Olemme olleet tyttöystäväni kanssa yhdessä kolme kuukautta. Luulin, että meillä on mennyt hyvin, vaikka pari viikkoa sitten olin vähällä jättää hänet, mutta hän sai vakuuttuneeksi rakkaudestaan ja halustaan olla minun kanssani. Tuskin minä häntä muutenkaan olisin pystynyt tunteitteni puolesta jättämään. Yhdessä ajattelimme tämän koettelemuksen vain vahvistaneen suhdettamme. Kuitenkin eilen tyttöystäväni kertoi haluavansa lopettaa suhteemme, osasin sitä jo odottaa edellisen päivän tekstiviesteistä, mutta en halunnut uskoa sitä.
Kyyneleet silmissä hän vakuutti rakastavansa minua ikuisesti, mutta lopettavansa silti suhteemme. Hänen mielestään olemme liian erilaisia, vaikka tästä aiheesta käytiinkin jo aiemmin keskustelua minun taholtani, jolloin tyttöystäväni vakuutti erilaisuuden olevan hyväksi. Hänen oli vaikea eritellä, että miksi haluaa suhteen loppuvan, ehkä suurin ero on siinä, että minä viihdyn niin hyvin hänen kanssaan kotona, kun taas hän haluaisi olla useammin jossain muualla, minun kanssani kuitenkin.
Tyttöystävä on yrittänyt minulle sanoa asiasta, mutta en kuulemma ole kuunnellut, vaikka olenkin kysellyt, että missä sitä sitten pitäisi käydä.
Sinänsä hassua, että sinkkuna ollessani en kotona pahemmin viihtynyt, mutta rakastuneena muutuin täysin ja halusin tietysti olla hänen kanssaan. Kerroin tästä hänelle, että olen muuttunut suhteen myötä, että kyllä minäkin haluan käydä hänen kanssaan vaikka missä, mutta se ei ole enää niin pakollista käydä esim. viikonloppuna baarissa.
Sanoin hänelle, että vielä ei ole liian myöhäistä muuttaa suhdetta, mutta hänen mielestään on. Tyttöystäväni haluaisi minusta rakkaan ystävän, mutta kun sanoin etten halua olla enää missään tekemisissä hänen kanssaan, hän vakuutti, että hänen rakkautensa ei kuole ja hän haluaa kuulua aina minun elämääni, vaikka minä en haluaisikaan kuulua hänen elämäänsä. Hän kuitenkin sanoi pysyvänsä aina elämässäni halusin sitä tai en. Hän siis kertoi tästä kyyneleet silmissä, sanoen sen tuntuvan yhtä pahalla hänestä kuin minusta. En voi ylipäätään käsittää koko asiaa, koska yhdessä olemme onnelisia, emme erillään, hänen sanojensa mukaan, mutta silti on käymässä näin…
Olo on nyt todella paha enkä tiedä miten tästä eteenpäin, jos ero todella tulee. Rakastan häntä todella ja haluaisin pitää hänet elämässäni, mutta en ystävänä, tuskin edes parhaana sellaisena.
Olisikohan tästä vielä joskus paluuta suhteeseen mikäli pysyisin hänen elämässään. Vai huomaisikohan hän millaisen virheen meni tekemään, jos häipyisin hänen elämästään...? Tai, jos jollain konstilla onnistuisin säilyttämään suhteemme...? Jos joku vain osaisi auttaa tai lohduttaa...
Kyyneleet silmissä hän vakuutti rakastavansa minua ikuisesti, mutta lopettavansa silti suhteemme. Hänen mielestään olemme liian erilaisia, vaikka tästä aiheesta käytiinkin jo aiemmin keskustelua minun taholtani, jolloin tyttöystäväni vakuutti erilaisuuden olevan hyväksi. Hänen oli vaikea eritellä, että miksi haluaa suhteen loppuvan, ehkä suurin ero on siinä, että minä viihdyn niin hyvin hänen kanssaan kotona, kun taas hän haluaisi olla useammin jossain muualla, minun kanssani kuitenkin.
Tyttöystävä on yrittänyt minulle sanoa asiasta, mutta en kuulemma ole kuunnellut, vaikka olenkin kysellyt, että missä sitä sitten pitäisi käydä.
Sinänsä hassua, että sinkkuna ollessani en kotona pahemmin viihtynyt, mutta rakastuneena muutuin täysin ja halusin tietysti olla hänen kanssaan. Kerroin tästä hänelle, että olen muuttunut suhteen myötä, että kyllä minäkin haluan käydä hänen kanssaan vaikka missä, mutta se ei ole enää niin pakollista käydä esim. viikonloppuna baarissa.
Sanoin hänelle, että vielä ei ole liian myöhäistä muuttaa suhdetta, mutta hänen mielestään on. Tyttöystäväni haluaisi minusta rakkaan ystävän, mutta kun sanoin etten halua olla enää missään tekemisissä hänen kanssaan, hän vakuutti, että hänen rakkautensa ei kuole ja hän haluaa kuulua aina minun elämääni, vaikka minä en haluaisikaan kuulua hänen elämäänsä. Hän kuitenkin sanoi pysyvänsä aina elämässäni halusin sitä tai en. Hän siis kertoi tästä kyyneleet silmissä, sanoen sen tuntuvan yhtä pahalla hänestä kuin minusta. En voi ylipäätään käsittää koko asiaa, koska yhdessä olemme onnelisia, emme erillään, hänen sanojensa mukaan, mutta silti on käymässä näin…
Olo on nyt todella paha enkä tiedä miten tästä eteenpäin, jos ero todella tulee. Rakastan häntä todella ja haluaisin pitää hänet elämässäni, mutta en ystävänä, tuskin edes parhaana sellaisena.
Olisikohan tästä vielä joskus paluuta suhteeseen mikäli pysyisin hänen elämässään. Vai huomaisikohan hän millaisen virheen meni tekemään, jos häipyisin hänen elämästään...? Tai, jos jollain konstilla onnistuisin säilyttämään suhteemme...? Jos joku vain osaisi auttaa tai lohduttaa...
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tuo sinun tarinasi voisi olla yhtähyvin minun tarinakin, sillä erolla että minulla seurustelu kesti noin kolme vuotta, mutta muuten kaikki on aivan kuten on sinullakin. En tiedä miksi juttuusi vastasin, toivottavsti siitä olisi vaikka jotain apua jelppaamaan paskoihin fiiliksiin. Mulla kesti päästä kaiken paskan yli noin kuukausi erosta ja eikä se todellakaan ollut helppoa, aluksi myös miettisin että minäpä näytän sille muijalle kuinka paljon se menettää kun ei halua seurustella kanssani, mutta siinä teinkin jo ensimmäisen virheen, koskaan ei niin saisi tehdä, ei siitä saa kuin pahan mielen useasti ja muutenkin paljon paskaa niskaan, parasta on kun jatkaa elämistä täysin palkein eikä mieti lainkaan että miltä toisesta tuntuu, sitten kun olet taas saanut sydämesi mukaan kaikkeen mitä teet ja sinulla on niin hauskaa että jopa unohdit seurustelleesi vähän aikaa sitten, niin silloin sun exä huomaa sen kuinka loistava persoona olet (jos on edes tarkoitettu että hänen pitäisi huomata), eikä todellakaan pelkästään exäsi vaan koko maailma huomaa. Ei ketään kannata odottaa että jospa se tajuaisi että me kuulutaan yhteen, kaikille asioille on ainakin mun mielestä merkitys,joten jos susta tuntuu että te joskus palaisitte vielä jopa vaikka yhteen niin kyllä se sitten tapahtuu jos on tapahtuakseen, odottaa sitä ei kannata, ei se lottovoittokaan tule jos sitä odottaa se vaan tulee =)
Niin ja sitten vielä ystävyydestä, mulla on siis siinäkin asiassa mennyt aivan samalla lailla kuin sinulla, exä ei halua minua kokonaan pois elämästään vaan halua pysyä kanssani kaverina ja muutenkin läheisenä. Tätä asiaa mietin melkein joka yö ja oikeestaan joka päivä, välillä oli sellainen olo että haluaa välttämättä nähdä exän, mutta seuraavana päivänä ei enää halunnutkaan, ei osaa tehdä päätöstä että mikä olisi itselleen parasta (se täytyy muuten muistaa että tekee tosiaankin niin että se on itselleeleen parasta) tuntuu että päässä vain ajatukset huopaa edes takasin eikä saa mitään selvää tunteistaan, välillä päättää että en edes soita sille lainkaan enkä vastaa puhelimeen jos hän soittaa, mutta en osaa olla vastaamattakaan kun puhelin soi ja näytössä lukee hänen nimi... No eilen tein päätöksen tähänkin asiaan. Päätin että en halua nähdä exääni nyt vähään aikaan, ja jotta tähän tulokseen pääsin jouduin pyytämään että exä ei ottaisi minuun yhteyttä vähään aikaan, lupasin että palaan asiaan sitten kun minusta siltä tuntuu, aikaa ei voi sanoa, tämäkin asia tapahtuu jos sen pitää tapahtua... no ei ollut helppo päätös, ei siis millään tavoin, mutta ehkä se paras, no sen näyttää aika...
