Itse olen syntynyt 70- luvun puolella, edeltävästä ajasta en välttämättä paljoakaan tiedä.
Pistin vain merkille että 50- luvulla ja aiemmin on tehty kauniita ja romanttisia sanoituksia lauluihin.
Sittemmin esim. Hectorin Mandoliinimies- kipaleessa: "... pyyhi kyyneleet, aivan turhaan niitä teet. Minä mandoliinin rinkan päällä saan kulkemaan. Muistan sinutkin, kun mandoliiniin nimes kirjoitin."
Siis täh?! Ukko muista edes nimeä, muutakuin raapustamalla sen jonkun helkkarin luutun pohjaan. Ja kieltää vielä poraamasta.
Ja Baddingin Paratiisi: "Sulle antaa voisin kaikkein kauneimman, tämän maailmani pallon valtavan. Mutta enhän sitä tee, pieni hetki riittänee, kun sun vierelläsi näin olla saan."
Eli äijä voisi antaa koko maailmansa, mutta tyytyy panemaan ja häippäsemään sen jälkeen.
Sama teema Tehosekoittimella: "Pillitä elli pillitä, pillitä elli pillitä, mä joskus tulen taas ja ryömin sun puutarhaas".
Laulutkin on siis täynnä pelkkiä seksisuhteita, pettämisiä ja jättämisiä. Jos nykyään kuulee romanttisia sanoituksia, ne kuulostaa lähinnä imeliltä, hölmöiltä tai korneilta.
Miten tähän on tultu? Mikä syynä moiseen?
Mitä tapahtui?
51
939
Vastaukset
se rentun ruusu on..', laulo Irwini. Apulanta laulaa, 'pahempi toistaan kumpikin on, ja kuinka ne nyt tappaa toisiaan..' Paula Koivuniemi laulaa aikuisesta naisesta jne.
Mut, heitäpä jonkun viiskytluvunpiisin sanat tähän, ni voi sitä romantisuutta sit arvioida.- Kettulaatikossa
kun vein sen kirjan jo pois missä niitä oli, enkä nyt ulkoa muista mitään.
Mutta sellaista: "Katsoin kauan sinua syvälle silmiin..." osastoa ne oli ja sen tyyppisiä että mies haaveilee saavansa naisen vaimokseen. Mustavalkosuomifilmikamaa. - Kettulaatikossa
relaxed_eyes kirjoitti:
Täs nykyromantiikkaa.
http://www.youtube.com/watch?v=LMddRoAe_zIihme että naiset siirtyy naisiin, kun miesten jutut on tuollaisia kuin tuossa Hossin esimerkissä.
(Ei sillä, mua se nauratti!) Kettulaatikossa kirjoitti:
kun vein sen kirjan jo pois missä niitä oli, enkä nyt ulkoa muista mitään.
Mutta sellaista: "Katsoin kauan sinua syvälle silmiin..." osastoa ne oli ja sen tyyppisiä että mies haaveilee saavansa naisen vaimokseen. Mustavalkosuomifilmikamaa.että Jenni Vartiainen on miesten päiväunissa.
- Kettulaatikossa
relaxed_eyes kirjoitti:
että Jenni Vartiainen on miesten päiväunissa.
myöskin naisten päiväunissa. Fiksu veto ja biisikin on kohtis hyvä suomalaiseksi.
Kettulaatikossa kirjoitti:
myöskin naisten päiväunissa. Fiksu veto ja biisikin on kohtis hyvä suomalaiseksi.
Ja vieläkin. Toi 'Ihmisten edessä' oli ainoa biisi joka mulle tuli mieleen toisen haluamisesta, kaikki muut suomenkieliset biisit mitä tuli mieleen olivat enemmän tai vähemmän erobiisejä ja sen suhteen huonoutta korostavia.
Tää on kyl pakko linkittää kans tähän, tietyntyyppistä romantisuutta, ku siinei ole syyttämistä/syylistämistä:
http://www.youtube.com/watch?v=DLjFGfiCPkA- Kettulaatikossa
relaxed_eyes kirjoitti:
Ja vieläkin. Toi 'Ihmisten edessä' oli ainoa biisi joka mulle tuli mieleen toisen haluamisesta, kaikki muut suomenkieliset biisit mitä tuli mieleen olivat enemmän tai vähemmän erobiisejä ja sen suhteen huonoutta korostavia.
Tää on kyl pakko linkittää kans tähän, tietyntyyppistä romantisuutta, ku siinei ole syyttämistä/syylistämistä:
http://www.youtube.com/watch?v=DLjFGfiCPkATavallaan joo, mutta en tätä ihan purematta niele.
Ensinnäkin äijän täytyy taas päästä mainostamaan säätöjään. Ja syyttäähän se sitä naista mustasukkaisuudesta.
Lisäksi mua häiritsee noi puheviat räppäreillä. Elastisen ässä on aika karmiva. Kettulaatikossa kirjoitti:
Tavallaan joo, mutta en tätä ihan purematta niele.
Ensinnäkin äijän täytyy taas päästä mainostamaan säätöjään. Ja syyttäähän se sitä naista mustasukkaisuudesta.
