salon unique

millainen paikka?
2310495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Itse kävin kerran, ja en ollut tyytyväinen.
Myöskin tuttuni joka on kampaaja sanoi, että heille tulee Uniquessa käyneitä jatkuvasti korjauttamaan hiuksiaan.
Itsekkin olen päässyt sitä todistamaan kahdesti..

Tyttö tuli itkusilmässä ja oli lopputuloksesta ihan kauhuissaan.

Erään naisen hiukset he olivat pilanneet täysin, pitkät hiukset oli kerrostettu ihan hirveän näköisiksi. Lyhyimmät hiukset olivat jotain 5cm vaikka nainen oli sanonut ettei halua paljon otettavan..

Itse en enää ikinä mene.

1Äänestä
  • Olen käynyt kyseisessä paikassa pari vuotta ja olen ihan toista mieltä!

    Kasvatus onnistuu, leikataan mitä pyydetään ja palvelu on mutkatonta. Neuvoja saa kotihoitoon ja hiustenlaittoon, kunhan jaksaa avata suunsa ja kysyä. Mukavaa on myös, ettei tuotteita tyrkytetä, kun kerran olen itselleni sopivat muuten löytänyt.

    Mieluisan kampaajan löytäminen on hankalaa, mutta tarkka selittäminen auttaa kummasti. Kuva mukaan, kerro mitä haluat ja mistä et pidä, näytä minkä verran leikataan jne.

    Äänestä

OLEN KÄYNYT JA OLLUT ENEMMÄN KUIN TYYTYVÄINEN!IHANIA IHMISIÄ,HYVÄ ASIANTUNTEVA PALVELU JA HINNATKAAN EIVÄT OLE KATOSSA.JA TAKUULLA HYVÄT HIUSTENPIDENNYKSET LAITETAAN PIENESSÄ AJASSA JA NE PYSYY JA ON HYVÄNLAATUISTA HIUSTA! SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI! JA NIMENOMAAN, KERTOKAA SELKEESTI MITÄ HALUATTE,ETTEI TULE VÄÄRINKÄSITYKSIÄ!!

Äänestä
  • Uniquessa oli pari vuotta sitten aivan ihana kosmari
    Jaana, Johanna, Jenna, Jonna (mikä mahtoi nimi ollakaan). Mihinköhän hän katosi? Oli tosi ammattitaitoinen ja iloinen tyyppi. Aina kun löytää sopivan kampaajan tai kosmetologin, hän lähtee muualle : (.

    Äänestä

  • etsin xx kirjoitti:

    Uniquessa oli pari vuotta sitten aivan ihana kosmari
    Jaana, Johanna, Jenna, Jonna (mikä mahtoi nimi ollakaan). Mihinköhän hän katosi? Oli tosi ammattitaitoinen ja iloinen tyyppi. Aina kun löytää sopivan kampaajan tai kosmetologin, hän lähtee muualle : (.

    Jonna on ollut ainakin osittain äitiyslomalla, mutta hänellä on oma liike Kluuvikeskuksen 2.kerroksessa. Itse tiedän tämän vain, koska satun tuntemaan ko. henkilön. :)

    Äänestä

  • etsin xx kirjoitti:

    Uniquessa oli pari vuotta sitten aivan ihana kosmari
    Jaana, Johanna, Jenna, Jonna (mikä mahtoi nimi ollakaan). Mihinköhän hän katosi? Oli tosi ammattitaitoinen ja iloinen tyyppi. Aina kun löytää sopivan kampaajan tai kosmetologin, hän lähtee muualle : (.

    Jonna on nykyään Itäkeskuksessa sen nimisessä kampaamossa kuin Villikissa, tiesivät Uniquen kampaajat kertoa : ).

    Äänestä

  • taisivat edelliset vastaajat itse olla töissä täällä. Kävin just 2 viikkoa sitten yhdellä pienikokoisella naisella(taisi olla pomo), se värjäsi mun tukkaa tunnissa, vaikka mun tukka on pitkä, lopputulos oli nimittäin kauhea, tumma ruskea sävy ja päällä oli 2 isoa raitaa, vaikka pyysin ohuempia raitoja, kerrostetusta tukasta tuli niin ohut, että jouduin nyt kasvattamaan kun ne on niin kuivan näköisiä.

    En suosittele kenellekään!! pliis, älkää menkö sinne jos haluutte säästyä ikäviltä tilanteilta!

    1Äänestä

  • mitä??????? kirjoitti:

    taisivat edelliset vastaajat itse olla töissä täällä. Kävin just 2 viikkoa sitten yhdellä pienikokoisella naisella(taisi olla pomo), se värjäsi mun tukkaa tunnissa, vaikka mun tukka on pitkä, lopputulos oli nimittäin kauhea, tumma ruskea sävy ja päällä oli 2 isoa raitaa, vaikka pyysin ohuempia raitoja, kerrostetusta tukasta tuli niin ohut, että jouduin nyt kasvattamaan kun ne on niin kuivan näköisiä.

    En suosittele kenellekään!! pliis, älkää menkö sinne jos haluutte säästyä ikäviltä tilanteilta!

    20 vuotta olen Uniquessa käynyt, poikanikin 15 vuotta ja paras tulos ikinä. Olen itse kuullut asiakkailta vain positiivista palautetta, ja monet ovat kysyneet, kuka leikkaa hiuksesi noin taitavasti.

    Äänestä

Olen käynyt useamman kerran, kun usein pääsen ilman ajanvarausta.
Leikkaus on yleensä onnistunut ihan hyvin, joskus jopa loistavasti.
Hiuksiani on leikannut usein eri parturi, mutta joskus olen pyytänyt Pauliinalle.
Hän leikkaa hyvin ja on tosi nopea!
Tykkään myöspaikan nuorekkaasta menosta ja hyvästä palvelusta.

Äänestä

erehdyin menemään kyseiseen kampaamoon ja hiukseni leikkasi tämä pieni kokoinen ilmeisesti pomo, pauliina. Hirveätä nalkutusta työntekijöille "turhista pienistä asioista" (aivan kuin tahallaan oli ilkeä ja röyhkeä) Miten työntekijät pysyvät tässä liikkeessä,vai pysyvätkö?tuskin.. Lisäksi halusin kauniin ruskean värin, josta tuli aivan liian tumma. opiskelija pesi hiukseni ja aluspaitani siinä samalla oli värjääntynyt. Olin ajatellut erilaista leikkausta mutta kaiken tämän näkemäni jälkeen ajattelin vain 1cm ottaa latvoista ja mennä muualle leikkauttamaan! ei koskaan enään ainakaan kyseiselle henkilölle.

1Äänestä

4-5 miesten hiusten leikkausta tunnissa. ei pesua, ei mitään, siitä vaan kone surraamaan. hirveitä. lue: ei muotoilua, vaan kone-ajoa. kysytään 1-2-5- vai jopa 8 mm lyhyt/pitkä ja siitä ruohonleikkurilla päähän.

Hyvin harva on niin kaunis ihminen, mies, ja kauniskalloinen, ja hyvin harvalle tyylillisesti sopii millimetrimittainen ajeltu koneleikkaus.

kun astui ovesta, kysyttiin "leikataanko koneella" ?

onneksi oli jo silloin olemassa hiusammattilaisia : suunnittelu, pesu, hieronta, hoitoaineet ja itse työ :)

Äänestä

Ihan kamala paikka! Ammattitaitoa täytyy etsimällä etsiä.laiskanoloisia ja palvelu on kuin neuvostoajalta. En suosittele

1Äänestä

Pyysin leikkaamaan 3 senttiä ja kampaaja päätti leikata 10.... huomautin kampaaja mutta ei näyttänyt kiinnostavan. Todella pettynyt sotkunen lyhut tukka.... yrittänyt 2 vuotta kasvattaa ja leikkasivat melkein polkan. Paskaa paskaa paskaa en tule ikinä uudestaan

1Äänestä

Näköjään laatu aina ollut samaa. Kunhan vaan saa mahdollisimman paljon asiakkaita buukattua, laadulla ei näytä olevan väliä tekijöille. Poikani kävi hiustenleikkuussa, tekijä laittoi puhelimensa peilin eteen josta tuli suora lähetys jalkapalloa ja katsoi sitä samalla kun leikkasi. Tukka leikattu päin helvettiä ja pyytämäni koneella tehdyt viivat olivat enemmänkin eripaksuisia matoja muistuttavat suikaleet. No eipä sellasta enään korjattua saa.

1Äänestä

ihan hirveä paikka, pauliina ja sari molemmat omistajat ovat hirveitä ihmisiä työntekijöitäänki kohtaan, ylihinnoilteltu paska parturi/kampaamo, VÄLTTÄKÄÄ! itiksestä löytyy myös ammattilaisia

1Äänestä

Erehdyin menemään kyseiseen paikkaan toissa päivänä. Tänään kävin oikeassa kampaamossa korjauttamassa sen mitä enää pystyi korjaamaan.
Ei todellakaan kaikki osaa leikata naisten lyhyitä hiuksia kauniisti, sen huomasin.
Ja tää ammattilainen joka korjasi tilanteen kertoi tietävänsä itiksen uniquen omistajan ja tiesi ettei siellä ammattitaito ole kovin korkealla tasolla.

1Äänestä

En kyllä valinnut sinä huijasit etkä kertonut että työntekijälläsi ole kokemusta värjäyksestä ja tynöntekijäsi sanoi minulle että hän valmistunut vuonna 2014??? Ja hän on ollut hiustalossa työharjoitelussa pitkään???

Äänestä

Ihan hirveää paikka kaikki huutaa toisille huono työ ilmapiiri, huono asiakaspalvelu, eivät osaa värjätä hiuksia kuten asiakas halua ja toivoo!!

Äänestä

Surkea

Äänestä

Suomen huonoimpien kärjessä helposti

Äänestä

Viestin aloituksesta kulunut jo aiiika paljon aikaa, mutta mikäänhän ei siis ole muuttunut vuosien varrella :)

Pauliina on kammottavin ämmä maapäällä niin työtekijöilleen, jotka ovat siis yirttäjiä ymmärtääkseni kaikki kuin asiakkailleenkin. Halvinta paskaa käytetään surutta. Ainoa, jolla on merkitystä on raharaharaha. Yhdelläkään liikkeellä koko suomessa ei varmasti ole yhtä paljon entisiä työntekijöitä kuin salon uniquella.....

Äänestä

Surkein suomessa

Äänestä

Surkein helsingissä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


itikses kirjoitti:

millainen paikka?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu