Te jotka olette monikulttuurisessa suhteessa...
Missä asutte? Tarkoittaen siis että omassa vaiko puolison kotimaassa, vaiko ihan jossain muualla? Miten asia päätettiin vai tapahtuiko se vain?
Mietin tässä vaan että jos esim. päätyy asumaan todella kauas omasta maastaan, jättämään oman perheensä ja ystävänsä, niin miten hurjan paljon se vaikuttaa kaikkeen. Uhraako sitä tarpeen tullen, tietoisesti tai tiedostamattaan, jotain rakasta saadakseen jotain muuta tilalle? Onko se sen arvoista?
Missä asutte? Tarkoittaen siis että omassa vaiko puolison kotimaassa, vaiko ihan jossain muualla? Miten asia päätettiin vai tapahtuiko se vain?
Mietin tässä vaan että jos esim. päätyy asumaan todella kauas omasta maastaan, jättämään oman perheensä ja ystävänsä, niin miten hurjan paljon se vaikuttaa kaikkeen. Uhraako sitä tarpeen tullen, tietoisesti tai tiedostamattaan, jotain rakasta saadakseen jotain muuta tilalle? Onko se sen arvoista?
Vastaukset 28
Vanhimmat
Tavattiin muussa maanosassa ja elettiin siellä ensin.Tultiin Suomeen ja nyt "vanhuksina"
aikomus muuttaa puolison kotimaahan ainakin osaksi vuotta.
Lapset toistaiseksi pysyvät Suomessa ja opiskelevat.Aika näyttää mihin he asettuvat.
Kyllä se kirpaisee kun on erossa läheisistään mutta elämä on kompromissia, kaikkea ei voi saada.
Uutta ei saa jos ei luovu vanhasta.Rakkautta pitääkin olla rutosti myös aina matkassa ja sitoutumista.
"ihan jossain muualla". Ja miksiko, no tavattiin siella "ihan jossain muualla" ja paatimme pysya siella!
Seuraavat muutama vuotta menee täällä. Sitten arvioidaan tilanne uudestaan, kumpikaan ei halua asua täällä yhtään sen pidempään kuin on pakko.
Menkää pois vain, niin on parempi molemmille.
Asutaan osan vuotta miehen kotimaassa, osan vuotta kolmannessa maassa. Suomessa vieraillaan vain silloin talloin. Aikamoista reissuiluelamaahan tama on, tosin yhteista taipaletta livena vasta noin puolitoista vuotta takana (sita ennen jokapaivaista kirjoittelua ja puhelinkeskusteluja), josta vuosi naimisissa. Saa nahda asetummeko joskus johonkin maahan pysyvammin. Itse haaveilen etta Suomi saisi joskus kunnon mahdollisuuden, mutta taitaa olla liian kallis maa loppujen lopuksi verrattuna naihn kahteen muuhun. :)
Ikava on Suomea ja etenkin rakkaita ystavia ja sukulaisia. Vaikuttaahan se toki kaikkeen, jos joutuu luopumaan esim. paivittaisesta "vanhojen" ystavien nakemisesta. Rakkautta siis ja sitoutumista superpaljon pelissa, niin ikaan luottamusta suhteen kestavyyteen ja yhteiseen tulevaisuuteen.
Tapasimme kolmannessa maassa, eli Englannissa. Minä jouduin palaamaan takaisin Suomeen ja sain houkuteltua vaimoni mukaani.
Asia oli alunperin selvä. Jos aioimme jatkaa suhdettamme, niin nykyisen vaimoni oli muutettava perässä. Tämä oli monessakin mielessä käytännöllinen ratkaisu. Minulla oli Suomessa vakituinen työpaikka, omistusasunto jne...
Vaimolla taas ei ollut Englannissa kuin opiskelupaikka ja vuokra-asunto, eikä hän edes tosissaan halunnut palata Japaniin. Siellä olisi ollut perhe, muttei enää asuntoa eikä sen enempää työpaikkaakaan.
Lontooseen olisi ollut minustakin mukava jäädä, muttei se ollut taloudellisesti mahdollista tai ainakin äärettömän vaikeaa. Niinpä olemme täällä toistaiseksi ja vaimollakin on täällä jo melkoisesti siteitä. Puolet asunnosta, työpaikka, ystäviä, hän puhuu suomea ja on kotiutunut tänne. Jos nyt ei loistavasti, niin tyydyttävästi kuitenkin.
Välillä koti-ikävä vaivasi enemmän, mutta viime vuosina asia on hoitunut vuosittaisena kotimaanlomana. Kun joskus jäämme eläkkeelle, olemme haaveilleet muutavamme talviksi Austraaliaan ja lopun aikaa voisimme sukkuloida Suomen, Japanin ja Englannin välillä.
Ei voi sanoa muuta kuin että vaimoni oli rohkea nainen kun uskalsi tänne muuttaa. Toivottavasti ei kadu kovasti.
Me asumme miehen kotimaassa. Kesti vuoden kotiutua ja oli tosi rankkaa aluksi. Nyt yhteisia vuosia takana kohta kymmenen ja yhakin onnellisia. Suomessa tuskin kaikki olisi mennyt nain hyvin.
Siella ei suomenkielta taitamattomalle toita ihan vahalla loyda, ellei pizzan paistajaksi ta siivoojaksi ala. Mieheni tuskin sellaisiin hommiin olisi lahtenyt. Mina taasen sain hanen kotimaastaan toita ja myohemmin asetuin hyvin mielin kotirouvaksi.
Kannattaa hieman miettia kumpi pystyy sopeutumaan paremmin ja millaiset mahdollisuudet puolisoilla olisi elaa toistensa kotimaassa suht' normaalia elamaa. Kumpi on ns. elattaja ja missa se toimeentulon mahdollisuus nayttaa parhaimmalta.
Vaimosi on varmaan iloinen tuosta kommentista! Rohkea hän on tosiaan ollut. Onneksi hän pääsee kotimaahan käymään vuosittain, varmaankin todella tarpeellista.
Asumme mieheni kanssa Suomessa. Tulimme siihen päätökseen, koska opintoni ovat vielä pahasti kesken, ja haluan kuitenkin ehdottomasti ne saattaa loppuun. Valmistumiseni jälkeen ovat vaihtoehdot avoimet. Mies puhuu jatkuvasti Venäjälle muutosta, ja kyllä se tavallansa minuakin houkuttelee lukuisine mahdollisuuksineen, toisaalta taas hirvittää, kun olen niin tottunut Suomessa esim. hyvään asiakaspalveluun ja asioiden toimivuuteen :-).
Muuttoa sinänsä en pitäisi kovin vaikeana palana, kun se Moskova on kuitenkin niin hirveän lähellä, ja sieltä olisi hirveän helppo tulla Suomeen käymään. Ei tarvitse kuin hypätä illalla junaan, niin aamulla on jo Suomessa. Nopeaa ja halpaa. Jos mieheni olisi esim. australialainen, olisi muuttokynnys varmasti huomattavasti korkeampi.
Suora tuki Putinille joka yrittänyt estää maastapakoa.
unohtaa KELAA!!!
60/40% miehen mukaan. Siis noin 8 kk vuodesta Kanadassa. Me ollaan molemmat vieraalla maalla, mies on painanut töitä, toki paljon vähemmän kuin aikanaan Dubaissa, missä työtahti oli 7 päivää viikko ja 12 tuntia päivä. Nyt elämä lyö isolla kädellä ja tulevaisuudesta ei kukaan tiedä. Se, että jatkuuko elämämme täällä, jossain muualla vaiko ei missään selviää lähiaikoina...
Minä kaipaan välillä Suomeen ja ystäviä niin että heikkoa tekee. Kielipuolisuuteni takia työt täällä on ollut pätkätöitä mieheni alaisuudessa.
Ei sinänsä, lähtöä en ole katunut. Kaukosuhde on ollut kuitenkin kaikkein rassaavin vaihe. Asuinpaikkamme on suhteellisen neutraali ja saamme olla ja elää rauhassa taustoistamme huolimatta. Täällä kenellekään ei monikulttuurisuutemme ole ongelma.
Ihannetilanne olisi jo aikoinaan minun kannaltani olisi ollut kodin perustaminen Suomeen, mutta mieheni työ on se joka saneli. Nyt jatkuva stressintynkä Suomessa olevista asunnoista ja muista on ärsyttävää. Nytkin miehellä on loma ja torstaina vihdoin päästään lähtemään reissuun, meidän piti lähteä jo eilen, mutta ei puhettakaan Suomeen tulosta. Mieheni karsastaa edelleen Suomeen tuloa, koska protestoi Suomen kieroa politiikkaa yrittää pakottamaan hakemaan oleskelulupaa vaikka meidän tarpeisiin turistiviisumi riittää.
