Olenko tässä yhtään totuuden syrjässä kiinni.. niitä elämän rakkauksia on kahta lajia riippuen siitä millaisia ovat niihin rakastuneet ihmiset.
Ihmisryhmä 1:
Nämä miehet ja naiset on jo nuoresta saakka seurustellu jatkuvalla syötöllä, koko ajan on jotain pientä peliä jonkun kanssa ja kun yhdestä erotaan ollaan jo toiseen ihastumassa, kolmiodraamoja riittää, petetään myös helposti ja käytetään selityksiä joilla ei ole mitään pohjaa esim. "se oli alkoholin syytä", ikäänkuin ihminen muka muuttuisi kokonaan toiseksi persoonaksi ottaessaan alkoholia tai ikäänkuin ihminen silloin menettäisi vapaan tahtonsa tehdä tai jättää tekemättä jotain. Tunne-elämä on jatkuvaa vuoristorataa.
Kun nämä ihmiset lopulta omien sanojensa mukaan löytävät elämänsä rakkauden, sen oikean ja sitoutuvat koko elämäkseen toiseen, onkohan asia sittenkään niin? Minä vain en ymmärrä sitä logiikkaa heidän kohdallaan! Mies tai nainen joka koko elämänsä on huolettomasti hyppinyt suhteesta toiseen ja joka vielä ihastuu todella helposti ja harrastaa seksiä lyhyehkön tutustumisen jälkeen, on täysin alkukantaisten viettien vietävissä eikä pysty mitenkään hallitsemaan tunne-elämäänsä, löytääkin muka suuren rakkauden joka eroaa edellisistä suhteista syvällisyydellään?
Kuinka niin pinnallisella tunnetasolla elävä ihminen voisi tuntea mitään kokonaisvaltaisen syvällistä tunnetta toista kohtaan? Jos hän siihen oikeasti kykenisi hän ei olisi pystynyt elämään sellaista huoletonta suhde-elämää kuin aikaisemmin koska hänen tunne-elämänsä syvällinen osa olisi ollut pahasti tien tukkona estämässä nopeat ihastumiset, irtoseksin, suhteesta suhteeseen hyppimisen ja tekemällä tehdyn draamasirkuksen.
Ehkä nämä ihmiset vain uskottelevat itselleen että tässä nyt sitten on se oikea? Parhaimmillaan se henkilö jonka kanssa nämä ihmiset menee lopullisesti yhteen voi ihan hyvin ollakin monella tavalla parempi kuin edelliset, mutta silti mun on vaikea uskoa ajatusta että tällaset ihmiset tuntis mitään radikaalilla tavalla erilaista sitä elämänsä rakkautta kohtaan. Miksi näiden ihmisten tunnekäyttäytyminen ja tarpeet yht´äkkiä muuttuisivat niin vallankumouksellisella tavalla?
Ehkä se onkin enemmän arpapeliä kenen kohdalla nämä ihmiset päättävät sitoutua? Ehkä täysin pinnalliset seikat vaikuttavat siihen hyvinkin paljon, esmes.. lapsentekoikä alkaa lähestyä tai mennä jo ohi, elämäntilanne on vakaa, jne... nämä ihmiset sitoutuvat silloin kun olosuhteet ovat siihen ideaalit tai vaikkeivät olisikaan niin päättävät että nyt sitoudun ja tässä on mun elämäni rakkaus ja piste. Ja sitten muutaman vuoden päästä kun lapsiakin jo on erotaan katkerina kun juttu ei toiminutkaan tai kun toinen petti työkaverin kanssa firman pikkujouluissa ja lähti tämän kanssa omille teilleen.
Nämä ihmiset tekevät helposti kompromisseja jotta asiat sujuisivat hyvin, "mieluummin suhteessa kuin yksin". Heille ei ole mikään suuri temppu kääntää asiassa kuin asiassa kelkkaansa täysin ympäri jos se vain helpottaa omaa elämää. Näille ihmisille kumppani on vain pieni pala muita elämän osa-alueita. Muut jutut kuten työ ja harrastukset voivat hyvinkin ajaa tärkeysjärjestyksessä kumppanin edelle.
Ihmisryhmä 2:
ihastuvat harvoin, eivät pelaile ihmisten kanssa, ovat rehellisiä eivätkä esitä mitään, tunteiden syventyminen kestää kauan, jotkut voivat harrastaa seksiä kumppanin kanssa aikaisessa vaiheessa ja jotkut harvat irtoseksiäkin mutta monella seksin mukaantuleminen kestää jonkin aikaa. Eivät hullaannu tänään yhdestä ja huomenna toisesta. Monesti suhteita kertyy vähän koska he hakevat toisesta kokonaisvaltaista tunnetta, vasta silloin voimakas kiinnostus herää. Ja kun sellainen ihminen lopulta jostain löytyy, hänen kanssaan sitoudutaan ja suhde voi kestää koko elämän koska alusta saakka se voimakas tunne on ollut mukana eikä olla menty pelkästään alkukantaisten tunteiden mukaan.
Pettämiset ei heitä kiinnosta, koska he eivät hullaannu pintapuolisista jutuista kuten hetken huumasta tai seikkailun ja jännityksen tunteesta. He kyllä tuntevat alkukantaisia tunteita, mutta eivät ole niiden vietävissä jos eivät tunne niiden lisäksi mitään muuta. Pelkät alkukantaiset tunteet eivät vielä yksistään riitä jotta he siirtyisivät ajatuksista tekoihin. Heihin ei tehoa yksinkertaiset ärsykkeet. Vertauskuvainnollisesti he ottavat mieluummin ajan kanssa kaiken kattavan illallisen ravintolassa kuin käyvät kiireellä hampurilaisketjun drive-in-luukulla.
Nämä ihmiset eivät tee kompromisseja, "mieluummin yksin kuin puolittain hyvässä suhteessa". Nämä ihmiset vaativat suhteelta paljon ja sen vuoksi kärsivät helposti pitkästä yksinäisyydestä tai eivät ehkä koskaan löydä elämänsä rakkautta. Nämä ihmiset sitoutuvat silloin kun he tapaavat elämänsä rakkauden, eivät silloin kun elämäntilanne on siihen sopivin. Näille ihmisille toinen ihminen on kaikki kaikessa ja muut asiat tulevat vasta sen jälkeen kuten työ ja harrastukset.
Ihmisryhmä 1:
Nämä miehet ja naiset on jo nuoresta saakka seurustellu jatkuvalla syötöllä, koko ajan on jotain pientä peliä jonkun kanssa ja kun yhdestä erotaan ollaan jo toiseen ihastumassa, kolmiodraamoja riittää, petetään myös helposti ja käytetään selityksiä joilla ei ole mitään pohjaa esim. "se oli alkoholin syytä", ikäänkuin ihminen muka muuttuisi kokonaan toiseksi persoonaksi ottaessaan alkoholia tai ikäänkuin ihminen silloin menettäisi vapaan tahtonsa tehdä tai jättää tekemättä jotain. Tunne-elämä on jatkuvaa vuoristorataa.
Kun nämä ihmiset lopulta omien sanojensa mukaan löytävät elämänsä rakkauden, sen oikean ja sitoutuvat koko elämäkseen toiseen, onkohan asia sittenkään niin? Minä vain en ymmärrä sitä logiikkaa heidän kohdallaan! Mies tai nainen joka koko elämänsä on huolettomasti hyppinyt suhteesta toiseen ja joka vielä ihastuu todella helposti ja harrastaa seksiä lyhyehkön tutustumisen jälkeen, on täysin alkukantaisten viettien vietävissä eikä pysty mitenkään hallitsemaan tunne-elämäänsä, löytääkin muka suuren rakkauden joka eroaa edellisistä suhteista syvällisyydellään?
Kuinka niin pinnallisella tunnetasolla elävä ihminen voisi tuntea mitään kokonaisvaltaisen syvällistä tunnetta toista kohtaan? Jos hän siihen oikeasti kykenisi hän ei olisi pystynyt elämään sellaista huoletonta suhde-elämää kuin aikaisemmin koska hänen tunne-elämänsä syvällinen osa olisi ollut pahasti tien tukkona estämässä nopeat ihastumiset, irtoseksin, suhteesta suhteeseen hyppimisen ja tekemällä tehdyn draamasirkuksen.
Ehkä nämä ihmiset vain uskottelevat itselleen että tässä nyt sitten on se oikea? Parhaimmillaan se henkilö jonka kanssa nämä ihmiset menee lopullisesti yhteen voi ihan hyvin ollakin monella tavalla parempi kuin edelliset, mutta silti mun on vaikea uskoa ajatusta että tällaset ihmiset tuntis mitään radikaalilla tavalla erilaista sitä elämänsä rakkautta kohtaan. Miksi näiden ihmisten tunnekäyttäytyminen ja tarpeet yht´äkkiä muuttuisivat niin vallankumouksellisella tavalla?
Ehkä se onkin enemmän arpapeliä kenen kohdalla nämä ihmiset päättävät sitoutua? Ehkä täysin pinnalliset seikat vaikuttavat siihen hyvinkin paljon, esmes.. lapsentekoikä alkaa lähestyä tai mennä jo ohi, elämäntilanne on vakaa, jne... nämä ihmiset sitoutuvat silloin kun olosuhteet ovat siihen ideaalit tai vaikkeivät olisikaan niin päättävät että nyt sitoudun ja tässä on mun elämäni rakkaus ja piste. Ja sitten muutaman vuoden päästä kun lapsiakin jo on erotaan katkerina kun juttu ei toiminutkaan tai kun toinen petti työkaverin kanssa firman pikkujouluissa ja lähti tämän kanssa omille teilleen.
Nämä ihmiset tekevät helposti kompromisseja jotta asiat sujuisivat hyvin, "mieluummin suhteessa kuin yksin". Heille ei ole mikään suuri temppu kääntää asiassa kuin asiassa kelkkaansa täysin ympäri jos se vain helpottaa omaa elämää. Näille ihmisille kumppani on vain pieni pala muita elämän osa-alueita. Muut jutut kuten työ ja harrastukset voivat hyvinkin ajaa tärkeysjärjestyksessä kumppanin edelle.
Ihmisryhmä 2:
ihastuvat harvoin, eivät pelaile ihmisten kanssa, ovat rehellisiä eivätkä esitä mitään, tunteiden syventyminen kestää kauan, jotkut voivat harrastaa seksiä kumppanin kanssa aikaisessa vaiheessa ja jotkut harvat irtoseksiäkin mutta monella seksin mukaantuleminen kestää jonkin aikaa. Eivät hullaannu tänään yhdestä ja huomenna toisesta. Monesti suhteita kertyy vähän koska he hakevat toisesta kokonaisvaltaista tunnetta, vasta silloin voimakas kiinnostus herää. Ja kun sellainen ihminen lopulta jostain löytyy, hänen kanssaan sitoudutaan ja suhde voi kestää koko elämän koska alusta saakka se voimakas tunne on ollut mukana eikä olla menty pelkästään alkukantaisten tunteiden mukaan.
Pettämiset ei heitä kiinnosta, koska he eivät hullaannu pintapuolisista jutuista kuten hetken huumasta tai seikkailun ja jännityksen tunteesta. He kyllä tuntevat alkukantaisia tunteita, mutta eivät ole niiden vietävissä jos eivät tunne niiden lisäksi mitään muuta. Pelkät alkukantaiset tunteet eivät vielä yksistään riitä jotta he siirtyisivät ajatuksista tekoihin. Heihin ei tehoa yksinkertaiset ärsykkeet. Vertauskuvainnollisesti he ottavat mieluummin ajan kanssa kaiken kattavan illallisen ravintolassa kuin käyvät kiireellä hampurilaisketjun drive-in-luukulla.
Nämä ihmiset eivät tee kompromisseja, "mieluummin yksin kuin puolittain hyvässä suhteessa". Nämä ihmiset vaativat suhteelta paljon ja sen vuoksi kärsivät helposti pitkästä yksinäisyydestä tai eivät ehkä koskaan löydä elämänsä rakkautta. Nämä ihmiset sitoutuvat silloin kun he tapaavat elämänsä rakkauden, eivät silloin kun elämäntilanne on siihen sopivin. Näille ihmisille toinen ihminen on kaikki kaikessa ja muut asiat tulevat vasta sen jälkeen kuten työ ja harrastukset.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mitiskelin juuri suhteeni loputtua samaa asiaa. Usein omilla exilläni ollut uusi suhde heti odottamassa, kun suhteemmee loppunut. Itselläni menee aikaa vuodesta kolmeen vuoteen, ennenkuin edes tapaan ihmistä, joka kiinnostaa suhteeksi asti. Olen ihmetellyt kuinka kummassa noita lennossa vaihdettavia suhteita oikein syntyy, kun itse koen älyttömän vaikeaksi edes tavata ketään, joka vie jalat alta. Irtosuhteita en harrasta.
Ensinnäkin nämä nopeasti vaihtavat eivät käsittele edellisen suhteen asioita loppuun, omia tunteitaan siis ja joka kerta ovat soitelleet perään,kun ikävä nostaa päätään ja kaduttaa jne.Sitten ollaankin äimänä ku olen itse tehnyt surutyötä ja päässyt yli....
