Vaikka ei itse rakastaisikaan, eikö toisesta tarvitse yhtään piitata? Mikä saa ihmisen häipymään ja jättämään toisen suremaan? Minä kuitenkin rakastan häntä ja tahtoisin olla edes ystävä. Mutta miksi rakastava ei voi olla edes ystävä? Jos en ole hänelle enää hyödyllinen, eikö millään ole mitään väliä?
Miksi ???
Miksi ???
Vastaukset 48
Vanhimmat
Nouse suosta ja unohda märsäily!
Ei varmaan ole tavatonta, että vähän kaikkea heitetään pois. Tavaraa, rakkautta jopa rahaankin. Sitä helpommin, mitä helpommin sen on saanutkin.
Mutta aina se unohtaminen ei vain ole niin yksinkertaista. Kadottamansa villapaidan voi unohtaa paljon helpommin.
Sinällään kommenttisi ei yllättänyt. Jotkut kai vain ajattelevan tuolla tavalla. Saaneeko siitä sitten jotain iloa itse, joku muu, vai onko se vain kaiken pienimmänkin vaivan välttämistä. Ei kuulu minulle -ajattelun mukaista. Kolaripaikalle pysähdytään jos on aivan pakko tai jos se on jollakin tavalla oman edun mukaista.
Vastasit ensimmäisenä, mutta aika kummallisesti. Mistähän tälle palstalle sitten saisi kirjoittaa?
Jotenkin pelolla ajattelen joskus vielä jotuvani tekemisiin kaltaisesi kanssa. Voisin kuvitella tuon kirjoituksen olevan Häneltä, mutta tiedän melkein varmasti, ettei näin ole.
Älä tuomitse ystävän rakkautta,sillä
sinä sen kerran sytytit.
Palava liekki sinulle palaa,älä tuhoa sitä,
mitä itse tarvitset.
Poistun näiltä palstoilta.
Mutta sillä ei ollut kuitenkaan hänelle mitään merkitystä.
Kaikki oli hauskaan, niin kauan kuin olin pihkassa häneen. Opin kyllä näkemään, että hänkin ainakin piti ja välitti minusta kovasti ystävänä, vaikka ei olisikaan minusta sillä tavalla "rakastunut". Miksi sen pitää loppua siihen, kun paljastaa todelliset tunteensa, kylmäverisesti, sanomatta sanaakaan? Se tuntuu niin PAHALLE !
Oma syyllisyyskö siitä, että on antanut aiheettomia vihjeitä ja lupauksia, vai mikä ? On ainakin todella erikoinen hetki ottaa ja häipyä !
Tuo ei ole ollenkaan viisasta vaikka se varmasti tällä hetkeltä kovalta tuntuukin. Ystävänä, ainakin läheisenä sellaisena, ylläpitäisit vain yksipuolisia tunteitasi kykenemättä rakastumaan sellaiseen jolta saisit myös vastarakkautta.
Kaikki on vain kuin ilmassa. En tiedä mitä olisi pitänyt tehdä toisin. On vain outo kaipaus, toisaalta tavallaan pelkäänkin häntä.
Usko minua. Etsi itsesi pakottamalla jotain muuta elämääsi.
Sinä olet tehnyt kaikkesi, jos ymmärrän oikein.
Sinä jatkat nyt eteenpäin, etkä mieti eilistä tai menneisyyttä.
Huomaa, mitern paljon ihmisiä ympärilläsi on. Joku niistä on sinulle se oikea. Etkö sinä vielä tiedä, kuka. Hän se ei voinut olla, jos kerran lähti.
Trust me !
Mutta mikä saa ihmisen käyttäytymään tuolla tavalla? En itse voisi kuvitellakaan tekeväni niin.
En voi nähdä sitä päälle päin, kuka toinen ehkä tekisi samoin, kuka ehkä ei. Siis en tarkoita sitä kuka rakastaa ja kuka ei rakasta. Tarkoitan vain sitä, kuka voisi hylätä minut samalla tavalla.
puhutut pelimiehet hylkäävät tunteettomasti, koska ihmissuhteet ovat heille jännittävä peli ja leikki, eivätkä he aidosti ehdi kiintyä kulloisiinkin "kohteisiinsa", kun jo rientävät seuraavan "uhrin" kimppuun.
