Olemme olleet yhdessä avomieheni kanssa kohta neljä vuotta. Hän on reilu nelikymppinen, minä 10v. nuorempi eli 33. Kummallakin takana liitot, joista molemmilla myös lapsia. Kanssamme asuu vain minun yksi ja ainoa teini-ikäinen lapseni. Suhteemme ensimmäinen osa päättyi vuoden seurustelun jälkeen mieheni löytäessä uuden naisen. Uutta suhdetta ei kuitenkaan kauan kestänyt, muutaman kuukauden, jonka jälkeen palasimme yhteen. Tuon keikan jälkeen hän vannotti ettei enää koskaan loukkaa minua samanlaisella käytöksellä.
Kolmen vuoden yhdessäolon jälkeen olemme kihlautuneet sekä muuttaneet unelmaamme, maalle omaan taloon. Missäkö mättää?
Noh, mies teki temput taas viime kesänä eli petti minua muutamaan otteeseen nettituttavuutensa kanssa. Tekstailua ja chattailua sekä puheluita oli jatkunut jo koko kevään ajan ennen itse äksöniä. Suhteessamme oli tuolloin vaikeuksia mutta en arvannut, että mies kunnioittaa niin vähän minua,suhdettamme, perhettämme, yhteistä unelmaamme eli taloa, että painii sormus sormessa toisen naisen kanssa...Vitutti ja vituttaa edelleen niin rankasti, että välillä tuntuu että koko elämä on vain yhtä valhetta ja helvetillistä odottelua koska taas tapahtuu jotain.
En ole mitenkään epätoivoinen nainen: (hyvin koulutettu, hyvä työ, ulkonäköä löytyy sekä luonnetta, nuorehko (33v.) sekä teini-ikäinen lapsi eli omaakin aikaa on), joten minun ei tarvitsi miehen rahapussin tms. vuoksi suhteeseen jäädä.
Tapahtuman tultua ilmi olin lopettamassa suhdetta, ainakin 10 kertaa mutta tässä sitä vieläkin ollaan.Olemme puhuneet keskenämme, tuttaviemme sekä vanhempiemme kanssa jotka kannustavat jatkamaan. Olemme käyneet myös parisuhdeterapeutilla muutaman kerran, lopetimme terapeutin puolueellisuuden vuoksi (terapeutti oli minun puolella kuviossamme vaikka se ei ole kovin ammatillista...). Olimme päättäneet, että jatkamme tai minustahan se oli kiinni ja minun "anteeksiannostani" mutta en ole enää niin varma.
Välitän miehestäni mutta nyt taas tuntuu, että olen umpikujassa enkä löydä tietä ulos.Ahistaa!! En tiedä onko tämä enää sitä haluttua ja koko elämäni toivomaa rakkautta (hän oli mies jonka kanssa halusin viettää loppuelämäni, aina viime kesään saakka) vai vain roikkumista tutussa ja turvallisessa suhteessa, kylläkin romutetussa sellaisessa, ainakin luottamuksen osalta. Mies vannottaa ettei enää koskaan tee samaa uudestaan mutta luottamus on vähän heikoilla...
Nyt on alkanut tuntumaan, että jotain tässä elämässä ja minussa on vialla. En luota mieheeni, joka on päivänselvää. On talo, työ, rahaa, hellyyttä, hyvääkin yhdessä oloa mutta jossain mättää. Seksikään ei kiinnosta. Välillä koko mies vituttaa ja kuvottaa ja itseasiassa mulle ois yks lysti kenen kanssa makais jos sitä vielä tekis ja muutenkin mulla on sellainen hälläväliä asenne nyt. En halua mitään yhden yön juttuja tms. ravintolaseikkailuja/rientoja, mutta jtn nyt ois tehtävä. Raivoan ukolle kuin heikkopäinen ja itsellä on paha olo enemmän kuin laki sallii.
Jos nyt taas puhutaan asiat halki ja jatketaankin yhdessä niin muuttuuko ne asiat sen kummemmin? Ei. Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Vaikka olen muuten hyvinkin nykyaikainen ihminen, niin pettäminen on minulle ja vielä sormus sormessa tehtynä (ja yhteinen unelma toteutettuna - talo) punainen vaate. En saa asiaa päästäni, en millään. Koen tehdyn erittäin loukkaavana, jota mieheni ei ymmärrä eivätkä vanhempamme. He kannustavat jatkamaan ja jankkaavat, että elämässä on suurempiakin ongelmia. Mutta onko miehille jotenkin sallitumpaa pettäminen ja se kuuluu ns. miehen luonteeseen ja kauppaan eli kun olet miehen kanssa yksissä niin kylkiäisinä tulee oikeus pettämiseen? Helvetti! Olenko mä tyhmä vai tulossa hulluksi, kun en pääse asiassa eteenpäin ja jauhan hulluuksia ja olen kuin raivopää välillä (olen kohta rikkonut muutaman astiaston sekä naarmuttanut hienon parketin ja aiheuttanut muutakin kulua raivoamisellani...)?
Jotenkin tutuu, että tekisikö ero tai ns. erillään olo hyvää vai pitäiskö ottaa se ratkaiseva askel ja laittaa lusikat jakoon? Vai pitäiskö pokata yökerhosta mies ja naida naksauttaa? Vai aloittaa joku nettisuhde ja pitemmän päälle naida naksauttaa sen kanssa? Vai olla tässä suhteessa ja aloittaa sivusuhde ja jättää ukko, kun on seuraava mies sopivasti hanskassa? Vai yrittää ratkaista tämäkin ongelma ja rakentaa tätä parisuhdetta paremmaksi?
Mitä pitäisi tehdä? Auttakaa hyvät kanssaihmiset jottei pääparkani kohta pamahda. Asiallisia kommentteja, kiitos. Kiitos kun jaksoit lukea loppuun, asioita hyvin vaikea muutamalla lauseella kirjoittaa...
Kolmen vuoden yhdessäolon jälkeen olemme kihlautuneet sekä muuttaneet unelmaamme, maalle omaan taloon. Missäkö mättää?
Noh, mies teki temput taas viime kesänä eli petti minua muutamaan otteeseen nettituttavuutensa kanssa. Tekstailua ja chattailua sekä puheluita oli jatkunut jo koko kevään ajan ennen itse äksöniä. Suhteessamme oli tuolloin vaikeuksia mutta en arvannut, että mies kunnioittaa niin vähän minua,suhdettamme, perhettämme, yhteistä unelmaamme eli taloa, että painii sormus sormessa toisen naisen kanssa...Vitutti ja vituttaa edelleen niin rankasti, että välillä tuntuu että koko elämä on vain yhtä valhetta ja helvetillistä odottelua koska taas tapahtuu jotain.
En ole mitenkään epätoivoinen nainen: (hyvin koulutettu, hyvä työ, ulkonäköä löytyy sekä luonnetta, nuorehko (33v.) sekä teini-ikäinen lapsi eli omaakin aikaa on), joten minun ei tarvitsi miehen rahapussin tms. vuoksi suhteeseen jäädä.
Tapahtuman tultua ilmi olin lopettamassa suhdetta, ainakin 10 kertaa mutta tässä sitä vieläkin ollaan.Olemme puhuneet keskenämme, tuttaviemme sekä vanhempiemme kanssa jotka kannustavat jatkamaan. Olemme käyneet myös parisuhdeterapeutilla muutaman kerran, lopetimme terapeutin puolueellisuuden vuoksi (terapeutti oli minun puolella kuviossamme vaikka se ei ole kovin ammatillista...). Olimme päättäneet, että jatkamme tai minustahan se oli kiinni ja minun "anteeksiannostani" mutta en ole enää niin varma.
Välitän miehestäni mutta nyt taas tuntuu, että olen umpikujassa enkä löydä tietä ulos.Ahistaa!! En tiedä onko tämä enää sitä haluttua ja koko elämäni toivomaa rakkautta (hän oli mies jonka kanssa halusin viettää loppuelämäni, aina viime kesään saakka) vai vain roikkumista tutussa ja turvallisessa suhteessa, kylläkin romutetussa sellaisessa, ainakin luottamuksen osalta. Mies vannottaa ettei enää koskaan tee samaa uudestaan mutta luottamus on vähän heikoilla...
Nyt on alkanut tuntumaan, että jotain tässä elämässä ja minussa on vialla. En luota mieheeni, joka on päivänselvää. On talo, työ, rahaa, hellyyttä, hyvääkin yhdessä oloa mutta jossain mättää. Seksikään ei kiinnosta. Välillä koko mies vituttaa ja kuvottaa ja itseasiassa mulle ois yks lysti kenen kanssa makais jos sitä vielä tekis ja muutenkin mulla on sellainen hälläväliä asenne nyt. En halua mitään yhden yön juttuja tms. ravintolaseikkailuja/rientoja, mutta jtn nyt ois tehtävä. Raivoan ukolle kuin heikkopäinen ja itsellä on paha olo enemmän kuin laki sallii.
Jos nyt taas puhutaan asiat halki ja jatketaankin yhdessä niin muuttuuko ne asiat sen kummemmin? Ei. Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Vaikka olen muuten hyvinkin nykyaikainen ihminen, niin pettäminen on minulle ja vielä sormus sormessa tehtynä (ja yhteinen unelma toteutettuna - talo) punainen vaate. En saa asiaa päästäni, en millään. Koen tehdyn erittäin loukkaavana, jota mieheni ei ymmärrä eivätkä vanhempamme. He kannustavat jatkamaan ja jankkaavat, että elämässä on suurempiakin ongelmia. Mutta onko miehille jotenkin sallitumpaa pettäminen ja se kuuluu ns. miehen luonteeseen ja kauppaan eli kun olet miehen kanssa yksissä niin kylkiäisinä tulee oikeus pettämiseen? Helvetti! Olenko mä tyhmä vai tulossa hulluksi, kun en pääse asiassa eteenpäin ja jauhan hulluuksia ja olen kuin raivopää välillä (olen kohta rikkonut muutaman astiaston sekä naarmuttanut hienon parketin ja aiheuttanut muutakin kulua raivoamisellani...)?
Jotenkin tutuu, että tekisikö ero tai ns. erillään olo hyvää vai pitäiskö ottaa se ratkaiseva askel ja laittaa lusikat jakoon? Vai pitäiskö pokata yökerhosta mies ja naida naksauttaa? Vai aloittaa joku nettisuhde ja pitemmän päälle naida naksauttaa sen kanssa? Vai olla tässä suhteessa ja aloittaa sivusuhde ja jättää ukko, kun on seuraava mies sopivasti hanskassa? Vai yrittää ratkaista tämäkin ongelma ja rakentaa tätä parisuhdetta paremmaksi?
Mitä pitäisi tehdä? Auttakaa hyvät kanssaihmiset jottei pääparkani kohta pamahda. Asiallisia kommentteja, kiitos. Kiitos kun jaksoit lukea loppuun, asioita hyvin vaikea muutamalla lauseella kirjoittaa...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Voi olla että voit antaa anteeksi ja yrittää mutta et unohtaa. Itse yritin ja yritin lapsen takia (7v.) mutta ei siitä mitään tullut. Luottamus ja kunnioitus toista kohtaan ei enää palannut. En saanut asiaa mielestäni vaikka todellakin yritin ja asiasta puhuttiin monet kerrat. Ei ihminen voi tunteilleen mitään, jotenkin vaan yhtäkkiä tajusin että tuo mies ei ole enää minun luottamuksen,kunnioituksen,rakastamisen arvoinen. Hän oli tehnyt tavallaan eropäätöksen lähtemällä suhteeseen toisen kanssa, myös oli nettituttavuus hänellä. En pystynyt läheisyyteen enää, oli aina tämä kolmas meidän vuoteessa,en voinut sillekään tunteelle mitään. Hain siis itse avioeron vaikka kipeää se teki ja ratkaisu ei ollut helppo. Sinun pitää nyt vain kuulostella itseäsi mutta itsesääliin ei kannata vajota, vain sinä tiedät mitä sinun pitää tehdä. Mutta mieti ja ajattele asioita kaikessa rauhassa, ja jos siltä tuntuu, petä myös itse ja kokeile toista miestä. Jokaisella parilla on uskottomuus kriisi kuitenkin erilainen, jotkut pystyvät jatkamaan,jotkut eivät. Onnea sinulle teit sitten mitä tahansa!
