Olisi kiva saada neuvoja, miten kannustaa itseään jatkamaan parisuhteessa, joka on kestänyt nyt yli 1,5 vuotta. Riitelimme, tai lähinnä minä vauhkosin ja sainkin miehestä uusia puolia esiin ja nuo olivat ikävä kyllä jotain muuta kuin mitä hänestä kuvittelin. Mies sanoi että pelkää epäonnistumista ja parisuhteen kohdalla se tarkoittaa sitä, että pelkää jommankumman jonain päivänä huomaavan ettei tämä olekaan hyvä ratkaisu.
Itse en lähde venyttämään suhdetta paria kuukautta pitemmälle, ellei mies herätä minussa turvallisuuden tunnetta tulevaisuuden suhteen ja ajatuksia siitä että tämä juttu voi kestää vaikka hamaan loppuun asti. Täytyykö nyt ryhtyä jääpalakone-linjalle, olla uskomatta itsekään siihen että tämä kestää ja yrittää hillitä omat tunteensa, ettei vain polta näppejään, jos tämä epävarma tapaus huomaakin vaikka viikon päästä että tämä ei ole hyvä ratkaisu.
Ärsyttävää moinen uskon puute! Ei ole enää itselläkään mitään intressejä uskoa täysillä tähän juttuun eikä antautua tunteiluun 100 %:sesti, kun toinen vain pelkää. Mitä yhdessäoloa sellainen on, jos ei uskalla olla täysillä mukana??? Ymmärrän kyllä että kaikki eivät ole samanlaisia, eivätkä vielä osaa ajatella elinikäistä sitoutumista, mutta se onkin paska homma kun ne odotukset eivät toisella osapuolella ole samanlaiset.
Itse ainakin kärsin tällä hetkellä suunnattomasti siitä ajatuksesta että mies ei ehkä koskaan rakastu minuun (koska sitä ei ilmeisesti tähänkään mennessä ole tapahtunut). En minä pelkkää tykkäämissuhdetta ole täällä etsimässä, joten mitähän helvattua tässä nyt pitäisi tehdä? Odotella vaan? Kun ei enää jaksaisi!
Itse en lähde venyttämään suhdetta paria kuukautta pitemmälle, ellei mies herätä minussa turvallisuuden tunnetta tulevaisuuden suhteen ja ajatuksia siitä että tämä juttu voi kestää vaikka hamaan loppuun asti. Täytyykö nyt ryhtyä jääpalakone-linjalle, olla uskomatta itsekään siihen että tämä kestää ja yrittää hillitä omat tunteensa, ettei vain polta näppejään, jos tämä epävarma tapaus huomaakin vaikka viikon päästä että tämä ei ole hyvä ratkaisu.
Ärsyttävää moinen uskon puute! Ei ole enää itselläkään mitään intressejä uskoa täysillä tähän juttuun eikä antautua tunteiluun 100 %:sesti, kun toinen vain pelkää. Mitä yhdessäoloa sellainen on, jos ei uskalla olla täysillä mukana??? Ymmärrän kyllä että kaikki eivät ole samanlaisia, eivätkä vielä osaa ajatella elinikäistä sitoutumista, mutta se onkin paska homma kun ne odotukset eivät toisella osapuolella ole samanlaiset.
Itse ainakin kärsin tällä hetkellä suunnattomasti siitä ajatuksesta että mies ei ehkä koskaan rakastu minuun (koska sitä ei ilmeisesti tähänkään mennessä ole tapahtunut). En minä pelkkää tykkäämissuhdetta ole täällä etsimässä, joten mitähän helvattua tässä nyt pitäisi tehdä? Odotella vaan? Kun ei enää jaksaisi!
Vastaukset 19
Vanhimmat
....yhdessä teidän tuo asia selvittää,mitä
toisiltanne haluatte.Ei olla yhdessä pelkästään
olemisen ilosta,vaan siinä pitää olla määrättyä
"äksöniä".Ja itseluottamusta täytyy olla,koska
emme voi jokapäivä miettiä oliko tämä oikea
ratkaisu.Jos parisuhteesta puuttuu turvallisuudentunne,kaikki me tiedämme kuinka siinä käy.
Eli asia pöydälle ja toimenpiteisiin välittömästi.
Hyvää Kesän jatkoa kaikesta huolimatta.
Tällä hetkellä jätkäni kyllä tietää mitä minä haluan (vakavaa suhdetta!) ja hän haluaa kyllä olla kanssani kun on sitä vakuutellut. Tuntuu välillä kyllä siltä että hän on minun kanssa vain olemisen ilosta ja kun meillä muuten menee ihan hyvin. Hän ei itse viitsinyt ottaa tuota kriisiä aiheuttanutta asiaakaan aikaisemmin esille, kun on kuulemma todella arka paikka ja kun kaikki oli hyvin. Mutta sitten mun osalta homma pääsi räjähtämään erään tapahtuman takia.
Suhteen alkuvaiheessa on varmaan normaalia miettiä onko tämä nyt hyvä vai huono ratkaisu. En vaan usko että se on normaalia että sitä koko ajan täytyy pohtia kun on hyvin mennyt ainakin tähän asti! Itse olen päättänyt jo aikaa sitten että tämä on oikea ratkaisu olla yhdessä enkä ole sitä kyseenalaistanutkaan ennen kuin nyt. Usko horjuu vähemmästäkin kun saa kuulla että toinen on niin epävarma tunteistaan.
Tällä hetkellä jätkäni kyllä tietää mitä minä haluan (vakavaa suhdetta!) ja hän haluaa kyllä olla kanssani kun on sitä vakuutellut. Tuntuu välillä kyllä siltä että hän on minun kanssa vain olemisen ilosta ja kun meillä muuten menee ihan hyvin. Hän ei itse viitsinyt ottaa tuota kriisiä aiheuttanutta asiaakaan aikaisemmin esille, kun on kuulemma todella arka paikka ja kun kaikki oli hyvin. Mutta sitten mun osalta homma pääsi räjähtämään erään tapahtuman takia.
Suhteen alkuvaiheessa on varmaan normaalia miettiä onko tämä nyt hyvä vai huono ratkaisu. En vaan usko että se on normaalia että sitä koko ajan täytyy pohtia kun on hyvin mennyt ainakin tähän asti! Itse olen päättänyt jo aikaa sitten että tämä on oikea ratkaisu olla yhdessä enkä ole sitä kyseenalaistanutkaan ennen kuin nyt. Usko horjuu vähemmästäkin kun saa kuulla että toinen on niin epävarma tunteistaan.
ripustautunut liiaksi mieheen,
joka siksi pelkää?
En usko että pelkää sen takia, koska tuo epäonnistumisen pelko vaikuttaa muissakin elämänalueissa. Kyllä meistä minä (tietenkin) olen se joka enemmän ripustautuu, koska toinen on valinnut tuon pelkäämisen linjan. Mutta kyllä sekin päivä tulee (on jo tullut tämän takia?) kun haluan ottaa etäisyyttä enkä koko ajan olla toisen kanssa.
että olet halunnut kokoajan olla toisen kanssa.
Luulisin, että tahtomattasi olet ajanut
miehen nurkkaan, eli pelkäämään.
Toiset miehet ovat sellaisia, että vastuunotto
pelottaa. Olisi mukavampaa, kun nainen olisi
tavallaan omillaan ja itsenäinen.
Toiset miehet taas eivät tunne itseään mieheksi
sellaisen naisen kanssa, kuten minun tapauksessani.
Onko miehelläsi ollut dominoiva äiti?
Omalla kohdallani on ollut samansuuntaisia kokemuksia. Toiset eivät toki usko suhteiden yleensäkään kestävän ihmisikää, mutta itse satun kuulumaan siihen joukkoon, joka uskoo elinikäisiinkin suhteisiin. Uskon (tällä hetkellä jopa tiedän), että oikean ihmisen kanssa on silti mahdollista tuntea sellaista varmuutta, että kykenee kuvittelemaan pitkää, yhteistä tulevaisuutta.
Olisin eräissä suhteissani ollut valmis vakavampaankin sitoutumiseen, mutta miehen epävarmuuden takia olen itsekin alkanut epäillä suhteen tulevaisuutta. Yhdessäolon jatkuminen on selvästi kaatunut siihen, ettei toinen pysty kuvittelemaan itseään kanssani "ikuisesti yhdessä".
Edellisen kumppanini kanssa olin 2,5 vuotta, enkä siinä vaiheessa kyennyt näkemään meitä yhdessä kiikkustuoli-ikäisinä... Päätimme suhteen yhteistuumin, koska erilaisten odotusten takia se olisi todennäköisesti ennen pitkää loppunut muutenkin ja lopettaminen olisi ollut kiintymyksen takia jo huomattavasti vaikeampaa. Huonoista lähtökohdista ei välttämättä saa aikaan hyvää suhdetta.
Nykyisen mieheni kanssa tunnen sitä turvallisuutta ja varmuutta, jota en aiempien kanssa ole tuntenut. Meillä on samanlaiset odotukset tulevaisuudesta. Sanoisin, että se helpottaa parisuhdetta huomattavasti. Erilaisten odotusten yhteensovittaminen on minun mielestäni todella työlästä.
Ajattelen aivan samalla tavalla.
Tällä hetkellä en tunne sitä varmuutta ja turvallisuutta, jota pitäisi tuntea. Ehkä se tulee ajan kanssa mutta yhtä lailla se voi jäädä tulematta. Siksi olenkin puun ja kuoren välissä. Meillä on hyvä suhde ja välitän toisesta niin etten halua erota, mutta samalla tämä asia vaivaa.
Todella inhottava tilanne enkä vielä oikein tiedä miten suhtautua asiaan.
Saisinkohan udella teidän ikäänne? Vaikutat nuorelta (siinä hieman yli kahdenkymmenen?)
Itse olen kohat kaksikymppinen ja seurustellut kolmisen vuotta saman miehen kanssa. Tuossa viestissäsi puhuit ettet edellisen kumppanisi kanssa ollessa pystynyt näkemään teitä yhdessä kiikkustuoli-ikäisinä. Voisiko siihen vaikuttaa oma ikä?
Sillä meidän suhde oman kullan kanssa on aivan loistava, mutta on jotenkin vaikeaa lähteä kuvittelemaan meitä yhdessä jossain kiikkustuolissa.
Ja sitä rupesin pohtimaan että miksi ihmiset eivät voi olla yhdessä ja nauttia niistä yhteisistä hetkistä mitä silloin on ja elää päivä kerrallaan. Miksi heti seurustelun alkuaikoina pitää ruveta miettimään onko tämä SE OIKEA? Kyllähän sellaisesta jo ahdistuu. Ainakin näin nuorena.
Naulan kantaan. Väkisinkin ahdistuu, jos ryhtyy suunnittelemaan tulevaisuuttaan pitkälle etukäteen ja siinä sivussa sen toisenkin osapuolen tulevaisuutta. Siitä kun ei voi KOSKAAN olla varma. Toinen voi jättää, itse voi rakastua toiseen, suhde voi hiipua kaikista odotuksista ja suunnitelmista huolimatta, toinen voi vaikka jäädä auton alle ja kuolla. Jos jatkuvasti asettaa elämälleen odotuksia, kuinka sen pitäisi mennä, pettyy takuuvarmasti jossain vaiheessa. Matkan varrella sattuu yllätyksiä, hyviä ja huonoja, ja kaikkea ei voi hallita. Varsinkaan toisen ihmisen mieltä. Miksi ei siis nauti nykyhetkestä ja olemisesta sen jonkun kanssa, jos se tuntuu hyvältä ja molemmilla on tunteet mukana? Siitä voi hyvinkin seurata se elinikäinen kumppanuus ja sitoutuminen, ihan itsestään. Tai sitten ei.
Sanon minä, jonka on itsekin välillä vaikea uskoa... mutta yritän. Menneeseen emme voi vaikuttaa, tulevaa emme tiedä. Mitä siis jää jäljelle..?
:) Sanottakoon sen verran, että nykyinen mieheni on siinä kymmenkunta vuotta minua vanhempi, edellinen noin kuusi vuotta vanhempi. Kuten taisin jo mainitakin, toiset eivät koskaan pysty (eihän se toki kyvyistä ole kiinni, vaan odotuksista oman elämän suhteen) kuvittelemaan elinikäistä suhdetta, siinä mielessä ikä ei ole oleellinen tekijä parisuhteen erilaisista odotuksista puhuttaessa. Siinä ovat pelissä monet muutkin asiat.
En minäkään ole koskaan pitänyt vallitsevasta seurustelukulttuurista, jossa heti kiinnostavan ihmisen osuessa kohdalle aletaan miettiä onko hän se oikea. Ei sinunkaan sitä tarvitse miettiä, usko pois! :) Ahdistaahan se, kun ei saisi miestä kuin katsoa ja heti pitäisi tehdä jonkinlaisia parisuhdepäätöksiä. Ei parisuhdeasioita tarvitse niin vakavasti miettiä ja laskeskella. Tässä kertomilleni kokemuksillenikaan ei kenenkään tarvitse pohtia syitä. Haluan vain jakaa kokemuksiani, koska ne saattavat jollain tapaa auttaa muita ja tuoda uusia näkökulmia heidän ajatuksiinsa omasta elämästään :)
Itselläni sattui siis käymään niin, että tapasin sisintäni syvästi liikuttavan ihmisen ja hänen kanssaan haluaisin heti muutaman tapaamisen jälkeen jotain muutakin - minulle tuli PALJON odotuksia ja hassuinta on se, että mieheni tunsi asioista samoin :) Ne tunteet ilmaantuivat kuin itsestään, vaikken niitä ole koskaan muita kohtaan tuntenutkaan.
Edellisen kanssa olimme mitä parhaimpia ystäviä (olemme yhteyksissä edelleen) ja olisimme toki voineet jatkaa suhdetta ystävyysteemalla, mutta minulla ei ollut suhteelle samanlaisia (lue:minkäänlaisia) odotuksia kuin miehelläni. Edellisen mieheni kanssa en kyennyt ajattelemaan perheen perustamista. En olisi halunnut lapsia hänen kanssaan, vaikka hän olisi niitä toivonutkin. Nykyisen mieheni kohdatessani toiveet pidempiaikaisesta suhteesta tulivat jostain kuin itsestään, en todellakaan ole mikään "parisuhdehakuinen" ihminen ja siksi ne tunteet minua suuresti ihmetyttivätkin.
Aina ei kannata tyytyä kompromisseihin. Tulevaisuudesta ei toki voi tietää, joten kompromissi saattaa tuntua helpommalta ja turvallisemmalta ratkaisulta kuin kaiken aloittaminen uudelleen. Itselläni kävi käsittämätön onni, kun törmäsin nykyiseen mieheeni. Edellisesta eroaminen oli ikävä juttu, mutta sen jälkeen tulikin jotain paljon parempaa. Elämä on myös tuuripeliä, eikä sen kulussa aina ole edes paljon järkeä...
Tuollainen epävarmuus voi tarkoittaa että mies ei ole sinuun rakastunut, selitys epäonnistumisen pelosta tuntuu aika kummalliselta. Ei ole mitään mieltä kummankaan pelätä mahdollista tulevaa eroa, pitäisi arvioida vain tätä päivää ja sitä tuntuuko suhde juuri nyt hyvältä.
Voihan tietysti olla että sillä on jotain traumoja esim. äitisuhteessa, jotka aiheuttaa moista varovaisuutta, ja voihan olla että se ajan myötä pääsee peloistaan tai rakastuu sinuun. Mutta ei sitä loputtomiin kannata odotella eikä myöskään ikäänsä elää ahdistavassa suhteessa. Suosittelen että katselet muitakin miehiä, jospa jonkun toisen kanssa, joka olisi ihan hulluna sinuun, elämäsi olisi sittenkin onnellisempi.
Joskus kyllä mietityttää vakavasti, miksi joillain naisilla on pakottava tarve selittää miesyksilöiden puutteita näiden äitisuhteella. Enpä taida koskaan ryhtyä äidiksi, ihan vaan siinä pelossa että poika sattuisi osoittautumaan pedofiiliksi, sarjamurhaajaksi tai sosiaalisesti rajoittuneeksi. Minun syytänihän se tietysti olisi.
Ja toiseksi, 'tuollainen epävarmuus' voi kyllä olla merkki ihan päinvastaisesta kuin rakkauden puutteesta. Sitä kun niin helposti säikähtää omia vahvoja tunteitaan toista kohtaan ja satutetuksi tulemisen pelosta ottaa etäisyyttä ja käyttäytyy hankalasti. Rakkaus on pelottava asia. Sen mukana kun seuraa riski, ettää tippuu ja korkealta. Parasta siis valmistautua pudotukseen ajoissa.
Ihan vaan kokemuksesta sanon, että suhteeni mieheeni on onnistunut, vaikka varsinaista rakkauden kuumaa huumaa ei ole ollut koskaan. Siis rakastUmista ei ole ollut, vaikka kyllä me rakastetaan. Kukin tietysti rakastaa omalla tavallaan.
Vertailun vuoksi kerron, että olen rakastunut tulen palavasti erääseen mieheen (tai poikaan..) ennen miestäni. Siitä suhteesta ei tullut mitään, koska kaikki muut edellytykset parisuhteelle puuttuivat paitsi se huumaava rakastumisen tunne.
Ehkäpä miehesi kokee pelottavana tuon 100% panostuksesi parisuhteeseenne. Elämään kuuluu muutakin kuin parisuhde niin eikö itsestäsi tunnu yhtään kummalliselta panostaa siihen 100%?
..mutta kannattaako tuollaista miettiä? Miksei vaan elä päivää kerrallaan, niinku joku jo mainitsi, ja ota iisisti?
Olen itse 18- vuotias, olen seurustellut hiukan yli 2 vuotta, ja olemme kyllä kihlattuni kanssa suunnitelleet jo yhteistä tulevaisuutta. Tottahan se on, ettei koskaan tiedä, mitä voi tapahtua.. mutta jos sitä jotain jää odottelemaan, ei koskaan saa mitään aikaiseksi sen pelossa, että se jokin todella tapahtuu.
Mitäs jos miehesi pelkää sitä, että ei osaa rakastaa sua oikein? Mitäs jos se pelkää, että kun olette vähän kauemmin yhdessä, ja se antaa itsensä rakastua suhun, että sä et haluakkaan olla sen kanssa? Mistä sitä tietää.. Ja vaikka kuinka vakuuttelisit, että haluat olla hänen kanssaan, ehkä on tyyppiä, joka ei ihan helposti usko.
Ja vaikka olenkin näin nuori ja "kokematon" mitään sanomaan, uskon, että jos itse tunnet olosi hyväksi hänen lähellään ja tunnet, että tosiaan haluat hänen kanssaan viettää elämäsi, niin sano se suoraa, äläkä jää miettimään, mikä pelottaa, tai mitä jos tapahtuukin niin ja näin! Elämä eletään vain kerran, ja jos kerrankin onnistuu saamaan itselleen sellaisen miehen, että todella tuntee olonsa hyväksi, niin älkää pilatko sitä ajattelemalla pahinta.
Itse olen lähtenyt suhteeseen lähinnä sillä kannalla, että elän tällä hetkellä sulhaseni kanssa, tulen elämään hänen kanssaan ja toivottavasti vielä pitkän pitkän aikaa. Eikä meiltäkään puutu noita "kiikkustuoli" haaveita, mutta elämme kuitenkin päivän kerrallaan.
Sulhaseni on aina toitottanut, ettei hän voi koskaan luvata olevansa kanssani koko elämäänsä, koska koskaan ei tiedä, mitä tuleman pitää. Mutta hän on sanonut, että haluaa olla kanssani niin kauan, kun se on mahdollista. :)
Ottakaa hyvät ihmiset ihan iisisti, pitäkää mukava kesä ja rakastakaa toisianne! Ei sellainen pelkääminen ja asioiden odottelu mitään tulosta saa aikaiseksi, ottakaa itseänne niskasta kiinni ja keskustelkaa.. vaikka olisitte jo monesti keskustelleet, keskustelkaa lisää!!
