Nyt on takana 3 ja puoli vuotta epävarmuutta. Sen ajan minut on jätetty yksin kantamaan omia ja miehen ongelmia. Hän petti ja valehteli. Minä annoin anteeksi. Petti ja valehteli. Valehteli päivittäin. Saimme lapsen. Maailman ihanimman tytön ja minä purin hammasta, että tämä perhe pysyy yhdessä. Valehtelu jatkui. Ostimme pienen punaisen talon. Ehdimme asua siinä reilut kaksi kuukautta kun mies löi. Mies löi kolme kertaa. Nyt mies on hoidossa ja minä menossa töihin. Jostain pitäisi löytää ne voimat, millä pysyn päätöksessäni. Ei enää ole mahdollisuutta palata yhteen.Miten on mahdollista, että silti äsken itkin ja huusin mieheni nimeä.Miksi ikävöin jotain, joka vain satuttaa ja vie itsekunnioituksen. Miten selviän loppuelämästä.
Tälläinen vuodatus. Olipakko kirjoittaa, ettei tarvitsisi itkeä.
Tälläinen vuodatus. Olipakko kirjoittaa, ettei tarvitsisi itkeä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minulla ei vaihteeksi ole mitään rakentavaa sanottavaa tähän. En ole joutunut kokemaan vastaavaa ja näin miespuolisena tuskin tulenkaan kokemaan.
Sen vain halusin sanoa että tukea löytyy jos sinulla on jotain konkreettista ongelmaa ja halua ratkaista se. Tänne vain kirjoitat. Mitä tulee tuohon että miten selviät loppuelämästä niin kyllä sinä selviät. Vaikka minulla ei itselläni ole kokemastasi kokoemuspohjaa niin moni muu on varmasti samasta tilanteessta selvinnyt. Päivä kerrallaan. Ehkä saamme kuulla heidän kokemuksiaan tässä ketjussa vielä. Ja vaikka häntä ikävöit niin pääset siitä kyllä yli (ajan kanssa) koska itsekin tiedostat että entiseen ei ole enää paluuta.
läheisriippuvuuteen. mm. Virtahepo olohuoneessa, kannattaa tutustua. Ja voin vakuuttaa omasta kokemuksesta, että ongelmat tuollaisen ihmisen kanssa ei lopu, kun on yhteinen lapsi. Hän terrorisoi omaa elämääsi koko ajan lapsen varjolla. Saat elää jatkuvan uhkailun alla.... Tästä omakohtainen kokemus, mutta itsensä täytyy vain kovettaa ja antaa samalla mitalla takaisin. Ainoa huonopuoli, että tuollainen narsistinen persoona vaan manipuloi kaikki tahot omalle puolelleen. Olen yrittänyt lapseni parasta 11 vuotta, mutta nyt en enää jaksa. Annan periksi isälle.
Mä oon joskus ajatellut, että mieheni on narsisti, sillä kun asiat pitäisi aina mennä hänen mielen mukaan.
Pelottaa tulevaisuus ja se miten saan pidettyä lapsen tästä ulkopuolella, lapsi oirehtii jo nyt. Tänään itkin niin se tuli siihen silmät suurena pyytelemään anteeksi.
Kävin katsomassa miestä sairaalassa ja huonostihan se päättyi. Aloin jo ajattelemaan, että kyllä se siitä kun saa hoitoa ja terapiaa ja mielialalääkkeitä. Kun sitten kotiin päästyäni aloin käyttämään järkeä, niin mieli muuttui. Tästä hyvästä ei mulla ole nyt sit asiaa koko sairaalaan ja puheluihin ei vastata. Näytin olevani heikko ja paljastin sen kuinka tunteet heittää laidasta laitaan. Kai mä olen sitten vaan paha ihminen.
Huomenna mulla on perheneuvola, jos nää asiat siellä selkenis. Aamulla olin jo hyvässä jamassa ja töissäkin oli kivaa kun antoivat vielä enemmän vastuuta...kai joku vielä uskoo muhun, vaikka itseltä usko loppu. Nyt sitten kuitenkin taas itkettää enkä osaa lopettaa.
Että mitä ne ongelmat on? miksi annat periksi lapsesi asiassa kun olt jo näin pitkälle jaksanut? Narsisti kuitenkin lähettää ristiriitaisia merkkejä ja puhuu itsensä varmasti vielä pussiin. On kuitenkin vaikeaa olla täydellinen. Eikö ammattilaiset ole huomanneet mitään outoa?
Ole niin vähän tekemisissä sen ihmisen kanssa kuin mahdollista, vaikka ymmärrän, että se on vaikeaa tilanteessa, jossa yhteinen lapsi. Usko itseesi, tiedän kokemuksesta miten taitava tuollainen ihminen on pyörittämään toista miten tahtoo ja lopulta siinä uskoo itsekin olevansa hullu ja paha ja huono ihminen. Narsisti osaa syyllistää toisen ja asioista keskusteltaessa ne aina jotenkin kääntyvät siten, että lopulta puhutaan asian vierestä ja juurikin niin, että toinen sitten pyytelee anteeksi jotain mihin on täysin osaton. Narsisti on taitava siinä sympatian hakemisessa ja osaa esittää asioihin ihan järkeviltä tuntuvia syitä ja perusteluja ja selityksiä, mutta pysy vahvana. Itku silmässä saattaa vannoa muuttuvansa, mutta ne on krokotiilin kyyneleitä. Usko pois, että aika ja etäisyyden ottaminen tällaiseen persoonaan auttaa sinua saamaan oman tasapainosi takaisin. Ja tärkeää olisi myös puhua omista kokemuksista/tuntemuksista luotettaville henkilöille, jotka ymmärtävät tällaisen persoonallisuushäiriön luonteen. Äläkä anna kenenkään enää enempää syyllistää itseäsi, usko sitä omaa järkeä, vaikka tiedän että tunne sitä sotkee, mutta tästä selviää vain järjellä.
...on aika vahva rakkauteen usein rinnastettu tunne. Olet ollut yksin nyt jonkun aikaa ja suhteen hyvät muistot muistuvat mieleen. Tunnet olevasi yksin ja että tarvitset häntä lähellesi. kuulostaako tutulta? Läheisyyden kaipuu tai "uudelleenrakastuminen" ovat usein hyvinkin pakkomielteisiä tunteita. niille on vaikea olla antamatta periksi. Yleensä jotkut työntävät ne tunteet pois vihalla ja kaunalla mutta mielestäni siihen järkevämpi keino on listata kaikki miehen huonot puolet ja viereen hyvät puolet että itsekin näkee konkreettisesti että niitä huonoja todellakin on enemmän eikä niitä hyviä itse edes haluaisi olevan yli niiden huonojen. Yritä vain pysytellä päätöksessäsi. ikävä masennus ahdistus ja lämmön ja läheisyyden kaipuu on erossa vaikeimmiten kestettäviä tunteita mutta niidenkin yli pääsee. Jotkut sanoo että puolet siitä ajasta mitä seurustelitta, on kaipailua ja vasta sitten pääsee takaisin jaloilleen. Koitahan jaksella äläkä anna päätöksesi luistaa takaisin siihen vanhaan. Tsemppiä!
Niinhän se on. Eilinen päivä meni ihan kivasti. Perheneuvolassa sain puolitoista tuntia purkaa suhdetta. ja sitten vielä iltavuoro päälle. Illalla hetki lapsen kanssa ja sitten saikin väsyneenä kaatua sänkyyn. Mun olo pysyy ihan hyvänä, kun vain on tekemistä tarpeeksi. Hirvitää, että nyt on sit kaks yövuoroa, joissa ehtii liikaa miettiä ja kaivata. Nyt on tulossa pääsiäinenkin ja siis paljon vapaapäiviä. Pitää kai vain paljon keksiä touhua.
Illalla vielä ajattelin, että ei tässä kauheesti ole eroa, kun yksin olen saanut mennä melkein aina nukkumaan. Nyt aamulla kun heräsin, taas puristi rintaa ja olisin halunnut tästä paikasta mennä miestä katsomaan. No eiköhän tämäkin päivä tästä vielä käyntiin lähde.
Tästä on kai tullut mulle vähän niin kuin päiväkirja! Helpottaa purkaa kirjoittamalla. Tänään aamulla tulin yövuorosta ja sitten olenkin koisinut ja juuri hain tytön hoidosta. Tänään tuntuu siltä, että kaikki on mahdollista. Tuntuu kivalta ajatella tulevaisuutta tytön kanssa kahden ilman jatkuvaa huolta. Olen niin kauan vihannut itseäni sen takia, ettåä olen vuosia kytännyt miestäni. Aivan mahtavaa ajatella, että nyt ei enää tarvitse. Kun jaksaa tämän eron hoitaa niin on jäljellä loppuelämä ihanan tyttäreni kanssa ja kannan vastuun vain meistä. Ainakin vielä tuntuu mahdottomalta ajatella, että jossain voisi olla mullekkin se ihana uskollinen kumppani. Nyt aion nauttia elämästä näin ja nyt tuntuu, että tästä ei puutu mitään. Aivan kuin olisi saanut uuden tilaisuuden. Huomenna tilanne voi olla toinen, mutta tästä tunteesta haluaisin pitää kiinni.