No tekstiä tuli aika paljon, toivottavasti oli edes jotain apua niin ja haluan siis painottaa että ei se ero helppo ollut, en ole koskaan tuntenut itseäni huonommaksi ihmiseksi kuin silloin vaikka ei siihen ollut mitään syytä, mutta kun huomaa että itse tekee siitä nin vaikean niin silloin siitä on myös helpompi toipua ja keskittyä uuteen ja ihanaan mahdollisuuteen joka tarjotaan.
Muista että nyt ei kannata kauheasti mitään suunnitella ja toivoa tapahtuvan, anna ajan näyttää mitä tulee tapahtumaan ja sen aikaa muista ELÄÄ...
Ps. niin ja ne kaverit, ne kaverit... =)
hmmmm haluan kertoa omakohtaisen tarinani sinulle.
Eli olin seurustellut ja asunnut avoliitossa n 10v kun yhtäkkiä muutuin kuin sinun exäsi.
Sanoin miehelleni ettei tästä tule mitään jne. ja tosin meillä oli omat ongelmamme suhteessa, mitkä olivat ajanneet meidät todella inhon ja vihan partaalle.
Mutta koskaan en ollut ajatellut eroa ja lähtemistä, mutta yhtenä kauniina päivänä vain sanoin thats it ja otin tavarani ja lähdin.
Sanoin että ollaan todella erinlaisia ja elämästä ei tule nain erinlaisten ihmisten kesken mitään.
Mutta minulla oli syyni miksi sanoin näin, olin rakastunut toiseen mieheen ja halusin kokeilla hänen kanssaan mutta en pettää avopuolisoani. Minä myös sanoin että ollaan kavereita, mutta se oli kuin sellainen anteeksi pyyntö että, olet ihan ok tyyppi mut sori et mun tyyppiä ja jos pysytään kavereina niin se on tavallaan varaventtiili jos uusisuhde ei toimikkaan, ehkä ex ottaa takaisin. Lopeta alkuunsa kaverisuhde exääsi, ja rupea elämään omaa elämää.
Joten yleensä se syy miksi yhtäkkiä seurustelu ei enää sovi tai kokee että ollaan niin erinlaisia johtuu siitä että on uusi mies tai nainen kiikarissa. Kuiteskin hyvää jatkoa sinulle ja onneksi suhteessasi kävi näin jo kolmen kuukauden jälkeen, sillä todennäköisesti hän ei ollut se oikea sinulle. koita pärjätä !!!!
Kyllä hän vakuutti, ettei hänellä ole uutta miestä. Että tuskinpa vaan.. Lupasimme nähdä huomenna uudelleen, joten mietin vielä voimmeko olla ystäviä, ja kuinka läheistä se ystävyys sitten olisi. Suhteemme tuskin kuitenkaan enää jatkuu.
Kiitoksia lohdutuksista, nyt on ainakin hieman helpompi jatkaa. Phillyn tarina lohdutti kummasti, kun saa huomata ettei ole ainoa, jolle näin on käynyt. Lisääkin olisi lohduttavaa lukea.
Samaa syytä olen saanut itsekkin kuulla että ei seurustelun päättymiseen liity ketään muuta miestä ja plaa plaa plaa. No omassa tapauksessa en asiasta ole ihan varma, epäilen kyllä, mutta pakko myöntää ettei edes oikeastaan kiinnosta tietää, tämäkin on sellainen asia että se pitää vaan unohtaa, jos alkaa kaivelemaan tietoja ja suurin piirtein vahtaamaan toista niin ei sellaisesta mitään tule, naisten pitäisikin hieman ymmärtää entistä miestään ja sanoa totuus sattui se tai ei, mutta paskinta on se että koko ajan vakuuttelee jostain asiasta mikä ei edes pidä paikkaansa...no mutta kaikki omalla tyylillään =)
Yksi asia, aina kannattaa muistaa että itsesääliminen on sitten huonointa mitä itselleen voi tehdä, se ei auta yhtään oman mielentilan kohentamiseen, kannttaa enneminkin katsella ympärilleen niin saattaa huomata kuinka hyvin asiat loppujen lopuksi saattaa olla ja saattaa myös huomata sellasia ihmisiä joihin ei ole kiinnittänyt huomiota seurustelun aikana vaan on kuitannut heidät sellaisina "tuttuina", näihinkin ihmisiin kun tutustuu niin koskaan ei voi tietää mitä löytää/tapahtuu, kuten jo aiemmin sanoin niin tylsä totuus kuin se onkin niin ajan kanssa kaikki paranee, et sinä nuorenakaan kasvanut yhdessä yössä seurustelu ikään, se vaati paljon aikaa, ei kait se nyt enää niin paljoo aikaa vaadi, mutta vaatii kuitenkin niin ja kiirehtimisellä ei saa kuin "kusipäisiä" lapsia =)
Niin ja nyt kun tuntuu kirjoittelu sujuvan niin voisin vielä sen verran sanoa että kun menet tapaamaan sitä exääsi niin suhtaudu siihen tapaamiseen alusta asti niin kuin suhtaudut kun menet muutenkin kavereita morjestamaan, älä ala heti puhumaan että olipa kivaa silloin ja silloin ja olispa tulevaisuudessakin yhtä hauskaa ja kunpa voisin olla sun kaa, sillä saattaahan se olla niin että exäsi tosiaankin kaipaa vain hetken olla rauhassa ja miettiä että mitä sitä tulevaisuudelta haluaa ja jos sinä menet joka väliin sanomaan että haluan edelleenkin olla sun kaa niin se vaan pahentaa asioita, sillä tavalla ei saavuta mitään etkä silloin todellakaan näytä hänelle että pärjään ilman sinuakin, sillä vaikka pärjää ilman toista niin se ei tarkoita etteikö toisesta lainkaan välittäisi, ihmisen kuuluukin pärjätä itsensä kanssa yhtä paljon kuin muidenkin kanssa, no joo, tulipa taas tekstiä ja ohjeita, mutta muista että älä koskaan tee liikaa päätöksiä muiden sanomisten pohjalta, vaan vihjeet vihjeenä ja päätökset omina päätöksinä. jeps... nauti kesästä vielä kun voit, tuut huomaamaan että sinkkuna kesällä ei ole mikään hullumpi vaihto-ehto =)
Jaan saman kokemuksen kanssasi, koska suhteissamme on niin paljon samoja piirteitä, tämä stoori vaan tulee naisen kokemuksesta.
Olen seurustellut kolme vuotta, ja meillä homma on niin päin, että poikaystäväni tahtoisi elää nuoruutensa täysillä ilman rajoitteita. Hän on itsekin sanonut pelkäävänsä että on löytänyt sen oikean liian aikaisin, koska tahtoisi nähdä vielä maailmaa, muttei tahtoisi päästää minusta irti. Tää kaikki rikkoo mua enemmän kun uskotkaan, koska olen niin kiintynyt häneen, ja tiedän mahdottomaksi suhteen jatkumisen. Rakastan häntä, enkä tahdo että hän kärsii ja joutuu koskaan katumaan elämäänsä, mutta en minäkään kestä ehjänä tätä jalkoihin polkemista. Tuntuu itsepetokselta olla hänen kanssaan, kun molemmat ovat sisimmässään onnettomia, vaikka tiedänkin hänen välittävän minusta yli kaiken.
Toivottavasti tämä auttoi sua näkemään asiaa tyttöystäväs kantilta... Ja toivottavasti te osaatte ja uskallatte tehdä oikeat ratkaisut niin, ettette jäisi kitumaan meidän lailla pahaan oloonne. Tsemppiä vaan, ja voimia!
Kiitos kirjoituksestasi, voi olla että ymmärrän nyt tyttöystäväni tilannetta paremmin, mutta vasta huomisiltana tilanne voi aikaisintaan selvitä. Toivottavasti jotain selkoa siihen silloin myös tulee. Kerron sitten silloin tarkemmin, että miten tästä eteenpäin.
Kirjoituksestasi päättelin, että ero sattuu paljon sinua. Ei ihme. Mutta aina voit lohduttaa itseäsi, että jossain sinua odottaa vielä parempi tyttö. Ja teidän ongelmat tulivat esille noin aikaisessa vaiheessa. Mikä ei tapa, vahvistaa.