Lisäksi mua häiritsee noi puheviat räppäreillä. Elastisen ässä on aika karmiva.Mä tarkotin vaan sitä pointtina, että edes sovinnon yritystä, tai jotai. Mietipä vaikka jotain Irinan kymmentä kirosanaa tai pokkaa? Emmä sano, et mitään valheellisia piisejä olis, mut kyllä ne korostaa eri asioita. Mun mielestä.
- Kettulaatikossa
relaxed_eyes kirjoitti:
Mä tarkotin vaan sitä pointtina, että edes sovinnon yritystä, tai jotai. Mietipä vaikka jotain Irinan kymmentä kirosanaa tai pokkaa? Emmä sano, et mitään valheellisia piisejä olis, mut kyllä ne korostaa eri asioita. Mun mielestä.
sen sovinto-osan huomasin kyllä ja nielin sen. Olihan siinä paljon hyvääkin nuorelta sälliltä.
Irinaa nyt en voi muistella, kun pistän aina radion kiinni kun sitä kuulen. En pidä äänestä, enkä laulutavasta. - o.o.o.
Kettulaatikossa kirjoitti:
Tavallaan joo, mutta en tätä ihan purematta niele.
Ensinnäkin äijän täytyy taas päästä mainostamaan säätöjään. Ja syyttäähän se sitä naista mustasukkaisuudesta.
Lisäksi mua häiritsee noi puheviat räppäreillä. Elastisen ässä on aika karmiva.Kettulaatikossa hanki elämä!! En oo ees huomannu Elastisella mitään ässä vikaa et toi ongelma on ihan sun päässäs!!!!! :P
- Hossi
Sliipparit aikoinaan, tein minä p...un pajuu puusta:) yhdistettynä vielä käsielein.
- on jo
lähellämme, vauhti sen kuin kiihtyy.
Tämä heijastuu myös laulujen sanoituksiin. - Hossi
"Harhaluoti hopeinen
Lävisti mun sydämen
ujeltaen jatkui matka sen
jatkui minne, tiedä en
Lonkalta kun lauotaan
osua voi kehen vaan
viedä hengen haavoittaa
vaik’ ei tarkoittanutkaan
Jos sä et saa, mä en saa rakastaa
mä en ois varmaan saanut rakastuakaan
Jos mä en voi, sä et voi omistaa
Oi kuinka suoloinen on joskus katkeraa
Harhaluoti hopeinen
tietään etsi toiseen sydämeen
mä vain osuin lentoradalleen
mull’ on haava rinnassani edelleen
Jos sä et saa, mä en saa rakastaa
mä en ois varmaan saanut rakastuakaan
Jos mä en voi, sä et voi omistaa
Oi kuinka suloinen on joskus katkeraa
Harhaluoti hopeinen
kenen nimi kaiverrettu kylkeen sen
Rakkaus ei kuole milloinkaan
ei se kuole, sitä voi vain haavoittaa
Jos sä et saa, mä en saa rakastaa
mä en ois varmaan saanut rakastuakaan
Jos mä en voi, sä et voi omistaa
Oi kuinka suloinen on joskus katkeraa
Jos sä et saa, mä en saa rakastaa
mä en ois varmaan saanut rakastuakaan
Jos mä en voi, sä et voi omistaa
Oi kuinka suloinen on joskus katkeraa- Hossi
On yö ja lohduttomin hetki sen
mä hengitystäs’ kuuntelen
Voi tuota tukkihumalaa
tuosta toipuakseen täytyy viikko odottaa
En tiedä liekö tarkoitukses’ vaan
mulle jotain rakkaudesta opettaa
en tiedä, mut mä luulen kuitenkin
et’ oisin jotain oppinut mä varmaan paljon vähemmälläkin
Rakkaus on lahjomaton
sen eessä jokainen on alaston
se meidät eloon herättää
Voi, luoja, et’ se hyväillessään tekee kipeää
Kosketus sen on ihmeellinen
ja pelottava tuhovoima sen
Se jättää meidät syvään ikävään
mentyänsä siivoamaan verijälkiään
Ja silti mä oon valmis mihin vaan
että hetken tuntea sen saan
sietämään mä joudun oikkujaan
ja sen et’ se mua pitää tylsimpänä narrinaan
Mut’ narrihan mä oon jo vanhastaan
ja se opetti mut valehtelemaan
ja mä tapan, tottakai, jos tarvitaan
Sen vuoksihan mä elän, siis miks’ en olis valmis kuolemaan
Rakkaus on vähän sellainen
on pesemättä petivaatteet sen
Se huoneestaan on työläs tuulettaa
jos se sinne ehtinyt on käydä asumaan
Ja silti mä oon valmis koska vaan
noudattamaan vaivihkaista kutsuaan
vaik’ mä törmään siihen aina uudestaan
se totisesti liian usein turhaan lausutaan
Tää juttu on tällä hetkellä kaikkein vittumaisin.
Mutta jumalauta olen ihminen ja olemassa,
enkä mikään tyhmä joksi sinä taas usein tekeydyt.
Itelleni en voi tällä hetkellä mitään,
sillä sydän toimii aina nopeammin kuin järki.
Mutta se siitä. Syksyä sulle…
Mä kohta kirjeestäsi sätkän teen,
mut ensin luen sen vielä kerran uudelleen
Tuli tarttuu kuivuneeseen paperiin
Musta tuntuu et’ on hyvä et’ me silloin kerran tavattiin - Kettulaatikossa
Hossi kirjoitti:

Musta tuntuu et’ on hyvä et’ me silloin kerran tavattiinjopas pukkaa runoa... Mistäs noita riivit? :)
- Hossi
Kettulaatikossa kirjoitti:
jopas pukkaa runoa... Mistäs noita riivit? :)
Elämisen vaikeudesta.
Löydä biisi, löydä melodia, siellä on sanat.
- scale
mites sitten elämän valttikortit :D
Kaveri lähti laulussa kiertämään maailmaa, mitäpä meni akka sillä välin tekemään?
Hautas löysin ja kukkaset nauraneet ei :D
Vaan kyllä sitä Jippukin osaa nykyään, varmaan vetäsisin ranteet auki jos kuuntelis älppärillisen sen biisejä.- Kettulaatikossa
naisetkin osaa:
"Sua tarvi en..."
"Se on nou tänk juu..." jne.
Mutta edelleen kyselen mikä sai aikaan tuon muutoksen, että romantiikka on out ja retostellaan sillä kuinka kukaan ei kelpaa/ itse kelpaisi kaikille mutta jatkaa mieluummin kuljeskelua? - scale
Kettulaatikossa kirjoitti:
naisetkin osaa:
"Sua tarvi en..."
"Se on nou tänk juu..." jne.
Mutta edelleen kyselen mikä sai aikaan tuon muutoksen, että romantiikka on out ja retostellaan sillä kuinka kukaan ei kelpaa/ itse kelpaisi kaikille mutta jatkaa mieluummin kuljeskelua?eihän se mihinkään oo muuttunut, joka toisessa lauletaan rakastamisesta, tai rakastamisen vaikeudesta.
Joo onhan sitten tietysti vaikka Klamydia ja toisenlaisia biisejä, ei rakkaudesta laulavia "Alkaa P:llä loppuu A:lla hianoo olla Pohojanmaalla..." Hitto toisaalta se on kotiseuturakkautta, mutta ironista sellaista.
- Aurinko79-
Pakko kehittää jotain muutakin sen ikuisen romantiikan ihannoinnin sijaan, jottei musiikkikansa kyllästy.
Mun mielestä nykyään löytyy silti yllinkyllin romanttisia biisejä, melkein kyllästymiseen asti eikä kaikki ainakaan mun korviin kuulosta lällyltä. Ihan piristävää jos joukkoon mahtuu sanoituksia, jotka on tehty vähän eri kantilta. Vaikka ne menis joskus vähän överiksikin...- Kettulaatikossa
on oltava monenlaista biisiä, kun on monenlaista kuulijaakin. Rakkaus vaan tuntuisi olevan ihmisen elämässä ikuinen aihe.
Tarkoitan vaan sitä että miksi painopiste on siirtynyt toisen palvonnasta itsensä palvomiseen? (Kummassakin on omat hyvät ja huonot puolensa.)
Ehkä mä en sitten vaan kuule niitä romanttisia biisejä. Esim. iskelmäkanavat pysyy meillä suljettuna. - Aurinko79-
Kettulaatikossa kirjoitti:
on oltava monenlaista biisiä, kun on monenlaista kuulijaakin. Rakkaus vaan tuntuisi olevan ihmisen elämässä ikuinen aihe.
Tarkoitan vaan sitä että miksi painopiste on siirtynyt toisen palvonnasta itsensä palvomiseen? (Kummassakin on omat hyvät ja huonot puolensa.)
Ehkä mä en sitten vaan kuule niitä romanttisia biisejä. Esim. iskelmäkanavat pysyy meillä suljettuna.Tokin munkin otanta musiikkitarjonnasta on rajoittunut, iskelmät jää vähän vähemmälle täälläkin :)
Jokainenhan tulkitsee sanoituksia oman maailmankuvansa kautta. Mä huomaan ainakin kiinnittäväni huomiota sellaisiin sanoituksiin helpommin, jotka kolahtaa omaan elämäntilanteeseen tavalla tai toisella, joten paljon hienoja sanoituksia jää takuulla noteeraamatta.
Jos asiaan perehtyis oikein kunnolla, niin nykyajan sanoituksista vois löytyä ties mitä mielenkiintoista, joka kuvastaa tämän ajan henkeä. Ehkä se painopiste on tosiaan muuttunut vähän minäkeskeisemmäksi. Niinhän koko yhteiskuntakin on, kai se on suoraa seurausta siitä. Surullista sinänsä... - Kettulaatikossa
Aurinko79- kirjoitti:
Tokin munkin otanta musiikkitarjonnasta on rajoittunut, iskelmät jää vähän vähemmälle täälläkin :)
Jokainenhan tulkitsee sanoituksia oman maailmankuvansa kautta. Mä huomaan ainakin kiinnittäväni huomiota sellaisiin sanoituksiin helpommin, jotka kolahtaa omaan elämäntilanteeseen tavalla tai toisella, joten paljon hienoja sanoituksia jää takuulla noteeraamatta.
Jos asiaan perehtyis oikein kunnolla, niin nykyajan sanoituksista vois löytyä ties mitä mielenkiintoista, joka kuvastaa tämän ajan henkeä. Ehkä se painopiste on tosiaan muuttunut vähän minäkeskeisemmäksi. Niinhän koko yhteiskuntakin on, kai se on suoraa seurausta siitä. Surullista sinänsä...että sitä kuulee parhaiten omaan tilanteeseensa sopivat sanat!
Mulla on teoria, teoria miehistä. (Miehet vissiin edelleenkin tekee enempi sanoituksia.)
Entisaikaan kun nainen oli koriste/kotirouva, mies oli riippumaton. Ehkä se tunsi olonsa siinä määrin vapaaksi että pystyi vapaaehtoisesti lepertelemään.
Nykyään taas miehet ja ihmiset yleensäkin ovat epävarmoja ja tuntevat olonsa huonoksi, ehkä siitä tarve esittää riippumattomuuttaan?
Toisaalta, romanttinen lyriikka on saanut alkunsa ritariromantiikasta. Jos en nyt ihan väärin muista, niin siinä palvottiin ylhäisiä neitoja joihin ei ollut tarkoituskaan ikimaailmassa kajota. Heidän välillään ei voinut olla mitään suhdetta, laulut olivat pelkkää ylistystä, jolla pönkitettiin aatelissukuja. Naisethan olivat kauppatavaraa, jotka menivät niille joilla oli rahaa ja valtaa. Joten naisen kauneudesta ja ihanuudesta kertovat luritukset olivat senajan mainoslauluja. - Kettulaatikossa
Kettulaatikossa kirjoitti:
että sitä kuulee parhaiten omaan tilanteeseensa sopivat sanat!
Mulla on teoria, teoria miehistä. (Miehet vissiin edelleenkin tekee enempi sanoituksia.)
Entisaikaan kun nainen oli koriste/kotirouva, mies oli riippumaton. Ehkä se tunsi olonsa siinä määrin vapaaksi että pystyi vapaaehtoisesti lepertelemään.
Nykyään taas miehet ja ihmiset yleensäkin ovat epävarmoja ja tuntevat olonsa huonoksi, ehkä siitä tarve esittää riippumattomuuttaan?
Toisaalta, romanttinen lyriikka on saanut alkunsa ritariromantiikasta. Jos en nyt ihan väärin muista, niin siinä palvottiin ylhäisiä neitoja joihin ei ollut tarkoituskaan ikimaailmassa kajota. Heidän välillään ei voinut olla mitään suhdetta, laulut olivat pelkkää ylistystä, jolla pönkitettiin aatelissukuja. Naisethan olivat kauppatavaraa, jotka menivät niille joilla oli rahaa ja valtaa. Joten naisen kauneudesta ja ihanuudesta kertovat luritukset olivat senajan mainoslauluja.jäi pois tuolta edellisestä otsikosta...
Kettulaatikossa kirjoitti:
että sitä kuulee parhaiten omaan tilanteeseensa sopivat sanat!
Mulla on teoria, teoria miehistä. (Miehet vissiin edelleenkin tekee enempi sanoituksia.)
Entisaikaan kun nainen oli koriste/kotirouva, mies oli riippumaton. Ehkä se tunsi olonsa siinä määrin vapaaksi että pystyi vapaaehtoisesti lepertelemään.
Nykyään taas miehet ja ihmiset yleensäkin ovat epävarmoja ja tuntevat olonsa huonoksi, ehkä siitä tarve esittää riippumattomuuttaan?
Toisaalta, romanttinen lyriikka on saanut alkunsa ritariromantiikasta. Jos en nyt ihan väärin muista, niin siinä palvottiin ylhäisiä neitoja joihin ei ollut tarkoituskaan ikimaailmassa kajota. Heidän välillään ei voinut olla mitään suhdetta, laulut olivat pelkkää ylistystä, jolla pönkitettiin aatelissukuja. Naisethan olivat kauppatavaraa, jotka menivät niille joilla oli rahaa ja valtaa. Joten naisen kauneudesta ja ihanuudesta kertovat luritukset olivat senajan mainoslauluja.Ritariromantiikan ajassa kaikki trubaduurit, näyttelijät ja muut viihdyttäjät olivat miehiä ja naiset ovat tulleet musiikki ja muuhun viihdebisnekseen vasta myöhemmin, ni viihdekin on tasa-arvoistunut, kun naiset ovat päässeet tuomaan omaa näkökulmaansa esille viihteen kautta. Ja tottakai se on myös laajnetanut miesten suhtautumista asioihin, eli vaikka näihin sanoituksiin. Ja miehethän laulaa naisille/naisista, ei miehille/miehistä. Ja naisetkin laulaa naisille miehistä.
- Kettulaatikossa
relaxed_eyes kirjoitti:
Ritariromantiikan ajassa kaikki trubaduurit, näyttelijät ja muut viihdyttäjät olivat miehiä ja naiset ovat tulleet musiikki ja muuhun viihdebisnekseen vasta myöhemmin, ni viihdekin on tasa-arvoistunut, kun naiset ovat päässeet tuomaan omaa näkökulmaansa esille viihteen kautta. Ja tottakai se on myös laajnetanut miesten suhtautumista asioihin, eli vaikka näihin sanoituksiin. Ja miehethän laulaa naisille/naisista, ei miehille/miehistä. Ja naisetkin laulaa naisille miehistä.
nyt taas nusuilen pilkkua, mutta olen sitä mieltä että kaikenlainen ilmaisu kertoo samalla myös itsestä.
Ja just esimerkissäsi Jenni laulaa naisesta, eikä miehestä.
Mutta joo, viihteen tasa-arvoistuminen varmasti on totta. Mut miksi (kaikenlainenkin) tasa-arvoistuminen tekee miehistä kovempia, niin että naisia täytyy vähätellä ja haukkua entisaikojen palvonnan sijasta? Tai parhaimmillaan antaa pienen hetken ja sitten taas "mentävä hänen on", seuraavan naisen luo.
Siis miksi mies haluaa palvoa jotain pyntättyä tahdotonta nukkea, mutta ei toista ihmistä? Kettulaatikossa kirjoitti:
nyt taas nusuilen pilkkua, mutta olen sitä mieltä että kaikenlainen ilmaisu kertoo samalla myös itsestä.
Ja just esimerkissäsi Jenni laulaa naisesta, eikä miehestä.
Mutta joo, viihteen tasa-arvoistuminen varmasti on totta. Mut miksi (kaikenlainenkin) tasa-arvoistuminen tekee miehistä kovempia, niin että naisia täytyy vähätellä ja haukkua entisaikojen palvonnan sijasta? Tai parhaimmillaan antaa pienen hetken ja sitten taas "mentävä hänen on", seuraavan naisen luo.
Siis miksi mies haluaa palvoa jotain pyntättyä tahdotonta nukkea, mutta ei toista ihmistä?Ehkä toi Jennin piisi on kuitenkin aika poikkeava valtavirrasta? En sitä muuten olis esimerkiksi nykäissytkään.
Ja mä sanoisin, että miehistä on tullut sen vuoksi kovempia, mut samalla myös heikompia, koska tasa-arvoistuminen on tavallaan antanut tälläiselle toiminnalle oikeutuksen. Eli, ei naista enää tarvii pitää niinkuin kukkaa kämmenellä, koska sehän on tasavertainen miehen kanssa.
>Siis miksi mies haluaa palvoa jotain pyntättyä tahdotonta nukkea, mutta ei toista ihmistä?
Juuri siksi kun mies näkee siinä nukessa viattomuutta ja sellaista hyvyttä jotai se ei omassa raakalaismaisuudessaan näe, mut jos naista pitää kaikin tavoin ottaa tasavertaisena huomioon, ni sillo nainen otetaan tasavertaisena sekä hyvässä, että pahassa. Eli, mies näkee naisen vain ihmisenä, jossa ei ole mitään pyyteettömän hyvää, eli ei mitään palvomisen arvoista.- Kettulaatikossa
relaxed_eyes kirjoitti:
Ehkä toi Jennin piisi on kuitenkin aika poikkeava valtavirrasta? En sitä muuten olis esimerkiksi nykäissytkään.
Ja mä sanoisin, että miehistä on tullut sen vuoksi kovempia, mut samalla myös heikompia, koska tasa-arvoistuminen on tavallaan antanut tälläiselle toiminnalle oikeutuksen. Eli, ei naista enää tarvii pitää niinkuin kukkaa kämmenellä, koska sehän on tasavertainen miehen kanssa.
>Siis miksi mies haluaa palvoa jotain pyntättyä tahdotonta nukkea, mutta ei toista ihmistä?
Juuri siksi kun mies näkee siinä nukessa viattomuutta ja sellaista hyvyttä jotai se ei omassa raakalaismaisuudessaan näe, mut jos naista pitää kaikin tavoin ottaa tasavertaisena huomioon, ni sillo nainen otetaan tasavertaisena sekä hyvässä, että pahassa. Eli, mies näkee naisen vain ihmisenä, jossa ei ole mitään pyyteettömän hyvää, eli ei mitään palvomisen arvoista.ja mun mielestä kohtuuttomassa palvomisessa ei ole mitään järkeä. Ts. jos nostat ihmisen jalustalle, se romahtaa sieltä alas joku kaunis päivä.
Okei, mutta jos tasa-arvoistuminen siis antaa oikeutuksen kohdella samalla tavalla sekä hyvässä että pahassa, niin miksi mies ei kohtele muita miehiä samalla tavalla, ovathan hekin tasa-arvoisia?
Ts. mies harvemmin kostaa lapsuusajan tai entisten parisuhteiden tuskia toiselle miehelle? Ns. naistenkusettajatkin ovat reilua poikaa kavereilleen, tai niin ainakin Vili täällä kertoo... :) Harva mies arvostelee halventavasti muiden miesten vartaloita oli ne kuinka plösöjä tahansa, saati sitten miehen älykkyyttä tai taitoja?
Eli olisko nyt taas niin että miehet haluaa rusinat pullasta? Naista ei tarvitse tasa-arvon vuoksi kohdella ritarillisesti, mutta voi edelleen kohdella alentavasti näennäisestä tasa-arvoisuudesta huolimatta.
Hupsista, mites tämä nyt näille urille lipsahtikaan... :) Kettulaatikossa kirjoitti:
ja mun mielestä kohtuuttomassa palvomisessa ei ole mitään järkeä. Ts. jos nostat ihmisen jalustalle, se romahtaa sieltä alas joku kaunis päivä.
Okei, mutta jos tasa-arvoistuminen siis antaa oikeutuksen kohdella samalla tavalla sekä hyvässä että pahassa, niin miksi mies ei kohtele muita miehiä samalla tavalla, ovathan hekin tasa-arvoisia?
Ts. mies harvemmin kostaa lapsuusajan tai entisten parisuhteiden tuskia toiselle miehelle? Ns. naistenkusettajatkin ovat reilua poikaa kavereilleen, tai niin ainakin Vili täällä kertoo... :) Harva mies arvostelee halventavasti muiden miesten vartaloita oli ne kuinka plösöjä tahansa, saati sitten miehen älykkyyttä tai taitoja?
Eli olisko nyt taas niin että miehet haluaa rusinat pullasta? Naista ei tarvitse tasa-arvon vuoksi kohdella ritarillisesti, mutta voi edelleen kohdella alentavasti näennäisestä tasa-arvoisuudesta huolimatta.
Hupsista, mites tämä nyt näille urille lipsahtikaan... :)Kuinkas tässä nyt taas näin kävikään. ;D
>mun mielestä kohtuuttomassa palvomisessa ei ole mitään järkeä
Joo, samaa mieltä. Jossain kohtaa menee raja ja se pitää itse tiedostaa. En ole kylläkään sen tarkemmin miettinyt, että missä menee kohtuullisen ja kohtuuttoman palvomisen raja. Kyllä sen rajan ylityksen sitte ainakin tietää, kun se toinen on sieltä jalustalta tipahtanut.
>Harva mies arvostelee halventavasti muiden miesten vartaloita oli ne kuinka plösöjä tahansa, saati sitten miehen älykkyyttä tai taitoja?
Siksi koska (hetero)miehet eivät kehu toisiaan kuin poikkeustapauksissa, niin miehet eivät myöskään halveksu, tai hauku toisiaan kuin poikkeustapauksissa.
Joten, koska naisia kehutaan niin, niin oletaan sitten ottavan ne haukutkin vastaan. Ehkä naisten pitäis olla vähemmän miesten kehujen kipeitä? Tai, miesten pitäis vähemmän kehua naisia ilman sisältöä?
Tai sitte miesten pitäis kehua toisiaan enemmän? Mut, sitte miehet kyl haukkuiskin toisiaan enemmän, kuten akat konsanaan.
Emmä tiedä, mut kuvittelisin niin, että mitä vähemmän kehutaan, ni sitä vähemmän myös haukutaan? Tai, näkeehän sen tääl palstallakin jo pienemmässä mittakaavassa. Ku meet jotakuta kehumaan, ni ei mene montaa sekuntia, kun joku toinen käy sen kehutun persoonan haukkumassa. Tasapainoa, eli tasa-arvoa.- Kettulaatikossa
relaxed_eyes kirjoitti:
Kuinkas tässä nyt taas näin kävikään. ;D
>mun mielestä kohtuuttomassa palvomisessa ei ole mitään järkeä
Joo, samaa mieltä. Jossain kohtaa menee raja ja se pitää itse tiedostaa. En ole kylläkään sen tarkemmin miettinyt, että missä menee kohtuullisen ja kohtuuttoman palvomisen raja. Kyllä sen rajan ylityksen sitte ainakin tietää, kun se toinen on sieltä jalustalta tipahtanut.
>Harva mies arvostelee halventavasti muiden miesten vartaloita oli ne kuinka plösöjä tahansa, saati sitten miehen älykkyyttä tai taitoja?
Siksi koska (hetero)miehet eivät kehu toisiaan kuin poikkeustapauksissa, niin miehet eivät myöskään halveksu, tai hauku toisiaan kuin poikkeustapauksissa.
Joten, koska naisia kehutaan niin, niin oletaan sitten ottavan ne haukutkin vastaan. Ehkä naisten pitäis olla vähemmän miesten kehujen kipeitä? Tai, miesten pitäis vähemmän kehua naisia ilman sisältöä?
Tai sitte miesten pitäis kehua toisiaan enemmän? Mut, sitte miehet kyl haukkuiskin toisiaan enemmän, kuten akat konsanaan.
Emmä tiedä, mut kuvittelisin niin, että mitä vähemmän kehutaan, ni sitä vähemmän myös haukutaan? Tai, näkeehän sen tääl palstallakin jo pienemmässä mittakaavassa. Ku meet jotakuta kehumaan, ni ei mene montaa sekuntia, kun joku toinen käy sen kehutun persoonan haukkumassa. Tasapainoa, eli tasa-arvoa.miksi sen kehun ja haukun muka pitää mennä tasan?
Itse en näe kehumissani ihmisissä kovin paljon haukuttavaa? Enkä haukkumissani kehuttavaa.
Tosin meikäläiselle niitä kehuja ja haukkuja taitaa tulla tasatahtiin. Kettulaatikossa kirjoitti:
miksi sen kehun ja haukun muka pitää mennä tasan?
