OLen omakohtaisesti kokenut äitini sairastuttua ja kuoltua mitävanhusten hoito Torniossa on. Ensiksikin kielettiin enää soittamasta apua kun vasta terveyskeskuksen aukioloaikoina koska muussa tapauksessa ampulanssi ajoin kemin keskussairaalaan ja sehän oli extra kulua. Kahdesti kuitenkin sain hänet sinne hoitoon ja joutui heti teho-osastolle. Hoito loppui aina kun joutui terveyskeskukseen ja minulle tehtiin selväksi että äitini oli jo iäkäs ihminen eli ihminen jota ei kannata enää leikata ja hoitaa. No onneksi pääsi lopulta aika äkkiä pois tästä kuoleman rattaasta. Nykyajan hoitomenetelmät ja hoidot eivät ole tarkoitettu tavallisille kansalaisille. He ovat vain maksuerä kaupungille.
Toiseksi lääkärien päätökset tekevät kunnan poliitikot, heillä kun on enemmän lääketieteellistä tuntemusta.
Toiseksi lääkärien päätökset tekevät kunnan poliitikot, heillä kun on enemmän lääketieteellistä tuntemusta.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Olen omainen ja vanhus kotiutettu kolme kertaa ja
kysymys heitteille jätöstä jonka kotisairaanhoito myöntänyt ja anbulanssi henkilöstö kun monta kertaa samaan paikkaan tulleet ja vanhus kotiutettu sairaalasta mutta aamulla kaatuneena löytyneenä kotipalvelun tullesa paikalle.
Perustelu ettei ole paikkoja mutta tämä uusi
PALVELUALUEEN PÄÄLLIKKÖ KAISU NORRKNIIVILÄ:
tehnyt muutoksia että laitospaikkoja vähennetään vaikka todella vanhuksia vaatii laitos hoito paikkoja lisää.
Onneksi media ymmärtää tämän ja ovat kuvanneet Tornion terveyshuollon vanhuksia halveksivaa käytöstä ja tulee kohta tv:ssä ohjelma asiasta.
Kyllä tämä on niin vakava juttu kun palstalta poistettiin niin eihän se rehellistä vanhushuoltoa ole.
Onneksi nyt kolmella keskustelu palvelimella nämä totuudet ja TV ohjelma tulossa myös kun ei oikeutta muuten saa omaiset.
Palstan valvojasta valitus myös tehty kun sanan vapauteen loukattu näin inhimillisen vakavassa asiassa ,joten tehnyt virheen poistaessa keskustelupalstan ja ilmoitus kopioina kuluttaja valitus lautakuntaan sekä sananvapaus lakiin perusteluun joka jo ilmoitti asian menevän oikeuteen sanan vapauksen syrjinnästä näin inhimillisestä asiasta.
Merja
Vanhukset todella syrjitty Torniossa uuden johtajan määräyksestä. miksi omaiset ei uskalla
esille tuoda sitä epäinhimillistä kohtelua jota kokevat ja näkevät.
Hoitajat ihania mutta kun päällikkö määrännyt hoitotason minimii niin mitä voi hoitaja tehdä.
Suomessa on alettu tappamaan vanhuksia oikein olan takaa.
Yleinen suunta on se että vanhukset kidutetaan hengiltä, ei anneta oikeaa hoitoa eikä hoivaa.
Ei anneta asiallisia lääkityksiä j n e.
Lääkäreillä on myös tästä vastuu, ei yksitään poliitikoilla.
Asenteet ovat menneet Hitlerin kirjasen mukaiseksi.
Hitleri nimittäin uransa alkuvaiheessa TERVEYSMINISTERINÄ laillisti ensitöikseen eutanasian ja kirjoitti lääkäreille ohjekijasen nimeltä: ARVOTTOMAN ELÄMÄN LOPETTAMINEN.
Samalta näyttää meno nytkin, poliitikot antavat määräyksiä ja ohjeistuksia ja lääkärit ja hoitohenkilökunta sitten suorittaa sen lopputyön.
On taisteltava tällaista vanhusten joukkotuhoamista vastaan kaikilla voimilla!
Älkää ikinä antako periksi.
Täytyy kans ihmetellä viestin poistamista, kun täällä on kaikkea tyhjänpäivästäkin.
Tää on tosiaan asiaa mitä olette kirjoittaneet.Olen itse hoitoalalla ja seurannut läheltä tätä touhua ja täytyy sanoa että persiistä on tää vanhustenhoito!!!!
Hoitoalalla ei riitä työväkeä vaikka sitä tarvitaan kipeästi. Kotiutetaan sairaat vanhukset takasin koteihinsa.....sitähän se on.
Olis asiasta paljonkin kirjoittamista, mutta näin oma kommentti lyhykäisyydessään.
Isäni ei lähtenyt mihinkään hoitoon vaan säästi yhteiskuntaa ja lopetti itsensä 83 vuotiaana.Asui vielä yksin .
Mikä ohjelma on tulossa Tornion vanhusten hoidosta televisiossa ja onko kyseessä vanhainkoti/tk-vuodeosasto/kotihoito vai mikä? Mikä keskustelupalsta on poistettu, jossa on keskusteltu Tornion vanhustenhoidosta? Kuka tietää?
Kaikkihan me tiedämme, ettei Tornion vanhustenhoito varmasti kestää tarkempaa tutkimista; liian vähän henkilökuntaa liian huonokuntoisille vanhuksille eikä missään tunnu olevan tilaa hoidettaville, kaikki paikat täynnä. Mutta tuntuu, että päätökset hoidosta ja hoidon laadusta on politiikkojen harteilla ja yhden päällikön... varsinkin politiikoillahan sitä ammattitaitoa sairauden- ja terveydenhoidosta on....
Minä en ole poistanut kyseistä viestiä. Ylläpito poistaa myös viestejä.
Olen pitänyt sellaista linjaa palstalla, ettei yksityishenkilöiden nimet roiku täällä palstalla. Säännötkin sanovat sen. Vakavien asioiden hoitamiseen löytyy kyllä oikeakin väylä.
Tässä sinulle kertaukseksi palstan säännöt, joihin kannattee tutustua ennenkuin kirjoittaa tälle palstalle. Silloin ei tule valittamisen aihetta.
Keskusteluissa ei saa:
# Kehottaa ketään rikokseen tai väkivaltaan
# Esittää asiattomia ja loukkaavia kommentteja muista keskustelijoista
# Esittää laitonta tai loukkaavaa materiaalia
# Linkittää tiedostoihin tai sivuille, jotka sisältävät ihmisiin tai eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa.
# Esittää yksityishenkilöiden henkilötietoja ilman asianomaisen suostumusta
# Käyttää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia. Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Toisin sanoen rikot tekijänoikeuslakia, jos kopioit artikkelin lehden verkkosivulta ja kopioit sen Suomi24:n keskustelupalstalle. Viestit, joihin on kopioitu artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.
# Kirjoittaa rasistisia tekstejä
# Kirjoittaa tai kuvata karkeaa pornografiaa
# Markkinoida tai mainostaa tuotetta tai palvelua
# Massapostittaa puheenvuoroja tai lausuntoja. Toisin sanoen saman sisältöisen viestin lähettäminen useampaan kertaan tai jo kertaalleen poistetun viestin uudelleen postittaminen palstoille on kielletty.
Jos huomaat näitä sääntöjä rikottavan, voit ilmoittaa siitä kyseisen viestin kohdalta.
Suomi24.fi pidättää itsellään oikeuden poistaa asiattomat lausunnot keskusteluista. Toistuvasta häiriköinnistä keskustelusivuilla seuraa IP-osoitteen jäljitys ja tarvittavat jatkotoimenpiteet.
Emme velvoita sheriffejä kommentoimaan toimiaan tai viestien poistoa palstalla. Yksittäisiä sheriffejä koskevat keskustelut voidaan poistaa keskustelupalstoilta. Epäasiallisesti käyttäytyvistä sheriffeistä voi ilmoittaa palautteen kautta.
Suomi24.fi ei ota minkäänlaista vastuuta keskusteluissa esitetyistä väitteistä tai niiden aiheuttamista seurauksista.
Keskusteluja käydään keskustelijoiden omalla vastuulla.
Hei Lovinoita,
mielestäni sinä olet ollut aina koko Suomi24:n paras sheriffi, et ole koskaan poistanut mitään ärsyttävästi.
En ole aloittaja, mutta minulla on vain yksi huomattaminen tuohon nimiasiaan.
Kun kyseessä on JULKISEN viranhaltija jota kiritisoidaan virkansa toimittamisesta, ei yksityisasioihin liittyvistä seikoista, niin uskon että nimen mainitseminen ei ole sama asia kuin jonkun ihan yksityisen henkilön nimen esiintuominen.
Julkisen viran halitjat esim pääministeri ja ulkoministeri, kuten myös meidän valitsemamme poliitikot ja kuntien ja valtion virkamihet esim ovat eri tavalla mainitsemisen sallivia henkilöitä siinä tapausessa että heidän työtään arvostellaan.
Alkaa olla melkosen yleistä että vanhus tappaa itsensä ennenkuin yhteiskunta ehtii sitä tehdä.
Näinkö me sota-ajan ihmisille heidän raatamisensa maksamme?
Siellä ne veteraanit ja varsinkin veteraanien lesket viruvat ulosteissaan ja hiljaa kärsivät, niinkuin he koko elämänsä ovat olleet pakotettuja kärsimään, lapsia paljon, lehmät ilman koneistusta hoidettavana yötä päivää,
ja kesäsin kipajuoksua viljelmien ja marjojen kans jotta ois jotaki syötävää talveksi.
Ja sitten mitätön eläke 10 lapsen kasvattamisesta, raatamisesta, sota-ajan ja pula-ajan rasituksista palkkana.
Hiljaa nämä naiset kituvat nyt vuodeosastoilla ilman inhimillistä hoivaa.
Se on julkinen virka ja sen takia asia on vaikea. Mutta kaikista varmimmin yleiseltä mielipahalta säästyy, kun ei anna olla nimellä kenestäkään asiaa. Yleisellä tasolla keskustelu on sallittua.
Hekin kuitenkin ovat yksityisiä henkilöitä kuten kaikki omissa viroissaan ja toimissaan. Harva haluaa, että heitä ja heidän töitään kritisoidaan yleisesti keskustelupalstalla.
Kuten jo sanoin niin vakaville asioille löytyy varmasti parempikin väylä hoitaa asiaa.
Ja asioilla on aina kaksi puolta. Tee niin tai näin niin aina joku loukkaantuu päätöksestä. :)
Mutta linja on, ettei anneta nimiä tänne. Kaikilla parempi mieli :)
Hyvät viikonloput!
Terveisin lovinoita
Voisko tässäkin asiassa tehdä rajayhteistyötä naapurikunnan kanssa? Jospa sitä inhimillistä hoitoa löytyisi kivenheiton päästä. Voisivat ainakin kaupungin päättäjät käydä tutustumassa ja ottamassa mallia siitä miten asiat voidaan hoitaa myös hyvin! Miksei vaikka kutsua sitä TV väkeä takaisin kurkkaamaan myös Haaparannan puolelle?
kyllä kyseinen henkilö on aiheuttanut Torniolle vanhusten kuolemia heitteillejätön myötä niin asia julkisuuteen saadan nyt kun on haastateltu omaisia ja kotipalvelun henkilöstöä ja ohjelma lähes valmis.
Aiheesta kirjotetaan kun tämä päällikkö vain supistaa laitospaikkoja vaikka normali vanhuksia on pantu vanhainkodin puupuolelle jossa aivan dementikkoja tuskin parantuu siinä ympäristössä mutta tämä Viivi määrännyt käytännön.
Suomessa on maailman koppavimmat ja omavaltaisimmat virkamiehet.
Musta tuntuu että vain kunnon kokoomuslaisella mielenalalla voi tehdä tuommosia järjestelyitä.
Onhan julkinen kirjoituskin omaiset nimillään pohjolan sanomissa
tätä kyseistä henkilöä kohtaan kun vanhusta kohdeltu julmasti niin se kertoo mistä vastaa
tämä palvelualueen päällikkö siis vaan vanhukset
pian kuolemaan että paikat riittää.
Siis hei, mistä ohjelmasta oikein on kyse ja koska tällainen ohjelma ylipäätään tulee ulos? Onko nyt joku provoisointi menossa vai ihan oikea juttu? Kyllähän paljon asiaa vanhustenhoidosta ja sen puutteesta luulisi löytyvän, mutta kuullostaa kyllä nyt vähän epämääräiseltä...
Laki vaatii inhimillisen kohtelun mutta Tornion vanhuskohtelu sen palvelualueen uuden päällikön myötä mennyt lain ulkopuolelle mutta vanhusten omaiset liian arkoja valittaan kun olen järkyttäviä kohtaloita joutunut kuulemaan mutta omaiset ei uskalla tehdä valitusta heitteille jätöstä.
Omaisten tukihenkilö.