ollaan oltu yksissä 20 vuotta. ennen tätä oli yhteistä puuhaa ja välittämistä. ennen oltiin aika vähän romanttisia ihmisiä. mussa heräsi joku halukkuus muutamia vuosia sitten, ja nyt saan kuulla että olen vienyt kaiken ilon hänen elämästään. ennen hän sentään lähti mukaan leikkeihin. mutta tehtyäni jotain anteeksiantamatonta mistä halua enempää puhua hän ei halua mitään läheisyyttä kanssani, ja kaikki vanha tulee takaisin korkojen kanssa. olen kuulemma säälittävä. hän ei halua minua. kehonkieli on niin ratkaiseva. koska tunteita ei pysty esittämään niin uskon hänen edes rakkaudesta ennen halunneen tulla lähelleni. nyt hän ei tee mitään. nauraa pilkallisesti tai torjuu mut. tai sitten säälistä tulee pitelemään mua. kuinka paljon toiselle pitää antaa aikaa jos on tuhonnut kaiken??? ja mietin kuinka paljoa voi suutuspäin sanoa tarkoittamatta sitä. tuntuu että kerjään ja olen kuin koira ja mies nauraa ja säälii mua. sairastuin masennukseen vuosia sitten ja silloin hän vielä ymmärsi. nyt huutaa että mee hoitoon ja hoida itsesi terveeksi. pois ollut ajamassa jo monia kertoja, koska uskoo haluaa ajatella nykyään enempi itseään. mitä enempi hän torjuu mua sitä säälittävämpi ja ruikuttavampi musta tulee. lähtijäksi musta ei ole, mutta miten paikata edes jotain liitosta. samanlaistahan siitä ei voi tulla. mies ei rakasta, sanoo että välittää musta lastensa äitinä. eikä varsinaisesti vihaa tai inhoa. onhan tätä yhteiselämää paljon takana, ja rakkaus muuttaa muotoaan. mutta halaukset ja pienet lepertelyt ovat jääneet taakse. samoin kaikki yhdessätekeminen. olen kuulemma yhtä kahjo kuin sukulaiseni, jotka saivat miehensä lähtemään. hän haluaa säilyttää mielenrauhansa ja jatkaa yksin. viimeksi sanoi että pelasi vain aikaa kun puhutiin että katsotaan sitten kesällä. kuulemma sama kituuttaminen vain jatkuu. en ikinä olisi voinut uskoa meille käyvän näin. mies on nyt vahvoilla ja niskan päällä. saan kaiken kyllä korkojen kanssa takaisin. seksikin on miehelle kammotus. oikein huomaan kuinka inhoittava asia se hänelle on. tai ihan pelkkä halaaminen. kauhea halata toista kun toinen vain työntää pois. en haluaisi ruikuttaa, mutta kun ei ole ylpeyttä. pitäisikö vain antaa mieheni olla, koska tällä pelillä asiat eivät voi jatkua hyvin. mutta hän ei suostu enää mihinkään yhdessä. haluaisin vain vielä uskoa, tai en ole halukas uskomaan että tämä oli tässä. jotenkin parempi huono suhdekin kuin täysin yksin. tuntuu että kyllä liikaa tarkkailen. että kai toinen hermostuksissaan saattaa jotain ilkeätäkin tokaista. mutta miten päästä jaloilleen ja säilyttää edes jonkinlaiset itsekunnioituksen rippeet. yritin tosiaan lähteä rakentamaan omaa elämää omien hölmöilyjen jälkeen, mutta ahdistaa olla kotonakin. muistelen hyviä aikoja ja itken silmät päästäni. mutta jos olisin lähtenyt olisin vaipunut ihan lohduttomuuteen. olisiko kellään lukijoista mitään vastaavanlaista mistä olisitte selvinneet jollakin tavalla.
avioliitto jonka tuhosin
onneton minä
72402
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
...ihminen tuo itsesäälissä rypeminen. Ota itseäsi niskasta kiinni ja ryhdistäydy.
En voi uskoa että joku on oikeasti sitä mieltä, että huonossa suhteessa on parempi olla kuin yksin.
Niin kamalalta kun se tuntuukin niin tuo teidän liittonne ja yhteiselämänne ei täytä ensimmäistäkään kriteeriä parisuhteen portaikossa. Lopettakaa tuo pelleily, jos ette ymmärrä tehdä sitä itsenne takia niin ajatelkaa edes lapsianne. Heitä tässä käy todella sääliksi, se minkä kuvan annatte avioliitosta tai toisen kunnioittamisesta ei ole oikea.
Älä jää tuohon kiduttamiseen. Avioero ei aina loppujen lopuksi ole katastrofi, vaikka päätöksen teko siltä tuntuukin. Nosta hattua kunnioittavasti ja kiitä siitä mitä teillä oli. Laita se kauniina helmenä hyvien muistojesi helminauhaan sydämeesi. Ala uusi elämä, löydä itsesi, sisäiset mahdollisuutesi luoda itsellesi hyvä elämä. On todellakin paljon parempi olla yksin onnellinen kun kaksin ja onneton. Onnettomana ilman elämäniloa oleminen ei ole hyväksi kenellekään, istutat vain onnetonta oloa lapsiisi jotka taas puolestaan joutuvat työstämään myöhemmin lapsuuttaan ties kuinka kauan.
Ihminen kasvaa kriiseissä, koska ne ovat haasteita kehitykselle. Kun niiden läpi on mennyt ei enää pienet tuulet kanna kumoon. Ja kun itse löytää oman arvonsa ja itsensä kunnioittamisen, alkaa uusi elämä.
Kai sillekin oli joku syy miksi teit jotain jota kadut? Ihminen joka tuntee itsensä rakastetuksi elää rakentavassa, tasapuolisessa ja tasapainoisessa suhteessa eikä hänellä ole tarvetta hakea muutoksia siihen. ANna Sinä itsellesi anteeksi ja lähde kirjoittamaan uutta lukua elämän tarinaasi. Sinä päätät millainen siitä luvusta tulee. Onnea matkaan!
jatkaa tuollaista suhdetta? sitäpaitsi kerjäät sääliä täällä mutta kerrot silti tehneesi jotain anteeksiantamatonta, muttet tarkalleen mitä? itsepä tiedät onko se jotain sellaista minkä takia mieheltäsi ei voi parempaa suhtautumista odottaakaan. anna olla ja opi virheistäsi!
-Lause aloitetaan isolla kirjaimella.
-Kappalejako auttaa hahmottamaan sisältöä.
Korjaa nämä niin lupaan lukea tekstisi...
Parempi on yksin olla kuin olla huonossa suhteessa. Etkö rakasta itseäsi? Miksi annat kumppanisi harrastaa henkistä väkivaltaa? Nautitko siitä, että vatsassa vääntää ja v...aa? Ja näitä naisia riittää ja riitää ja,.....
Ikävä tilanne, mutta veikkaisin että hänellä on vielä vaikeampaa kuin sinulla. Mieti nyt kun vähän vajaan kahdenkymmenen vuoden jälkeen sinulle maailman tärkein ihminen pettää sinua. Ei siitä tosta vain ylitse päästä ja moni suhde on ymmärrettävästi ohitse tuollaisen teon jälkeen.
Keskustele asiasta miehen kanssa lisää jos hän vielä haluaisi jatkaa. Jos hän ei halua jatkaa niin sinunkin on vain jatkettava elämääsi ja annettava itsellesi anteeksi. Ihmiset tekevät virheitä ja kun niistä jää kiinni niin on oltava myös selkärankaa kantaa virheistään vastuus. Aina kannattaisi käyttää järkeään ennenkuin ryhtyy mihinkään mahdollisiin mörhöilyihin.
Suhteesi ei mitä ilmeisemmin ollut aikaisemmin huono ja nyt se on. Siitä voit syyttää vain itseäsi ja sinun on ihan itse keksittävä avaimet ongelmiisi.
Miehesi olisi jo lähtenyt jos ei rakastaisi sinua. Piinaa sinua ja nauttii siitä. Unohda tekemäsi moka ja jatka elämääsi pystypäin. Jokainen tekee virheitä joskus. Lopeta itkeminen ja asian murehtiminen. Riittää kun pyydät anteeksi kerran ja kerrot, ettet tee samaa virhettä enää uudelleen. Mies saa päättää omalla tahollaan miten reagoi mutta vedä raja sille miten hän sinua kohtelee, älä anna tuollaisen käytöksen jatkua viikosta, kuukaudesta toiseen sinua kohtaan. Osoita itsellesi hyväksyntää, hemmottele itseäsi; käy hierojalla, kampaajalla, aloita uusi harrastus mikä vie sinua kodin seinien sisältä pois uusiin asioihin. Kun arvostat itseäsi kaikkine virheinesi, alkaa miehesikin arvostamaan...ja jos ei ala, ei se sinun maailmaasi enää siinä vaiheessa kaada. Nyt ylös, ulos ja lenkille sieltä! Ja murheet romukoppaan!! Tsemppiä!!