Heillä on usein monta eri vaiheessa olevaa suhdetta: yhtä katsellaan sillä silmällä, toiseen otetaan jo kontaktia, kolmatta ikävöidään ja kaivataan, neljännen kanssa on jo seksisuhde ja viidettä ollaan jo jättämässä...Ja sitten taas alkuun...:(
Aito pelimies on lähes täysin vastustamaton, koska hän on sinnikäs ja todella taitava; hän osaa lähestyä naista juuri sopivan innokkaasti ja hänellä on aikaa "lämmitellä" naista, kunnes on aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen.
Koska pelimies on seksiaddikti, hänellä tarkoitus aina pyhittää keinot ja fyysinen nautinto menee aina rakkauden ohitse. Oikeastaan pelimies näyttelee rakkaudentunteensa naista kohtaan ollakseen vakuuttavampi. Ja siksi pelimiehelle naisen hylkääminen on niin helppoa.
ja valitettasti varmaan tottakin. Tämä vain päättyi jo tuohon kolmanteen vaiheeseen !
Olkoon sitten onnellinen. Minä ainakin olisin häntä rakastanut.
Kai se aika vaan tarvitaan sitte jonkin hyödyllisempään ja oman sielunsa voi puhdistaa pudottaamalla muutaman sentin mustalaisen katusoittajan hattuun.
niin surullista, jos tunteet eivät kohtaa samanlaisina...Jos siis rakastat, mutta toinen ei koe samoin. Se on jotenkin vaan niin surullista...
Minä toivoisin, että kaikki löytäisivät onnen ja tasapainoisen elämän joko jonkun ihmisen kautta tai muuten.
Että se jotenkin estää yhtä-äkkiä veilä kaiken normaalinkin yhdessäolon, puhumisen, kaikenlaisten ajatusen vaihdon.
niin on; pahoittelen, että olet sattunut ihastumaan noin tylysti sinua ja tunteitasi kohtelevaan mieheen...( Tuntuu epäilemättä sydäntä särkevältä, kun itse on aidon rakastunut, mutta toinen vain käytti hyväkseen, eikä halua olla enää edes ystävä.
Jotkut meistä miehistä ovat eräänlaisia "saalistajia", joiden tavoitteena on saada niin monta naista kuin mahdollista. Sitten kun se haluttu päämäärä on saavutettu, on aika siirtyä seuraavaan naiseen.
Itse koen sellaisen käyttäytymisen sopimattomaksi, enkä voi sitä hyväksyä. Itsekin toki tykkään valtavasti naisista, mutta olen tunteissani ja pyrkimyksissäni rehellinen ja avoin ja ajattelen paljon myös naisenkin kannalta näitä asioita.
Itsehän ei ihminen valitettavasti voi paljoakaan vaikuttaa siihen, keneen ihastuu, mutta mielestäni tunteiden muuttuessa ja siirtyessä toiseen, olisi sen suhteen "jälkihoito" tehtävä hienotunteisesti ja toisen osapuolen tunteita arvostaen ja hänen näkemyksiään kuunnellen.
Toivon vilpittömästi, että alkava kevät tuo sinulle mukavia kokemuksia ja myönteisiä tunteita voidaksesi "koota" haavoitetun sydämesi taas kasaan. -Ja sanotaanhan, että ikävien kokemusten jälkeen ihminen on entistä vahvempi kestämään mahdollisesti edessä olevia tunnemyrskyjä...:)
Jos minä vielä halaisin häntä. Kuitenkin haluaisin, vaikka kaikki tuntuu niin pahalle mitä hän on minulle tehnyt.
Kiitos sinulle, että jaksoit vastata. Ei liene vaikea arvata, mitä silmistä vuotaa, kun näitä kirjoitan.
Tee toki niin kuin parhaalta tuntuu; voihan olla, että mies ei ole vielä täysin tajunnut rakkautesi syvyyttä ja hän palaa vielä luoksesi selvitettyään tällä erää keskeneräiset tunneasiansa muiden kanssa.
On arvokas asia rakastaa ja kokea erilaisia tunteita; siten me ihmiset eroamme muista eläimistä...;) Mehän emme juurikaan voi vaikuttaa enempää omiin kuin toistenkaan tunteisiin, joten ne täytyy vain hyväksyä sellaisina, millaisina ne tulee ja koetaan.
-Vastasin sinulle, koska viestisi kosketti tunteitani ja tunsin voimakasta myötätuntoa sinua kohtaan ja halusin yrittää jotenkin lohduttaa. Olet aivan ilmeisesti herkkä nainen ja toivon hartaasti, että löydät arvoisesi miehen joka osaa arvostaa sinun ainutlaatuisuuttasi...Ja eihän sitä tiedä, vaikka se rakastamasi mies vielä...:)
Kun en ole voinut puhua, olen kirjoittanut, joskus tekstannutkin hänelle. Siitä se ainakaan ole kiinni. Kyllä hän tietää, mutta hän ei kai vain halua olla sitten missään tekemissä minun kanssani. Perillekin ne ovat menneet. Kerran sain jopa vastauksen: "Olipa pitkä kirje, tuskin jaksoin lukea läpi !"
Joskus toivon, että hänkin saisi maistaa omaa lääkettään, mutta epäilen tehoaisikohan edes sekään. Toivoisin vain, että hän ymmärtäisi, mutta kai hän sitten jotain on päättänyt.
näköjään voitavasi todistaaksesi miehelle tunteistasi, joten siitä voit kiittää itseäsi, ettei tilanne ainakaan sinusta ole kiinni. Nyt on kai vain tyydyttävä siihen, että pallo on miehellä ja hän päättää asian omista lähtökohdistaan ja tilanteestaan.
Toivon ja uskon, että löydät ikävistä kokemuksistasi huolimatta elämänuskoa ja luottamusta tulevaisuuteen ja että kykenet edelleenkin etsimään miestä, johon voisit rakastua ja joka rakastaisi sinua. -Olen varma, että pystyt siihen, kenties hieman ensin pohdittuasi miesten sielunelämää ja motiiveja heidän tutustuessaan naisiin.
Miksi sinä tähän vastasit? Oletko ehkä kokenut jotain samanlaista?
Se vain tuntuu niin vaikealle ymmärtää, että miksi juuri hän haluaa yhtä-äkkiä heittää kaiken pois ja hylätä minut. En kyllä mitenkään usko, että asia hänelle kuitenkaan mitenkään yllätyksenä olisi tullut.
vastasin viestiisi? No se oli mielestäni niin sydänverellä kirjoitettu, että se sai empatiani esille...:) Muutenkin jättäminen on ikävä kokemus jätetylle, vaikka itse en minulle tosi merkittävissä naissuhteissa olekaan juuri joutunut jätetyksi.
Mutta viestiäsi lukiessa muistui taas lapsuus mieleen ja silloin niitä erilaisia jättämisiä/hylkäämisiä jouduin kokemaan...:( Ja siksi halusin tavallaan lohduttaa sinua.
Aina, kun joutuu jätetyksi, joutuu myös tekemään "surutyötä" asian johdosta. Se on vaan niin hankalaa, kun toinen on jossakin, mutta ei enää halua olla missään tekemisissä. On niin vaikea päästää irti, kun itse vielä rakastaa...
että on tullut jätetyksi. Eihän sille mitään mahda jos ei rakasta. Pahimmalle tuntuu se, kun tavallaan kaikki lyödään läskiksi. En ole enää mikään, ei tarvitse selitellä, ei nähdä yhtään vaivaa. Olen keittänyt hänelle kahvia ja syöttänyt häntä ja tässä on palkka.
on maailman palkka, liian usein tuo sanonta on totista totta! Pakko on vaan yrittää olla optimistinen ja suunnata katse tulevaisuuteen. Ikävätkin kokemukset painuvat hiljalleen taka-alalle ajatuksissa, kun etsii ja saa uutta tekemistä ja ajateltavaa, kenties uusia ihmissuhteita, harrastuksia ja yleensäkin uusia elämänympyröitä. Kyllä se siitä...:)
Juuri minä en merkitsee enää hänelle mitään? Eikö yleensä nyt jotenkin välitetä ihmisistä ja eläimistänkin. Miksi juuri hän ei välitä yhtään minusta?
ja eletään kertakäyttökulttuurissa, mikään ei saa tuntua eikä sattua, on helpompaa luovuttaa. Olen kokenut saman, heti kun alkoi tuntua, että tää voi oonistua, nin toinen viheltää pelin poikki. Vastausta en ole saanut vieläkään, kaksi kertaa sitä kysyttyäni, Miksi?
Tohon ystävyys hommaan, niin se ei ole aina niin helppoa. Mut jätettiin ja hän olisi halunnut varmaan jatkaa minun kanssa samanlailla juttelua, johon minä en enää pystynyt. Pakko tuntea omat voimavarat tai muut ihmiset imee itsestä kaiken energian.
Minä tarvitsen kaiken energian lapseni kasvattamiseen, en siihen että jatkan keskusteluja ihmisen kanssa, joka ei halunnut olla minun kanssa. No tämän voi ajatella monella tavalla eli tämä oli vaan minun mielipide.
Voimia sinulle :o)
olleet yhdessä ja teillä on lapsikin. Luultavasti ette varmaan voi kuitenkaan olla ilman mitään yhteyttä toisiinne ? Lapsen tapaaminen jne.
Miksi luulet ettei hän halua suutaan avata ? Siksikö, että hän ikään kuin petti sinut ?
Mun mies asiat ei ole koskaan mennet putkeen. Lapsi ei ole tämän ihmisen kanssa, johon uskalsin tutustua, vaikka se oli niin ihanaa ja kaunista, silti hän heitti kaiken menemään. Meillä ei ole enää puhuttavaa, vaikka jos tunnustan kaipaan häntä melkein joka päivä. Hän oli se jokin minulle, joka minulta puuttui. Mutta tiedän, että koskaan enää meistä ei voi tulla mitään, mun sydän itki jonkun aikaa, nyt se on jo turta.
Eiköhän sitä puhuttavaakin löytyisi, jos vähänkin yrittää. Vaikka mitään ei tulisikaan eikä mihinkään edes tähtäisi, voisi ehkä kuitenkin auttaa, ettei niitä täysin turtia sydämiä tulisi enää lisää.
Mun on nyt parempi olla näkemättä koko ihmistä ja yritän vaan unohtaa kaiken. En tiedä, miten saan sinut ymmärtämään, että en voi jutella kaikesta ihmisen kanssa nyt, joka ei halunnut olla minun kanssa enää.
Mä olisin ollut hänen kanssa vaikka koko loppu elämäni ja olisin joutunut jostain luopumaakin, mutta olisin tehnyt sen ihanan rakkauden tähden ja ihanan tunteen, kun on löytänyt jotain aivan mahtavaa.
Jokaiseen asiaan on aina niin monta mielipidettä, kun on ihmistä ja on vaan asioita, joista ei aina päästä lopulta samaan mielipiteeseen. Siksi me ihmiset ollaan erilaisia ja koetetaan silti täällä yhdessä elää, niin sovussa kuin vaan pystytään.
Mä haluan toivottaa sulle hyvää jatkoa ja onnea elämääsi ja voimahaleja :o) Elämä jatkuu, vaikka se ei aina ole helppoa.
Miksi ihmeessä toisen ihmisen joka ei enää rakasta pitäisi jäädä kärvistelemään suhteeseen?? Tilanteesta kärsii molemmat jos näin tekee.
Ei yhden ihmisen rakkaus riitä parisuhteessa, et sinä voi rakastaa molempien puolesta. Mieti jäisitkö sinä vain ja ainoastaan toisen ihmisen takia jos sinulla ei olisi mitään tunteita enää jäljellä?
Kysehän on vain rukkasten antamisesta. Kun kaikki jää auki.
No jos on kyse vain rukkasten antamisesta niin mitä sitten... Ei helvetti ethän sä ole edes sitä toista ihmistä sit tuntenut edes, voi jessus!! Jos joku ei haluu olla sun kanssas niin mikä siinä siitä vaan keräilet ittes ja siirryt etiäpäin. Jos kuitenkin kyseessä on useamman vuoden suhde niin silloin varmaan saat jonkin selityksen miksi hän on lähtenyt ja sen kyllä pitäis riittää.
Jos on kuitenkin tuntenut vuosia, ja rakastunut, onko sinä jotain ihmeellistä. Ei koskaa riitaa tai erimielisyyttä. Ja sitten kaikki ikään kuin katoaa tyhjyyteen. Ei mitään selitystä, ei edes vastausta. Hän on siellä, minä olen täällä, mutta yhtä-äkkiä ei olekaan mitään yhteyttä. Miksi? En edes tiedä, mitä olisi pitänyt tehdä toisin!
Sekö vain on jotain, jos on ollut suhde joka päättyy. Entä jos puolisosi muuttaisi vain pois eikä koskaan näyttäyisi tai edes puhelimeen vastaisi, kun näkisi sinun soittavan.
Suhde on aina kaksipuolinen ja vaatii aktiivisuutta. Jos rakkaasi ei tunne enää mitään sinua kohtaan, niin voisiko olla perimmäinen syy olla sinussa. Mies haluaa aina huomiota erilailla kuin nainen. Mitähän häneltä on jäänyt saamatta kun sinut jätti?
Enkä ole siihen vastausta kuvastimestakaan löytänyt.
Jos jonkun kanssa ei ole niin sanotusti väleissä, ei tietysti paljon ihmettele jos ei juttusille tule. Mutta miksi hän ei tahdo kuulla eikä nähdäkkään minua enää? Vain siksikö että tietää olevansa minulle tärkeä. Siksikö, että joutui tuottamaan minulle pettymyksen? Vai onko vain saanut nyt selville sen mitä halusikin tietää - että rakastin häntä? Eikö minuun vain "kannata" haaskata aikaa edes viittä minuuttia? Kuinka voin yhtä äkkiä muuttua niin vastemieliseksi ja samantekeväksi?
Entä jos kyseessä ei ole suhde. Ento jos kyseessä on kaksi toisiinsa tutustunutta ihmistä ja toinen pelästyy toisen ihastumista. Entä jos ihastuneelle olisi riittänyt sekin, että ollaan vain ystäviä. Rakkaus ei ole sittenkään mustavalkoista. Sydän voi olla täynnä hyvää toista kohtaan.
Ajattelemme asian hyvin samalla tavalla. Jos ei rakasta, eihän sille mitään voi. Kun kaikki päättyy vain siihen, että on yksipuolisesti paljastanut toiselle tunteensa ja että välittäisi hänestä ja tämä häipyy kokonaan, se tuntuu hyvin pahalle. Voiko toista enää pahemmin loukata.
En tahtoisi häntä loukata mitenkään mutta toivoisin hänen ymmärtävän, kuinka syvästi hän on minua satuttanut. Aivan turhaan. Miksi juuri tässä vaiheessa ei yhtä-äkkiä ole millään mitään väliä? Tätä minä en voi mitenkään ymmärtää.
Mulla ihan samanlainen tilanne, mies lähti neljä viikkoa sitten. Sain kuitenkin yhteyden vielä ja sovittiin että jutellaan. Viikon päästä piti jutella niin tuli vaan ja totesi että ottaa vaatteitaan niin että pärjää.... loput on vieläkin hakematta. Kauanko odotan, hänenhän pitäisi ottaa yhteyttä.
Oltiin kuitenkin yhdessä useamman vuoden ja käytännöllisesti asuttiin yhdessä minun luona (kummallakin oma osake).
Ei tämä ole ensimmäinen eroni, mutta muiden kanssa olen pystynyt keskustelemaan ja keskustellut silloinkin kun olen itse ollut jättäjänä.
En itse asiassa voi ymmärtää miten eron voi tehdä noin helposti, todetaan vaan EI TÄÄ TOIMI piste. Kolmella sanalla pyyhkäistään monen vuoden yhdessä olo taivaan tuuliin.
Olen pyytänyt tekstiviestillä, että keskusteltaisiin vaikka yleisellä paikalla, mut ei tule edes mitään kommenttia. Kyse ei ole mistään poikasesta vaan aikuisesta miehestä.
Helppoa ei ole kun ei ymmärrä, ei riitaa ,ei kolmatta osapuolta kaikki tuntui hyvältä yhteinen pääsiäis matkakin oli jo tilattu.
Pakko sitä on vaan jaksaa ja luottaa tulevaisuuteen, ehkä sitten joskus kun tuska alkaa helpottamaan.....
En jaksa enään itkeä
En osaa edes vihata
Osaan vain kaivata, ikävä :(
-M-
Miksi pitää kaivata, miksi pitää itkeä? Turhaan ja yksinään, varsinkin silloin kun kukaan ei näe. Eihän se edes mitään hyödytä, sattuu vain silmiinkin. Eikä kukaan osaa edes sanoa - miksi?
Valitettavasti joudun näin toteamaan. Kun olen näitä kirjoituksia lukenut, erityisen surulliseksi tulen siitä, että tämä näyttää olevan tietynlainen käyttäytymissääntö, jolla on vielä omat kannattajansa ja omat hyväksyjänsä. Tietysti kai vain harvat ovat näin kovasydämisiä mutta kun sitä ei voi tietää mitenkään edeltä päin. Pelkään jo mielessäni, että voiko sama toistua.
Kai se on sitten sitä, että on itse täysillä mukana ja toinen vain leikkii ja yrittää ottaa siitä jotain iloa ja ehkä hyötyäkin.
Kaikki olisikin varmaan hyvin, jos tämä paha olo tulisi edes kyynelten mukana pois. Mutta ei se tule.
Erosta taas pari viikkoa lisää, nyt kuusi. Eipä mies ole vieläkään hakenut tavaroitaan, eikä ottanut mitään yhteyttä.
Muutaman kerran törmätty kaupungilla ja jos katse vois tappaa niin olisin varmaan kuollut. Olen ihan ymmälläni, hän lähti ja tuntuu että minä olisin syylinen?
Ei tässä muu pelota kuin se että kuinka sitä uskaltaa joskus taas luottaa toiseen ihmiseen.
No jos jotain pahaa niin aina jotain hyvääkin, olen kirjoitellut taas runoja monen vuoden jälkeen ja se tuntuu olevan minulle hyvää terapiaa. Edellinen runo sai hieman jatkoa.
Esa
En jaksa enään itkeä.
En osaa edes vihata.
Kaipaan vain sinua, ikävä :)
Tunsitko minut,
tunsitko edes itsesi?
juuri hän ja miksi juuri sinä...? Nämä kysymykset ovat ihan luonnollisia ja ymmärrettäviä, mutta ulkopuolinen ihminen voi esittää syistä vain erilaisia mahdollisia vaihtoehtoja, mutta oikean vastauksenhan tietää ainoastaan asianomainen mies itse. Tuntuu kyllä oudolta, jos hän ei kerro sinulle syitä käyttäytymiseensä. Olettehan sentään olleet hyvinkin läheisiä vielä ihan hiljattain!
En sanoisi että läheisiä, mutta kuitenkin ystäviä ja olimme tunteneet kauan. Kun siihen yhteydenpitoon ja kylässä käyntiin ei enää oikein muutakaan syytä ollut löydettävissä kuin rakkaus, kerroin se sitten lopulta suoraan.
Minä rakastuin pyyteettömästi. Hän koki sen ahdistavana ja torjui minut lopulta täysin. Olisin tyytynyt ystävyyteenkin, mutta ei.
Eipä ole ollut sen jälkeen enää millään mitään väliä. Osuu aika pahasti, kun sydän on täynnä hyvää toista kohtaan eikä sillä ole mitään arvoa. Mitä arvoa sitten enää missään muuallakaan voi olla. Onnistua tai epäonnistua, ei mitään väliä. Kaikki on puhdasta kuvitelmaa, pelkkää kemiaa.
Olen aivan tyhjä enkä tiedä jaksanko psyykata enää itseäni pystyyn. En kestä edes katsoa itseäni peilistä. Näen hänestä unta jatkuvasti eivätkä ne ole enää kivoja unia. ytritän olla ajattelematta häntä, mutta hän tulee uudestaan ja uudestaan mieleeni. Kun liikun kuapungilla pelkään ja toivon törmääväni häneen. Liikun aina seiniä pitkin, kaikkein hiljaisimpia reittejä. Että voi sattua, ja kaikki pelkkää kemiaa.
Rakastaa, kärsiä ja olla sylkykuppina. Kun vain jakaisi edes elää ja unohtaa tämän kaiken. Onneton osa meillä molemmilla, ja aina kuitenkin mielessä. Ihme kyllä, en enää juuri näe tästä unia, mutta monet aivan arkipäiväiset asiat muistuttavat minua tästä.
Niin kai se sitten vain on. "The winner takes it all, the looser has to fall".
Se onkin juuri raskainta. Vaikka kuinka hyvää tarkoittaa ja on nähnyt vaivaa toisen eteen, millään ei olekaan yhtä-äkkiä mitään arvoa. Mitähän pitää sisällään tuo ahdistus. Mitä se on ja mistä se tulee? Miksi ystävyyskin pitää hylätä ja heittää romukoppaan.
Ajattelisin itse, että jos toinen välittää, eikö sellaisen kanssa olisi helppo olla ystävä, joka hyväksyy toisen täysin. Mutta kun ei !
On varmasti raskasta menettää rakas ystävä ja pelätä tämän jälleen näkemistä. Meidän välillämme tunteet eivät ole olleet ystävyyden esteenä. Jospa hän vain on ymmärtänyt sinut jotenkin väärin, eikä siksi tahdo olla yhteydessä. Kun aikaa kuluu, ehkä hän pohjimmiltaan vielä katuu, että on hätäsi keskellä hylännyt sinut ja kääntänyt sinulle selkänsä. Jos pyytäisit häntä aikanaan vaikka ulos kahville ja kertoisit tahtovasi vain ystävyyttä, ehkäpä hän sitten lopultakin ymmärtäisi sinua. Mielessäsi pyörii varmasti nuo kysymykset, joihin tahtoisit vastauksia. Niihin voi vastata ainoastaan yksin tämä sinun ystäväsi. Hylätyksi tulemisen kohtalo tuntuu kohtuuttomalta ja nämä kirjoitukset todella pysäyttivät ajattelemaan. En voi toivottaa sinulle kuin onnea ja jaksamista surusi keskellä.
Meilläkin kaikki alkoi ja päättyi ystävyyteen. Erosimme mieheni aloitteesta ja toisen naisen vuoksi. Tietysti ehti olla riitoja, varsinkin erotessa ja elämä tuntui alkuun melkein mahdottomalta mutta kaiken keskellä auttoi, kun hän pohjimmiltaan ymmärsi minua ja auttoi jaksamaan. Olemme vieläkin yhteydessä. Alkuun tuli soiteltua joskus useita kertoja päivässä ja hän vastasi minulle aina, silloinkin, kun hän oli sen uuden naisensa kanssa. Edes hän ei ole kuulemma pahoillaan, että olemme edelleen yhteydessä. Minua on tietysti auttanut, kun asiasta on voinut puhua ystäville ja tutuillekin. Eroa ei voi salata.
Ensimmäiset päivät omassa asunnossa olivat raskaita. En jaksanut laittaa kotia. Kun soitin kolmantena päivänä entiselle miehelleni itku kurkussa ja kerroin etten jaksanut lähteä tänään töihin, hän lupasi tulla katsomaan minua illalla. Hän puhalsi minuun jälleen elämän liekin ja kirjaimellisesti pyyhki kyyneleeni. Seuraavana iltana siirtelimme yhdessä huonekaluja. En tiedä, olisinko edes jaksanut elää, jos hän olisi minut hylännyt kokonaan. Hänen avullaan elämä alkoi jälleen voittaa. Hän välitti ja välittää minusta edelleen ihmisenä, ystävänä ja lähimmäisenä. Se on auttanut minua jaksamaan kaiken keskellä. Joskus hänkin ottaa yhteyttä ja vaihdamme kuulumisia. Pienikin välittäminen ja muistaminen lämmittävät mieltäni. En katso olevani hänessä mitenkään kiinni. On olemassa erilaisia miehiä ja naisia. Toisille se välittäminen ja vastuunkanto toisen ihmisen elämästä ja hyvinvoinnista on luonnollisempaa kuin toisille. Tiedän, että olemassa miehiä, joille olisin kelvannut puutteineni, toisaalta ymmärrän myös hänen tekemänsä valinnan.
Nyt jo yli kolmikymppisenä uuden suhteen rakentaminen tuntuu vaikealta, kun tiedän, että se sama ongelma tulee kuitenkin eteen. Itken usein omaa kohtaloani ja mikä on minun elämäni tarkoitus. Tiedän mikä minussa on vikana ja miksi minut on jätetty. En voi tarjota miehelleni koskaan perhettä.
Kun kaikki ei mene niin sanotusti putkeen, joutuu pohtimaan asioita uudesta näkökulmasta. Kun luin tuota, tuntui niin pahalle sinun puolestasi, että kaikki omat ongelmat tuntuvat paljon pienemmiltä.
Miten ajattelet, vaikka hän onkin toisen kanssa, voisiko hän ehkä kuitenkin rakastaa sinua. Onhan hän ainakin joskus rakastanut sinua.