*Interaktiivinen hali*
Tapaaminen on sitten takana päin, ja hyvinhän se mielestäni meni. Pysyn ainakin tällä hetkellä exäni rakkaana ystävänä. Oikeastaan saatamme viettää aikaa yhdessä ja elää muutenkin samalla tavalla kuin yhdessä olomme aikanakin. Kuulostaa ehkä hieman erikoiselta, mutta kun tunteemme ovat niin vahvat toisiamme kohtaan niin parempi edetä näin ja katsoa mitä tästä mahdollisesti vielä tulisi.
Keskustelimme suhteestammekin ja sen loppumisesta, ja mietimme, että ehkä kuitenkin tapasimme liian aikaisin, sillä exäni ei omien sanojensa mukaan ollut ehkä kuitenkaan vielä valmis niin tiiviiseen suhteeseen, kuin itse olisin halunnut.
Emme kuitenkaan taida niin erilaisia ollakaan, olemme vain hieman eri mieltä siitä, mitä tältä hetkeltä haluamme. Mutta luulisin, että tästä on hyvä jatkaa, vaikka ei se silti tunnu samalta jatkaa elämää yhdessä mutta oikeasti kuitenkin erillään. Mutta parempi omasta mielestäni näin kuin täysin erossa.
Eihän sitä tiedä mitä tästä vielä seuraa, yritän olla kaikin puolin exäni huomioonottavampi mies kuin suhteemme aikana, jotta hän huomaisi, että me kuulumme yhteen. Ja vaikka ei huomaisi tai oma mieleni muuttuisikin, siltikin elämä voi jatkua tällaisena. Onhan sitä nyt kuitenkin vapaa tapaamaan ketä haluaa.
Kiitokset vielä teille kirjoitukseeni vastanneille, sain mukavasti lohdutusta ja eväitä tulevaisuutta varten.
Meillä on mennyt ihan saman kaavan mukaan... Ollaan monta kertaa "erottu" muutamaksi päiväksi, väliin vain päiväksi, ja näitä elämää suurempia keskusteluja poraten käyty useaan otteeseen. Harvoin ne ovat mitään muuttaneet, itteensä vaan rikkoo edelleen samoista syistä.
Mutta toivotan onnea yrityksellenne, voihan se olla että teillä toimii silti paremmin!
Niin ei tuollainen kaava välttämättä hyvää saa aikaan, mutta kun en pysty erossakaan olemaan, ainakaan vielä, on otettava riski ja odotettava mihin se johtaa. Ikävä tilannehan tämä on, mutta ei taida olla oikein vaihtoehtoja, mikäli me vielä joskus yhdessä voisimme olla...
Tuli käytyä uudelleen exän luona. Tällä kertaa hän pyyteli oikein anteeksi ja sanoi, että on pahoillaan, kun asiat menivät niin kuin menivät. Muutenkin tuli vietettyä aikaa kuin seurustelun aikana. Pakostihan sitä huomasi, että tunteemme ovat yhä samanlaiset kuin ennenkin. En vain ymmärrä exääni... Tuntuu, että hän haluaisi palata yhteen, mutta ei sitten kumminkaan.
Tullaan kuulemma paremmin toimeen nyt kuin seurustelun loppuvaiheessa, joka sitten johtikin eroon. Ota tuosta sitten selvää... Taidanpa jättää tapaamiset toistaiseksi ja odottaa ottaako ex-tyttöystäväni yhteyttä. Muuten tämä tilanne repii hajalle, ei tällaista meinaa kestää.
Kannattaa yrittää vaan mennä eteenpäin ja tehdä muita asioita, jotta pääsee yli erosta. Vaikeaahan tuo on, mutta miettimisellä ja murehtimisella ei kukaan voi selvitä tuosta tilanteesta. Joskus tulee vielä vastaan sellainen ihminen, jonka kanssa voi saavuttaa tasapainoisen suhteen. Pitää jaksaa uskoa siihen , vaikka aina se ei todellakaan ole helppoa.
Teet mielestäni oikein, kun otat etäisyyttä. Muutoin ei pysty unohtamaan. Aikoinaan omalla kohdallani etäisyys auttoi luomaan taas omat kuviot. Vaikka ensin yritin painostaa ex-poikaystävääni ystävyyteen, niin vasta myöhemmin tajusin ettei tämä sulkenut minua ulos elämästään välinpitämättömyyttään, vaan siksi ettei sillä hetkellä pystynyt olemaan vain pelkästään ystäväni.
