Olen 19-vuotias opiskelija, ja olen asunut vähän yli vuoden omillani. Minulla on onnekseni/epäonnekseni varsin "tiivis" suku: muutama suvun jäsen ruotii asioikseen muun suvun asioita ja pitää velvollisuutenaan tiedottaa varsinkin nuoren sukupolven liikkeistä koko suvulle. Ja lisäksi nämä naishenkilöt kertovat aina mielellään,mitä minun pitää tehdä,kun olen saanut lukion pois päiväjärjestyksestä.
Esimerkiksi yksi täti sanoo,että minun pitää olla vuosi armeijassa ja käydä upseerikoulu. Toinen taas on sitä mieltä, että minun pitää olla armeijassa kuusi kuukautta ja kierrellä maailmaa ennen kuin jatkan opintojani. Kolmas taas sanoo, että suoraan töihin!
Hyvää he kait tarkoittavat, mutta auttamisen
sijaan he saavat minut tuntemaan itseni ärtyneeksi ja turhautuneeksi, koska minun ei ilmeisesti uskota pystyvän tekemään itsenäisesti elämääni koskevia ratkaisuja, kuten seurustelun aloittamista ja mitä aion tehdä työkseni ja missä
asua.
Minulla on suhteellisen selvä käsitys siitä, mitä haluan tehdä lukion jälkeen, ja haluan tehdä sen omassa tahdissani ja omalla tavallani. Tämä ei ole mennyt sukuni kalloon, vaikka olen siitä heille maininnut. Ja mitä seurusteluun tulee, niin 90-vuotias isoäitini on sanonut,että ehtiikö hän nähdäkään sitä päivää,kun tuon tyttökaverini näytille.
Onko muilla minun ikäluokassani samanlaisia kokemuksia sukunsa kanssa?
Esimerkiksi yksi täti sanoo,että minun pitää olla vuosi armeijassa ja käydä upseerikoulu. Toinen taas on sitä mieltä, että minun pitää olla armeijassa kuusi kuukautta ja kierrellä maailmaa ennen kuin jatkan opintojani. Kolmas taas sanoo, että suoraan töihin!
Hyvää he kait tarkoittavat, mutta auttamisen
sijaan he saavat minut tuntemaan itseni ärtyneeksi ja turhautuneeksi, koska minun ei ilmeisesti uskota pystyvän tekemään itsenäisesti elämääni koskevia ratkaisuja, kuten seurustelun aloittamista ja mitä aion tehdä työkseni ja missä
asua.
Minulla on suhteellisen selvä käsitys siitä, mitä haluan tehdä lukion jälkeen, ja haluan tehdä sen omassa tahdissani ja omalla tavallani. Tämä ei ole mennyt sukuni kalloon, vaikka olen siitä heille maininnut. Ja mitä seurusteluun tulee, niin 90-vuotias isoäitini on sanonut,että ehtiikö hän nähdäkään sitä päivää,kun tuon tyttökaverini näytille.
Onko muilla minun ikäluokassani samanlaisia kokemuksia sukunsa kanssa?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kokemusta sen verran, että poikani on parikymppinen, kysyttäessä tulevaisuunsuunnitelmista vastaukset hyvinkin ympäripyöreitä. Mehän tietysti tarjoilemme mielestämme mielekkäitä ja kyseiselle pojalle sopivia uraehdotuksia. Emme suinkaan kiusataksemme, vaan tukea antaaksemme sillä ei tuon ikäistä vielä voi tuettakaan jättää.
Tulipa viestistäsi mieleen...
Minä en kestänyt nuorena ollenkaan vanhempien "hyväätarkoittavia" neuvoja, vaan tein aina täsmälleen päinvastoin.
Nyt yritän itse suhtautua mahdollisimman neutraalisti oman poikani tulevaisuudensuunnitelmiin, etten vahingossa (hyvää tarkoittaen) tuputtaisi hänelle mitään.
Kyllä 20-vuotias pärjää. Itse tein omat ratkaisuni jo 15-vuotiaana kun muutin pois kotoa.
Et kerro onko suvussasi muitakin ikäisiäsi vai oletko ainoa, siinä tapauksessa tahtoo käydä niin että kaikki kynnelle kykenevät hötkyilee asioissasi.
Itse olemalla rauhallinen ja määrätietoinen tekemällä omia ratkaisuja aikuiseen tyyliin ehkä rahoittaa sukuasi pidemmällä aikavälillä.
Suvun vanhin on tietoinen kuolevaisuudestaan ja haluaisi nähdä senvuoksi naisen rinnallasi jotta suku säilyy ja jatkuu kauttasi.
Ehkä olisi paras vaan olla hissukseen ja kertoa heille että toivoo suvun olevan mukana ja tukemassa ja pyydät apua silloin kun tarvitset.
Omalla tavallaan he haluavat auttaa vaikka se tuntuu sinusta kiusalliselta, koeta kestää.
Kerroit asuvasi omillasi mutta kuinka he antavat sinun olla "rauhassa" eli tulevatko oikein kyläilemään?
Olen erään nuoren miehen sukulainen ja tunsin tätä kohtaan sympatiaa kun hänen tätinsä kiersi tämän nuoren ympärillä hermoilemassa, kerran olimme ajelulla ja tämä täti parkeerasi nuoren pihan edustalle miettien pitäisikö mennä kysymään > onko puhtaita sukkia tarpeeksi<
jos ei olisi ollut hän olisi jäänyt sinne niitä pesemään!
Hohhoijaa onneksi ei mennyt.
Tämä nuori mies kyllä muutti pääkaupunkiseudulle, ehkä ei nyt tätinsä vuoksi, mutta luulen että tädin kyseenalaisella huolehtimisella oli osuutta asiaan.
Tiedän senkin että nuorella miehellä on tyttöystävä, kyllä, mutta täti se vaan huokailee kun ei ole tätä nähnyt.
En yhtään ihmettele.