Olemme päättäneet erota 15.vuoden yhteiselon jälkeen.Meillä on 7-vuotias lapsi.Kertokaa miten olette kertoneet lapsillenne erostanne?Miten lapset ovat reagoineet?Miten olette toimineet?????
Miten kertoa lapselle erosta
sydän karrella
164606
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kerrotaan lapselle, että isä tai äiti muuttaa eri osoitteeseen. Sitten kerrotaan, missä se uusi kämppä on ja että lapsella tulee olemaan oma hammasharja kummassakin paikassa. Jos lähipiirissä on joku lapsi, jolla on sama tilanne, niin sanotaan, että suunnilleen samalla lailla kuin silläkin. Jankutetaan, ettei asia ole lapsen syy vaan aikuisten riidat ovat johtaneet tähän.
Lapsi sanoo todennäköisesti vain että aha, ja tutkiskelee asiaa umpimielisesti sydämessään. Sitten aikuisena selviää, millaisia traumoja aiheutui.
Rehellinen kannattaa olla ja ehdottomasti jättää syyllisten kaivelu kokonaan pois. Ero on fakta ja siitä huolimatta isä on lapsen isä sekä äiti on lapsen äiti vaikka isä ja äiti eivät enää ole naimisissa.
Eron syyksi lienee parasta kertoa se, että isä ja äiti ei enää rakasta toisiaan vaikka lastaan/lapsiaan rakastaakin.
Itkulla meillä tenavat reagoivat, se heille suotakoon. Annettiin itkun tulla, suruun lapsillakin on oikeus. Siitä se sitten lähti kyllä oikenemaan ajan kanssa, käytännön teoilla molemmin puolin osoitettiin että vaikka avioliitto ei jatku niin vanhemmuus kyllä.
Vaikea paikka se erosta kertominen oli, mutta tehtävähän se on.
Eipä juuri ole väliä miten kerrot.
Se on shokki joka tapauksessa.
Lapsi on jo kauan seurannut riitojanne, vaikka et sitä olisi huomannutkaan, mutta se, että koti hajoaa, tulee olemaan suuri järkytys.
Täällä toki väitetään toisin, mutta ihan jokaisessa tutkimuksessa on todettu, että avioero jää kaivelemaan 75%:n mieltä loppuiäksi.
Ettet vain hakisi tarkoitushakuisesti täältä lohdutusta syyttävälle omalletunnolle?
Jäikö se kaikkein tärkein sittenkin huomioimatta ratkaisuja tehdessä?
Ehkä oma mukavuudenhalu on tärkeämpi kuin lapsi, ja siitä ei voi antaa piiruakaan periksi riidellessä?
Miten haluaisit vanhempiesi toimivan jos olisit itse oma lapsesi?
Toivoisitko heidän sopivan riitansa?
"mutta ihan jokaisessa tutkimuksessa on todettu, että avioero jää kaivelemaan 75%:n mieltä loppuiäksi"
Jaa, en väitä vastaan mutta olisi kiva nähdä noita tutkimuksia. Mutta se ei ollut pointti...
Pointti ja paha kysymys vastattavaksi on se, että kärsisivätkö useammat lapset enemmän jos vanhemmat eivät eroasikaan?
Olen antanut miljoona piirua periksi miehelleni riidellessämme. Miksi AINA MINÄ!? Sitten lopetin koko riitelyn, koska se on hyödytöntä: Mieheni ei osaa olla vuorovaikutuksessa kanssani. Kun vanhempien välillä ei ole vuorovaikutusta, siitä kärsii kaikki. Perheessähän pitäisi olla juuri sitä vuorovaikutusta, siksi se on perhe! Perheet "hajoavat" silloin, kun aito kanssakäyminen ja kommunikointi loppuu. Eli siinä vaiheessa kun käytännössä erotaan, ollaan oltu hajalla yleensä jo pitkään.
PS. Yleensä on parempi, kun yrittää ymmärtää eron syitä; mitkä seikat vaikuttavat siihen, ettei riitoja voida sopia. Kuin yrittää epätoivoisesti haluta mahdotonta.
PS2: Joku elää elämänsä ns. lasten vuoksi pakolla yhdessä. Tympiintyneenä, ilottomana, elämään kyllästyneenä. Ei ole hyvää seuraa kenellekään. Vanhemmiten homma kaatuu päälle, ihminen katkeroituu.
PS3 Erosta aiheutuu syyllisyydentuntoja kaikille. Elämä ei ole helppoa, eikä tarvikaan olla.
pysyminen "pakolla" on hengenvaarallista ja loppuelämä lyhenee. Monissa tutkimuksissa on näytetty, että juuri elämäänsä erittäin tyytyväiset ihmiset elävät pisimpään ja terveämpinä kuin tyytymättömät.
Kovat luvut oli ladottu tiskiin.
Musta siinä annettiin ymmärtää ,että juuri yksikään lapsi ei halua vanhempien eroavan.
Otapa muuten selvää kenen lapset soittavat kriisipuhelimiin kymmmeniä tuhansia puheluja joka vuosi? Yksin olemaan joutuvat, mutta muu meni ohi mun korvien. Ettei vaan taas syyllistettäisi yh:ta?
Uutisista päätellen täällä saa kohta jokaisen lapsen panna suosiolla hoitoon!
