Ekoveroja

Mies ekoverojen takana, teknisen lautakunnan puheenjohtja, valtuutettu Esko Harju-Autti.
1188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Aivan oikein tuo eko-vero. Kiitos Esko Harju-Autti. Niin kauan kuin ihmiset eivät ole valmiita tekemään pienintäkään kädenliikettä ympäristön puolesta, veroja kerätään,että saadaan sillä rahalla ympäristöasioita hoidettua.
Eletään kuin viimeistä päivää,kulutetaan hullun lailla ja rahdataan kaatopaikoille ja metsiin tavaraa ja osa vielä hyvinkin käypää, kunnollista. Osalle ihmisistä tullut järjetön vauhtisokeus ja kerskakuluttaminen. Kestävä kehitys on vain sana, jota suurin osa kansasta ei edes ymmärrä, mitä tarkoittaa. Jos ei kansa muuten opi, veroja vain ja runsaasti. Ainoa huono asia tuossa verossa on se, että kuulostaa lankeavan saman suuruisena joka talouteen. Koen,että epäoikeudenmukainen esim. vanhusten taloudessa, hekun ovat niukkaan kulutukseen tottuneita, eivät kuormita yhteiskuntaa niinkuin muut ja heidän ekologinen jalanjälkensä pieni verrattuna kaupungeissa asuviin perheisiin. Nykyisin monissa perheissä useampi auto, kulutus huipussaan ja jätettä sekä päästöjä tuottavat jo viikossa sen mitä seniorikansalaiset koko vuonna.

Kuvitellaan. Eläkeläispariskunta maalla. Yksi auto käytössä, tosin vanhahko ja saastuttaa enemmän kuin uusi. Onneksi käytetään vain kerran pari viikossa asointimatkoihin. Koska palvelut kylistä viety, samalla ajoreissulla hoituu monta juttua, kauppa, posti, pankki yms. Hyvin kestävää kuitenkin, kun turha kulutus jää pois. Heidän valintansa ostoksilla ekologisie, eivät ole tottuneet einesruokiin, jotka rahdataan kaukaa. Heidän tuottamansa jätemäärä ja sähkön sekä lämpimän veden kulutus minimaalista ja vaikka puulla lämmitetäänkin, he ovat oppineet matkan varrella oikean ja taloudellisen tavan lämmittää.

Perhe kaupungissa töröttää joka pienenkin reissun autolla, kaksi ajoneuvoa per talous suhaa eestaas jokaikinen päivä. Kulutetaan kaikkea runsaasti:sähköä, polttoainetta, vettä, kannetaan tavaraa kaupasta niska väärällään ja koko valtavassa talossa palaa valot melkein aina, koneet käy ja roskaa tulee pussikaupalla. Ei lajitella eikä kierrätetä. Meno päällä koko ajan niin että ei edes ajatella toisenlaista kuluttamista ja tahti vain kiihtyy.....

Nuori pari ostaa asunnon. Joka puolelta huudetaan remonttia, stailausta ja kaunista trendikästä kotia. Heti kun kauppakirja on allekirjoitettu, alkaa sen tuhannenmoinen purkaminen ja Kuusiselkä vastaanottaa täysin ehjät keittiökaapit, lieden, jääkaapin ym. keittiökoneet. Komerot pellolle. Tervepuiset ikkunat ja ovet vaihtoon, parketit ulos jne. Kun koti on uusi ja komea, huonekalut näyttää vanhoilta ja uutta kotiin ja taas saa Kuusiselkä nielaista kuormallisen tavaraa. Tämä kun toistuu jatkuvasti ympäri Lappia, niin huh, huh!

Missä on järkeä ja missä ei? Joskus voisi aivan vain itsekseen pähkäillä kuinka iso on se oma ekologinen jalanjälki!

Sanot nyt,että pientä se on tavallisen ihmisen tuhlaus - teollisuus se on suurin kuormittaja. Totta. Mutta hyvä jos muutos alkaa jokaisesta. Pienikin ekoteko on hyvä työ! Vaikkapa vain, että pysähdyttäis miettimään, missä mennään ja kuinka tästä eteenpäin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


xxxxx kirjoitti:

Mies ekoverojen takana, teknisen lautakunnan puheenjohtja, valtuutettu Esko Harju-Autti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu