Miksi vapaa mies päästää lähelleen varatun naisen, jonka on tuntenut kymmenen vuotta? Ensin antaa kolmikymppisen tytön käydä kahvilla... jutellaan, tullaan toimeen, ystävystytään... antaa tytön rakastua (tai tyttöhän rakastu jo ensinäkemällä)...
Yhteyttä pidetään molemmin puolin... jossaki vaiheessa juttu menee sänkyyn asti... ja jatkuu senkin jälkeen yli puoli vuotta... tyttö olis jo valmis kohta tekeen mitä vaan... mies ei halua kuitenkaan sitoutua... myöntää että tykkää, mut ei myönnä rakastamista... tyttö sanoo rakastavansa... kulkee miehen toiveiden mukaan... vaatii joskus läheisyyttä... ei sitoutumista... valmis seksiin...
Sitten mies haluaa kolmenvuoden kahvistelun ja yhteisten varastettujen hetkien jälkeen aikalisän... Tauon... Onko mies kyllästyny? rakastunu tyttöön/johonki toiseen? haluaa tytön itselleen? haluaa tytöstä eroon?
Pelkääkö mies? Ko on viisi-kuusi vuotta sitten erottuaan päästänyt eka kertaa lähelleen naisen??? Onko tyttö liian lähellä?
Mitä tytön pitää tehdä? antaa aikalisä? olla ottamatta yhteyttä? unohtaa koko mies? odottaa?
Vai onko se vain niin, että kaikki hyvä loppuu aikanaan??? Mikään ei voi kestää???
Yhteyttä pidetään molemmin puolin... jossaki vaiheessa juttu menee sänkyyn asti... ja jatkuu senkin jälkeen yli puoli vuotta... tyttö olis jo valmis kohta tekeen mitä vaan... mies ei halua kuitenkaan sitoutua... myöntää että tykkää, mut ei myönnä rakastamista... tyttö sanoo rakastavansa... kulkee miehen toiveiden mukaan... vaatii joskus läheisyyttä... ei sitoutumista... valmis seksiin...
Sitten mies haluaa kolmenvuoden kahvistelun ja yhteisten varastettujen hetkien jälkeen aikalisän... Tauon... Onko mies kyllästyny? rakastunu tyttöön/johonki toiseen? haluaa tytön itselleen? haluaa tytöstä eroon?
Pelkääkö mies? Ko on viisi-kuusi vuotta sitten erottuaan päästänyt eka kertaa lähelleen naisen??? Onko tyttö liian lähellä?
Mitä tytön pitää tehdä? antaa aikalisä? olla ottamatta yhteyttä? unohtaa koko mies? odottaa?
Vai onko se vain niin, että kaikki hyvä loppuu aikanaan??? Mikään ei voi kestää???
Vastaukset 26
Vanhimmat
Varattu tyttö oli miehelle haaste, joka on nyt saavutettu. Seksikin alkaa maistua puulta, joten on aika vaihtaa tuoreempaan suhteeseen.
Tarinastasi ei käynyt ilmi, onko tyttö vieläkin varattu. Jos on, ei selitys ole niinkään monimutkainen kuin minä ylle kirjoitin.
se tyttö vieläki varattu... eli?
Veikkaisin, että mies haluaisi tytöltä enemmän kuin nyt saa. Eli hän haluaisi ihan oikean suhteen, eikä mitään piilottelua ja varastettuja hetkiä. Jos näin on, tilanne on miehelle stressaava, eikä sitä jaksa määräänsä enempää.
Toinen mahdollinen selitys on, ettei mies alunpitäenkään ole pitänyt suhdetta mitenkään vakavana. Miten se voisi ollakaan, kun toinen on varattu. Tyttökin on osoittanut, ettei eroa nykyisestä miehestään, joten tälle toiselle miehelle on tarjolla vain ja ainoastaan rakastajan rooli. Ehkä mies on kyllästynyt ja siksi päättänyt lopettaa suhteen.
Joka tapauksessa niin kauan kun tyttö on varattu, ei hän voi odottaa mieheltä minkäänlaista sitoutumista.
näin, että mies on koko ajan "valehdellut" ettei halua sitoutua? Koska alunpitäen molemmat tiesi, mikä on tilanne? mihin ryhtyivät? ko puhetta on ollut yhteisestä tulevaisuudesta, mies on sanonut ettei halua sitoutua... Onko se vain sitä, ettei se halua sanoa ääneen, että haluaa tytön, muttei halua ottaa ittelleen sitä "taakkaa", että vaati tytön eroamaan nykyisestään??? Aikansa jaksoi ja odotti, että tyttö eroaa... ja ko sitä ei tapahtunu, päätti ottaa aikalisän...
Onko tämä aikalisä nyt sitä varten, että tyttö miettii tykönään eroaako nykyisestä vai jää tämän luokse? Jos tyttö jättää eroamatta, on peli selvä, mies lopettaa koko touhun. Jos tyttö eroaa, mies on valmis aloittamaan alusta ja kokeilemaan yhdessäoloa?
mie en jotenki usko tuohon sinun toiseen vaihtoehtoon... en tiä... jotenki tuo eka passaa tähän tilanteeseen... ko kuiten tytöllä ja tällä miehellä on takana niin pitkä ystävyys...
Onko tyttö nyt valinnan edessä?
En usko, että mies alusta asti on valehdellut. Voi kuitenkin olla, että hän jossain vaiheessa on huomannut olevansa sinuun rakastunut ja että hän haluaisi enemmän kuin nyt saa. Ehkä hän ei halua ottaa vastuuta erostasi, eikä siksi pyydä sinua eroamaan.
Olen itse joskus ollut siinä tilanteessa, jossa mies on nyt. Suhteemme tosin kesti paljon lyhyemmän aikaa. Koko ajan toivoin, että nainen olisi eronnut miehestään, mutten sitä ääneen sanonut. En halunnut yllyttää naista eroon, koska halusin sen olevan hänen ratkaisunsa. Hän valitsi miehensä ja minä jäin nuolemaan haavojani. Myöhemmin juttelimme asiasta, ja hän sanoi, ettei pyyntöni olisi muuttanut mitään. Saattoi tosin sanoa noin vain siksi, että minua ei olisi harmittanut.
vaikuttaa siltä, että mies haluais tytön itselleen kokonaan, ei halua olla vain rakastaja ja se kakkonen...
Nyt on vain tämä tyttö kovan paikan edessä! Nykyisen miehen kanssa on lapset. Suhde jollakin mallilla kohdillaan, mutta tytön puolelta siitä suhteesta puuttuu se rakkaus. Eikö se kuiten ole se tärkein?
Voiko nykyinen suhde kestää ilman rakkautta? Voisko uusi suhde olla parempi? Vai loppuisko se alkuunsa?
Voiku tietäis mitä tekis...
Eipä tässä näin ulkopuolisena voi muuta kuin toivottaa sulle tsemppiä ja jaksamista. Vastauksia kysymyksiisi ei kukaan voi tietää etukäteen. Suosittelen tekemään niin kuin itsestä parhaalta tuntuu. Punnitse sitä nykyistä suhdettasi. Voitko elää onnellisena loppuelämäsi suhteessa, josta puuttuu rakkaus? Saatko riittävästi tyydytystä lapsista ja harrastuksista sekä mahdollisesti työstä? Onko mahdollista, että rakkaus vielä palaisi suhteeseen?
Miespuolisista kannanotoista. Nyt tämän jälkeen olen aika varma siitä, että tämä mies on huomannut rakastuneensa ja haluaa lopullisen ratkaisun. Eihän näin voi elää. Nyt pitää vain kumpikin puntaroida tilannetta. Tai oikeastaan minun. Mihin olen valmis? Sen voin sanoa, että olen alkanut liikaa uppoutumaan töihin... Ei tämä ole enää normaalia työhulluutta... Elän kohta pelkästään lapsille ja työlle, siinä järjestyksessä! Nämä hetket tämän miehen kanssa, vaikka oltais istuttu vain hiljaa, oltu saman katon alla, on ollu mulle sitä omaa aikaa, rentoutumista... Hetkiä, joista olen nauttinut ja imenyt itseeni virtaa. Minkä avulla olen jaksanut jatkaa.