Ilman lasipalloa et tule koskaan tietämään missä vaiheessa voit oikeasti uskoa toisen selityksiä.Tilanne tulee päälle joka kerta kun jotakin sellaista tapahtuu,josta epäluulo nostaa päätään.
Itse elän edelleen miehen kanssa joka 10v sitten kävi vieraissa lapsen syntymän aikaan.Lupasi ja vannoi että ei koskaan:niin oli ottanut opiksi kurjista fiiliksistä.Tunsi itsensä paskaksi kun niin teki,eikä edes voinut puhua siitä.Helpotti kuulemma kun sai kerrottua.
Kului liki 10v kun taas narahti.Siihen asti olin loputtomiin kuunnellut syytöksiä,kuinka jaksan kaivaa epäluuloni ja menneet esiin joka kerta kun vähänkin kuvittelen taas jotakin.Pelissä olikin jo maksulliset ja vielä oikein oli valikoinut niistä vakityypin,eikä edes käyttänyt vaan humalassa vaan keskellä työpäivää.Selitti minulle ettei halunnut pettää niin kävi maksullisissa.Lisäksi kävi omasta mielestään vähemmän pahoissa privoissa maksellen lisämaksuilla ylimääräistä,osteli lehtiä ja videoita,roikkui tihkuvilla nettisivuilla ja haki puhelinnumeroita joihin kanssa soitteli kyselläkseen kuulemma vaan 'parisuhdejuttuun vinkkejä'.HAH!No lupasi ja lupasi: lopettaa,homma vaivasi kuulemma niin kovasti ja lupasi käydä terapiassa.Kyse ei ollut siitä,etteikö kotona luonnistu,vaan jatkuvasta jännän hakemisesta kai.
Jo puolen vuoden kuluttua riideltiin,kun tuttu näki ukon roikkumassa ravintolassa jonkun naisen kanssa.Oli kuulemma pelännyt yhtä maksullista virolaista ravintolassa niin paljon,että oli jäänyt juttelemaan mukavia ja antoi suosiolla naputella numeronsa hänen kännykkäänsä.Tämän annoin mennä pienellä melulla.
1,5v kului ja ei kertonut edelleenkään mistään terapioista.Lisäsin kotihoidon määrää.Mutta edelleen jotakin outoa oli.Arvasin saman jatkuvan ennallaan.Tullut ukko parka riippuvaiseksi.
Nyt kertoo vaan,että on kokoajan (2v!!??) harkinnut menoa terapeutille,eikä ole kuulemma käynyt kun VAAN privoissa ja päiväaikaan(ihan kun pehmittäs sillä omaatuntoaan,ettei sano sitä rumaa sanaa ja antaa kuvan että on sentään onnistunut pääsemään eroon sellaisesta.Ihan sama minusta,tiedän kuitenkin missä hänen kaltaisensa addikti käy kun ei maltti riitä vähempään).
Nyt siis olen samassa mielentilassa kuin sinä.Mitä hittoa tässä tekee.Kyllä tässä itsekin löytää uuden tilalle helposti,eikä vitkuttelussa todellakaan ole taloudellissesta toimeentulosta kyse.Perhe ja lasten onnellisuus,kodin säilyminen heille kotina,on se tärkein asia.Olen itsekin kerran eronnut.Silloinkaan en heittänyt pyyhettä heti kehään,mutta kun toinen vie vaan kerta kerran jälkeen pohjan,niin muutakos voit (silloin ei kyse ollut muista suhteista).
Ei jaksa puhua,ei jaksa uskoa toisen uskotteluja enää.Ei usko enää.Katsoo siis päivä kerrallaan.Ehkä sijoitan yhteisiä varoja itseeni tai kokeilen kanssa irtojuttuja.Ei vaan kumpikaan olleet minun juttujani,mutta jos vaikka tekis itsestään entistä paremman,ainakin ulkoisesti.Sisäistä luottamusta ei saa takaisin,mutta ulkoisen itseluottamuksen saa ja paljon enemmänkin;rahalla.
Voimia sinulle,tässä oli vaan yksi esimerkki siitä mikä voi olla suunta.Tai ehkä minulla vaan sattuu olemaan todella paatunut aviopuoliso ja itselläni lyömättömän tyhmä pää.
Sain kolmisen viikkoa sitten tietää että mieheni TAAS pettää minua. Tämä viimeisin tapaus tuli vahingossa ilmi kun mieheni meni humalapäissään soittelee/textailee tälle naisystävälleen lemmenviestejään. Aloin sitten selvittää asiaa ja kävi ilmi että he ovat tapailleet jo muutama vuosi sitten, sitten juttuun tuli syystä tai toisesta tauko kunnes taas nyt alkoivat tapailla uudestaan, mies oli muka ylitöissä, todllisuudssa siis vietti illat tämän naisen kanssa. Vuosi sitten asuimme jo hetken erillään koska silloinkin miehelläni oli suhde toiseen naiseen, mutta palasimme yhteen ja sovimme että nyt todellakin pettämiset ym touhut ovat taaksejääneitä asioita. Vaan eipä näköjään lupaukset taaskaan pitäneet. Vuosien varrella olen saanut mieheni "nalkkiin" ainakin 5 eri naisjutusta, ja aina lopulta antanut anteeksi. Miten ihminen voikaan tuntea itsensä täydelliseksi idiootiksi!
En tiedä mitä tekisi, ero tuntuu kuitenkin kovin vaikealta tai lähinnä omaisuuden jako ja se kuinka yksin selviää taloudellisesti. Toisaalta en kertakaikkiaan pysty enää luottamaan häneen koska valehtelee päin naamaa kirkkain silmin, ja alan tuntea inhoa ja kuvotusta häntä kohtaan. Turha odottaa että tämä olisi viimeinen pettäminen, tiedän että tässä pisteessä tulemme olemaan niin kauan kun jatkan tätä farssia.
Olet oikeassa monessakin suhteessa. Sanoit ettei tunnu enää että rakastat miestä, vaan roikut tutussa ja turvallisessa, näinhän se voi olla. Läheisriippuvaisuutta vain liian usein luullaan rakkaudeksi ja se johtaa siihen että huonosta suhteesta ei lähdetä vaikka mikä olisi. Esimerkkinä mies joka lyö, nainen uskoo että mies voi muuttua tai omassa tapauksessani mies pettää kuvittelin että hän oppii jotain virheestään(paskanmarjat, kohta se kuitenki pomppaa :D) mutta siihen asti kaikki on hyvin. Nää on niin hiveen vaikeita asioita ja kun ystävät ja sukulaiset suosittelee jäämistä niin luotettavia ihmisiä on vaikee olla kuuntelematta. Että voisit löytää asiaan ratkaisun on sinun kuunneltava vain itseäsi. Pyyhi mielestäsi ensin kaikki vaikuttavat tekijät kuten se talo ja tuttujen mielipiteet. mieti että oletko valmis pysymään suhteessasi koko loppuelämäsi, katsoen sivusta että mies liikkuu muissa naisissa? niin minä vähän ajattelinkin (että et). Entas kun sinulla on vielä nuoruutesi jäljellä niin haluatko todella kuluttaa sen istumalla miehen käsipuolessa ja katsella kun hän himoitsee muita? niin en kyllä minäkään haluaisi. Mieti mitä sinä itse haluat. Ja oli sitten millainen talo tahansa niin se ei ole mitään siihen verrattuna että voisit olla onnellinen jonkun toisen kanssa. toivottavasti sanoistani oli edes jotain apua.
Vuoden seurustelun jälkeen miehesi löysi uuden, mutta palasitte yhteen hänen päätettyä suhteen. Ehkä liian pian?? Lupasi, ettei petä uudelleen, mutta silti niin kävi. Mieheltäsi puuttuu ehkä hieman rispektiä sinua kohtaan. Luottaa siihen, että annat jatkuvasti anteeksi.
Tuossa tilanteessa mielestäni ei auta muu kuin nostaa kädet ns. pystyyn. Sovitte avoimesta suhteesta; myös sinä saat solmia liiton ulkopuolisia suhteita. Ellei ajatus miellytä, kannattaa mieluummin erota kuin jäädä epätyydyttävään suhteeseen.