5v. yhteiseloa takana. rakkautta suhteessa tavattomasti, molemmin puolin.
mitäs kun tuntee toisen ja tietää ettei se muutu. onko elämä sen arvoista, että pilaa sen suhteessa, jossa toinen on sellainen hössä ettei koskaan opi käyttämään rahaa ja elämään niinkuin normaalit ihmiset?
kai se rakkaus jota toista kohtaan on niin syvä, että hyväksyy toisen vikoineen, oli ne viat sitten kuinka suuria tahansa??
eli elämä rahattomana mutta rakastettuna, vai yksin, raha-asiat hoitaen niin kuin aikuiset niitä hoitaa, mutta ilman rakkautta?
mitäs kun tuntee toisen ja tietää ettei se muutu. onko elämä sen arvoista, että pilaa sen suhteessa, jossa toinen on sellainen hössä ettei koskaan opi käyttämään rahaa ja elämään niinkuin normaalit ihmiset?
kai se rakkaus jota toista kohtaan on niin syvä, että hyväksyy toisen vikoineen, oli ne viat sitten kuinka suuria tahansa??
eli elämä rahattomana mutta rakastettuna, vai yksin, raha-asiat hoitaen niin kuin aikuiset niitä hoitaa, mutta ilman rakkautta?
Vastaukset 5
Vanhimmat
meillä kävi niin, että ero tuli, vaikka molemmat rakasti/rakastaa yhä. Huomattiin vain, että rakkaus ei valitettavasti aina riitä, vaikka sitä niin hienoa olisikin ajatella. Kyllä sen arjen ja yhdessä olemisen pitäisi myös olla pääosin siedettävää ja tekemisten sen mukaisia, että toinen ne voi hyväksyä. Meillä ei käynyt niin, liikaa riitaa, liikaa erimielisyyksiä, vaikkakin pienistä asioista, jos vertaa rakkauteen..
Luulisi että rahankäyttöä pystyisi suitsimaan jonkinlaisiin rajoihin. Sopikaa että rahankäytön pitää olla avointa ja toiselle täytyy aina pyydettäessä kertoa missä mennään. Lainoja ei oteta kertomatta toiselle. Pidätte kummankin rahat erillään ja kumpikin laittaa yhteiselle tilille määräsumman rahaa heti palkkapäivänä ja sinä tarkempana ihmisenä hoidat siltä tililtä kaikki talouden välttämättömät menot. Loput rahat ovat kummankin omaan käyttöön. Naimisiin mennessä ehdottomasti avioehto.
Elämä tuhlailevan kanssa on vähemmän luksusta kuin normaalin rahankäyttäjän, mutta ei sentään välttämättä tiedä köyhyyttä. Minusta hommassa on silloin jonkinlainen tasapaino, jos kumpikin pystyy kustantamaan suurin piirtein oman arkisen elämisensä. Omaisuuden kartuttaminen on sitten asia erikseen. Sinun kannattaa miettiä kuinka paljon tilanne ärsyttää sinua (ottaako päivittäin päähän vai vain satunnaisesti) ja kuinka paljon huolta se aiheuttaa. Jos tilanne vaivaa jo nyt kovasti sinua, niin sitten yhteiselämä taitaa olla parasta unohtaa.
niin, luulisi. totta ettei välttämättä tarkoita köyhyyttä, mutta tässä tilanteessa on tarkoittanut, elän luultavasti köyhyysrajan alapuolella mieheni vuoksi. asia ärsyttää minua päivittäin, eikä ainoastaan kerran päivässä, vaan melkeinpä koko valveillaoloajan.
avoin rahankäyttö, rajat, toiselle kertominen, lainoista, kummankin rahat erillään jne. asiat, mikään ei toteudu.
en tiennyt että on edes mahdollista olla niin holtiton kuin tämä kumppani on.
rikastua en haluaisikaan, mutta toisen totaalinen holtittomuus on vaikuttanut peruselämään jo vuosia, enkä oikein jaksa uskoa että asiat oikein miksikään muuttuu. useista lupauksista huolimatta..
Eikö miehesi välitä siitä, että sinä joudut kärsimään hänen rahankäytöstään? Tajuaako hän koko tilannetta kunnolla? Luulisi että aikuisella ihmisellä ottaisi kunnian päälle, kun tietää elämänkumppanin joutuvan kärsimään.
Minusta teidän tilanteenne vaikuttaa toivottomalta. Joku pystyy elämään tuolla lailla loppuikänsä niin, että rahavaikeudet ärsyttävät vain ajoittain ja se on minusta ihan ok (olen seurannut sivusta yhtä läheistä ihmistä, jolla on sellainen tilanne). Sinua asia kuitenkin harmittaa koko ajan jo tässä vaiheessa suhdetta, joten ei ehkä kannattaisi sitoutua tuollaiseen elämään.
Minun miehelläni on velkoja entisestä elämästään, mikä on alentanut minun elintasoani jonkin verran ja ennen kaikkea leikannut siipiä yhteisiltä asuntohaaveilta ym. En olisi aikoinaan jatkanut seurustelua mieheni kanssa, jos hän eläisi tuhlailevasti. Mieheni on ollut alusta asti avoin raha-asioistaan, kun selitin hänelle, minkälainen stressi minulle tulisi, jos en tietäisi missä mennään. Seurasin vähän aikaa mieheni rahankäyttöä (hän antoi kiltisti jopa luottokorttilaskut minun nähtäväkseni) ja totesin ettei hän tuhlaile vaan hänen rahansa menevät jokseenkin viimeistä penniä myöten velkojen maksuun. Meidän elämämme on ihan riittävän hyvää näin, arkista ja pienimuotoista, mutta silti välillä pikkuisen kirpaisee, kun tulee mieleen mitä kaikkea omaisuutta pariskunnat yleensä hankkivat elämässään...
Avoimuus on minusta ehdoton edellytys, jos talous on tiukilla tai toinen ei hallitse rahankäyttöään. Nosta kissa pöydälle -jos miehesi ei ole valmis siihen, niin se on sitten soromnoo... En tiedä onko teillä kyse vain ärsytyksestä toisen rahan tuhlailua kohtaan vai oletteko jo konkurssin partaalla. Jos on oikein toivottomasta tapauksesta kyse, saattaisi olla parasta, että pelastaisit itsesi (vaikka kuinka rakastaisit). Kaikenlaisia luottoja ja lainoja saa nykyään niin helposti, että saattaa olla ulosottomies ovella hyvin äkäiseen.
miehellä velkoja ulosotossa, maksan vuoran ruoat ja sähkön, silti mies valittaa rahan käytöstä kun arvostetaan eri asioita. Velkoja mulle n.1500e. Älä riudu vaan etsi joku muu.