...sinulle kuten kaikille muillekin luettavaksi John Gray:n kirjoittaman kirjan Miehet ovat marssista, naiset venuksesta.
Kirja auttaa ymmärtämään kuinka erilaisia naiset ja miehet ovat. Kirja kuvaa miten miesten ja naisten väliset ristiriidat syntyvät ja miten ne estävät meitä elämästä onnellisina yhdessä. Kun tiedostamme erovaisuudet, voimme paremmin ymmärtää toisiamme ja nauttia kumppanin parhaista puolista!
Me ihmiset käyttäydymme hyvin eri tavoin eri tilanteissa. Vaikka taustalla olevat tunteet olisivat samat, käytös voi olla erilaista.
Nimimerkki Ahdistunut, mikä saa sinut päättelemään, että miehesi ei "osaa ajatella elinikäistä sitoutumista", kuten sanoit? Ja, vielä tärkeämpi kysymys: mikä saa sinut ajattelemaan, että miehesi ei ole sinuun rakastunut? Siitä päätellen, mitä olet kertonut, saa päinvastoin kuvan, että hän rakastaa sinua ja haluaa sinuun sitoutua, sillä pelkää menettävänsä sinut! Sinä siis olet hänelle todella tärkeä ja keskeinen asia elämässä. Vaikket itse kokisikaan tällaisia pelkoja, älä kiellä niitä toiselta. Se ei ole automaattisesti osoitus ongelmista suhteessa, päinvastoin: jos miehesi ei sinua rakastaisi, niin hän tuskin edes pelkäisikään menettämistäsi (se olisi suhteellisen yhdentekevää).
Kaikissa suhteissa tällaiset elämän punnitsemisen ja varmistamisen ajat usein tiettyinä aikoina esiintyvät, puhutaan "7 vuoden kriisistä" tai "kolmenkympin kriisistä", mutta yhtä hyvin miettiminen voi ajoittua mihin kohtaan elämää vain/useilla jaksoilla.
Pelko voi olla merkki monesta asiasta, mutta tässä tapauksessa uskon, että se ei ole lainkaanhuono merkki! Miten itse olet reagoinut miehesi pelkoon: suuttumalla, itkemällä..?? Entä jos kokeilisit vaihteeksi halauksia ja lempeää puhetta? :)
Ole onnellinen, kun sinua joku noin rakastaa!
Nimimerkki Ahdistunut, mikä saa sinut päättelemään, että miehesi ei "osaa ajatella elinikäistä sitoutumista", kuten sanoit?
Se että hän itse niin sanoi minulle.
Ja, vielä tärkeämpi kysymys: mikä saa sinut ajattelemaan, että miehesi ei ole sinuun rakastunut?
Hän ei ole koskaan sanonut rakastavansa minua.
Tulipa mieleeni tuosta, kun sanoit, että miehesi ei ole sanonut sinulle rakastavansa sinua...miehille tunteista puhuminen voi olla hankalampaa kuin meille naisille. Mies voi sen sijaan kokea osoittavansa välittämistä tekemällä jotakin konkreettista, joka myös palvelee sinua - aivan arkipäivän toimissa.
Mikset ihan suoraan kysyisi mieheltäsi, mitä hän tuntee sinua kohtaan? Mutta: valitse oikea hetki! Kun mies on juuri tullut vaikkapa väsyneenä kotiin, ei ehkä ole parhain hetki, ei myöskään itse riutuneella äänellä tivaaminen.
Mikäli miehesi ei osaa ajatella elinikäistä sitoutumista, kokeeko hän sitä juuri sinua kohtaan vai yleisesti? Toisille vain sellainen ajattelu voi tuottaa ahdistusta, eletään mieluummin "päivä kerrallaan". Ja, millaisessa mielentilassa miehesi tuon sanoi?
Lämpimiä kesäpäiviä sinnekin vielä!!