Olen tässä omakohtisesti kokenut ystävyyden muuttumisen naisen ja miehen välillä joksikin syvän ystävyyden ja seurustelun rajamaille. Kumpikin tunnusti tunteensa toisiaan kohtaan. Rakkautta riittää, mutta naisystäväni ei halua kuitenkaan suhdettta koska olen niin läheinen ihminen , ettei hän halua menettää minua jos kävisikin niin ettei suhde onnistuisikaan. Niin ei olisi enäää paluuta ystävyyteen. Omalta kohdaltani tilanne on aika hankala. Haluaisin yrittää , mutta en ystäväänikään haluaisi menettää. Neuvoja kaipaisin en haluaisi poikkikaan pistää kun meillä on yhdessä tosi hauskaa, mutta tilanne on aika kestämätöin pitkällä tähtäimellä.
Kysymys naisille!
Härkämies-75
9738
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Aika paha tähän on neuvoja yrittää antaa. Minä en oikein voi ymmärtää tuota, itse ainakin yrittäisin seurustelua jos molemmilla on samanlaiset tunteet. Jos ystävyys on niin hieno ettei sitä raaski vaarantaa, niin onko se seurustelu sitten niin maailmanloppu niin hyvälle ystävyydelle?
Luulen että mitään "pahempaa" ystävyydellenne ei voisi enää tapahtua kuin mitä on jo tapahtunut (=romanttiset tunteet tulivat mukaan). Tuskin nytkään voitte jatkaa ihan kuin kummallakaan ei mitään tunteita olisikaan.
Mä kans ihmettelen sitä miksi ei voida yrittää kun ne tunteet on tulleet jo peliin. Meillä on kuitenkin jo kahden vuoden ystävyys takana. Itse en ainakaan usko vaikka seurusteltais ja huomattais ettei juttu toimisikaan ystävyys silti säilyisi kyllä ihan ok:sti. Tilanne on musta nyt pattitilantessa jossa kyl pahaa pelkään ystävyys suhde on vaarassa lopppua.
Ystävyys ja toisen tunteminen sitä kautta on tosi hyvä alku rakkaussuhteelle mielestäni. Siitä voi tulla jotain tosi kestäävää, elämänmittaista. Kun rakkautta koetellaan välillä tai se hieman hiipuu hetkellisesti, pysyy ystävyyspohja taustalla kuitenkin eikä silloin eteen tulevat ongelmatkaan niin vain suhdetta heilauta. Ei etukäteen kannattaisi pelätä suhteen epäonnistumista, koska sitä ei voi koskaan tietää. Elämässä on otettava riskejä! Muuten ei saavuta välttämättä koskaan sitä suurinta. Heittäytykää rakkauden tunteiden valtaan ja katsokaa, mitä siitä tulee. Sitä paitsi jos kumpikin löytäisitte jossakin vaiheessa toisen ihmisen, kumppaniehdokkaan vierellenne, miten todellisuudessa kävisi silloin ystävyytenne? Sen täytyisi tulla parisuhteenne jälkeen, jotta parisuhde siis jonkun toisen kanssa voisi onnistua ja siihen voisi täysillä keskittyä.
onhan nuo asiat aina vähän ongelmallisia,mutta kyllä se ystävyys kestää tällaisetkin käänteet..olen itse seurustellut hyvän ystäväni kanssa kun olimme tunteneet pari vuotta ja vaikka suhde päättyikin eroon,olemme olleet ystävinä jo 18 vuotta,jaettu surut ja ilot.kyllä elämässä kannattaa otta riskejä,etenkin rakkauden suhteen,sitä kun ei niin helposti ole löydettävissä ja vielä parempi jos kummatkin tuntevat jo toisensa,ei tule mitään ikäviä yllätyksiä,liittyen käytökseen,luonteeseen jne..eli ei kun menox(sano annie lennox)..heh..AURINKOISTA KEVÄTTÄ!
Olen muiden vastaajien kanssa samoilla linjoilla; jos on tunteita, miksi kieltää niitä ja olla "vain" ystävänä?
Seurustelin hyvän ystäväni kanssa vähän aikaa, mutta suhde loppui siihen, että häneltä loppuivat sen tyyppiset tunteet minua kohtaan. Olin kyllä aivan hajalla, täysillä rakastunut ja pettynyt siihen, ettei suhde toiminutkaan. Ystävänikin oli aika romuna, koska se aikaisempi suuri ystävyys oli kadonnut. Mutta ei ikuisesti! Aikaa se otti, mutta episodin jälkeen olemme nyt olleet entistä parempia ystäviä jo kohta kymmenen vuotta.
Elämä on lyhyt ja itselleen sopivia ihmisiä tapaa rajallisen määrän. Luota/luottakaa ystävyyteenne, tunteisiinne ja toisiinne. Kävi niin tai näin, niin huonosti ei voi käydä jos toimii itselleen rehellisesti.
Viestisi kuulosti tutulta. Tutustuin erääseen mieheen exäni kautta, alusta asti synkkasi hyvin, mutta hyvin pian huomasin olevani rakastunut. Tunne oli käsittääkseni molemminpuolinen, mutta ei kuitenkaan johtanut yhtään mihinkään. Olemme edelleen "ystäviä", viikottain yhteydessä. Itse olisin valmis seurustelemaan, mutta hän ei halua. Olemme molemmat sinkkuja. En vaan saa päästäni sitä ajatusta, että some sunny day..Tämä tilanne syö minua "rotan lailla"..Pitäisikö vaan unohtaa, vai pitää kiinni utopistisesta haaveestani? (ja olla loppuelämä yksin..)
Niinpä kumpa elämä olisi yksinkertaista...Unohtaakkin on vaikeaa..tarvis pistää välit totaalisen poikki, mutta kun läheisintä ystäväänikään en haluaisi menettää. Mut niin kauan kun toinen hallitsee mieltä ei siinä ole oikein toisellakaan ihmisellä mahiksia tulla elämään.
...nainen ei voi sille rakastamiselleen mitään, mutta fiksu nainen tietää millaisia miehet ovat, joten ei ryhdy mihinkään. Olen tyhmyyttäni mennyt itsekin rakastumaan pari kertaa, mutta kyllä se sitten ajan kuluessa on ohi mennyt...
Ala sinä seurustelemaan jonkun toisen naisen kanssa ja ole tämän naisen kanssa vain ystävä, eihän siinä mitään ongelmaa ole.
Tää ei ole mitään tavanomaista rakkautta jonka voi unohtaa jollakin tapaa. Vaan kysymys on paljon syvemmästä tunteesta siulunkumppanista joita ei elämän aikana välttämättä moneenkaan törmää