Musamaku ennen ja nykyään

DJ.....

Olen melodisen italo/euro/hi-nrg musan ystävä. Menevä rytmi ja kivat melodiat - mikä sen parempaa. 90-luvullakin oli vielä tätä herkkua vaikka sitä kutsuttiin virheellisesti technoksi.

2000-luvulla alkoi tämä hip hop ja rap musa-aalto. En käsitä mistä se sai alkunsa. Tietysti maahantuojat ja levy-yhtiöt aloitti rankan markkinointirumban ja MTV ja radiokanavat oli mukana. Euro/italo tanssimusan maahantuonti tyrehtyi lähes kokonaan. Ne firmat joista ennen oli saanut ihan kuunneltavaa musaa, vaihtoivat tähän rap-linjaan.
Harmi vain, että tätä musaa ei voi oikein tanssia paitsi mitä nyt vähän sohia käsiä sinne tänne ja olla niin yo yo ;)

Tänä kevään on maailmalta kuulunut uutisia, että tanssi-kansa haluaa jälleen menevää poppia, sitä "technoa" ysäri-musaa...
Luojan kiitos kansa alkaa tulla järkiinsä.

Että tällainen vuodatus. Ei kunnon tanssimusaa voita mikään - ei edes Bronxin rapit.

9

636

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on se syy....

      Voinen valaista hiukan tilannetta. Italo tai ylipäätänsä mikään discoon viittaavakaan ei ole saanut USA:ssa jalansijaa vuoden 1979 tapahtumien jälkeen; silloin poltettiin kymmeniätuhansia discolevyjä valtavassa roviossa keskellä jenkkifutisstadionia. Tämän jälkeen kaikki DJ:t, levymogulit, tuottajat, radiot ym. kaupallisen musiikin toimijat ovat kiertäneet discon, housen ja ylipäätään kaiken elektronisen tanssimusiikin niin kaukaa kuin mahdollista. Missä tämä kollektiivinen päätös syntyi ja keiden taholta, sitä ei tiedä erkkikään. Se nyt vaan on niin, että USA:ssa ei ole olemassa Euroopan tapaan kukoistavaa elektronisen tanssimusiikin sceneä. 80-luvulla italobuumi riehui Euroopassa, Kauko-Idässä, Etelä-Amerikassa, Meksikossa ja jopa Kanadassa, mutta USA:han se ei koskaan päätynyt. Moni tuntemani amerikkalainen inhoaa eurooppalaista (elektronista) musiikkia, mutta mitään varsinaista syytä eivät osaa sille osoittaa.

      Viihteessä ja erityisesti musiikissa liikkuu valtavasti rahaa. USA on ollut musiikin suhteen aina omavarainen ja ulkomaisilla yhtyeillä on ollut äärimmäisen vaikea murtautua sikäläisille markkinoille. Vain ja ainoastaan tietyt harvat ovat siinä onnistuneet ja nekin vain siksi, että ovat olleet amerikkalaisempia kuin amerikkalaiset itse. USA näyttää haluavan myös importoida musiikkiaan, missä auttaa se huomio, että ihmiset ostavat sitä musiikkia, mitä kuulevat. Näin moni amerikkalainen median suurjättiläinen on suoraan vain "ostanut" kilpailijoitaan ja muiluttanut soittolistoilta pois musiikin, jota ei tuoteta USA:ssa ja röyhkeästi portannut tilalle amerikkalaiset artistit ja sitä kautta myös tietyn musatyylin (raskas rock, rnb ja hiphop/rap). Englantilaiset ja hollantilaiset trancen ystävät saivat tuta tämän, kun hollantilainen tv-kanava tvt tms. joka oli soittanut vuosikymmenen ajan tranceä, housea, technoa ja jopa italoa myytiin amerikkalaiselle mediajätille, tai mediajätti pikemminkin osti tvt:n suurella rahalla ja heitti kerralla ohjelmistosta pois Ferry Corstenit ja Armin Van Buurenit. Parin kuukauden kuluttua kanavalla soivat MTV:n tapaan 50centit, Britneyt ja Careyt.

      Walmart ja Starbucks ovat käyttäneet samanlaisia kikkoja lisääkseen omaa myyntiään. Esim. Starbucksilla on tapana laajetessaan jollekin alueelle, lisätä toimipisteitään niin tiuhaan, että ne käytännöllisesti katsoen tukahduttavat kaikki "indipendent" kahvilayrittäjät. Tämän jälkeen toimintaa voidaan höllätä ja toimipisteitä sulkea. Samanlaista strategiaa näkee luonnossa lähinnä sellaisten lajien kohdalla, joilla ei ole kilpailijoita ja sama koskee näköjään musabisnestä, jossa artisteista on tullut 2000-luvulla teollisia "liukuhihnoja", joista pakkosyydetään kaupallista p*skaa ihmisten niskaan ja toivotaan, että makua saataisiin muutettua tiettyyn suuntaan, mitä enemmän p*skaa syydetään kurkusta alas. Musiikin ylikaupallistuminen on se syy loppujen lopuksi nykyiseen tarjonnan köyhyyteen. En siis väitä, että tietty musa olisi parempaa tai huonompaa, mutta kaikille on annettava elintilaa. Kiitos.

      • DJ.....

        Täyttä totta joka sana ja samalla myös hyvin karua totuutta. Kyllä rahalla on uskomaton valta. Melkein voisi lyödä vetoa, että naapurin Jormastakin saataisiin maailmanluokan supertähti jos vain laitettaisiin tarpeeksi rahaa likoon ja olisi oikeat miehet/firmat/markkinoinnit ym. stylistit asialla.
        Eikö se amerikkalainen sananlasku sanokin, että kun raha puhuu niin paskakin kävelee.
        Tällaisessa "monopoli"touhussa on vain se huono puoli, että monet hyvät laulajat/lauluntekijät jne. eivät saa jalansijaa musiikkimarkkinoilla. Ai niin, 80-luvulla USA:ssa kyllä tehtiin hyvää Hi-Nrg musaa mutta se taisi päätyä lähinnä euroopan listoille ja markkinoille (esim. Bobby Orlando).
        Yksi syy eurohumpan ja Hi-Nrg:n huonoon menestykseen/tarjontaan on kuulemma alun alkaen ollut se, että siihen on liittynyt homo-klubit. Tämän tyylinen tanssimusa kun on kuulemma lähtöisin homodiscoista. Niissä hämärissä underground-paikoissa sitä on alun alkaen soitettu (ja meno on ollut villiä ja paheellista) :)
        Eli tämähän on täydellinen syy amerikkalaisille kieltää moinen moraaliton humputus.


    • ei ikinä enää

      pysyköön yhrekskytluvulla se tuuba. en kyllä kuuntele imperialistienkaan musiikkia. soca, reggae, soukous ja makossa riittävät minulle - olenhan valveutunut.

      • raggaesta lähtien

        No reggaeta nyt ei muut kuuntelekaan kuin valveutuneet homonhakkaajat. Batty boy, siinäpä se musiikin sanoma on kaikessa karuudessaan.

        Discossa ja siitä periytyneissä tyyleissä on ainakin se hyvä puoli, että niissä on iso annos hyväksyntää; sukupuoli, ihonväri, seksuaalinen suuntautuminen tai duunarius ei merkkaa mitään. Pääasia on hyvä fiilis ja sellaisesta musiikista on nykyisin pulaa.


      • luulet vaan
        raggaesta lähtien kirjoitti:

        No reggaeta nyt ei muut kuuntelekaan kuin valveutuneet homonhakkaajat. Batty boy, siinäpä se musiikin sanoma on kaikessa karuudessaan.

        Discossa ja siitä periytyneissä tyyleissä on ainakin se hyvä puoli, että niissä on iso annos hyväksyntää; sukupuoli, ihonväri, seksuaalinen suuntautuminen tai duunarius ei merkkaa mitään. Pääasia on hyvä fiilis ja sellaisesta musiikista on nykyisin pulaa.

        rytmillisesti discossa ei ole mitään syvyyttä, kongon ja norsunluurannikon rytmit pieksee sen mennen tullen.


      • DJ...
        luulet vaan kirjoitti:

        rytmillisesti discossa ei ole mitään syvyyttä, kongon ja norsunluurannikon rytmit pieksee sen mennen tullen.

        Eikö voi riittää, että musiikista nauttii - riippumatta millaista se on. Ei kaiken musiikin välttämättä tarvitse kuvata sielun tuskaa, elämisen kurjuutta tai jätetyksi tulemisen tunnetta. Ite tulee mietittyä maailman menoa ja tätä elämisen outoutta joskus liiankin kanssa. On välillä ihan rentouttavaa laittaa jotain kevyttä poppia soimaan ja näin päästä irti kaikesta "syvällisestä"
        Mun mielipiteeni on, että kun musiikissa pääpaino on "sanomassa" niin silloin rytmi kärsii ;)


      • Stadinediggienegge

        pudonnut alimmalle mahdolliselle tasolle.


      • imperialistien
        Stadinediggienegge kirjoitti:

        pudonnut alimmalle mahdolliselle tasolle.

        musaa ja kulttuuria?


    • 1984

      70-80 L TAITTEEN JA 80-L ALKUPUOLISKON 1980-1984 DISCOMUSA ISKEE TAAS MUHUN

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2452
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1622
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      653
      1066
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      926
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      885
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      81
      749
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      33
      736
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      71
      718
    Aihe