Itse en näe kehumissani ihmisissä kovin paljon haukuttavaa? Enkä haukkumissani kehuttavaa.
Tosin meikäläiselle niitä kehuja ja haukkuja taitaa tulla tasatahtiin.pitää mennä tasan, että ei kusi vaan nouse päähän. Sehän on vain huolenpitoa ja toisesta välittämistä. ;P
>Tosin meikäläiselle niitä kehuja ja haukkuja taitaa tulla tasatahtiin.
Niinpä. Jospa juuri se pitää sinut itsesi kanssa tasapainossa?- Kettulaatikossa
relaxed_eyes kirjoitti:
pitää mennä tasan, että ei kusi vaan nouse päähän. Sehän on vain huolenpitoa ja toisesta välittämistä. ;P
>Tosin meikäläiselle niitä kehuja ja haukkuja taitaa tulla tasatahtiin.
Niinpä. Jospa juuri se pitää sinut itsesi kanssa tasapainossa?kai se on sitten nähtävä. ;D
- sarvikuonokas
Tasa-arvo tarkoittaa sitä että vittuilu sukupuolten välillä lisääntyy....
... ja tätä menitte tilaamaan :P- Kettulaatikossa
Vittuilun suomen mestari on muuten nainen! ;D
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1495977 - Hossi
Tasa-arvo tarkoittaa et nainen saa tehdä miesten hommia jos haluaa ja mies naisten hommia jos sitä huvittaa.
- sarvikuonokas
Kettulaatikossa kirjoitti:
Vittuilun suomen mestari on muuten nainen! ;D
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1495977... miksi muuten käyttäisitte ;) hymöitä niin paljon..
Ja siis naisista tekee paremman vittuilijan vaan se että miehet kestää huonosti nimenomaan naisen vittuilua. - sarvikuonokas
Hossi kirjoitti:
Tasa-arvo tarkoittaa et nainen saa tehdä miesten hommia jos haluaa ja mies naisten hommia jos sitä huvittaa.
että tasa-arvo tarkoittaa sitä että naiset saa tehdä ja vaatia mitä haluaa
- Kettulaatikossa
sarvikuonokas kirjoitti:
että tasa-arvo tarkoittaa sitä että naiset saa tehdä ja vaatia mitä haluaa
vähän sitäkin... miehillä kun se oikeus on aina ollutkin.
Mutta en halua tästä aloituksestani mitään taistelutannerta.
Heissulivei ja helliä tunteita! ;) - Hossi
sarvikuonokas kirjoitti:
että tasa-arvo tarkoittaa sitä että naiset saa tehdä ja vaatia mitä haluaa
On tänäpänä sanomattakin selvää :)
- sarvikuonokas
Kettulaatikossa kirjoitti:
vähän sitäkin... miehillä kun se oikeus on aina ollutkin.
Mutta en halua tästä aloituksestani mitään taistelutannerta.
Heissulivei ja helliä tunteita! ;)Jatka sinä kynsien viilausta niin mää meen töihin!!!!
- Kettulaatikossa
sarvikuonokas kirjoitti:
... miksi muuten käyttäisitte ;) hymöitä niin paljon..
Ja siis naisista tekee paremman vittuilijan vaan se että miehet kestää huonosti nimenomaan naisen vittuilua.Miksi naisen vittuilu on niin kaameaa?
- sarvikuonokas
Kettulaatikossa kirjoitti:
Miksi naisen vittuilu on niin kaameaa?
..koska naisten mielipiteillä on jotain väliä.
- Kettulaatikossa
sarvikuonokas kirjoitti:
Jatka sinä kynsien viilausta niin mää meen töihin!!!!
kylläkin varpaankynsiä, mutta hyvää työpäivää!
- rapiskarpalo
Ennen oli ennen eli näin:
Minun kultani kaunis on
vaik on kaitaluinen.
Hei luulia illalla
vaik on kaitaluinen.
Silmät sillä on siniset
vaik on kieronlaiset.
Hei luulia...
Suu on sillä supukka
vaik on toista syltä.
Hei luulia....
Kun minä vien sen markkinoille
niin hevosetkin nauraa
Hei luulia illalla
hevosetkin nauraa....
ok. sit ukkoo alkoi ahistaa iha pelkkä sama kulta:
http://www.youtube.com/watch?v=yJ9aUk4V9Xk
ja tähän tyyliin:
http://www.youtube.com/watch?v=r8bJob8YGeM
sitten vetästin vaakamambot ja rakastuttiin, mut kuis kävi, Hei "camoo" onks miehet enää miehiä? ;D Sorry Jonne :)
http://www.youtube.com/watch?v=Sj35MluAlGo
mitä saa tehdä ja mitä ei:
http://www.youtube.com/watch?v=hLXiRTE_ALQ
kuka enää uskoo rakkauteen:
http://www.youtube.com/watch?v=ezkx5caBLt8&feature=related
näin se menee:
http://www.youtube.com/watch?v=4fUNEqvJ9tk
Mikä oli alkuperäinen kyssäri ja aihe?
-Ainiin, eiks se vapaa seksi rantautunut Suomee joskus 60-lopussa ja 70-luvulla ja sitä ennen se oli enemmänkin miehet teki mitä huvitti ja naiset oli kahlittu himaan. Mä luulen et ne vanhan tyyliset sanoitukset palaavat, kunhan ihmiset vielä etsii itseään ja paikkaansa täällä kadotetussa maailmassa.
(ei kannata kirjaimellisesti ottaa ja lukea) :)) - Asiasta.huvittunut
50-luvulla oli taiteessa vahva romantiikan leima, elokuvat olivat aina ylinäyteltyjä. Johtunee siitä, että sotien jälkeen maailma haluttiin vaikka väkisin nähdä ruusunpunaisin silmin. Sama ilmiö esiintyi myös ensimmäisen maailmansodan jälkeen, 20-luvusta puhutaan "tanssivana 20-lukuna".
80-90-luvuilla realismi oli suuremmassa huudossa, nykyään ehkä surrealismi. Tämän huomaa selvästi, kun vertaa esimerkiksi tulkintoja Linnan Tuntemattomasta sotilaasta:
Laineen versio (1955) on ylinäytelty, eleite ylikorostetaan, asioita romantisoidaan. 50-luvun kirjaversiosta karkeimmat "rivoukset" on jätetty pois, minusta niissä kohdissa ei ollut mitään rivoa, mutta olenkin lama-ajan lapsi ja harrastanut haureutta.
Mollbergin versio (1985) pyrkii selkeästi realistisempaan otteeseen, ylinäytteleminen ja romantisointi jäänyt pois. Joku saattaisi väittää tulkintaa jopa inhorealistiseksi. Samaa realistista otetta voi kuulla 80-luvun popsanoituksissa (esim. Eppu Normaali).
Vastaavasti Smedsin versio (2008) kuulostaa surrealistiselta, vaikkakaan en ole sitä nähnyt enkä ajatellut mennä katsomaankaan. - luvulta muutama
sana. Täytyy vaan vaihtaa kieltä.
"Sweet as the rain, as cold as the highway, we gonna ride that wawe back home..."
Soon as I find that wawe you´re riding, I would like ride on it with You. As well as You can always ride on mine. You don´t have to ask it. Just jump on it, and let it go... That´s a promise. I don´t give promises I can´t keep. - temeq
ja siten taiteentekijätkin oppivat ajattelemaan itse ilman ikävien asioiden suodatinta. Minusta elämä on paljon raikkaampaa ja elämisen arvoisempaa, kun ei kielletä totuutta siitä, ettei tämä pallo on koskaan ollut mikään ruusutarha.
Maj Karma - Kokki, varas, vaimo ja rakastaja
kai joskus on vain pakko mennä
kai joskus on vain pakko mennä
on pakko mennä ettei jäädy siinä pakkasilmassa
joku juo liikaa, joku pettää, joku puhuu liikaa, joku ei mittää
joku juo liikaa, joku pettää, joku puhuu liikaa, joku ei mittää
http://www.youtube.com/watch?v=NYFvGGmImhw- Kettulaatikossa
on hyvä biisi, lienee Ylpön sanoituksia?
- temeq
Kettulaatikossa kirjoitti:
on hyvä biisi, lienee Ylpön sanoituksia?
Onhan se Ylppöä. Maj Karma(n Kauniit Kuvat) on yksi all time favorite -bändejäni.
Sä voisit jäsentää tuota sanoitusten kehittymistä vaikka Beatlesin pohjilta. Kuuskytluvun alussa oltiin I wanna hold your hand, Love, love me do ja aina yhtä väsynyt Yesterday. Seitkytluvun taitteessa maailma oli muuttunut ja Beatles sen mukana. Oltiinkin Lucy in the sky with diamonds, Long and winding road ja kakofonian riemuvoittoisasti A Day in the Life.
Oliko muutoksessa kyse tekijöiden aikuistumisesta, kyynistymisestä, tiedon tuskanlisäyksestä vai mistä. Joka tapauksessa kavereiden henkistyminen, Intia-tripit ja kiinnostuminen uskonnoista, mystiikasta ajoittuvat musiikillisen vallankumouksensa aikoihin. No syyt ja seuraukset. Henkistyminen toi mukanaan tunteen ja ymmärryksen rallattelukulttuurin tilalle.
No, jokainen tulkitkoon itse. Musiikkinsa ainakin kehittyi suht täydelliseksi raidaksi äänitaiteen historiassa. Kaikki kevyempi nykymusiikki perustuu Beatlesiin ja hyvä niin. Kai sitä nyt vähän voi karrikoida. :)
Ettei menis vallan synkistelyksi, tässä sulle Here Comes Sun - paitsi että se on upea biisi myös siksi, ettei Cliftersien Elviksen lanteet tulisi luulluksi alkuperäisteokseksi.
http://www.youtube.com/watch?v=RuUhZxkr194&feature=related - Kettulaatikossa
temeq kirjoitti:

http://www.youtube.com/watch?v=RuUhZxkr194&feature=relatedvirren Paul väsäisi nyt kalliin avioeronsa päätteeksi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6252389Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,291187- 1091138
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki101026- 93925
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101875Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?93795Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50759- 64741
Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e229653