Tuli vielä mieleen, että riippuen siitä miten suhteenne on alkanut (olitteko siis vain ystäviä aluksi),voi olla selityksenä siihen miksi ex-tyttöystäväsi haluaa olla vain ystäväsi. Ehkä se sopi hänelle paremmin ja vaikka tunteenne ovatkin voimakkaat, niin ne voivat olla hänelle erilaisia kuin sinulle. Siis enemmän ystävälinjalle viittaavia. Näin oli ainakin minun tapauksessani. Tämä nyt oli vain arvailua sinun tilannettasi ajatellen.
Tunsimme toisemme reilun kuukauden kk ennen seurusteluamme, mutta näimme vain baarissa, että emme sen enempää olleet tekemisissä. Tutustuin ensin exäni ystävään, jota kautta sitten exääni. Että eipä meitä mitenkään erityisemmin ystäviksi voi sanoa, ennen suhdettamme.
Siitä se sitten lähti, kun vaivaiduin tekemään aloitteen, sillä siinä naisessa oli jotain mitä en ole koskaan ennen kenessäkään naisessa nähnyt.
Sen takia on todella vaikea vain unohtaa hänet, mutta yhtä hankala pysyä myös pelkkänä ystävänä.
Eikä tuo unohtaminen muutenkaan oikein onnistu, kun näemme kuitenkin baareissa, kuten eilenkin tapahtui. Siinä sitten yritettiin keskustella ja kyllä hän kertoi, että toivoisi asioiden menneen toisella tavalla, jotta voisimme jatkaa yhdessä. Mutta kuten sanoin, vaikea on hänen mietteistään ottaa selvää, kun ei hän oikein itsekään tiedä mitä haluaa. Kerroin myös sen, että haluan pysyä ystävänä vain sen takia, että toivon meidän vielä joku päivä palaavan yhteen. Hän ei osannut tuohonkaan sanoa oikein mitään, mutta ei myöskään ei. Exälläni on varmasti todella ristiriitaisia tunteita, jotka kai sitten vain aika selvittää...
Mietin vain, että miten selviän, jos näen hänet uuden miehen kanssa. Tämän hetkisen tilanteen vielä jotenkin pystyy hallitsemaan, koska vielä on kuitenkin vielä toivoa. Ainakin minun täytyy uskoa niin.
Paremmin sanottuna olimme ihan vain kavereita ensi tutustumisemme jälkeen. Itse asiassa exäni yllättyi iloisesti, kun tein häntä kohtaan aloitteen, sillä hän luuli että meidän välillämme ei voisi olla yhtään mitään baaritapaamisten perusteella. Hän oikeastaan luuli, etten edes jaksa kuunnella hänen juttujaan. Mutta kuinkas kävikään... =) Eli ihastuminen oli jo tuolloin molemminpuolista, ja epäilinkin kyllä sitä, ennen kuin tein aloitteen. Mutta nyt sitä saa sitten havaita muutaman kk takaisen ilon muuttuneen vain pahaksi oloksi. =(
Toivottavasti asiat selkenee, kun aika kuluu. Sinänsä ikävä tilanne sinulla, kun et voi muuta kuin odottaa, mikäli toivot vielä palaavanne yhteen. Tai sitten siirtyä eteenpäin, kun sinusta alkaa tuntua, että pystyt päästämään irti. Kuitenkin ollaan nuoria vielä ja on rutkasti aikaa löytää se oikea.
Ei se helppoa ole vain odottaa, mutta mielestäni se on parempi vaihtoehto kuin vain unohtaa. Nyt pystymme keskustelemaan exän kanssa asioista paremmin kuin suhteessamme, joten ehkä tämä tilanne on vain hyvä jatkoa ajatellen, jos nyt vielä jonain päivänä yhteen päädymme. Ja vaikka emme päätyisikään niin tämän tilanteen selvittely auttaa varmasti tulevaisuutta ajatellen. Ehkä pelkkä unohtaminen ei välttämättä aina ole paras ratkaisu, vaikka eihän sitäkään tiedä, että pysymmekö me todella läheisinä ystävinä, jos suhteemme ei palaa ennalleen.
No joka tapauksessa elämässä on mentävä eteenpäin, joten kiitoksia vielä kaikille vastanneille, on helpottavaa huomata, että ei tarvitse aivan yksin selvitellä näinkin ikäviä asioita.