äitee

Minkälainen suhde sulla on tai oli äitiisi? Onko oikeasti olemassa miehiä, joille äiti on se ykkösnainen? Itse olen katkera -mutta olenkin nainen.
4249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sukuvika olla etäinen ja näyttämättä tunteitaan. Tämä tullut aikuisella iällä ennenkaikkea, itsenäistymisen myötä. Toisaalta äitini oli yh ja kasvatti minut yksin ja jatkuvien muuttojen keskellä hän oli väistämättä koko elämäni. Äitini on altruistinen ihminen.

Idolini ja Jumalani. Itsenäistymiseni on vaatinut paljon etäisyyttä.

Äänestä

vastaan silti :) Äiti on paras ystäväni, juuri tässä suunniteltiin taas keikalle menoa yhdessä. Minun äitini on oikea rokkitummu ;)
Kaikki voin kertoa äidilleni ja hän voi kertoa kaiken minulle, sama on myös siskoni suhteen. Meillä on hyvin tiivis perhe. Olemme Pohjanmaalta, joten ehkä Pohjanmaalla veri on vielä sakeampaa :)

Äänestä

Ex-avovaimoni heitti äitini meiltä ulos, kun äitini päällepäsmäröi liikaa. Rouva Ratikka ei laske sitä edes meille sisälle poistumatta paikalta. Ja hyvä niin.

Tulen hyvin äitini kanssa toimeen, kun pidämme tietyn etäisyyden. Sisarellani on iänkaiken hyvin tunnepitoinen viha-rakkaussuhde, koska päästää omaa typeryyttään äitimme sotkemaan asioita, jotka eivät hänelle kuulu.

Rouva Ratikalla on kulttuuristaan johtuen läheinen suhde äitiinsä, mutta minä aina kehuskelenkin, että minulla on maailman paras anoppi: Asuu 8000 kilometrin päässä, eikä puhu sanaakaan suomea tai englantia. ;-)

Äänestä

Alko tehdä mieli tortilloja, ja kaikki muut ainekset oli, muttei itse tortillaleipiä, no googletin ohjeen ja pyöräytin tortillataikinan sitte ite, eikä menny parikyt minuuttia kaikkineen päivineen, ni oli pöydällä valmiita tortilloja. Pitääki huomenna viedä yks äidille maistiaisiksi.

Ja kyllä oli hyviä tortilloja, iha eri luokkaa ku kaupan omat. En enää ikinä osta niitä kaupasta.

Ja joo, tämä näin tuoreena esimerkkinä, että vain se äipän(joskus isänkin)mielipide merkkaa, ei muiden. On se tärkee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


:-) kirjoitti:

Minkälainen suhde sulla on tai oli äitiisi? Onko oikeasti olemassa miehiä, joille äiti on se ykkösnainen? Itse olen katkera -mutta olenkin nainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu