Mitä mieltä olette

Palveluista Kemissä?
212934
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

olen saanut työkkärin viehättäviltä naisilta erittäin hienoa ja huomaavaista kohtelua.

Äänestä
  • käsitellään ihmistä kuin paskaa

    Äänestä

  • Kaiken nähnyt kirjoitti:

    käsitellään ihmistä kuin paskaa

    Olen saanut kemissäkin ,puoli väkisin laitetaan ihmisiä kursseille karessin uhalla että näin henkinen väki-valta näkyy olevan kova sana.

    Äänestä

  • Kaiken nähnyt kirjoitti:

    käsitellään ihmistä kuin paskaa

    Käväisin tänään kysymässä yhtä tiettyä lomaketta työvoimatoimistossa Torniossa ja totesin, että ihmisiä tosiaan kohdellaan siellä kuin eläimiä.

    Virkailijat katselivat vaivihkaa vain urheilulähetystä televisiosta, kolme luukkua vapaana asiakkaista, palvelu ei pelannut, kyllä on ihmeellistä ja vielä nykyaikana...
    En ole työtön, minulle on aina onneksi löytynyt töitä, mutta tunnen suurta sympatiaa niiden ihmisten puolesta, jotka kyseisessä toimistossa joutuvat käymään. Virkailijat ulos ja asiakaspalvelijat tilalle. Mitä tuo tuollainen "palvelu" on, sitten kun sitä ns. palvelua sai, vain töksäytellään ja mulkoillaan, eikä edes tervehtiä osata. Uudelleenkoulutukseen koko sakki.

    Äänestä

  • Kaiken nähnyt kirjoitti:

    käsitellään ihmistä kuin paskaa

    täysin samaa mieltä!Virkailijat ovat niin tärkeitä olevinaan ja niin kaikki tietäväisiä että...Joskus tulee ihan huonolle tuulelle kun siellä käypi, kun saa huonon kohtelun tai muuten vaan ovat töykeitä..

    Äänestä

paino kelvotonta tekstiä jos mielipiteeni kertoisin.

Äänestä

Mutta osa on mukavia.

Niin ainoot mitä työkkäri tarjoo on jotain harjoitteluu säätiölle.

Kaikki ovat jossain kuntouttavassa, työelämävalmennuksessa.

Äänestä
  • sit vaik sillä työelämävalmennuksella ku muuta työtä ei näy saavan. Ennemmin silläki ku aina olla kotona, nii kohtaha sitä ei uskalla mihinkään lähteä...

    Äänestä

  • on olla... kirjoitti:

    sit vaik sillä työelämävalmennuksella ku muuta työtä ei näy saavan. Ennemmin silläki ku aina olla kotona, nii kohtaha sitä ei uskalla mihinkään lähteä...

    kemin työkkäristä olen aina saanut hyvää palvelua ja varsinkin omalta työvoimaneuvojalta sirpalta....joten kiitän häntä ja laitanpas kaikille naisille sinne ja siviliin naistenpäivä onnitteluja.t.eräs joka kävi oma aloitteesta tehoa työnhakuun-valmennus kurssit vasta:))kevät aurinko paistaa nautitaan siitä.

    Äänestä

  • on olla... kirjoitti:

    sit vaik sillä työelämävalmennuksella ku muuta työtä ei näy saavan. Ennemmin silläki ku aina olla kotona, nii kohtaha sitä ei uskalla mihinkään lähteä...

    Niin kun joka paikassa työharjoittelijoita, niin eipä firmojen/kunnan tarvi palkata ihmisiä. Eli tällä menolla työttömyys ei ikinä katoa, eli orjuudestahan tässä alkaa olla kysymys. Koska orjuus määritellään siten että jos joutuu vasten tahtoaan tekemään työtä nälkärangaistuksen uhalla.

    Äänestä

  • Eivät palkkaa kun ilman saavat kirjoitti:

    Niin kun joka paikassa työharjoittelijoita, niin eipä firmojen/kunnan tarvi palkata ihmisiä. Eli tällä menolla työttömyys ei ikinä katoa, eli orjuudestahan tässä alkaa olla kysymys. Koska orjuus määritellään siten että jos joutuu vasten tahtoaan tekemään työtä nälkärangaistuksen uhalla.

    Koko työvälityksen toiminta saadaan vain tilastot näyttäviksi,joskus tuntuu ettei siellä virkailijoilla liiku mitään päässä, onko koskaan liikkunukkaan.

    Äänestä

  • zxcvbgfdsas kirjoitti:

    kemin työkkäristä olen aina saanut hyvää palvelua ja varsinkin omalta työvoimaneuvojalta sirpalta....joten kiitän häntä ja laitanpas kaikille naisille sinne ja siviliin naistenpäivä onnitteluja.t.eräs joka kävi oma aloitteesta tehoa työnhakuun-valmennus kurssit vasta:))kevät aurinko paistaa nautitaan siitä.

    Kiitos, myös sinulle ja muille naisille hyvää naisten päivää! tv. työkkärin naiset

    Äänestä

  • kiitos! kirjoitti:

    Kiitos, myös sinulle ja muille naisille hyvää naisten päivää! tv. työkkärin naiset

    on tuolla työkkärissä nykyisin melko saamatonta porukkaa ei sieltä kyllä töitä saa ja ainut mitä ne tarjoaa siellä on nuo tyhjänpäiväiset kurssi paikat mihin ihmiset pakotetaan karessin uhalla,ja sitten nuo harhoittelu ja valmennus paikat että jos haluaisivat ihmisiä auttaa työn saannissa niin keskittyisivät virkailijat siihen asiaa.Ärsyttävin paikka mikä tulee mieleen ja ottaa päähän tuo kikkailu.

    Äänestä

  • menee kirjoitti:

    Työharjoittelun kautta on moni työtön saanutkin työpaikan,jos ei heti vakituista niin sijasuuksia ensin ja sitä rataa...Ei oo kai virkailijoiden vika, jos ei kaikille tällä seudulla sopivaa työpaikkaa löydy heti..

    Äänestä

  • kokemusta on kirjoitti:

    Työharjoittelun kautta on moni työtön saanutkin työpaikan,jos ei heti vakituista niin sijasuuksia ensin ja sitä rataa...Ei oo kai virkailijoiden vika, jos ei kaikille tällä seudulla sopivaa työpaikkaa löydy heti..

    ei hyödytä

    Äänestä

ammattitaidotonta. vastuutonta. annetaan väärää tietoa. oli ainakin ennen. enpä ole asioinu enää muutamaan vuoteen!

Äänestä
  • Menoa koko touhu, että aika vastenmielinen paikka.

    Äänestä

  • holtitonta kirjoitti:

    Menoa koko touhu, että aika vastenmielinen paikka.

    Kemissä kertonut asioita joita ei varmasti saisi edes ulkopuolisille kertoa :) tosin minua ei kiinnosta muiden ihmisten työhistoriat ja muut henkilökohtaiset asiat...varovainen kannattaa olla ettei kerro kaikkia asioita!!!

    Äänestä

  • muutama virkailija kirjoitti:

    Kemissä kertonut asioita joita ei varmasti saisi edes ulkopuolisille kertoa :) tosin minua ei kiinnosta muiden ihmisten työhistoriat ja muut henkilökohtaiset asiat...varovainen kannattaa olla ettei kerro kaikkia asioita!!!

    kemin työvoimatoimisto on mun mielestä ihan paska paikka!
    siellä on tapahtunut niin törkeää käytöstä, että...
    ja se vaitiolovelvollisuus, ei koske ilmeisesti heitä? olen minäkin kuullut kun papereista on luettu ihmisen asioita ja paperista näkyi suoraan sen ihmisen nimi!!! ajatelkaa!