Rehellisyyden nimissä, minä olisin nyt vallitsevien asioitten valossa valmis raahaamaan perheeni nyt Suomeen ja katsomaan mitä tuleman pitää ja mitä meidän varallemme on tulossa...
unohda jo ne meseäijät, ei mususta miestä saa. joko se on laiska loinen tai sitten olevinaan macho-pomottaja kuten ilmeisesti se nykyinen äijäsi. kaikista viesteistäsi ja poisteluistasi aistii ongelmasi, niele jo ylpeytesi, kyllä tulet kuulemaan 1000 kertaa kaikilta 'mitä mä sanoin'. ei se maailma tähän lopu, jos liian vaikeaa miettiä suomiäijää puolisona enää, ota ajatuksiin edes joku sivisynyt eurooppalainen tasa-arvo mies
Mitä väliä mikä lappu? Taitaa olla äijällä jotain muuta hampaan kolossa
tässä kukaan ketään pompota vaan suoraansanottuna maailma potkii päähän ja on v***n epäreilu.
Ja niinkuin jonnekin toiseen ketjuun jo piruilin, että meseä ja skypeä meillä käytetään päivittäin, mutta yhteydenpitoon ystävien kanssa. Nytkin riittää jos vähän ääntä korotan niin tuo mies kuulee, mutta herää todennäköisesti, etten viitsi.
Ei tuosta miehestä voi edelleenkään mitään pahaa sanoa, toki vähän tylsän tunnollinen ja harkitsee uuden sohvankin ostoa enemmän kun moisen valmistaminen kestää, mutta eipä tule ikäviäkään yllätyksiä...
Ylpeys tästä kaikesta on pois, vain nöyränä odottaa mitä tuleman pitää, kun mikään tuleva ei ole meidän käsissä.
Huvittavaa, kuinka toiset jaksaa takertua siihen, että joskus tätä suhdetta pidettiin eronhetket yllä teknisillä viestimillä. Kiitos nyt kuitenkin huolenpidosta.
jossei suomi egypti tai kolmas maa kelpaa, miten meinaat suhdetta jatkaa? egypti on kai nähty, kolmas maa nyt kokeiltu ja jos mies ei suomeen suostu jalallaan edes astumaan kannattais unohtaa koko juttu. sä edes yritit, se ei.
Hei Gharib,
oletko yritellyt saada töitä Kanadan markkinoilta, päivät jotakin mukavaa puuhastelemalla aikakin menee paremmin. Esim. saman tyyppisiä hommia mitä Suomessa teit. Suomlaisilla kuitenkin yleensä aika hyvä paine, jos vain ylipäätään tietävät meidän maan kolkkamme..:P
Mikäli rakas sheriffimme yhtään osuu muiden vastaavien naisten profiiliin, ei Kanadasta löydy sitä työtä mitä Suomessa teki. Katsos kun KELA ei siellä pelitä.
Älä viitsi...
vallankaan parisuhde ole niin mustavalkoista. Kompromissit on ainoa millä voi näitä asuinpaikkoja yhdessä miettiä. Eikä mun koti-ikävä ole mikään kuolemanasia, pärjään sen kanssa hyvin ja alta kahden viikon olen taas tutulla kamaralla ja ollaan syksyyn asti jos luoja suo.
Mä en vain tiennyt etukäteen miten kovaa on jäädä yhtääkkiä suhteellisen rankasta työympyrästä kotirouvaksi, luulin, että olisin enemmän osannut nauttia pelkästä olemisesta. Mutta ei se ole kuitenkaan mun juttu, pitkässä juoksussa. Mä en tiedä kuinka se esim. vaikuttaa mun omaan minä kuvaan kun omat rahat on loppu ja alkaa se joka asiassa miehen rahapussilla juoksu.
Mutta loppupeleissä, nyt ei kukaan tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu, mutta uskon edelleen, että sillä samalla hyvällä tahdolla millä jaksoimme kaukosuhteen kiemurat, löytyy myös jatkossakin...
Eniten kun vaikuttaa tuo tyttäreni koulunkäynti ja pysyvyys. Ei lasta voi riipiä jatkuvasti eroon ystävistä.
täällä vikaa, mutta moni ainakin miettii, jollei kehtaa kysyä, missä moinen Finland oikein luuraa. Täällä olisi enemmän kuin tärkeää osata ranskaa. Ei välttämätöntä, mutta kun englantikin on kuitenkin selkeästi vieraskieli, on jotenkin vähän arkakin itseäni markkinoimaan. Olen nyt muutaman tunnin päivässä vapaaehtoisena tyttäreni koulun yhteydessä olevassa kindergardenissa muutaman suomalaisen lapsen "tulkkina". Ihan kivaa, mutta kun omakin on jo noin iso, ei ihan tuo vaippaikäisten kanssa oleminen ole se mun juttu...
Me kaksi maailmanmatkaajaa tapasimme ei-kenenkään-maalla kolmannessa maassa. Molemmilla oli ja on täällä työpaikat ja nyt on myös yhteinen asunto. Jos Suomeen tulee ikävä, niin buukkaan netistä tuon 49euron tajouslennon ja käväisen päiväretkellä. Sanoisin, että mitä vanhempana lähtee niin sen korkeampi kynnys. Itse lähdin lukion jälkeen opiskelemaan ja olen kahdenkymmenen vuoden kuluttua edelleen sillä tiellä. En varsinaisesti koskaan tehnyt päätöstä muuttaa ulkomaille, tuli vain jäätyä. Nyt en voi enää kuvitellakaan, että muuttaisin takaisin Suomeen. Mielummin sitten eläkkeellä jonnekin etelän aurinkoon ;-)
Muutimme tänne kolme vuotta sitten, kun lapset tulivat kouluikään. Silloin oli tehtävä päätös pysyvästä asuinpaikasta.
Aluksi koti-ikävä oli useinkin ja kaipasin monia asioita Suomesta. Työpaikan löytymisen jälkeen kotiutuminen tänne uuteen maahan helpottui ja nyt en juurikaa Suomeen ikävöi. Nykyisin on niin helppoa pitää yhteyttä netin kautta ja tänne ei juurikaan tarvitse houkutella tuttavia ja sukulaisia lomailemaan :)
Viime kesää vietettiin Suomessa ja yllätyin itsekin, kun loppuajasta alkoi jo olla ikävä kotiin ;), eikä enää Suomesta juuri mitään kamalasti kaipaa, toki vakiotuomisia tänne tulijoilla on ruisleipä, kahvi, kauraryynit ja irtokarkit!
Joudutko maksaan lasten koulun käynnistä?
Opetus on täällä ilmaista, mutta tarvikkeet ja kirjat ostetaan itse. Koulussa ei myöskään ole tarjolla ruokaa, joten lapset ottavat joko eväät mukaan tai tulevat kotiin syömään.
Minusta ei ole muiden asia sitten niin ollenkaan puuttua toisten valintoihin, aikalailla epäasiallista toimintaa. Mutta niinhän se täällä netissä aina menee.
Kiitokset heille jotka osaavat keskustella sillai asiallisesti. Siksi tällaisia kyselen että itseä hieman mietityttää tuleva tilanne ihmissuhteissa... Kenties kuvittelen kaiken mutta jos en niin on hyvä tietää etten ole läheskään ainoa joka tällaisia pohtii. Mutta on se vaan niin pirun kaukana!
Suomessa tavattu ja Suomessa asutaan. Miehen kotimaassa yksi kaupunkiasunto, jossa voi sitten asua rauhassa kun käy siellä päin.
Mina tapasin mieheni taalla Englannissa. Han oli tavatessamme asunut taalla jo monta vuotta ja oli rakentanut elamansa tanne: tyopaikka, ystavat, isoveli jne. Han sanoi, ettei halua muuttaa Suomeen vaan toivoisi minun muuttavan tanne. Opiskeluni olivat onneksi Suomessa loppusuoralla ja valmistumisen jalkeen muutinkin pysyvasti mieheni luokse. Sain toita ja sopeutuminen uuteen maahan on sujunut aika lailla kivuttomasti. Talla hetkella olen aitiyslomalla.
Toki kaipaan kovasti vanhempiani, siskoani ja hanen perhettaan, ystaviani seka muita sukulaisia, mutta yritamme kayda Suomessa kuten myos mieheni kotimaassa kerran vuodessa. Ikavan kanssa oppii myos elamaan.
Suomea en sinansa ikavoi. Lomalla on siella kiva kayda, mutta kotini on nykyaan taalla. Suomi on hyva maa enka todellakaan ihannoi Englantia, mutta perheellemme tama maa on se paras vaihtoehto.