Nyt tuntuu, että virta loppuu...
Seuraatkos vielä tätä keskustelua? Valaise mulle vähän mitä tämä mies nyt mielessään ajattelee... Se on ollu niin hiljainen. Ko siltä kyselin, että mikä on homman nimi, se ei sanonu oikein mitään. Halus vain, että mie itte ymmärrän siitä hiljaisuudesta, että mikä on. Sanoin sille sitte, että sano mulle, mitä sie haluat. Niin sit se sano sen aikalisän: ei viestejä, ei soittoja ei käyntejä. Ainoa syy, minkä sano oli, ettei huvita. Mie kysyin sitte, että eikö ole parempi lopettaa kerralla. Siihen se ei sanonu joota, vaan että jos se minusta tuntuu siltä niin sitte kai se häätyy lopettaa.
Haluaisin tietää, mitä tää mies miettii. Ja palautuuko meille se ystävyys, mikä meillä oli?
Alkaa olla aika epätoivoinen olo...
Niin se ikävä kyllä on, etten minä näin ulkopuolisena voi mitään varmaa sanoa. Voi olla, että miestä on stressannut teidän suhteenne ja hän haluaa kiskaista itsensä siitä irti. Ehkä hän haluaisin sinut kokonaan. Toinen vaihtoehto on, ettei hän enää halua olla kanssasi ja pistää siksi suhteen jäihin. Ehkä hänellä on alkanut omatunto kolkuttamaan?
Eli jos mies ei itsekään kerro, mitä ajattelee, et sitä oikein millään saa selville.
Olen varma, että tilanne sinua ahdistaa, mutta et voi tehdä paljoakaan. Oletko kysynyt mieheltä suoraan, että haluaako hän sinun eroavan omasta aviomiehestäsi? Jos kysyt, sinun pitäisi jotenkin varmistaa, että mies todella puhuu totta.
Kyllä tämä on tuskaa...
En tiä. Silloinko tämä suhde meni rakastelun puolelle molempien yhteisestä halusta ja sopimuksesta (me ollaan pystytty aina puhumaan kaikki asiat), tää mies sano mulle, että "tämähän vois olla pelkkä seksisuhde, mutta sie et taia pystyä siihen." Mie sanoin, että pakkohan minun on jos tästä ei tule enenpää. Kävikö tässä niin, että tämä mies ei pystyny pelkkään seksisuhteeseen? Vaikka kuiten on ollu yksin varmaan yli viisi vuotta, eikä ole minun tietojen mukaan harrastanu irtosuhteita sinä aikana. On normaali suomalainen naisista tykkäävä työtätekevä rehellinen mies, johon on helppo rakastua. Mutta sen minkä se päättää se myös pitää.
jatkan kohta...
Jospa voisi toisen tuskaa jotenkin lievittää... Olen tässä nyt muutaman päivän aikana miettinyt omaa tilannettani, joka ei vielä ole edennyt yhtä pitkälle kuin teillä. Kuitenkin niin paljon samaa... tulossako meillekin???? Laittaa miettimään. Keskustelemme myös asioista niiden oikeilla nimillä. Toinen on tosiaan kunnollinen, suomalainen mies, jolle soisi viimein onnen - ja jos se onni voin olla minä, niin vähällä en päästä irti. Tulevaisuus näyttää! Edelleen tsemppiä sinulle!
Olenko mie ollu väärässä luulossa siinä, ettei se halua sitoutua? Siltä on varmaan nyt alkanu tuntua, että sehän vois olla mukava taas, jos on joku huolehtii, hellii, rakastaa... Se on nämä viis vuotta eläny pelkästään pojalleen...
Me on aina joskus poristu minun erosta. Joskus se on sanonu, ko olen sille valittanu kotioloja, että mikset eroa. Mutta sitten se ei ole kuiten "luvannu" mulle mitään, että me voitais sen perään jossaki vaiheessa kokeilla, tuleeko meistä mitään... Keväällä viimeksi ko oltiin useamman kerran peräkkäin yhdessä, vietettiin aikaa yhdessä, se sano, että lasten takia se ei ala minun kans millekään. Että ne on liian pieniä.
En tiä... Ko olen siltä aina joskus kysyny, että miettiikö se tätä asiaa, se aina sanoo, että mitä näitä miettimään. Onko niin, ettei miehet mieti? Vai eikö tämä vain myönnä sitä mulle, että tämä asia vaivaa? Se on aina ollu niin, että sillä ei muka mietitytä tämä meän suhde mitenkään... Ehkä se on halunnu sen peittää. Ja mielessään toivonu, että mie käsittäisin itte lopettaa jomman kumman. Ilman että hän lupaa mulle, että voidaanhan me kokeilla. Se on niin monet kerrat mulle sanonu, että hän on kerran yrittäny olla mies ja isä, ja ko siitä ei tullu mitään, niin ei sitte enää yritä.
Kyllä tätä asiaa saa vatvoa ees ja taas... Nyt vain pitää saada sen verran ittele voimaa, että jaksaa tämän aikalisän. Mulla on vain kauhea epätietous siitä, kuinka kauan minun pitää jaksaa. Milloin mulla on sopiva aika ottaa yhteys? Vai pitääkö odottaa niin kauan, että tää mies ottaa yhteyttä? Ko siltä kysyin aikaa, se sano, että "viikko, kuukausi, siihen että lätäköt jäätyy" Mie kysyin, että miksi just lätäköiden jäätymiseen, niin se jatko sit että "no vaikka jouluun, tai sitte tammikuuhun". Olisko sulla antaa mulle jotaki suuntaa ajasta, kuinka kauan mies tarvii asioiden selvittämiseen?
Kiitokset sulle kuuntelusta ja vastauksista!
Kiitokset, kyllä tässä tsemppiä tarvitaan...
Jos nyt tässä tuskassa pitäis sanoa jotaki, niin ei olis saanu rakastua. Mutta sitä ei pystyny estämään. Se tuli vain omia aikojaan, ja valtas mielen ja sydämen. Ehkä olis pitäny pysyä vain sillä ystävä-tasolla niin kauan, että ollaan molemmat vapaita. Siitä on varmaan se neljä vuotta, ennen noita kahvisteluja, ko joskus oltiin yhteyksissä ja vähän otettiin vettä väkevämpää yhtenä iltana niin sanoin sille, että sinä päivänä, jos/ko olen vapaa, niin etin sinut vaikka kiven takaa... Se ihmetteli, että miksi. Kyllähän se sen arvas, että miksi. Ei minun tarvinu sitä selitellä... Meillä on aina synkannu niin hyvin yhteen...
Mutta nyt kai on vain kärsittävä, ja annettava sille se aikalisä. Ja kattoa, mihin päin tämä kääntyy... Siitä kuiten olen varma, että muita virityksiä sillä ei ole, että se niiden takia haluais tämän lopettaa...
Mie haluasin todellakin tehdä tämän miehen onnelliseksi...
Edelleen toistan samaa kuin aikaisemmin: ei ulkopuolinen voi kuin arvailla, mitä sen miehen päässä liikkuu. Sillä varmaan myllertää tunteet sinuun, huoli lapsista ja huono omatunto yhdessä sotkussa tällä hetkellä. Ei niistä ota pirukaan selvää, ei varmaan itsekään tiedä, mitä lopulta haluaa.
Jos ihan oikeasti haluat tehdä sen miehen onnelliseksi ja luulet, että hän haluaa suhteeseen kanssasi, sinun on jätettävä nykyinen miehesi. Sinun on otettava riski. Vaikka tämä rakastajasi lupaisi sinulle jotain, se suhde ei olisi mitenkään varma. Ei tiedä, kestääkö se arkea. Sitten olisit yksin. Eli jos et kestä yksinoloa, et voi erota nykyisestä miehestäsi. Näin ollen et voisi tarjota onnellisuutta rakastajallesi. Joka tapauksessa pidän sinun kannaltasi parhaimmalta ratkaisulta sitä, että lopetat jomman kumman suhteen. On sinun päätettävissäsi, kumman haluat pitää. Muista, että kaikkea ei tässä maailmassa voi saada. Muista kuitenkin myös, että munakasta ei voi tehdä rikkomatta munia.
Ensinnäkin "kaikki hyvä loppuu aikanaan" on kyllä sellainen klisee, ettei siihen kannata uskoa;-) Kaikki hyvä voi jatkua loputtomiin...
Itse antaisin miehelle mainitsemasi aikalisän. Tuo kolme vuotta on suurin piirtein sellainen aika, jonka jälkeen suhteessa kuin suhteessa ensi huuma on eletty. On teille molemmille vakavan pohdinnan paikka, jatkatteko yhdessä ja miten. Kuinka kauan jaksat itse kaksoiselämää? Loputtomiin sitä ei kai voi jatkua? Jospa mies on tullut siihen tulokseen, ettei hän tule koskaan olemaan elämässäsi ykkönen?! Keskustele avoimesti tämän kaverin kanssa, muuta en voi neuvoa!
asia on tosissaan niin, että tämä mies ei halua olla se toinen mies... vaikka kuitenkin sanoo, ettei halua sitoutua, ei halua uudestaan sitä samaa, minkä kerran koki, josta jäi jäljelle viikonloppuisyys...
Ollaan me tästä asiasta keskusteltu monet kerrat... Ehkä minun pitää antaa sille se aikalisä, täydellinen. Menihän meillä tässä jo kuukausi, ettei nähty ollenkaan, soitettiin kaks kertaa. Mut mulle se oli täyttä tuskaa...
Raskasta tämä on tämä kaksoiselämä... lasten takia en ole vielä ratkaisuani tehnyt... ei tätäkään voi loputtomiin jatkaa... tunteet vie tämän miehen suuntaan, mut järki yrittää pistää hanttiin...
On vaan hyvä asia, että maltatte nyt selvittää ajan kanssa keskinäiset tunteenne. Todennäköisesti mies haluaa sitoutua sitten, kun on täysin varma, ettei polta siipiään kanssasi.
Itselläni on vastaavanlainen tilanne, tosin lapsia ei ole kuviossa mukana. Olemme molemmat varattuja tahoillamme emmekä kuukausiin ole tavanneet toisiamme. Soitelleet olemme ja tunneside vaan vahvistuu. Tiedämme molemmat, että meiltä vaaditaan nyt malttia, sillä jos lopulta päätämme mennä lopullisesti yhteen, seurauksena on kaksi eroa ja ainakin kaksi särkynyttä sydäntä. Hyvää kannattaa odottaa;-) Sen on jo näille kymmenille oppinut...
Täytyypä sanoa,että aikoinaan kun pääsin eroon sinun kaltaisestasi ihmisestä,joka petti selän takana-en voi muuta sanoa kuin että olin onnellinen!Sinä et ole ansainnut miestäsi,joten päästä hänet vapaaksi ja anna hänen elää!
Olet itserakas ihminen,yrität pitää yllä kahta suhdetta ja kuvittelet,että selviät siitä ilman seurauksia ja jäät lopuksi kenties nuolemaan vaan näppejäsi.
Jos ei oma järkikulta sano,mitä asialle pitäisi tehdä niin tuohon ikääsi nähden et ole kasvanut juuri yhtään,vaikka olet jo äiti.
Näillä palstoilla kirjoitellaan kovasti siitä,kuinka nainen,jolla on lapsia on viisaampi kuin sellainen jolla ei ole lapsia(pah!)En allekirjoita ollenkaan tuota lausetta-ainakaan sinun kohdallasi.
Niin,tyttö todellakin olet,et mikään nainen tai Äiti!
Tiesin että on ihmisiä, jotka tuomitsee. Sillä niin teen minäkin...
Jos puhuisit lasten puolesta, sanoisit että jätä se toinen mies, ja ruoki nykyistä suhdetta niin että se roihahtaa uudelleen... Ja pidä kiinni perheestäsi...
Toivon sinulle todellista rakkautta! Huomaat sen kyllä ko se tulee vastaan!
Sympatiani ovat kokonaan puolellasi. Tuomitsemalla ei koskaan auteta ketään. Olet varmsti hyvä äiti lapsillesi ja osaat ajatella heidänkin parastaan. Rakkaus tulee, jos on tullakseen - ja se voi iskeä keneen tahansa, äitiin, isään, sinkkuun, isoisään jne. Pyristelemällä vastaan ainoastaan sen takia, ettei "sovi rakastua", voi masentaa ihmisen lopulta.
Rakkaus tulee, jos on tullakseen. Eikä kulje välttämättä käsikädessä järjen kanssa. Eikä sitä pääse pakoon kovin helposti... jos ollenkaan...
Lapset on mulle kaikki kaikessa. On niin ihana ko palaa töistä väsyneenä kotiin, lapset tulee ovelle vastaan ja halaa, hei äiti, johan sie tulit... ja sitten leikitään yhdessä.
Rakkaus ei vain kato aikaa ja paikkaa eikä sitä kehen se osuu! Se tulee ja vie mennessään!
Sinun ajatukset "Tutulta kuulostaa" kuulostavat tosi tutuilta!
Kyllä se näin on - sanoivat moralistit (=monesti kateelliset) mitä tahansa. Onneksi on näitä keskustelupalstoja, joilla huomaa, ettei ole yksin näissä tilanteissa.
Minun todellinen rakkauteni on tullut jo vastaan-yhdessä ollaan oltu vuosia,eikä tulisi mieleeni pettää puolisoani-en nimittäin pystyisi elämään itseni kanssa.Kirjoituksesi kuuluisi oikeastaan tuonne uskottomuus-palstalle,mutta ei näköjään luonne anna periksi sinne kirjoittaa.
Pettäjät on sen sortin ihmisiä,että he penäävät teoilleen jonkinlaista oikeutusta ja myötätuntoa,miksiköhän?Miltä itsestäsi tuntuisi tulla petetyksi?Kenties et sitä vielä tiedä ja jos kokisitkin sen miehesi puolelta niin voisin kuvitella ettet siitä edes kyynisyydeltäsi välittäisi.Niin,miksi kaipaat neuvoja-näköjään itsekin tiesit todellisen vastauksen-sinua piti vaan pikkasen töniä hereille.Ihminen,joka on kykenemätön ratkaisemaan ongelmia ilman että kävisi toisen sängyssä niitä ratkomassa,on säälittävä yksilö ja keskenkasvuinen-anteeksi vaan,älä ota niin henkilökohtaisesti-minä en paljon ole sinua vanhempi,mutta sanotaanko näin että kokemukset ja elämänarvot opettaa.
Jaa,että millekäs tässä pitäisi olla kateellinen-yksinkertaista ajattelua!Niin kauan se pettäminen on herkkua,kun siitä ei kukaan ihminen tiedä,mutta annas olla kun asiasta kuulee puoliso,ystävät,sukulaiset ja tuntemattomat.Sekös on hauskaa?Pettäjä harvoin saa plussapisteitä käytöksestään,pikemminkin ala-arvoisen ihmisen maineen.Silloin se pettäjä vasta yksin onkin,kun suurin osa katsoo pitkin nokkavartta.Niin,että kateeksi ei mulla ainakaan käy.
Siis kateellinen rakastuneille;-) Mitalilla on tietysti myös mainitsemasi puoli, mutta siihen kyllä aikuiset ihmiset osaavat varautua. Itsetunto jos on kohdallaan niin eipä paljon nokanvarttaan pitkin katsojista välitä. Ja mitä ovat sellaiset ystävät, jotka moiseen edes sortuvat?!? Entisiä ystäviä! Kyllä oikeat ystävät tietävät, mikä on kaverille hyvästä ja mikä pahasta...