Onko vanhan puuron lämmittämisessä lopulta mitään mieltä?Voiko asiat koskaan oikeasti sen myötä muuttua?Muuttuu varmaan hetkeksi mutta kohta ollaan takaisin samassa pisteessä,mistä ero tuli.
levottomampi ja dominoivampi osapuoli? Loppuiko suhteet siihen että exäsi pettivät? Tunsitko että olisit ollut luonteeltasi samanlaisia exiesi kanssa?
Että on mahtava kirjoitus! Meikäläinen kuuluu ei enempää eikä vähempää ihmisryhmään 2 ja tuo selittääkin miksi olen ollut niin kauan sinkkuna:)
Itse olen tyyppiä 2 ja olen usein miettinyt olenko jotenkin epänormaali kun en hypi suhteesta toiseen. En vain tarvitse suhdetta suhteen takia vaan haluan olla jonkun tietyn ihmisen kanssa. En ole rakastunut rakastumisen tunteeseen millään tavalla eikä itsetuntoni vaadi valloitusten tekemisiä jatkuvalla syötöllä.
Hyvä huomata, että meitä on muitakin. Nykyään tuntuu vaan, että tuo ns. tyyppi 1 on lisääntymään päin. Ei edes tutustuta kunnolla toiseen kun jo ollaan suhdetta luomassa. Tai sitten jos ei heti koeta tuota rakastumisen tunnetta niin heitetään toinen kylmästi mäkeen ja otetaan joku niistä varalla olijoista.
että uskon ettei nää ykkösryhmän ihmiset edes kykene tuntemaan yhtä syvällisiä tunteita, siis heiltä puuttuu kokonaan tai osittain se syvällinen tunnepuoli jonka takia hypitään suhteesta toiseen, ihastutaan helposti ja petetään. Eli he näkevät ja kokevat tunne-elämän täysin eri tavalla kuin kakkosryhmän ihmiset. Eli siinä mielessä olen eri mieltä tuosta mitä sanoit:
"jos ei heti koeta tuota rakastumisen tunnetta niin heitetään toinen kylmästi mäkeen ja otetaan joku niistä varalla olijoista."
... eli mielestäni näillä ihmisillä se rakastumisen tunne tai rakkauden tunne on aivan erilainen kuin kakkosryhmän ihmisillä. Eli kakkosryhmän ihmisten silmissä se käytös näyttää järjettömältä kun ei anneta suhteelle aikaa vaikka todellisuudessa se suhde ei siitä miksikään välttämättä muuttuisi koska ykkösryhmä tuntee vain yksinkertaisia ja alkukantaisia tunteita. Ja silloin se jatkuva suhteesta toiseen hyppiminen on loogista, koska mitään syvällistä suhdetta ei koskaan haetakaan. Näillä kahdella ryhmällä on kokonaan eri motiivit ja päämäärät olla suhteessa.
Minä kuulun myös näihin aloittajan määrittelemiin kakkosiin. Irtosekstailu, tunteilla pelailu ja pinnalliset ihmissuhteet eivät kiinnosta pätkääkään. Mutta silti vaihdoin kumppania lennosta. Miksikö? Koska löysin ihmisen, jonka kanssa haluan elää loppuelämäni. Edellinen suhteeni oli aikansa oikein hyvä ja kaunis, mutta sitten tapahtui kaikenlaista hankalaa, ja toiseen suuntaan alkoivat vetää sekä ne vaaralliset alkukantaiset tunteet että järki.
Ulkopuolisten on niin helppo sanoa, että pysy nyt siinä suhteessa vaikka väkisin. Ja onneksi minun on vielä helpompi heille naurahtaa, sillä tämän onnellisempi ja tasapainoisempi voisin tuskin olla.
Omassa viisaudessaan rypevien olisi siis hyvä huomata, että asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia. Ihmisiä kun on pirun vaikea tunkea valmiisiin muotteihin.
ole. Tottakai jos löytää oikean ihmisen ja heti kolahtaa että tässä saattaa se oikea ihminen olla niin ei tuossa mitään väärää ole että hyppää suoraan lennosta toiseen suhteeseen. Tarkoitin tuolla suhteesta toiseen hyppimisellä sitä yleistä ilmiötä, että vaihdetaan koko ajan suhdetta kuin paitaa. Sinun tapauksessasi vain kävi niin että löysit oikean ihmisen kun vielä olit varattuna toiselle ja vaihdoit lennosta suhdetta ja tämä onkin eri juttu kuin ne ykkösryhmän ihmiset jotka huolettomasti pomppii suhteesta toiseen.
Eli kyllä edelleen sijoitan sinutkin valmiiseen muottiin; olet kakkosryhmän ihminen joka vain sattui löytämään oikean henkilön ollessaan vielä edellisessä suhteessa.
että ulospäin käytöksesi näyttää samalta kuin ykkösryhmän porukalla mutta motiivit on kokonaan erilaiset.
Hienoa tekstiä kertakaikkiaan! Jatka kirjoittamista ihmeessä! Oma lisäykseni tuohon ihmisryhmä 1:een: En itsekään ymmärrä, kuinka tuttavapiirissänikin pariskunnat saattavat aina riidellä samoista asioista, esim. alkoholinkäyttöön liittyen, uudelleeen ja uudelleen.Ja aina paahdetaan, että ei vaan jaksa enää tätä...No, riita sovitaan viikon sisällä ja sitten sama riita käydään läpi viimeistään kahden kuukauden kuluttua ja taas mietitään eroa... Tätä pariskuntaa ei edes paljoa nää, taitaa mennä kaikki energia ja miellyttäminen parisuhteeseen, ettei elämässä ole enää sen jälkeen mitään muuta...
Selkeää erotusta on mahdotonta tehdä näiden ryhmien välillä. Elän tunteillani vahvasti arjessa mutta se ei tarkoita että olisin tuuliviiri miesasioissani. Ihastuksia matkan varrelta löytyy (nuoruudessa löysin uuden syyn ihastua uudesta ihmisestä päivittäin), enkä todellakaan pelkää rakastua kun oikea ihminen tulee kohdalle. Kun rakastun, en tarvitse mitään muuta. Olen seurustellut paljon nuoruudessani (yhdenillanjuttuja en ole harrastanut koskaan) niin etten ole kauaakaan ehtinyt olla itsekseni. Yksikään parisuhde ei ole ollut pinnallista tai hetkellistä liitoa jossa petetään puolin ja toisin. Vaikka nuoruudessa ihastukset vaihtuivat, en koskaan suhteen aikana ole edes huomannut mitään muuta kuin kumppanini -enää ei ole ollut tarvetta "metsästää" sopivaa kun viereltä löytyy ihminen jonka kanssa haluaa olla ja yrittää. Suhteissa on ollut mukana aina niin voimakkaita tunteita kuin missäkin iässä on mahdollista.
Aviomieheni kanssa muutimme yhteen välittömästi tavattuamme. Kihloihin menimme puolen vuoden seurustelun jälkeen ja avioon alle vuoden yhdessäolon jälkeen. Aiemmin en koskaan olisi voinut harkitakaan vastaavaa aikataulua pidemmissä suhteissanikaan. Mutta kun itselleen oikean löytää, sen tietää ja vaistoaa jokaisella solullaan. Minulla oli tavatessamme edellinen pitkä avoliitto juuri päättynyt. Syy nopeaan avioitumiseen ei ollut biologisen kellon tikitys (emme ole koskaan edes yrittäneet lapsia, tuskin yritämmekään) vaan nimenomaan se, että saan mieheltäni ja suhteestamme sen kaiken mikä on minulle tärkeää: rakkautta, ystävyyttä, turvallisuutta ja yhteenkuuluvuutta. Olen onnellinen vielä 10 avioliittovuoden jälkeenkin.
Vaikka yksinäisiä vuosia ei ole minulle elämäni aikana kertynyt, olen silti omillani toimeentuleva, itsenäinen nainen. En ole rakkaastani henkisesti riippuvainen siinä suhteessa ettei minun tarvitse takertua. Tiedän tulevani toimeen ilman häntäkin (tai ketään muutakaan) mikäli jotain ylitsepääsemätöntä tapahtuisi. En kuitenkaan ole valmis antamaan periksi ja heittämään syrjään kaikkea mitä olemme saavuttaneet yhdessä. Rakastan häntä ja se rakkaus kantaa pitkälle.
Aika kärjistettyä juttua... Taidat laskea itsesi mukaan tuohon 2-ryhmään?
Jos haluaa tosissaan ymmärtää ihmisten käyttäytymistä, ei tee tuollaisia tiukkoja jakoja ns. tunteettomiin sekoilijoihin ja ns. tunnekypsiin aikuisiin. Eikä esitetyistä, kärjistetyistä esimerkeistä kumpikaan ole pelkästään hyvä tai huono.
Ihminen taitaa tarvita enemmän elämänkokemusta (myös vuosissa) ja perspektiiviä ennen kuin ymmärtää, ettei musta-valkoisuutta ole kuin jotain säikähtäneessä, puoliaan pitävässä ihmismielessä. Käsittämätöntä on helpompi käsitellä, jos sen pistää joihinkin raameihin, kuvitteellisiinkin.