Minun pitäisi olla yhtä tarkka siivoamisessa, pukeutua samalla lailla, hoitaa kynsiä samalla lailla, ostaa samanlaisia laukkuja, passata perhettä samalla lailla, pistää lapsille samat rajat ja säännöt, tehdä samoja uhrauksia, minusta tämä on hyvin sairasta ja olen huomannut sen siitä lähtien kun muutimme saman katon alle, en minä ainakaan halua että mieheni on kuin isäni.
Ymmärrän että mieheni on tottunut äitinsä kaltaiseen naiseen mutta en minä voi tuosta vain muuttua eri ihmiseksi.
Sitten hän ylpeilee äidillään että kuinka nuorekas tämä on ja sanoi että kaikki äitinsä työkaverít luulevat että tällä on alaikäisiä lapsia ja että ei ikinä usko että on lapsenlapsi. ´Sanoin miehelle että jos me kolme kävellään kadulla siis minä, miehen äiti ja lapseni niin kyllä kaikki näkee kumpi on mummo ja kumpi äiti, mieheni sanoi että ehkä siitä huomaa että minä olen lyhyempi mutta kuuleman muuten ei!
Tiedän että mieheni halusi vain loukata koska itse tiedän olevani liian tytön näköinen, ja todellakaan ylpeile sillä vaan häpeän aikuisten naisten seurassa liian lapsellisia kasvoja, minulla on ohuet huulet,pienet hampaat ja finnejä tulee suklaan syönnistä. Eihän kauniit Hollywood tähdetkään näytä pikkutytöiltä.
Sitten kun kerran kehuin ystäväni ätiä hyvin säilyneeksi niin mieheni rupesi siitä irvailemaan, ihan niin kuin ei muita saisi sanoa kuin hänen äitiään, ystäväni äiti on nätti ilman meikkiä ja muutenkin tummapiirteinen ja olen nähnyt mieheni äidin ilman meikkiä ja ei ole niin rapea. Meikillä on ihan nätti.
Ja sitten mieheni ylpeilee sillä että äitinsä on tehnyt hänet alaikäisenä ja mieheni mielestä äitini on tehnyt vanhimpansa eli isosiskoni liian vanhana, äitini oli silloin 20. Minusta 20 kymppinenkin on vielä liian nuori, tää on vain sitten mun mielipide.
Perheterapeuttimme on sanonut että miehelläni on äitiinsä henkisesti kieroutunut suhde. Onko muilla samoja kokemuksia. Onko miehelläni Oidipuskompleksi?
Ymmärrän että mieheni on tottunut äitinsä kaltaiseen naiseen mutta en minä voi tuosta vain muuttua eri ihmiseksi.
Sitten hän ylpeilee äidillään että kuinka nuorekas tämä on ja sanoi että kaikki äitinsä työkaverít luulevat että tällä on alaikäisiä lapsia ja että ei ikinä usko että on lapsenlapsi. ´Sanoin miehelle että jos me kolme kävellään kadulla siis minä, miehen äiti ja lapseni niin kyllä kaikki näkee kumpi on mummo ja kumpi äiti, mieheni sanoi että ehkä siitä huomaa että minä olen lyhyempi mutta kuuleman muuten ei!
Tiedän että mieheni halusi vain loukata koska itse tiedän olevani liian tytön näköinen, ja todellakaan ylpeile sillä vaan häpeän aikuisten naisten seurassa liian lapsellisia kasvoja, minulla on ohuet huulet,pienet hampaat ja finnejä tulee suklaan syönnistä. Eihän kauniit Hollywood tähdetkään näytä pikkutytöiltä.
Sitten kun kerran kehuin ystäväni ätiä hyvin säilyneeksi niin mieheni rupesi siitä irvailemaan, ihan niin kuin ei muita saisi sanoa kuin hänen äitiään, ystäväni äiti on nätti ilman meikkiä ja muutenkin tummapiirteinen ja olen nähnyt mieheni äidin ilman meikkiä ja ei ole niin rapea. Meikillä on ihan nätti.
Ja sitten mieheni ylpeilee sillä että äitinsä on tehnyt hänet alaikäisenä ja mieheni mielestä äitini on tehnyt vanhimpansa eli isosiskoni liian vanhana, äitini oli silloin 20. Minusta 20 kymppinenkin on vielä liian nuori, tää on vain sitten mun mielipide.
Perheterapeuttimme on sanonut että miehelläni on äitiinsä henkisesti kieroutunut suhde. Onko muilla samoja kokemuksia. Onko miehelläni Oidipuskompleksi?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mieheni aina soittaa äidilleen jos riidellään, soittaa jos ei tiedä jotain virastoasiaa, äiti ostaa hänelle vaatteita, ostaa meille verhoja ja mattoja ja tutkiii postit, joten et ole ainoa.
Minä jotenkin luulin että olit jättämässä saamatonta miestäsi viimeksi kun näin sinun kirjoittelevan täällä.
Onko tilanne yhtään parantunut siis sinun kannaltasi?
Itselläni oli kahden vuoden suhde tällaisen miehen kanssa (en ikinä muuttanut hänen kanssaan yhteen, vaan kyllästyin käytökseen ennen sitä)
Hän eli aika kauan kotona, muutti vasta 24 v. vaikka oli ollut jo 3 vuotta vakinaisessa palkkatyössä. Ei ilmeisesti uskaltanut ennen sitä. Kun hän vihdoin muutti, muutti hän yhden korttelin päähän omasta äitikullastaan. (seurustelin hänen kanssaan juuri tuossa vaihdoksessa eli kun aloitimme seurustelun asui hän kotona ja kun lopetin oli hän muuttanut jo omaan kotiin)
Hän edelleen kantoi pyykit kotiin äitinsä pestäväksi. Äitikullan luona oli käytävä piipahtamassa vähintään joka toinen päivä ja puhelimessa puhuttava vähintään kerran päivässä. Mitään asioita ei tämä poika päättänyt ilman äidin apua, kun se kerran tietää paremmin.
Kerran tämä poikanen ihmetteli jotain asiaa (en nyt muista mitä), itse tiesin miten asia on ja kerroin sen hänelle. Mutta eihän hän uskonut että minä voin sitä tietää, joten taas soitto äidille. Siten minä sanoin: "mitäs minä sanoin" ja hän vain totesin no se oli vain tuuria että tiesit. Mutta rakas äitikulta oli aina oikeassa.
Äiti aina oikeassa, soitetaan joka päivä, kun kerran sanoin olevani väsynyt kun mies tuli kotiin niin mies sanoi että olisit aikoinaan tehnyt abortin niin kuin äitini kehotti.
Monet täällä kysyy ja kirjoittaa että miksi aina miehen äitit on niitä hirviöitä? Luulen tietäväni syyn. Se on niinkin vanha kuin kateus. Miniä on nuori,nätti,energinen,hyväkuntoinen ja parempivartaloinen ja se harmittaa vanhempaa rapistuvaa naista jolla kauneus, kunto ja energiataso heikkenee. Nainenhan on toiselle naiselle tunnetusti susi. Ja kun anoppi näkee toisen naisen reviirillään niin kilpailuhenki herää.
Olen vanheneva, rapistuva nainen, mutta uskokaa tai älkää - en minä kadehdi teitä timmejä ja hyväkroppaisia. Ihailen kylläkin joskus.
Minulla on ihan hyvä ja seesteinen olo, vaikken olekaan nuori ja nätti. Minä luulin alle kaksikymppisenä, että elämä on ohi kolmikymppisenä ja että vanheneminen on kamalaa. Ei se olekaan - elämä on edelleen mielenkiintoista.
Olen siis viisissäkymmenissä ja anoppi yli 80. Meillä on ongelmalliset välit. Hetkeäkään en silti usko, että hän kadehtisi minun " nuoruuttani ja hehkeyttäni".
kyse on siitä, ettei miehen äiti halua katkaista henkistä napanuoraa poikaansa.
Tämän ketjun kohdalla ongelmana katkaisematon napanuora niin äidillä kuin pojalla.
Vastaavasti se, että naisen pitäisi pukeutua ja käyttäytyä kuin miehen äiti, kaipaisi ulkopuolista apua.
Sinulla on mielestäni ehkä liian heikko itsetunto. Siksi miehesi voi pomputtaa sinua tuollaisilla asioilla ja sinä kärsit siitä. Koetapa itse kehittää itseäsi ja hyväksyä itsesi ja olla ylpeä itsestäsi. Äläkä ikinä anna miehesi vertailla itseäsi äitiinsä. Sinun ei tarvitse siihen suostua. Sano vain, että sinä et ole äitisi vaan sinä, ja jos ei kelpaa, niin menkööt mies äitinsä luo. Kyllä se siitä tai sitten ei, mutta eipähän tarvitse sinun kitua. Keskity omaa elämääsi ja itseesi. Salli itsellesi kaikki ne hyvät asiat mitä haluat. Kehu itseäsi. Ole ylpeä itsestäsi - sinähän olet hieno ihminen. Ja jätä tietoisesti anoppisi ja miehesi anoppi-kommentit unholaan, niin kyllä se siitä.
No ei tässä nyt auta, että sinulla on huono itsetunto yms, mies tässä on se ongelma ajatuksineen ja sitoutumisineen.
Sinun pitää toisaalta kyllä lopettaa kilpailut anopin kanssa, anoppi on erillinen ihminen ja sinä itse myös. On hienoa , että anoppi on nuorekas, yms , mutta sinä olet miehesi vaimo, on kelvannut sinulle aikoinaan, eikö jatkossakin.
Laittaudu itsesi takia ja hoida huushollisi omalla tavallasi , toisaalta yhdessä miehesi tavoilla, sillä onhan se molempien koti.
Tee selväksi miehellesi , että et vaadi häntäkään olemaan omien vanhempiesi klooni, olette te.
Kirjoitit perheterapiasta, eikö sieltä tulee mitään apua? Jos tilanne on sietämätön, kokeilkaa erillään asumista jokin tietty aika, se aika ilman seksiä ehdottomasti.
löydätte näitä miehiä? Siis oikeasti? Jonkin pöpilän deittisivustoltako?
Ystävätterin kaksi ex-miestä olivat molemmat mammanpoikia. Äiti kun vislas niin johan pojat juoksivat. Kaikki viikonloput piti olla äitä passaamassa ja asioita hoitamassa. Perhe oli toisella sijalla. Molempia mammanpoikia yhdisti se seikka, että olivat yh-äitien poikia. Viettäneet siis suurimman osan lapsuus- ja nuoruusiästään pelkästään äidin kanssa. Päättelimme tästä, että suhde äidin kanssa jotenkin kieroutunut, pojasta oli tullut aviomiehen korvike ja perheen pää ja siitä ei äiti osannut luopua uuden perheen hyväksi.
Olen 2vuotta sitten jätetty..2o vuotta oltiin yhdessä ja tuo on karmian kuullosta..mieheni oli kiinni vanhemmissaan ja varsinki äidissään ja he tekivät lopulta kaikkensa että mies otti eron..
heidän mielestään minä tulin heidän väliin, ensin niin tykättiin mutta sitten kun nousin vastaan pitämään oman perheen puolia , tuli anopille niin kova hätä..
ja jos mies on tuollainen pikku poika niin ei siinä auta rakkaus..
exmiehelläni on persoonallisuushäiriö ja se vain pahenee, toivon ettei miehelläsi ole sitä ja että hän irrottautuu äidistään tai olette "tuhon " omia, sitä ei tahdo jaksaa...
ulkonäöllisesti (kasvot/hiukset jne) jollain tavoin miehesi äitiä?
Ajattelin, kun haluaa sinun muistuttavan äitiään.
Ties vaikka lähettää sinut plastiikkakirurgille.
Eipä ole häävin kuuloista elämää sulla ja mahtaako muuttua miksikään. Kehoittaisin eroon, mutta teillä ilmeisesti on lapsia, joten sen ison pojan täytyisi nyt vaan kasvaa aikuiseksi. Mutta miten? Ei taida auttaa kuin anopin mahtikäsky, ja sitähän ei taida tulla. Otan osaa.
Olet aikuinen ja ihan itse päätät mitä juttuja kuuntelet. Luulen että mies nauttii sinun provosoinnista.
Mutta mikä sinua kiehtoo tässä mamman pojassa, pelkäätkö itse "miehisyyttä", koska sitähän tässä äidin juoksupojassa ei ole.
Hän on kastroitu palvelu ja sillä tavalla oman elämänsä uhri.
Mikähän oli oma isäsuhteesi, kysyy perheterapeutti