Näemme ja soittelemme muutaman kerran viikossa. Haluaisin soittaa useammin, mutta olen muutamia kertoja loukkaantunut, kun hänellä on niin kiire, ettei kerkeä puhua. Tulee tunne, etten ole kauhean tärkeä. Jos lupaa soittaa, soittaa kyllä. Muutenkin puhelut ovat lyhyitä ja hän saattaa sanoa ettei jaksa puhua. Ollaan puhuttu asiasta, ja hän sanoo ettei ole puhelimessa puhuvaa tyyppiä. En vain voi sille mitään, että tulee fiilis, että haluaako hän ollenkaan olla kanssani.
haluaako mies olla vai ei
miehen logiikka
13707
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Keskustelu on suhteen tärkein perusta.
Itse olen huomannut puhumisen helpoimmaksi puhelimessa.
Tarkoitatko, että jos mies ei ole puhelimessa juoruavaa sorttia, se ei voi muutenkaan välittää sinusta?
"olen muutamia kertoja loukkaantunut, kun hänellä on niin kiire, ettei kerkeä puhua. Tulee tunne, etten ole kauhean tärkeä."
Tuleeko sellainen tunne, ettet aina olekaan hänelle ainoa tärkeä asia maailmassa, hänen suurin velvollisuutensa ja koko hänen maailmansa?
On sinulla syytäkin olla loukkaantunut, jos hän ei soittaessasi jätä kiireitään ja ala lörpötellä niitänäitä, se olet kuitenkin SINÄ, joka soitat.
voi hirveesti johtopäätöksiä vetää suuntaan tai toiseen. Mä en itsekään "osaa" kovin hyvin puhua puhelimessa, enkä koe sitä kovin luontevaksi aina. Mulle on kaverit siitä naureskelleetkin miten puhun puhelimessa, niin ettei se kuulosta yhtään minulta.
Monelle varmaan on kasvotusten helpompi puhua. Puhelimessa kun ei näe toisen reaktioita, niin se voi tehdä epävarmaksi. Kasvotusten on siksi helpompi puhua.
"Puhelimessa kun ei näe toisen reaktioita, niin se voi tehdä epävarmaksi. Kasvotusten on siksi helpompi puhua."
Miksi se tekee epävarmaksi, pyritkö aina miellyttämään toisia? Miten voit keskustella palstalla, kun et näe ilmeitä etkä voi päätellä äänensävystäkään mitään?
Kyllä kai useimmat tunnistavat puhelimessakin, onko toisen ääni asiallinen, epävarma, pelokas, rauhallinen, iloinen, yllättynyt, suuttunut, ärsyyntynyt, pettynyt, vihainen, itkuinen, naurava, kyllästynyt jne. ja käyhän se ilmi keskustelun aiheesta, asiasisällöstä ja siitäkin, miten asia esitetään. Toki ihmiset ovat erilaisia ja toisille toiset eri ovat helpompia tai hankalampia.
Juuri tätä mietinkin, että koska se olen minä, hänen tyttöystävänsä, niin se loukkaa jos useasti saa vastauksen, että ei kerkeä puhumaan. En kuitenkaan odota, että olen ainoa asia hänen elämässään. Näemme muutaman kerran viikossa, joten mielestäni on normaalia, jos haluaa puhua puhelimessa ainakin joka toinen ilta. Emme siis soittele joka päivä.
oikein aina tunnista millainen toinen siellä toisessa päässä on. Keskityn varmaan liikaa siihen, millainen itse olen ettei paljon ehdi toista analysoimaan:D Mä oon "puhelinjännittäjä".
Oletusarvo nyt tietysti on et toisesta on kivaa kun soitan ja silloin voin soittaa jos uskon, et se on toisesta hyvä asia. Eikä mulla ookaan tapana vieraille ihmisille soitella, eikä muutenkaan häiritä ketään.
Kasvotusten puhuminenkin on vaikeaa vieraan ihmisen kanssa, mutta sitten kun toisen tuntee ja pystyy puhumaan mistä vaan niin se on jo paljon helpompaa. Kasvotusten kuitenkin parhaassa tapauksessa voi jo aavistaa ennalta toisen ajatukset ja keskustelunkulku ei pääse yllättämään. Puhelimessa tuo ei niin helposti onnistu kunnei toista näe.
Kirjoittaminen on vaan monesti vielä paljon helpompaa. En mä rivien välejä lue, vaan ymmärrän tekstin niinkuin se on kirjoitettu. Sarkasmin toki ymmärrän puheesta, toisinaan se on itsellekin ominaista, mutta kirjoituksista se ei aina ensilukemalta tule monestikaan selville, varsinkaan vieraalta kirjoittajalta. Tekstin voi joskus joutua ajatuksella lukemaan moneen kertaan, ennenkuin se "aukeaa". Riippuu tosiaan, tunnenko kirjoittajan tavat jo entuudestaan. Usein jossen tunne kirjoittajaa niin helposti otan puolustavan kannan jo heti alkuun. Vasta sitten kun huomaan, ettei toinen olekaan hyökkäämässä sanallisesti mun kimppuun niin sitten vasta uskallan kommunikoida normaalisti.
Mutta se täälläkin on ihan hyvä asia, että vaikka kaikenlaisia kirjoittajia on, niin oppii tuntemaan ne, jotka kirjoittaa hyväntahtoisesti. Sellainen ihminen saa sanoa asioita suoraankin ilman että loukkannun. Ja samaten tietysti läheiset ihmiset, joista tiedän et ne kaikesta huolimatta pitää musta, niin sellaisten ihmisten ei tarvi sanojaan valita vaan pystyvät sanomaan ihan mitä vaan periaatteessa.
"Oletusarvo nyt tietysti on et toisesta on kivaa kun soitan ja silloin voin soittaa jos uskon, et se on toisesta hyvä asia."
Hei, jos se haluaa lopettaa puhelun, niin kyllä se osaa lopettaa sen. Joka tapauksessa toisen on pakko lopettaa se puhelu ennemmin tai myöhemmin. Jos se ei ylipäätään halua sun kanssa juuri silloin jutella, niin osaahan se olla vastaamatta. Itselläni on puhelin äänettömällä kun haluan olla rauhassa.
lopetan sen puhelun useimmiten varmaan itse, sitten kun saan asiani sanottua. Tai harvoin nyt ihan muuten vaan soitan kellekään. Enkä nyt tarkoittanut, et se olis toisesta maailman kivoin asia, kun soitan.En mä nyt niin huipputyyppi sentään oo:D Mut tarkoitin, et silloin voin soittaa jos uskon et ei siitä toiselle mitään harmiakaan ole ja et suurempi todennäköisyys on kun siitä puhelusta tulee toiselle hyvä mieli, kuin paha mieli.
ei tule ajateltua, miltä toisesta tuntuu, jos soitan. Ajattelen korkeintaan vain itseäni, sillä minä se puhelun kuitenkin maksan. Se toinen kyllä näkee kuka soittaa, jos haluaa olla vastaamatta.
tottahan tuo on. Se on teille pelottomille vaan helpompaa:)
Mun numeroa ei oo monella vaan, et siinä mielessä voin vastata ihan huoletta kun ei sieltä oikein kukaan ei-toivottu voi soittaa. Ja tottakai mullakin on aikoja, jolloin haluun olla rauhassa, et tietysti laitan itsekin äänettömälle silloin jos ei ihan pakko oo olla tavoitettavissa.
En puhu koskaan kuin muutaman minuutin puheluita, eli sen verran kun tarvitaan menoista sopimiseksi tms. asioiden hoitoon. Seurustelut hoidetaan naamatusten. Puhelimesta puuttuu kaikki persoonallisuus, haluan katsoa toista silmiin kun puhun.
Miksi roikkua puhelmisessa päivätä pitkät, jos näette toisianne muutenkin säännöllisen useasti? Itseäni karmii työkaverini kaltaiset ihmiset, jotka soittelevat vähintään 2 kertaa päivässä kumppanilleen, vaikka asuneet 8 vuotta yhdessä ja lapsia jne jne. Jotain Vapautta kai ihmisellä pitäisi olla ilman alituista Kontrollia?