itsetunnon ja paljon,paljon muuta. Kakskymppisenä avioiduin, veli ja äiti loistivat poissaolollaan pienistä vihkiäisistäni emmekä pitäneet yhteyttä moniin vuosiin,mutta pääasia, olin itse vapaa tekemään omat päätökseni ja sain elää niin kuin itse halusin ja tehdä omat ratkaisuni ja päätökseni ilman heidän painostustaan.Ratkaisuni oli siis aivan oikea. Onnea teille ja yhteiselle elämällenne, toivottavasti saatte elää rauhassa ilman loan heittoa ja mitätöintiä pitkän ja onnellisen elämän yhdessä.
olleena minusta on virkistävää, että nuorilla on mielikuvitusta tässä arjen harmaudessa. Varmaan säästyit vanhempiesi hössötykseltä, ei kaikki nuoret halua olla omissa häissäänkään keskipisteenä.
kaikkea hyvää vaan teille, ja kunnioittakaa toisianne ihan sanan merkityksessä, niin kaikki menee ja kestää hyvin.
On mentävä kouluun.Muutettava.Mentävä töihin.Itenäistyttävä.Otettava vastuuta.Maksettava laskuja ja muita elämstä aiheutuvia kuluja.Ja sen jälkeen vielä katsottava.Sitoutuuko,alkaako maksamaan perhe-elämästä aiheutuvia suurempia kuluja?Sillä avoiliittohan näkyy,jos nyt ei aina renkaista,niin lainoissa,verotuksessa,työttömyyskorvauksissa,työpaikkahakemuksissa,kaikissa sosiaaliturvahakemuksissa,aina sairaaloita ja kirkkoherranvirastoa myöten.
Voi ristus! 18 ja salaa naimisiin - voi hellanlettas! Kasvakaa nyt aikuisiksi ensin ja menkää vasta sitten naimisiin! Säästyisi turhilta eroilta...
Voin kertoa ihan sen verran ,että se jos on nuori iältään ei tarkoita että ei ole henkisesti kypsä ymm.
Tämä nainen voi olla kypsempi henkisesti kuin monet 30v naiset.
Itsekkään en ymmärrä sitä 15-16v nuorien touhua etä menevät naimisiin vain naimisiin menon ilosta jne.siitä on tullut kai jonkin näköinen juppailun aihe.
No voin kertoa esim oman tarinani.
Itse olen nyt 17vuotias nuori naisen alku,täytän elokuussa 18v.
Olen kokenut elämässäni paljon asioita,olen oppinut kaiken kantapääni kautta.
Olen itse huolehtinut itsestäni ja sisaruksistani.
Itse tienannut rahat ymm.
Jo kymmenen vuotiaana alkoivat menkat ja siinä samassa "kun luulin olevani aikuinen" aloitin tupakoinnin.
Pian sen jälkeen alkoivat kuvioihini tulla alkoholi ja ei kauaankaan kun huumeet valtasivat jo elämäni.Olin lapsuudessani koulukiusattu,olin yksinäinen ja masentunut.
Kolemtoista vuotiaana jo pyörin 20-30v aikuisten kanssa huumeita ja viinaa vetelemässä.
Minut yritettiin monesti raiskata ja kerran onnistuttiinkin.
Jouduin sitten moniin ongelmiin,yritin riistää hengenkin itseltäni.
Jouduin sitten hoitoon jne..
Kuitenkin pointtini on se että koin lapsuudessani paljon asioita jotka ovat tehneet minusta vahvemman ja kypsemmän.
4vuotta sitten löysin elämäni rakkauden.
Tämän mieheni ansiosta pääsin yli sen laisesta elämästäni.
Itse olin 13v ja hän 16v.
Hän kävi silloin jo töissä ja elätti minut.
Nyt hän on elättänyt minut 4vuotta.Ostanut tupakkani,vaatteeni,tamboonini ja ruokani.
Hän on vienyt minua laivoille ja ostanut minulle kaksi maailman ihaninta koiraa ja kissoja jne.
Muutin silloin miehelleni asumaan.
Neljä vuotta olemme olleet yhdessä,suhteessamme on ollut paljon hirveitä aioita joista olemme päässeet yli.Minun puoletani on ollut pettämistä,jonka hän on antanut anteeksi,itse ei ole vilkaissutkaan naisiin,eikä käynyt edes kavereiden kanssa baareissa,jotta minulle ei tulisi paha mieli.Olen yrittänyt häntä saada lähtemään ulos jne..mutta hän ei halua mennä ilman minua.Hän ei kertaakaan ole pettänyt ja aina on ollut uskollinen.
Tämän neljän vuoden aikana olemme eläneet kaukosuhteessakin puoli vuotta.
Jouduin muuttamaan silloin toiseen kaupunkiin,mutta hän muutti perässä.
Hön ei silloin ollut töissä missään ja rahaa ei ollut,joten hän otti pikavippejä jotta näkisi minut ja pilasi luottotietonsa.
Nyt kuitenkin suhteemme on vahventunut,rakastan häntä enmmän kuin kukaan osaisi kuvitella ja hän minua,olemme kestäneet paljon ja olemme aina olleet toistemme tukena ja yhdessä.
Olemme nyt siis neljä pitkää vuotta asuneet yhdessä.Sillä välin hän on toteuttanut joka ikisen unelmani mm:Ostanut minulle kaksi maailman ihaninta koiraa (kallista sellaista)
maksanut harrastukseni ratsastuksen,hankkinut meille pienen ihanan ja suloisen kodin,rakastanut minua,ollut tukenani,antanut kaikkensa minun eteeni!!
Hän on sanonut että hönen elämänsä tarkoitus on tehdä minut onnelliseksi,minä tunnen samoin höntä kohtaan!Olemme yhdessä hänen kanssaan kokenut paljon!!Varmasti paljon enemmän kuin monet muut,olemme ennen nähneet välillä nälkää jne.
Nyt kuitenkin hänellä on todella hyvät tulot ja työpaikka ja elämämme hymyilee.
Nyt olemme päättäneet että menemme nyt naimisiin,koska rakkautemme kestää ja se on pysyvää.
Aijomme olla toistemme loppu elämämme.
Olemme kokeneet niin paljon ja itse olen aikuistunut ja kypsynyt.Jos joku tulee minulle sanomaan että en ole tarpeeksi aikuinen ja en ole kypsä viälä niin haistatan pitkät vitut.
...että olet maksettu nainen,etkä mitään muuta...valitettavasti.
Siispä, hän on antanut kaikkensa sinulle ? mitä sinä olet antanut hänelle ?
Tuli olo, että käytät hyväksi.
tekstiä sinulta. Eli pistämällä elämänsä ranttaliksi, polttamalla, ryyppäämällä, huumeita käyttämällä, raiskatuksi tulemalla, pyörimällä epämääräisten ihmisten kanssa ja käyttämällä toista hyväksi kasvaa nopeasti aikuiseksi??!
Luepa uudelleen oma juttusi, se on todella säälittävä. Olet vielä pieni tyttö, joka ei tiedä oikeasta elämästä mitään.
Hyppää kuule järveen, kaheli!
Hei!
Hienoa että olet löytänyt Ihmisen joka sinusta välittää ja sinua rakastaa. Näyttää että olet tässä elämän kynnyksellä. Rakkaasi luottaa sinuun ja palvoo sinua. Sinä selvästi et koe olevasi sen arvoinen; ja ilmeisesti muutamien kirjoittajien mielestäkään.
Kyllä onni on tarkoitettu kaikille. Vaikka elämänsä olisi kuinka perseelleen elänyt.
Menkää naimisiin. Ja olkaa onnellisia.
Mutta ole myös sen luottamuksen arvoinen. Sinulla on selvästi annettavaa. Anna se ja kaikki muukin. Niin sinä saat.
Myös maailma alkaa hiljalleen merkitä jotakin. Ala etsimään omaa merkitystäsi täällä (muutakin kuin hänelle). Löydät vielä maailman jossa ihmiset välittävät toisistaan ja kukat kukkivat ja perhoset lentävät (viimeisimmät vain osan vuotta ja ensimmäisiä ovat ne harvat ja valitut; mutta niitä on kun niille antaa tilaa siihen).
Silmät auki!
Sun naimisissa oloshan on oma asias etkä ole vanhempies tai appivanhempies kans naimisissa. Mutta kun asia tulee heidän tietoonsa niin silloin varmaankin teillä perhesuhteet säröilee. Tiedän tämän kokemuksesta.
Kypsyyttä ei ole aloittaa tupakointi, eikä tupakointi tee kypsäksi. Kypsyyttä ei myöskään ole huumeiden käyttäminen tai poikaystävän pettäminen.
Kypsä ja sivistynyt ihminen ei myöskään kirjoita, ettei ymmärrä 15-16 vuotiaiden naimisiinmenoa (koska 15-16 vuotiaat eivät lain mukaan naimisiin pääse), eikä kirjoita väärin sanaa tamponi.
Kypsyyttä on myöntää oma kypsymättömyytensä ja typerät tekonsa ja antaa anteeksi. Myös omillaan asuminen, töissä käyminen, omien laskujen maksaminen ja omasta elämästään ja teoistaan vastuun ottaminen kertoo kypsyydestä.
Tee itsellesi palvelus. Käy lukemassa kirjoittamasi teksti viiden vuoden päästä. Tulet saamaan elämäsi parhaat naurut, jos vielä silloinkaan olet oppinut nauramaan itsellesi.
mistään saa tietää tietenkään
soitto tiettyyn virastoon, virastoihin, ni asia selviää - hhohohohohoho
Olitteko miehesi kanssa seurustelleet kauankin ennen näin suuren päätöksen tekoa?
Osittain olen sitä mieltä, että jos tämä olisi loppuun asti ajateltu juttu, voisit siitä kertoa vanhemmillesi koska tietäisit tehneesi oikein (tiedätkö?) ja he kyllä ymmärtäisivät.
Itse päädyin samanlaiseen ratkaisuun muutama vuosi sitten. Syynä oli se, että vanhempamme eivät aluksi hyväksyneet liittoamme eikä ylipäätänsä aikuistumistamme. Olen kärsinyt elämässäni todella paljon siitä, että minua ja päätöksiäni ei ole hyväksytty sellaisena kuin ne ovat. Se on aiheuttanut sen, että olen katkeroitunut ja luopunut suurista unelmistani, kuten häistä. Olen herkkä ihminen ja koska olen saanut nähdä tympeitä ilmeitä ja kuulla tympeitä äänensävyjä ilmoittaessani vanhemmilleni elämässäni tapahtuvista asiosita, on se johtanut siihen, ettei minua edes kiinnosta jakaa elämääni heidän kanssaan. Omanarvontuntoni ei enää salli sitä, että he saisivat taas pilata minun onneni. He voittaisivat taas ja minä kärsisin loputtomiin siitä, miksi en taaskaan tullut hyväksytyksi. Mieheni on kunnollinen ja ikäiseni, eikä heillä ole mitään järjellistä syytä vastustaa liittoamme. He ovat vain ihmisiä, jotka eivät hyväksy minun aikuistumistani, eivätkä ylipäätään mitään muutoksia elämässään. Sen takia olemme salanneet asian. Salaaminen on kuitenkin ollut hyvin raskasta. Se on ajanut minut lähes masennuksen partaalle, erityisesti koska olen joutunut luopumaan ihanista hääjuhlista. Olen haaveillut siitä, että jonain päivänä voisin keskustella heidän kanssaan asiasta ja voisimme julkistaa liittomme järjestämällä hääjuhlat (sukulaisille kertoisimme vain vihkiytyneemme aiemmin maistraatissa). Olen kuitenkin luopunut jo tästäkin haaveesta, sillä aika ei taida olla koskaan riittävän kypsä kohtaamaan niitä epäkohtia joita olen nuoruudessani kokenut. Olen sinua kymmenen vuotta vanhempi ja meillä on lapsia. En koskaan pääse yli tästä asiasta. Ainut asia, mikä lohduttaa on se, että voin korjata asian omien lapsieni kohdalla.
Kuka edes haluaa sellaista häslinkiä, mitä tulee jos menee "julkisesti" naimisiin? Pidettävä hirveät häät , johon sitten kaikki on kutsuttava, ettei kukaan vaan suutu. Ennemmin näin ilman mitään melua. Helpompaa on nyt saada yhteiset asiat hoitumaan kun on naimisissa. Ei isyystunnuksia ym. humpuukia...
Taidatte olla todella tyhmiä. Ei voi muuta sanoa..
Ole sinä salaa naimisissa,minulla taas on salarakas.
..Yhdyn edelliseen kirjoittajaan! On hauskempaa rakastella salaa kuin avioitua salaa,vai mitä?:)
Kun olet 3v naimisiissa niin saat ainakin puolet puolisosi omaisuudesta,jos teillä ei ole avioehtoa:).
Ensimmäinen reaktio...salaa...Toinen..katsoin ikääsi 18V. Ja sittenhän tietenkin aloin ihmettelemään että miksi??....Salaa. Miksi päätitte mennä salaa? Mitä pelkäätte jos vanhempasi saa tietää..onko teillä niin huonot välit?? Koska minun mielestä se kai on suurin kysymys...Koska he kuitenkin saa tietää loppuin lopuksi että olet mennyt naimisiin...vai mitä luutet.Ette kai te lopun ikäänne piilottele (kai teille ..en tiedä ..lapsiakin?)..Minun mielestä on parempi että te itte se kerrotte..Eiköhän se ole näin että pitää yritää pitää lähisuhteet hyvinä ihan nuoresta pitäen.
Muuten se vaivaa aina..niin kauan kun ne välit on saanut hyväksi. Ei saa sitä sisäistä rauhaa..mitä sinäkin luultavasti haluat haluat.
Voisin kyllä kirjottaa..ja jos haluat tämän perusteella pitää yhteyttä niin laitan tähän minun osoitteen. mun nimi muuten on Pirjo.
[email protected]
Ps..ehkä jos haluat kirjotella niin saat uusia aateita..ds
Onnea avioliittosi johdosta! :) En tiedä. Kaikkien on vain pidettävä se juttu salassa. En oikein osaa sanoa tähän asiaan mitään.
Tyttäreni vihittiin maistraatissa tietämättäni avioliittoon. Olen terve vanhempi ja meillä on lämpimät välit. En ikinä olisi luullut hänen pystyvän moiseen tekoon mutta niin teki. Kun hän sitten oli myöhemmin synnyttyslaitoksella niin totesi, että ainiin minua ei tunneta täällä entisellä nimelläni, minut on vihitty silloin ja silloin. Täytyy sanoa että se loukkasi paljon. Jouduin ja joudun piilottamaan loukkaantumiseni varmasti lopun elämääni. En myöskään saanut kuulla hänen raskauksistaan ensimmäisenä. Silti hän usein muistuttaa minua luottamuksesta ja läheisyydestä, en tiedä mitä uskoa. Surullinen ainakin olen.
Ihmettelen, miksi solmit avioliiton noin nuorena, jollet ole valmis tunnustamaan rohkeasti tekojasi. Miksi avioliitto pitäisi salata? Mikä sellainen liitto on? Luuletko kenenkään uskovan, että se on vakavasti otettava, uskotko itsekään? Jotakin uhmaako: enpäs ähäkutti kerrokaan muille kuin kivoille ihmisille! Oletko ollenkaan vakavissasi? Jollet uskalla kertoa vanhemmillesi, olet vielä aika paljon heistä riippuvainen, ainakin tunne-elämältäsi. Yrittäkää nyt kumminkin kasvaa aikuisiksi. Ihmissuhteilla ei pidä leikkiä. En oikein usko koko juttuun, tai ehkä 18- veet ovat sitten ihan lapsosia vielä. Kuinka monta avioliittoa ehditkään solmia elämäsi aikana! Ekan kai jätät salaiseksi harjoittelukappaleeksi. Anteeksi epäluuloisuuteni, mutta on kertynyt monin verroin elämänkokemusta.
Et ole salaa naimisissa, koska et tarvitse kirjallista lupaa keneltäkään. On täysin oma asiasi kenelle kerrot. Olisihan se kiva, kun ihmiset oppisivat hoitamaan omat asiansa, eivätkä näkisi vaivaa toisten elämästä. Ehkä kommentoijilla ei ole omaa elämää. Minulle se on ollut jo yli 40 vuotta
Kunnioita itseäsi ja miestäsi. Pidä itsestäsi niin paljon ettet anna kenenkään sinua loukata. Kaikenlainen väkivalta on kiellettyä sekä parisuhteessasi että suhteissa sukulaisiisi. Sinulla on omat syysi ettet kerro sukulaisillesi liitostasi ja tuskin kukaan saa sitä selville, jos et itse kerro siitä. Nuoret pärjäävät ja jaksavat. Vaikka vauvakuume iskisi, niin odottakaa sen aikaa, että teillä on taloudellinen mahdollisuus elättää ja hoitaa lapsi. Nauttikaa yhdessä olosta ja unohtakaa ilkeämieliset ihmiset ja heidän puheensa.
et tosiaan tajuu:mitä
on tapahtunut että tollasen turvasuojauksen saa?olettais että jotain rikolllista?
Todistajat olivat ainuita mutta muut sai sen kuulla vasta n.vuoden päästä.Se on oma ratkaisu ja ei sitä muuten saa tietää paitsi sormukset sen paljastaa...onnea teille.
kyllähän sinulla on oikeus 18-vuotiaana tehdä mitä haluat.olet oman elämäsi herra.kun en tiedä taustoja salailuusi,en ota kantaa teetkö oikein itseäsi kohtaan...kuuntele sydäntäsi!
onkohan ne meiränkin sukulaispojat jo salaa naimisissa. Ei kannata kertoa. En halua kuulla. Ja tosiaan joskus voi olla parempi, ettei tarvitse kuunnella huolehtivien vanhempien neuvoja. Avioliitto on syy sotkeutua elämään. Toisaalta säästää kaikkien hermoja.
piilottelua, että piileskelkööt ja eläkööt omassa erinomaisessa autuudessaan. Jaa kyllä ne sitten tulöee vinkuen ovelle kun huonosti menee.
totuus tulee selville jossain vaiheessa aina ,,ja parempi ku itse kertoo kun kuulevat muuvalta maailma on niin pieni että sana klkee vaikka parhaiman ystävän kautta ..tai esim tieto voi vaikka ilmeta maistraatin kautta ..ole rehelinen ja kerro totuus koska totuus on a ja o ..saat jopa itse mielen rauhan kokemusta on .olen ollu samassa tilanteessa
Ensinnäkin oikein paljon onnea nuorelle parille!
Toivotan teille pitkää ja onnellista aikaa yhdessä! :)
Sanoit, että teillä on vahva ystävyys, niin sen pitääkin olla. Itselläni on vähän samanlainen elämäntilanne. Emme ole naimisissa, mutta kihloissa kylläkin, ja kihlatkin juhlistettiin vasta parin vuoden päästä oikeista kihloista.
Mulle ei suinkaan paperipala avioliitosta merkitse mitään, se ei muuta asumistilannettamme eikä rakkautta ja sitoutumista toiseen. Vaikka olen ollut avovaimo jo neljä vuotta, silti hänen sukulaiset kutsuvat minua tyttöystäväksi. Oma äitini sanoo miestäni omaksi pojakseen. Tuntuu välillä hyvinkin raivostuttavalta, että he epäilevät rakkauttamme ikämme takia.
Olemme seurustelleet 15-vuotiaista, jolloin kummatkin meistä ottivat vastuuta koko perheestä. Ei se ikä sitä vastuuta kaikissa tapauksissa tuo, vaan myös se henkinen kypsyys ja kokemus.
Itse olen monta kertaa sanonut, että voisin kävellä maistraattiin vaikka samantien, ilman edes sekunnin sadasosan epäilystä. Hän murehtii kaikkien mileipidettä.
Se mikä on myös epäreilua, on se , että hänen äitinsä tekisi päätökset esim. hätätilanteissa, eikä minä!
Minähän olen hänen vaimonsa, se, joka tuntee hänet parhaiten!
On se totta, että nykyaikana on monia 15.v kihloissa-olevia. Monet eivät enää ota kihlausta tosissaan. Se on surullisesta ja vie arvokkuutta juuri meiltä pois. Meidän kihlajaisissa sanotaan: ''Miettisitte nyt vielä...'' Eikä osata olla aidosti onnellisia toisten puolesta.
Täytyy vaan aina muistaa, että kyse on teistä eikä muista. Kukaan muu ei tiedä millainen tiedän suhde on, tai millaisia olette yhdessä.
Tsemppiä! Ja älkää luovuttako ennen kun on pakko!
Kaikesta selvitään, kun tarpeeksi haluaa.
Seurustelin itse ikävuodet vajaa 16vuotiaasta melkein 19vuotiaaksi. Kerroin vanhemmilleni 16vuotiaana kumppanistani, mutta he nauroivat enkä ole sen koommin maininnut hänestä mitään heille. Muutimme 17v yhteen. Erosimme kun olin juuri täyttämässä 19v. Vanhempani eivät koskaan nähneet ex-avomiestäni eivätkä koskaan tule näkemään. En koskaan voinut puhua heille hänestä tuon kerran jälkeen. Enkä varmaan koskaan tule viemään uutta kumppaniani kotiin näytille. Olimme suunnitelleet naimisiinmenoa piankin, Jos olisimme menneet naimisiin en ikimaailmassa olisi kertonut vanhemmilleni. Nykyään olemme exäni kanssa parhaita ystäviä, mutta vanhempieni luokse en häntä tule ikinä viemään.
Aina ei vaan voi kertoa kaikkea, edes vanhemmilleen. Ymmärrän aloittajaa. Onnea liitollenne!