Se oli sen lorun loppu. se.....
Kirjoittanut: ¤%¤%¤%¤%¤%¤%¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
....ajatuksia illan pimeässä....
vuosimallia 1948....avioero tulee voimaan näinä päivinä...onko haikeutta ilmassa?
On, ja jonkinlaista pettymystä, vihasta en tiedä, mutta harmittaahan se, en minä näin elämääni suunnitellut - asiat vain ovat menneet niin täydellisesti pieleen kun voivat mennä.
Onneksi on terveyttä, huumorintajua, oma uusi asunto, uudet kalusteet ja vermeet. Vanhasta kodista en halua mukaani paljon mitään - ainoastaan omat henkilökohtaiset tavarani.
Mitä tavara ja roina merkitsevät sen rinnalla että koko elämä luhistui kuin korttitalo?
Yritystä paikata suhdetta on ollut; kovin vain yksipuolista - yhtä hyvin olisin voinut yrittää keskustella vessanpöntön kanssa - suomalainen, aito junttimies ei pal´keskustele ja muijakin hänen mielestään haihattelee turhia - meillä kun oli kaikki niin hyvin..
No, ei ollut.
Ei kait kukaan hyvää miestä mene tässä iässä jättämään?
Eihän jätä, hyvää miestä? Eihän?
Mitään ihmissuhdetragedioita eli kolmansia osapuolia ei ole tässä rumassa leikissä vielä mukana.
Elämä on kuin halpis-versio kauniista ja rohkeista paitsi että siellä ainakin osataan puhua!
Miksi se puhuminen on niin vaikeata?
Paljolta olisi säästytty jos olisi ollut kykyä kommunikoida muutakin:
tartteeko käydä kaupassa, onko koira ollut ulkona, ai jaa näkyy naapurin jaska taas tulevan kotin reissulta ja joo´o on ilmoja pidellyt.
Minä pystyn ja kommunikoin omien ystävieni kanssa, muuten tulisin kai höperöksi, lapset ovat tärkeitä minulle, juttelemme paljon - isä taas ei osaa puhua EDES omille lapsilleen kuin että nooooo, miten on auto kulkenut ja onko tullut palkankorotusta ja joo´o on se ilmoja pidellyt.
Mikä siinä puhumisessa on niin vaikeata?
Pelkää paljastavansa sisintään?
Että jotenkin mokaa, antaa toisen ehkå huomata että on ihan yhtä haavoittuvainen kuin itse?
Kun koti nyt menee kahtia, on mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu.
Hän ei asioistaan puhu - kenellekään - tuota menoa en ihmettelisi vaikka saisi infarktin - ei voi olla terveellistä padota kaikki sisälleen.
Minä en jaksa/viitsi/ vaivaudu enää.
Puhumaan ei olla opittu, minä puhua pärpätän koko ajan, toinen istuu nenä kiinni lehdessä tai telkkarin ruudussa tulee sieltä sitten vaikka pitsin nypläystä - ettei vaan tarvitse puhua.
Onko olemassa vuosikertani herrasmiehiä jotka osaavat puhua?
Ei luulisi sen olevan niin vaikeata.
Mutta jotain olen pitkästä liitosta oppinut; ne opit sovellan vapaudessa; kukaan ei enää ikinä käske/komenna/nolaa minua junttiudellaan!
Ei osaa edes katsoa ihmisiä silmiin kun puhuu - olen hävennyt, kun hän on jotain yrittänyt sanoa naapureille - silloinkin Juntti nr I katsoo minua - eikä sitä ihmistä mitä hän puhuttelee.
On mahtanut olla mahtavat eväät kotoa.
Meille opetettiin , että rehellinen ihminen katsoo toista suoraan silmiin eikä vilkuile sivuille koko ajan ja toinen juttu; hän virnuilee koko ajan -siis ihan koko ajan.
Viimeksi kun olimme hautajaisissa eräs sukulaiseni sanoi, että muu suku toivoo, etten enää toisi häntä hautajaisiin; muilla valuvat kyyneleet poskia pitkin ja yksi Juntti seisoo virnuilemassa.
Tiedän, että myös simpanssit virnuilevat kun peittävät epävarmuutensaä mutta eihän ihminen nyt sentään apina ole vaikka harvoin, hyvin, hyvin, hyvin harvoin käy suihkussa...
Menneet / tulevaisuus/ siinä kaikki.
Katson eteenpäin, ja toivon että löydän sen rauhan ja kunnioituksen mitä en herra Juntilta koskaan saanut, hän piti aina minua itsestään selvänä " muijana joka tekee mitä käsken" voi Jeesus auta häntä näkemään, miten sokea hän on.
Mutta toisaalta; mitä hiivattia minä enää hänestä murehdin tai edes ajattelen häntä?
Oikeuden päätös tullee näinä päivinä ja sinä päivänä otan myös takaisin tyttönimeni, en halua hänen nimeään kantaa.
Meillä oli pitkä tuttavuus - liitto - melkein 40 vuotta - ja V I R N U I L L E N voisi sanoa =
ja ihan suotta!
Vaan ei ihan turhaan, meillä on ihanat lapset ja ihanat lapsenlapset, ei se kaikki ole ollut turhaan.
Me jatkamme tästä omin voimin.
Omin eväin ja elämme kuten haluamme, toinen mykkänä junttina ja toinen sosiaalisena, toivottavasti paljon iloisempana kuin ennen...
Kirjoittanut: ¤%¤%¤%¤%¤%¤%¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
....ajatuksia illan pimeässä....
vuosimallia 1948....avioero tulee voimaan näinä päivinä...onko haikeutta ilmassa?
On, ja jonkinlaista pettymystä, vihasta en tiedä, mutta harmittaahan se, en minä näin elämääni suunnitellut - asiat vain ovat menneet niin täydellisesti pieleen kun voivat mennä.
Onneksi on terveyttä, huumorintajua, oma uusi asunto, uudet kalusteet ja vermeet. Vanhasta kodista en halua mukaani paljon mitään - ainoastaan omat henkilökohtaiset tavarani.
Mitä tavara ja roina merkitsevät sen rinnalla että koko elämä luhistui kuin korttitalo?
Yritystä paikata suhdetta on ollut; kovin vain yksipuolista - yhtä hyvin olisin voinut yrittää keskustella vessanpöntön kanssa - suomalainen, aito junttimies ei pal´keskustele ja muijakin hänen mielestään haihattelee turhia - meillä kun oli kaikki niin hyvin..
No, ei ollut.
Ei kait kukaan hyvää miestä mene tässä iässä jättämään?
Eihän jätä, hyvää miestä? Eihän?
Mitään ihmissuhdetragedioita eli kolmansia osapuolia ei ole tässä rumassa leikissä vielä mukana.
Elämä on kuin halpis-versio kauniista ja rohkeista paitsi että siellä ainakin osataan puhua!
Miksi se puhuminen on niin vaikeata?
Paljolta olisi säästytty jos olisi ollut kykyä kommunikoida muutakin:
tartteeko käydä kaupassa, onko koira ollut ulkona, ai jaa näkyy naapurin jaska taas tulevan kotin reissulta ja joo´o on ilmoja pidellyt.
Minä pystyn ja kommunikoin omien ystävieni kanssa, muuten tulisin kai höperöksi, lapset ovat tärkeitä minulle, juttelemme paljon - isä taas ei osaa puhua EDES omille lapsilleen kuin että nooooo, miten on auto kulkenut ja onko tullut palkankorotusta ja joo´o on se ilmoja pidellyt.
Mikä siinä puhumisessa on niin vaikeata?
Pelkää paljastavansa sisintään?
Että jotenkin mokaa, antaa toisen ehkå huomata että on ihan yhtä haavoittuvainen kuin itse?
Kun koti nyt menee kahtia, on mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu.
Hän ei asioistaan puhu - kenellekään - tuota menoa en ihmettelisi vaikka saisi infarktin - ei voi olla terveellistä padota kaikki sisälleen.
Minä en jaksa/viitsi/ vaivaudu enää.
Puhumaan ei olla opittu, minä puhua pärpätän koko ajan, toinen istuu nenä kiinni lehdessä tai telkkarin ruudussa tulee sieltä sitten vaikka pitsin nypläystä - ettei vaan tarvitse puhua.
Onko olemassa vuosikertani herrasmiehiä jotka osaavat puhua?
Ei luulisi sen olevan niin vaikeata.
Mutta jotain olen pitkästä liitosta oppinut; ne opit sovellan vapaudessa; kukaan ei enää ikinä käske/komenna/nolaa minua junttiudellaan!
Ei osaa edes katsoa ihmisiä silmiin kun puhuu - olen hävennyt, kun hän on jotain yrittänyt sanoa naapureille - silloinkin Juntti nr I katsoo minua - eikä sitä ihmistä mitä hän puhuttelee.
On mahtanut olla mahtavat eväät kotoa.
Meille opetettiin , että rehellinen ihminen katsoo toista suoraan silmiin eikä vilkuile sivuille koko ajan ja toinen juttu; hän virnuilee koko ajan -siis ihan koko ajan.
Viimeksi kun olimme hautajaisissa eräs sukulaiseni sanoi, että muu suku toivoo, etten enää toisi häntä hautajaisiin; muilla valuvat kyyneleet poskia pitkin ja yksi Juntti seisoo virnuilemassa.
Tiedän, että myös simpanssit virnuilevat kun peittävät epävarmuutensaä mutta eihän ihminen nyt sentään apina ole vaikka harvoin, hyvin, hyvin, hyvin harvoin käy suihkussa...
Menneet / tulevaisuus/ siinä kaikki.
Katson eteenpäin, ja toivon että löydän sen rauhan ja kunnioituksen mitä en herra Juntilta koskaan saanut, hän piti aina minua itsestään selvänä " muijana joka tekee mitä käsken" voi Jeesus auta häntä näkemään, miten sokea hän on.
Mutta toisaalta; mitä hiivattia minä enää hänestä murehdin tai edes ajattelen häntä?
Oikeuden päätös tullee näinä päivinä ja sinä päivänä otan myös takaisin tyttönimeni, en halua hänen nimeään kantaa.
Meillä oli pitkä tuttavuus - liitto - melkein 40 vuotta - ja V I R N U I L L E N voisi sanoa =
ja ihan suotta!
Vaan ei ihan turhaan, meillä on ihanat lapset ja ihanat lapsenlapset, ei se kaikki ole ollut turhaan.
Me jatkamme tästä omin voimin.
Omin eväin ja elämme kuten haluamme, toinen mykkänä junttina ja toinen sosiaalisena, toivottavasti paljon iloisempana kuin ennen...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kirjallisesti lahjakas tyyppi olet / jaksamisia / monet käyneet läpi korttitalojen suistumisia / selvinneet hengissä / niin sinäkin
:-)))))))))))))))))))))))))
..samaten..voimia!!!!!
....Jokseenkin sama tilanne....ero saa lainvoiman muutaman viikon päästä / miltä tuntuu?
Suuri helpotus on vallannut mielen, kun vihdoin ja vimein oikeasti tajuaa = ei tästä enää mitään tule.
Pakko sanoa,mut mua säälittää sun miehes puolesta.
Ehkä hän ei paljo puhunu,kun ei saanu puheenvuoroa?
Voi, kuule, kyllä hän puheenvuoron sai; suu kävi yhtämittaaa blablaablaablaablaaa mutta täyttä sontaa sieltä useimmiten tuli, ja jos säälit häntä, voin antaa osoitteensa että pääset lohduttamaan, ai jaa, kumpaa sukupuolta olet?
No, eipä asialla niin väliä
HÄNELLE KELPAA MOLEMMAT.
Sain tietää että juntti on kaappihomo 15 vuoden avioliiton aikana, jäi junttiparka kiinni itse teossa JA kielsi tietysti kaiken -
" voihan siinä muutenkin olla" kun kysyin, että mitä helvettiä sä teet??????????
Katso, ei kaikki aina ole sitä, miltä näyttää, en aiemmin tästä kaappihomoudesta viitsinyt kirjoittaa, mutta kun tuntuu, että ihmiset eivät oikein ymmärrä missä mennään...
Arvaan, että juntin tekopyhät sukulaiset saavat halvauksen kun sen heille piakkoin kerron, ai, miksi kerron?
No, MIKSEN KERTOISI??
Ja nyt äijä voi ihan vapaasti tulla kaapista, toteuttaa niin sanotusti itseään...hheehee häpeilemättä...juntti kuuluu niihin äijäparkoihin jotka ennen muinoin iskivät seuraa puistoissa yms -
Nyt voi vapaasti kutsua miesystävänsä kotiinsa...