Lapsille vanhempien ero tarkoittaa nykyisen maailmankuvan romahtamista, harva lapsi oikeasti toivoo sen takia vanhempiensa eroa.
Siinä vaan on se pointti, että lapset eivät osaa ajatella tämmöisiä juttuja kokonaisvaltaisesti ja pitkällä aikajuoksulla. Eivät siis pysty välttämättä ollenkaan hahmottamaan sitä, että ero olisi heillekkin lopulta hyvä asia sen jälkeen, kun elämä asettuu omiin uomiinsa eron jälkeen.
Eikä lapsilta voi noin pitkälle menevää ajattelua vaatiakkaan, se kun on meille aikuisillekkin vaikea paikka pohdittavaksi.
Asiahan on niin, että aikuiset on vastuussa lapsistaan, päätöstä erosta ei voi -eikä saakkaan- sysätä lasten harteille. Onhan elämässä noin ziljoona muutakin asiaa, joissa lapsen etu on jokin muu kuin mitä hän itse haluaa.
Asiahan on loppujen lopuksi niin, ettei lapsi oikeastaan tiedä mitä haluaa. Kaikki me aikuiset kuitenkin tiedämme, että lapsi sanoo haluavansa vaikka ja mitä. Hän ei vain tiedä/tunne asioiden syy ja seuraussuhteita, eikä tarvitsekaan.
Vanhempien ero on vain vanhempien ratkaisu. Eroon päädytään, kun yhdessä on paha olla. Ero on siis hyväksi vanhemmille, vaikka se on vaikea ratkaisu. Tällöin se on väistämättä hyväksi myös lapselle.
Lapsi tajuaa viimeistään kertomalla, ettei isällä ja äidillä ole hyvä olla keskenään; on kurja ja surullinen olo. Niin monesta syystä, ettei sitä voi selittää, vanhemmat vain tietävät, ettei se lopu kuin eroamalla.
Hieman vanhemmalla lapsella saattaa olla jo jonkinlaisia omakohtaisia kokemuksia luopumisesta: On ollut hyvä ystävä tarhassa/naapurissa jonkun kanssa ja jonkin ajan kuluttua ystävyys on vain loppunut. Tai hyväkin kaveri on muuttanut pois eikä häntä enää näe kenties koskaan.
Niin, jatkuva riita ei ole hyväksi. Mutta ei ole vaikeneminenkaan. Ja esim. jatkuva hammastenkiristys, asioiden junnaaminen paikoillaan, välttely, tyytymättömyys kumppaniin. Ne ovat vähintään yhtä pahoja juttuja kuin riitely. Oikeastaan vielä pahempia. Riitely sinänsä ei ole pahaksi, jos se osataan tehdä oikein. Riidellä, sitten hieroa sovintoa ja sovintoratkaisun löytyminen.
Maailma on raadollinen, selkeästi tämä feminismi tappaa lapsia... MIETI SITÄ!
Noinhan se on: lapsi ei loppujen lopuksi tiedä mitä hän haluaa. Miten voisikaan tietää, lapsi on kuitenkin vain lapsi ja elää tässä-ja-nyt. Lapsella ei ole elämänkokemusta erilaista tilanteista ja vaikeuksia hahmottaa nykyhetkeä pidemmälle tulevaisuutta.
Usein muksuilla menee tosi pitkään siinäkin, että ymmärtää syy-yhteyden kokeisiin lukemisen ja koearvosanan välillä. Toiset hiffaa tämän aikaisemmin, toiset vasta myöhemmin. Miten sitten lapsi voisi hahmottaa noilta pohjiltaan sitä, että mitä vanhempien ero tarkoittaisi vähänkään pidemmällä aikavälillä?!?!?
"vanhemmat vain tietävät, ettei se lopu kuin eroamalla"
Kuinka usein kyseessä on vain toinen, joka "tietää"?
Ainahan kaikki sanovat että "yrittivät kaikkensa vuosikausia, turhaan".
Sinulla varmaan on täsmällistä tietoa väitteesi tueksi?
Kerro toki kaikille!
Ei sillä ole merkitystä "tietääkö" vain toinen vai molemmat. Jos jommallakummalla on paha olla yhdessä, niin se vaikuttaa aivan väistämättä koko perheeseen.
"Lapset ovat vahvoja. Lapset ovat joustavia. Kyllä, mutta rajansa kaikella. Lasten ja nuorten psykiatriset ongelmat ovat vakavoituneet hälyttävän nopeasti viime vuosina. Pahimmillaan ongelmat kasautuvat niin, että lapsi tai nuori on itsemurhan partaalla. Meidän aikuisten velvollisuus on auttaa kaikin mahdollisin tavoin."
Miksiköhän me joudumme kerjäämään rahaa tällaisin ilmoituksin?
Tekstin päällä on vielä hyppynarusta solmittu hirttosilmukka.
Olisivatko vanhemmat sittenkin tehneet jotakin väärin, kun ilmiö on räjähtänyt käsiin sen jälkeen kun on alettu eroamaan suuressa määrin?
Jääkö lapsi sittenkin jalkoihin erossa, vaikka väitetään, että hänellä on jopa kaksi kotia, niin ettei pitäisi valittaa?
Piilottakaa edes hyppynarut...