    se on kuin pakkolaitos, ellet tee sitä tai tätä, niin se on karenssin uhka heti! en ole heidän pompoteltavana nykyään mutta säälin niitä ketkä siellä joutuu hyppäämään...ja kuuntelemaan kiristyksiä!

    syyttömyyttäni jouduin minäkin kärsimään karenssin, mutta niin siinä vain kävi, että kun viisaammat tekivät päätöksensä, niin karenssi kumoutui, ja niin on käynyt monelle muullekkin. ei siinä muuta hallaa saatu aikaan kuin se että rahat viivästyi!...

    esitin kerran että haen kokopäivätyötä, jolla pärjää, vastattiin että jos ei ole varaa lähteä 4 tunnin hommiin niin on meillä semmoinen piste, missä saa velkaneuvontaakin, että pääsee keskustelemaan!

    esitettiin "jotain" ryhmää, sanoin ettei kiinnosta, haen edelleenkin kokopvä töitä, kysyttiin pelkäänkö ihmisiä kun en voi mennä sinne ryhmään, että tällaista käytöstä sieltä saa...siellä et ole ihmisarvoinen heidän silmissään.

    ihmettelen suuresti niitä ihmisiä, jotka kiltisti lähtevät heidän "pakote" toimiinsa. laittakaa kaikki kerralla hanttiin ja kieltäytykää...asioihin on pakko tulla muutos jos ihmiset ei alistu heidän pakotteisiinsa! orjana saat pomppia kun kerran alat pomppimaan. ihmisiä siinä vaan käytetään hyväksi. teetetään paskasimmat hommat, ei vakinaisteta porukkaa, yks kun on kärsinyt rangaistuksensa, niin otetaan toinen tilalle, sitä rataa se on. uusia työpaikkoja ei synny, ei tosiaankaan kun "orjat" kiertää samaa rataa.
    jos kukaan ei lähde orjaksi, niin alkaa löytymään vakinaisia työpaikkoja, kun ei saada "orjia"mistään!

    että semmosta mielipidettä tuli minulta.

    Äänestä

  • ei hakijana kirjoitti:

    Asiaa,näin se menee itsekkin olin siellä ja mies puolinen virkailija suoraan sanoi että hän voi pakottaa vaikka minne että tällaiset natsit siellä majailee koko puljussa.

    Äänestä

  • täyttä kirjoitti:

    Asiaa,näin se menee itsekkin olin siellä ja mies puolinen virkailija suoraan sanoi että hän voi pakottaa vaikka minne että tällaiset natsit siellä majailee koko puljussa.

    Ensin uhkailivat pari kuukautta jos en mene töihin tulee karenssia, mutta eivät kuitenkaan tarjonneet mitään töitä??? mitä tollainen uhkailu tarkoittaa? meinasin marssia suoraan poliisilaitokselle että työkkärissä uhkailtiin eikö tuota voida sanoa "henkiseksi väkivallaksi" miten ne virkailijat voivat etukäteen tietää milloin se karenssi tulee? sitten ne järjestivät lopulta ilkeyttään karenssin, mutta ei se minun elämääni vaikuttanut sossu ymmärsi tilanteeni ja pärjäsin jonkun aikaa jopa paremmin kuin kelan korvauksella..nyt olen töissä, olen saanut kuulla monelta taholta tästä työkkärin toiminnasta..onpa jopa joillekin sanottu suoraan oletko "hullu" kun et voi töihin lähteä? törkeetä käytöstä...

    Kun menette työkkäriin asioimaan seuraavan kerran oman etunne takia nauhoittakaa keskustelut monissa luureissa tämä käytäntö on.. jos vähänkään tunnette että teitä kohdellaan ihmisarvoa alentavasti niin nauhoitus päälle vaan.
    Kyllähän ne virkailijat kehoittavat hakijoita nauhoittamaan työpaikkahaastattelutkin niin sama pätee myös työkkärissäkin :D omaa etuhan siinä vaan ajetaan ettei hakijoita ihan hulluina pidetä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

työkkärin kirjoitti:

Palveluista Kemissä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu