"Ateismi - uskonto"ennen kehitysoppia ?

Olen alkanut pohtia kehitysoppi-kysymystä ihan uudesta vinkkelistä: entä jos kehitys-oppia ei olisi keksittykään, miten ateisti pärjäisi vallitsevan, uskonnollisen käsityksen maailmassa, tai oliko yleensä ateismia ennen Darwinin teoksen syntyä - ainakaan julkisesti ilmiönä ?Niin, ainakin minun aivoni raksuttavat sen kaltaista näkymää,että aika mahdoton on sovittaa jumalankieltäjän asemaa Kreationistiseen maailmaan.Tietenkin Jumalan vastaisuutta on aina ollut, mutta nähdäkseni ateismi käsitteenä on huikeasti lujittunut ja muovautunut ideologiaksi Evoluutio-opin synnyn myötä. (Saattaa olla, että näissä minun pohdinnoissani ei ole mitään uutta ?).Ennen ilmeisesti Jumalan vastaisuus oli noituuden ja kaikkinaisen sala-tieteilyn harjoittamista, mutta suoranaista kieltämistä ei varmasti ollut. Ja lopulta ehkä ei ole nytkään. Ateismin olemus saattaa olla uskonnollisempi kuin yleensä ymmärretään. Ateismin historiasta löytyy yhtymäkohtia Jumalaa vastustastavaan okkultismiin(Marx).On ehkä syytä tässä kohden huomauttaa, että nykyaikaisen saatanankirkon johtaja Anton La-vey luonehtii itsensä ateistiksi- eikä hän niinkään korosta mitään henkimaailman juttuja, vaan "lihan uskontoa" - siis materialismia.)Ateismia(jonka vahvana tukirakennelmana Evoluutio vastaanväittämättömän selkeästi toimii)on siis tietyssä mielessä pidettävä "uskonnollisena" ilmiönä - missään tapauksessa se ei ole Objektiivista asioiden rationaalista tietämystä.Kun pohdimme näitä kysymyksiä Luomisuskon todellisuudesta ja kehitysopin harhoista on sytä vakavasti ymmärtää, että ateismi on nähtävä naamiotta (ja samalla tietenkin kristityn vastustettava sitä tukevia teorioita).
231440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

palstan pohdintapohjat. Congratulations, tuohon tuskin ei mikään muu eläin pysty !

Äänestä

Ateismi ei ensinnäkään ole uskonto sen enempää kuin kalju on tukanväri. Eikä ateismi ole myöskään yhtenäinen ideologia vaan ateistit ovat hyvinkin yksilöllinen joukko, jonka ainoa yhdistävä tekijä on uskonpuute jumaliin.

Tietenkin ateistina oleminen on helpompaa nykyään, kun tiede on osoittanut monia uskonnollisten hurmahenkien aivopieruja puhtaaksi hölynpölyksi: eräänä esimerkkinä raamatun luomiskertomus. Tiede tarjoaa siis valmiita perusteluja sille, miksi monet uskontojen kertomukset ovat VARMASTI VÄÄRIÄ. Ja aivan varmasti tiede on myös lisännyt ateismia, mutta tämä ei ole lainkaan huono asia - eikä muiden kuin uskontojen ongelma.

Uskallan myös väittää, että jumalattomia on ollut jo ennen luuloteltuihin jumaliin uskoviakin: jokainen kun on syntyjään jumalaton - ja järkevät läpi elämän.

Äänestä
  • Kyllä ihminen on syntiinlangenneen suvun jäsenenä jumalaton ilman uudestisyntymistä (mutta pikkuvauvojen osalta :he ovat taivaskelpoisia, kun heillä ei ole Tekojen kirjassa mitään merkintöjä).Mutta ihan varmaa on se (minun mielestäni), että ateismi on Jumalan vastaisuutta - ei kieltämistä, koska ihmisen ei tarvitse kieltää sellaista, mihin ei usko. Esimerkiksi evoluutio-opilla ateismiaan kiihkeästi pönkitävä ihminen on mitä parhain esimerkki harhautuneesta persoonasta, joka sisimmässään tietää, etttä Jumala on kaiken luomisen takana, mutta koska hän on eksynyt, niin hän ei löydä mahdollisuutta muuhun ,kuin vastustaa ilmoitusta, joka nähtävissä kaikessa todellisuudesa - näkyvässä, näkymättömässä. Näin yksinkertaisia nämä asiat nyt vain ovat. ja pysyvät. Usko - usko, ystävä, sinäkin. Emme me "kretsut" täällä turhaan naputtele.

    Äänestä

  • Ristinkantaja kirjoitti:

    Kyllä ihminen on syntiinlangenneen suvun jäsenenä jumalaton ilman uudestisyntymistä (mutta pikkuvauvojen osalta :he ovat taivaskelpoisia, kun heillä ei ole Tekojen kirjassa mitään merkintöjä).Mutta ihan varmaa on se (minun mielestäni), että ateismi on Jumalan vastaisuutta - ei kieltämistä, koska ihmisen ei tarvitse kieltää sellaista, mihin ei usko. Esimerkiksi evoluutio-opilla ateismiaan kiihkeästi pönkitävä ihminen on mitä parhain esimerkki harhautuneesta persoonasta, joka sisimmässään tietää, etttä Jumala on kaiken luomisen takana, mutta koska hän on eksynyt, niin hän ei löydä mahdollisuutta muuhun ,kuin vastustaa ilmoitusta, joka nähtävissä kaikessa todellisuudesa - näkyvässä, näkymättömässä. Näin yksinkertaisia nämä asiat nyt vain ovat. ja pysyvät. Usko - usko, ystävä, sinäkin. Emme me "kretsut" täällä turhaan naputtele.

    Olen sikäli samaa mieltä, ettei evoluutioteorialla, eikä millään muullakaan tieteellä, voi kukaan perustella ateismiaan (ja vielä vähemmän uskontoaan), mutta tieteellä voi kyllä perustella uskontojen väärässä oloa.

    Se sitten johtaako tuo ateismiin, on itse kunkin asia. Itse en kaipaa tieteen tukea ateismilleni, enkä väitä ateismia tieteelliseksi; minulle riittää, ettei jumala näy millään tavoin.

    >>Emme me "kretsut" täällä turhaan naputtele.

    Äänestä

  • joudut vaihtamaan mielipidettäsi kun olet siellä rajan takana. ja se ei riipu siitä uskotko nyt vai et kuten ei kuolemasikaan, senkään ajankohtaa ei kysytä sinulta viimekädessä.

    Äänestä

  • kuoltuasi sinäkin kirjoitti:

    joudut vaihtamaan mielipidettäsi kun olet siellä rajan takana. ja se ei riipu siitä uskotko nyt vai et kuten ei kuolemasikaan, senkään ajankohtaa ei kysytä sinulta viimekädessä.

    Eikä minulla ole muuten mitään syytä olettaa sen paremmin sinulla kuin uskonnollasikaan olevan mitään tietoa koko asiasta.

    Äänestä

  • Ristinkantaja kirjoitti:

    Kyllä ihminen on syntiinlangenneen suvun jäsenenä jumalaton ilman uudestisyntymistä (mutta pikkuvauvojen osalta :he ovat taivaskelpoisia, kun heillä ei ole Tekojen kirjassa mitään merkintöjä).Mutta ihan varmaa on se (minun mielestäni), että ateismi on Jumalan vastaisuutta - ei kieltämistä, koska ihmisen ei tarvitse kieltää sellaista, mihin ei usko. Esimerkiksi evoluutio-opilla ateismiaan kiihkeästi pönkitävä ihminen on mitä parhain esimerkki harhautuneesta persoonasta, joka sisimmässään tietää, etttä Jumala on kaiken luomisen takana, mutta koska hän on eksynyt, niin hän ei löydä mahdollisuutta muuhun ,kuin vastustaa ilmoitusta, joka nähtävissä kaikessa todellisuudesa - näkyvässä, näkymättömässä. Näin yksinkertaisia nämä asiat nyt vain ovat. ja pysyvät. Usko - usko, ystävä, sinäkin. Emme me "kretsut" täällä turhaan naputtele.

    ********
    (mutta pikkuvauvojen osalta :he ovat taivaskelpoisia,
    kun heillä ei ole Tekojen kirjassa mitään merkintöjä)
    ********

    Koska tiedetään, että pikkulapset ovat innokkaita
    masturboijia, että masturbointi on terveellistä
    ja koska sinunkin lahkosi mielestä pikkulapset
    ovat siis suoraan taivaskelpoisia, johtopäätöksenä
    lahkosi tulisi siis opettaa, että masturbointi
    on ihan jees.

    Opettaako lahkosi näin?

    http://www.livescience.com/health/051205_infant_masturbation.html
    http://www.medscape.com/viewarticle/518798
    http://pediatrics.aappublications.org/cgi/content/full/116/6/1427

    http://en.wikipedia.org/wiki/Masturbation

    Olette te hihhulit ristiriitaista porukkaa.

    Äänestä

Todellakin, tietämättömyytesi ja mustavalkoinen maailmankuvasi kyllä tuli selvästi esille. Ottaen huomioon, että jo itse sana ateismi syntyi 600-500 vuotta ennen Kristuksen syntymää kuvamaan joten ateismi on itseasiassa vanhempi kuin kristinusko. Tietenkin nykyinen länsimainen ateismi alkoi muovautumaan vasta valistuksen aikoihin (joskin jo renesanssin ja uskonpuhdistuksen aikoihin uskonnon kritiikki voimistui), mutta ateismi liikkeenä alkoi selvästi ennen evoluutiota. Sillä vaikka evoluutioteoria osoittautusikin valheeksi, niin miten siitä muka seuraisi, että jonkinlainen jumalhahmo olisikin olemassa? Itse olen agnostikko, mutta jos Jumala on todellakin on teidän fundisten kuvaama hirviö, joka nakkaa tulijärveen, jos ei suostu hänen oikkuihinsa antautumaan, niin julistaudun ylpeänä ateistiksi!

Äänestä
  • minua on alkanut vähän tympäisemään jo usein kuultu klisee "en ole ateisti, olen agnostikko". Se on ihan sama asia olla tuo agnostikko kuin olla ateisti - turha kiemurteleminen pois. Muutenkin ihminen, jolla ei ole Jumalaa, hän on jumalaton ja pahassa pulassa - viimeistään silloin, kun katsoo vikatemiehen hyisiä kasvoja sentin päästä ja tajuaa, että tuli koko elämä elettyä harhassa, etei mitään tuomiota ole tulossa !

    Äänestä

  • ristinkantaja kirjoitti:

    minua on alkanut vähän tympäisemään jo usein kuultu klisee "en ole ateisti, olen agnostikko". Se on ihan sama asia olla tuo agnostikko kuin olla ateisti - turha kiemurteleminen pois. Muutenkin ihminen, jolla ei ole Jumalaa, hän on jumalaton ja pahassa pulassa - viimeistään silloin, kun katsoo vikatemiehen hyisiä kasvoja sentin päästä ja tajuaa, että tuli koko elämä elettyä harhassa, etei mitään tuomiota ole tulossa !

    sama kuin agnostikko - ja minä en ole kumpaakaan. Tuosta viikatemiehestä, joka näkyy sinulle olevan kauhistus: minä olen hänet voittanut ottamalla kaveriksi ja juttelemalla hänen kanssaan joka päivä. Kuljeskellaan kaupungilla. Älä sinäkään häntä pelkää ristinkantaja, ei ole mitään pelättävää, upea kaveri hän on.

    Äänestä

  • ristinkantaja kirjoitti:

    minua on alkanut vähän tympäisemään jo usein kuultu klisee "en ole ateisti, olen agnostikko". Se on ihan sama asia olla tuo agnostikko kuin olla ateisti - turha kiemurteleminen pois. Muutenkin ihminen, jolla ei ole Jumalaa, hän on jumalaton ja pahassa pulassa - viimeistään silloin, kun katsoo vikatemiehen hyisiä kasvoja sentin päästä ja tajuaa, että tuli koko elämä elettyä harhassa, etei mitään tuomiota ole tulossa !

    se siellä heiluukin? Raamatussa ei ole mainintaa tästä hepusta, sillä hän on tullut kreikkalaisesta mytologiasta (johon viikatemies lainattiin sumerilaisesta mytologiasta). Vai onko tämä sinun oma versiosi kristinuskosta?

    Äänestä

Darwinin Lajien synty ilmestyi 1859.

Sen sijaan Jumalan ovat kyseenalaistaneet jo antiikin kreikan filosofit, kuten Epikuros (341 - 270 e.a.a.), joka ensimmäisenä otti esille ns. pahan ongelma (teodikean ongelma) ja esitti loogisen päätelmän, miksi kaikkivaltiasta Jumalaa ei ole. Vapaasti muotoillen logiikka etenee näin: Jos Jumala on kaikkitietävä, Jumala tietäisi etukäteen kaikki maailman tulevat kauheudet. Jos Jumala on kaikkivaltias, Jumala kykenisi estämään kaikki kauheudet. Jos Jumala on moraalisesti täydellinen, Hän haluaisi estää kaikki kauheudet. Mutta koska maailmassa on kärsimystä, kaikkitietävää, kaikkivaltiasta ja moraalisesti täydellistä Jumalaa ei ole.

Ateismi ei siis vaadi Darwinia, pelkkä kyky loogiseen ajatteluun riittää.

Äänestä

"Olen alkanut pohtia kehitysoppi-kysymystä ihan uudesta vinkkelistä: entä jos kehitys-oppia ei olisi keksittykään,..."

Jotta kehitysoppia ei olisi keksitty ihmiskunnan olisi pitänyt jämähtää keskiajalle. Evoluutioteorian löytäminen oli väistämätön seuraus tiedon lisääntymisestä.

Yhtä lailla maan pyöriminen ja aurinkokeskeinen kuva aurinkokunnasta olisi keksitty ilman Galileita ja Kopernikustakin ennemmin tai myöhemmin jos inhimillisen tiedon määrä olisi kasvanut. Ja yhtä vähän tai paljon aurinkokeskeisen maailmankuvan takana on ateismi kuin evoluutioteoriankaan.

"tai oliko yleensä ateismia ennen Darwinin teoksen syntyä - ainakaan julkisesti ilmiönä ?"

Ateismi on Euroopassakin vanhempi kuin kristinusko ja Rooman valtakunnassa kristittyjä ja ateisteja vainottiin yhtäläisesti "jumaliennkieltäjinä", koska kristitytkään eivät suostuneet tunnustamaan kuin yhden jumalan olemassaolon. Eli kristityt ja ateistit olivat yhtä tuomittavia aatesuuntia molemmat.

Roomalaisten sinällään ihan looginen kanta oli siis se, että eksklusiivinen monoteismi oli lähempänä ateismia kuin "normaalia uskontoa". Eli kun täällä intetään (perusteetta) että ateismi on uskonto, niin tätä taustaa vasten voisi väittää, että kristinusko on yksi vähän vailinainen muoto ateismia. Kristityt ovat ymmärtäneet olla uskomatta yhtä vaille kaikkiin jumaliin. Lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana...

Eikä ateismi mikään Eurooppalainen ilmiö ole, sillä Intiassa oli ateistiseen filosofiaan perustuvia koulukuntia jo 600 e.a.a. Eli paljon ennen kristinuskoa ja aivan helvatan paljon ennen evoluutioteoriaa.

Kreationistien into yhdistää ateismi ja evoluutioteoria taitaa perustua tasan siihen, että he kokevat evoluutioteorian uhkaavan omaa uskoaan.

Äänestä

Tämä avaus ei todellakaan ole mikään rimanalitus; sillä on vaikea kuvitella, että tässä yhteydessä ilmenevää pohdinnollisen pyrkimyksen rimaa olisi edes mahdollista yrittää limbota! Ylihän mennään kirkkaasti, vaikka ryömisi itse edellään kaivamaa juoksuhautaa pitkin! Siitä vilpittömät kehuni!

Mitä siis yrititkään oikein sanoa?

Ennen mainitsemaasi "Darwinin teoksen syntyä" on ollut lukuisiakin ateistisia koulukuntia, muiden muassa muinaisessa Intiassa 600-200-luvuilla eaa. vaikuttanut, joka edusti hedonismia ja aineellista todellisuuskäsitystä. Myös antiikin Kreikasta tunnetaan ainakin jo 400-luvulta eaa. lähtien mainittuja ateisteja, kuten Diagoras Meloslainen ja Theodoros Kyreneläinen. Jos ateismia on ollut erityisen jumalvastaisessakin muodossa siis jo ainakin kahden ja puolen vuosituhannen ajan ja oletetuista jumalista piittaamattomuuden muodossa mahdollisesti paljon pidempään, miten ateisti ei muka voisi pärjätä ilman "Darwinin teosta"? Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen.

Äänestä

Osaisitko kertoa miksi uskot kristilliseen jumalaan etkä johonkin muuhun? Kuten tiedät, sinäkin olet ateisti satojen ja satojen jumalhahmojen suhteen, joita kuitenkin jotkut ihmiset pitävät paljon todellisempana kuin sinun jahveasi.

Äänestä
  • Paremmin ei voi asian ytimeen mennä. Vastaus siihen on samalla vastaus, miksi yleensä olen kaksi kuukautta yrittänyt vakuuttaa täällä kirjoittavia ja lukevia ihmisiä, että Raamattu on sanatarkasti totta, eikä jotain allegoriaa.Vastaus on aikalaishavainnoissa ,jotka jättävät maailmanhistoriallisen, ainutlaatuisen, ainutkertaisen ihmettelyn ja uskomisen aiheen asian edessä olevalle ihmispersoonalle: JEESUS NASAREALAINEN TELOITETTIIN . HÄNET HAUDATTIIN.MUTTA KOLMEN VUOROKAUDEN KULUTTUA HÄNEN HAUDATTU RUUMIINSA OLI POISSA HAUDASTA - KADONNUT JÄLJETTÖMIIN ! kaksi roomalaista ,karskia sotamiestä oli vartioinut ruumista valtavan painavan kivisen lohkareen toimiessa haudan sulkevana ovena. Jeesus oli lähtenyt - taivaaseen - tullakseen kerran takaisin - noutamaan omansa.(Tämänkaltaista tilannetta ei ole muiden uskontojen kohdalla).

    Äänestä

  • Ristinkantaja kirjoitti:

    Paremmin ei voi asian ytimeen mennä. Vastaus siihen on samalla vastaus, miksi yleensä olen kaksi kuukautta yrittänyt vakuuttaa täällä kirjoittavia ja lukevia ihmisiä, että Raamattu on sanatarkasti totta, eikä jotain allegoriaa.Vastaus on aikalaishavainnoissa ,jotka jättävät maailmanhistoriallisen, ainutlaatuisen, ainutkertaisen ihmettelyn ja uskomisen aiheen asian edessä olevalle ihmispersoonalle: JEESUS NASAREALAINEN TELOITETTIIN . HÄNET HAUDATTIIN.MUTTA KOLMEN VUOROKAUDEN KULUTTUA HÄNEN HAUDATTU RUUMIINSA OLI POISSA HAUDASTA - KADONNUT JÄLJETTÖMIIN ! kaksi roomalaista ,karskia sotamiestä oli vartioinut ruumista valtavan painavan kivisen lohkareen toimiessa haudan sulkevana ovena. Jeesus oli lähtenyt - taivaaseen - tullakseen kerran takaisin - noutamaan omansa.(Tämänkaltaista tilannetta ei ole muiden uskontojen kohdalla).

    Mutta toisaalta: so f-ing what?

    Ja mitäpä luulet muiden uskontojen edustajien ajattelevan...? "Voi kun meidän totuus onkin ihan kuraa kristinuskon totuuden rinnalla, heillä sentään on ylösnoussut jamppa ja me vaan uskotaan harhakuviin ja höpöhöpöön"?

    On sinulla ainakin itseluottamus kohdallaan kun oman totuuden ylivoimaisuutta noin varmana asiana pidät.

    Mitäpä jos joku tuolloin 2000 vuotta sitten päätti tehdä pienen kepposen, juotti sotamiehet ropellikänniin ja siirsi ruumiin johonkin toiseen hautaan sillä aikaa kun sotilaat nukkui humalaansa? Mitäpä jos noita evankeliumeja kirjoittaneet onkin lisäilleet omasta päästään ylimääräisiä hössötyksiä mukaan?

    Jos Raamattu on sanatarkasti totta, miksi jänis ei ole märehtijä, miksi lepakko ei ole lintu, miksi pii ei ole kolme, miksi Nooan tarina on mahdoton, miksi tarinat Jeesuksesta, aikoja ja paikkoja myöden, poikkeaa täysin kertojan mukaan? Miksi juuri sinä olet oikeassa ja kaikki muut väärässä?

    Äänestä

Kyllä ateisteja siti olisi, ilman evoluutioteoriaakin.

Antiikin Kreikassa ateisteiksi haukuttiin ihmisiä, jotka eivät uskoneet polyteistisen Kreikan jumaliin (Zeus, Pallas Athene jne.)

Äänestä
  • Myös kristittyjä kutsuttiin alussa ateisteiksi, koska he eivät uskoneet mainitsemiisi jumaliin!

    Äänestä

muulloinkin kuin uskonnontunneilla? Kirjoituksesi osoittaa ettei ole paljon muuta luettu kuin raamattua. Historiasta et tiedä mitään, kuten aikaisemmat vastaajat ovat jo sinulle osoittaneet.
Minua pelottaa tämä fundamentalismi täällä koto suomessakin. Raamattua kuin piru tulkitsevat ovat vaarallisia, jos pääsevät valtaan. Koskee myös naispappeutta ei vain evoluution kieltämistä.
Minä en eroa kirkosta jotteivat he pääse enemmistöön. Minä en halua että tyttärelleni opetettaisiin totuutena että maailma on luotu 6ssa päivässä 6000 vuotta sitten ja nainen miehen kylkiluusta. Vaikka kaikki reaalimaailmassa kertoo toisin.

Äänestä

Jos åyrkii semmoseen että jumalat pidettäs uskonnossa, ei luonnontieteiden tutkimuksessa, nii eihän se mitää kieltämistä ole!

Vai onko sinulla sitte erimoinen jumala joka puhuu sinulle, siitä huolimatta että olet ottanut psyykelääkkeesi oikein, että ei ole jääny välistä tai oo tullu otettua tupla annosta..

Vai oliko vain huono trippi..?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ristinkantaja kirjoitti:

Olen alkanut pohtia kehitysoppi-kysymystä ihan uudesta vinkkelistä: entä jos kehitys-oppia ei olisi keksittykään, miten ateisti pärjäisi vallitsevan, uskonnollisen käsityksen maailmassa, tai oliko yleensä ateismia ennen Darwinin teoksen syntyä - ainakaan julkisesti ilmiönä ?Niin, ainakin minun aivoni raksuttavat sen kaltaista näkymää,että aika mahdoton on sovittaa jumalankieltäjän asemaa Kreationistiseen maailmaan.Tietenkin Jumalan vastaisuutta on aina ollut, mutta nähdäkseni ateismi käsitteenä on huikeasti lujittunut ja muovautunut ideologiaksi Evoluutio-opin synnyn myötä. (Saattaa olla, että näissä minun pohdinnoissani ei ole mitään uutta ?).Ennen ilmeisesti Jumalan vastaisuus oli noituuden ja kaikkinaisen sala-tieteilyn harjoittamista, mutta suoranaista kieltämistä ei varmasti ollut. Ja lopulta ehkä ei ole nytkään. Ateismin olemus saattaa olla uskonnollisempi kuin yleensä ymmärretään. Ateismin historiasta löytyy yhtymäkohtia Jumalaa vastustastavaan okkultismiin(Marx).On ehkä syytä tässä kohden huomauttaa, että nykyaikaisen saatanankirkon johtaja Anton La-vey luonehtii itsensä ateistiksi- eikä hän niinkään korosta mitään henkimaailman juttuja, vaan "lihan uskontoa" - siis materialismia.)Ateismia(jonka vahvana tukirakennelmana Evoluutio vastaanväittämättömän selkeästi toimii)on siis tietyssä mielessä pidettävä "uskonnollisena" ilmiönä - missään tapauksessa se ei ole Objektiivista asioiden rationaalista tietämystä.Kun pohdimme näitä kysymyksiä Luomisuskon todellisuudesta ja kehitysopin harhoista on sytä vakavasti ymmärtää, että ateismi on nähtävä naamiotta (ja samalla tietenkin kristityn vastustettava sitä tukevia teorioita).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu