Ikävä on

Mulla tuli veli uneen tällä viikolla, ja mun mielestä se oli aivan kamalaa. Olin unessa vanhempieni luona kotona, niinkuin pienenä, ja sitten kuului tömistelyä ovelta ja mietin että tuleekohan mun veli. Juoksin eteiseen ja siinä se oli! Se oli niin komea ja hoikka ja lihaksikas ja hyvinvoiva, hyppäsin sen kaulaan ja itkin ja itkin että sä olet elossa, sä oot sittenkin elossa, mä tiesin sen! Ja sitten heräsin ja sekunnissa tajusin että se oli vaan unta. Mun veli on edelleen kuollut eikä mikään taika tuo sitä enää takaisin. Tuntui yhtä musertavalta kuin sinä hetkenä, kun äiti ja isä tuli kotiini molemmat itkien, ja kertoivat että veljeni on löydetty kuolleena. Sitä paskan ja tuskan määrää.

Toivon etten enää ikinä näe veljestäni unta, ainakaan tuollaista missä hän on elossa. En kestä sitä tunnetta kun joutuu uudestaan tuntemaan sen "veljeni on kuollut" -tunteen.

Mutta sinulle isätön, toivon että isäsi tulee uneesi jos niin haluat. Ja uskon että ajan kanssa hän kyllä tuleekin, ei ehkä heti nyt, mutta jossain vaiheessa.

Ja kyllä tästä oikeasti selviää, vaikkei sitä aina pysty käsittämään kun sattuu niin paljon. Kyllä me selvitään.

Tyhjä kuori kirjoitti:

Mulla tuli veli uneen tällä viikolla, ja mun mielestä se oli aivan kamalaa. Olin unessa vanhempieni luona kotona, niinkuin pienenä, ja sitten kuului tömistelyä ovelta ja mietin että tuleekohan mun veli. Juoksin eteiseen ja siinä se oli! Se oli niin komea ja hoikka ja lihaksikas ja hyvinvoiva, hyppäsin sen kaulaan ja itkin ja itkin että sä olet elossa, sä oot sittenkin elossa, mä tiesin sen! Ja sitten heräsin ja sekunnissa tajusin että se oli vaan unta. Mun veli on edelleen kuollut eikä mikään taika tuo sitä enää takaisin. Tuntui yhtä musertavalta kuin sinä hetkenä, kun äiti ja isä tuli kotiini molemmat itkien, ja kertoivat että veljeni on löydetty kuolleena. Sitä paskan ja tuskan määrää.

Toivon etten enää ikinä näe veljestäni unta, ainakaan tuollaista missä hän on elossa. En kestä sitä tunnetta kun joutuu uudestaan tuntemaan sen "veljeni on kuollut" -tunteen.

Mutta sinulle isätön, toivon että isäsi tulee uneesi jos niin haluat. Ja uskon että ajan kanssa hän kyllä tuleekin, ei ehkä heti nyt, mutta jossain vaiheessa.

Ja kyllä tästä oikeasti selviää, vaikkei sitä aina pysty käsittämään kun sattuu niin paljon. Kyllä me selvitään.

Lue lisää

Mie oikeesti niin paljon toivon..
Mulle tuli tänään sellanen "pakokauhun" tunne kun rupesin taas muistelemaan isää, ja huomasin että mun piti mukamas oikein muistella, että miltä isän ääni kullosti!! Siis kyllähän mä sen muistan, mutta sellanen käsittämätön ahdistus tuli kai sit siitä että sitä rakasta ääntä ei voi enää ikinä oikeesti kuulla.
Mietin tässä juuri että haluttaisi hirveesti katsella mun nuorimman veljen pikkutytön ristiäisDVD jossa isä näkyy koko ajan..Ja kuuluu sen ääni..Mut sit mie vaan mietin että onko se liian tuskallista vielä tässä vaiheessa nähdä isä niin elävänä ja todellisena siinä. Nytkin, tässä kyyneleet valuu kokoajan ja vielä jos ajatusten lisäksi näkisin isän,niin...

Mutta kyllä kai me tästä selvitään *halaus sinulle!*

Tajusin juuri, että jos mulla on isän kuoleman takia näin kamalan paha olla ja ikävä, niin mitä se on mun rakkaalla äidillä?!? Voi apua, sitä mie en osaa edes kuvitella. Kun se kaikkein rakkain ja läheisin ihminen kolmenkymmenen yhteisen vuoden jälkeen yks kaks on riistetty rinnalta pois..
Sitä vaan toivoo, että aika kuluisi, ja tuska hellittäisi.

Isätön kirjoitti:

Mie oikeesti niin paljon toivon..
Mulle tuli tänään sellanen "pakokauhun" tunne kun rupesin taas muistelemaan isää, ja huomasin että mun piti mukamas oikein muistella, että miltä isän ääni kullosti!! Siis kyllähän mä sen muistan, mutta sellanen käsittämätön ahdistus tuli kai sit siitä että sitä rakasta ääntä ei voi enää ikinä oikeesti kuulla.
Mietin tässä juuri että haluttaisi hirveesti katsella mun nuorimman veljen pikkutytön ristiäisDVD jossa isä näkyy koko ajan..Ja kuuluu sen ääni..Mut sit mie vaan mietin että onko se liian tuskallista vielä tässä vaiheessa nähdä isä niin elävänä ja todellisena siinä. Nytkin, tässä kyyneleet valuu kokoajan ja vielä jos ajatusten lisäksi näkisin isän,niin...

Mutta kyllä kai me tästä selvitään *halaus sinulle!*

Tajusin juuri, että jos mulla on isän kuoleman takia näin kamalan paha olla ja ikävä, niin mitä se on mun rakkaalla äidillä?!? Voi apua, sitä mie en osaa edes kuvitella. Kun se kaikkein rakkain ja läheisin ihminen kolmenkymmenen yhteisen vuoden jälkeen yks kaks on riistetty rinnalta pois..
Sitä vaan toivoo, että aika kuluisi, ja tuska hellittäisi.

Lue lisää

Mun on niin kauhee ikävä ISÄÄ, mutta tosiaan mietin, että kuinka paljon kauheempaa äitillä onkaan. Isä oli se jonka kanssa äiti joi aamukahvin, luki aamulehden, teki lumityöt yms. Ja nyt vaan mietin kuinka paha olo mulla on: minulla on mies kotona, joka nukkuu minun kanssa ja jakaa kaikki asiat. Äiti ei enää koskaan saa kokea läheisyyttä, on vain iso autio talo, missä isän askelten ääni vielä kuuluu, mutta Isää ei enää ole. Olen lapsesta asti rukoillut aina saman iltarukouksen, joka alkaa sanoilla "Suojaa äitiä ja isää, heille elinpäivää lisää" ... Nyt ne päivät vaan isältä loppuivat! Niin järjetön ikvävä ISää!!!

Likka kirjoitti:

Mun on niin kauhee ikävä ISÄÄ, mutta tosiaan mietin, että kuinka paljon kauheempaa äitillä onkaan. Isä oli se jonka kanssa äiti joi aamukahvin, luki aamulehden, teki lumityöt yms. Ja nyt vaan mietin kuinka paha olo mulla on: minulla on mies kotona, joka nukkuu minun kanssa ja jakaa kaikki asiat. Äiti ei enää koskaan saa kokea läheisyyttä, on vain iso autio talo, missä isän askelten ääni vielä kuuluu, mutta Isää ei enää ole. Olen lapsesta asti rukoillut aina saman iltarukouksen, joka alkaa sanoilla "Suojaa äitiä ja isää, heille elinpäivää lisää" ... Nyt ne päivät vaan isältä loppuivat! Niin järjetön ikvävä ISää!!!

Lue lisää

..kuin minun kirjoittamani. *halaus*
Juuri noin miekin aattelen. Että sitä äidin tuskan määrää ei voi edes meistä lapsista kukaan kuvitella.
Ja sekin pahentaa oloa entisestään. Että oikeesti kun itellä on näin suunnaton suru ja ikävä, niin entäs äiti?!?
Eipä auta, yritetään mennä eteenpäin toisiamme tukien ja toisistamme turvaa hakien. Ilman isää...

Isätön kirjoitti:

..kuin minun kirjoittamani. *halaus*
Juuri noin miekin aattelen. Että sitä äidin tuskan määrää ei voi edes meistä lapsista kukaan kuvitella.
Ja sekin pahentaa oloa entisestään. Että oikeesti kun itellä on näin suunnaton suru ja ikävä, niin entäs äiti?!?
Eipä auta, yritetään mennä eteenpäin toisiamme tukien ja toisistamme turvaa hakien. Ilman isää...

Lue lisää

Rakkaani kuoli yllättäen, kaipaamaan jäin minä ja kolme lastamme. Viikko sitten oli hautajaiset, tällä viikolla olen ollut jo töissäkin.
Lasten nähden en voi enää murtua, mutta sitten kun olen ihan yksin annan itkun tulla jos on tullakseen. Ei tätä ihan vielä ole edes tajunnut kokonaan. Ikävä on kova. Teini-ikäisistä olimme yhdessä olleet, minulla ei koskaan ketään toista ole ollutkaan. Yli kaksikymmentä vuotta ehdimme olla yhdessä...
Toivottavasti joskus tuska hellittää, pakko on kuitenkin jaksaa tässä ja nyt, jos ei muuten niin ihanien lastemme vuoksi.

Isätön kirjoitti:

Mie oikeesti niin paljon toivon..
Mulle tuli tänään sellanen "pakokauhun" tunne kun rupesin taas muistelemaan isää, ja huomasin että mun piti mukamas oikein muistella, että miltä isän ääni kullosti!! Siis kyllähän mä sen muistan, mutta sellanen käsittämätön ahdistus tuli kai sit siitä että sitä rakasta ääntä ei voi enää ikinä oikeesti kuulla.
Mietin tässä juuri että haluttaisi hirveesti katsella mun nuorimman veljen pikkutytön ristiäisDVD jossa isä näkyy koko ajan..Ja kuuluu sen ääni..Mut sit mie vaan mietin että onko se liian tuskallista vielä tässä vaiheessa nähdä isä niin elävänä ja todellisena siinä. Nytkin, tässä kyyneleet valuu kokoajan ja vielä jos ajatusten lisäksi näkisin isän,niin...

Mutta kyllä kai me tästä selvitään *halaus sinulle!*

Tajusin juuri, että jos mulla on isän kuoleman takia näin kamalan paha olla ja ikävä, niin mitä se on mun rakkaalla äidillä?!? Voi apua, sitä mie en osaa edes kuvitella. Kun se kaikkein rakkain ja läheisin ihminen kolmenkymmenen yhteisen vuoden jälkeen yks kaks on riistetty rinnalta pois..
Sitä vaan toivoo, että aika kuluisi, ja tuska hellittäisi.

Lue lisää

Luulen että kaikki ajattelevat suunnilleen samalla tavalla, eli että ihmiset ovat huolissaan enemmän muiden jaksamisesta kuin omastaan. Itsekin olen huolesta vääränä omien vanhempien takia, en voi olla miettimättä mikä voisi olla kamalampaa kuin haudata oma lapsensa. Ja mietin kokoajan sitä kuinka vaikeaa tämä on heille, varmasti sata kertaa vaikeampaa kuin minulle.

Toisaalta sitten taas voi hyvinkin olla että he ajattelevat samoin. Ehkäpä he ajattelevat vaikkapa että me olemme nähneet elämää ja kokeneet paljon, me kestämme kyllä tämän. Mutta mites tyttäremme, jaksaako hän veljensä poismenon.

Ei mulla oikeastaan mitään pointtia ole tässä kirjoituksessa, kunhan vaan olen huomannut että itse huolehdin vanhempieni jaksamisesta todella paljon, ja varmaan melkein jokainen aina tällaisessa tilanteessa tekee niin. Huolehtii muista enemmän kuin itsestään.

kuoli muutama viikko sitten kirjoitti:

Rakkaani kuoli yllättäen, kaipaamaan jäin minä ja kolme lastamme. Viikko sitten oli hautajaiset, tällä viikolla olen ollut jo töissäkin.
Lasten nähden en voi enää murtua, mutta sitten kun olen ihan yksin annan itkun tulla jos on tullakseen. Ei tätä ihan vielä ole edes tajunnut kokonaan. Ikävä on kova. Teini-ikäisistä olimme yhdessä olleet, minulla ei koskaan ketään toista ole ollutkaan. Yli kaksikymmentä vuotta ehdimme olla yhdessä...
Toivottavasti joskus tuska hellittää, pakko on kuitenkin jaksaa tässä ja nyt, jos ei muuten niin ihanien lastemme vuoksi.

Lue lisää

Osanottoni sinulle. En voi kuvitellakaan miltä tuntuu kun menettää rakkaimpansa. Jos minun mieheni nyt kuolisi, varmaan kuolisin itsekin.

Mutta ehkä nyt on onni että sinulla on lapsesi, koska miehesi elää osittain heissä. Ympäröi itsesi perheelläsi, halatkaa paljon ja tsempatkaa toisianne.

Kyllä se joskus helpottaa, sen on vaan pakko. Paljon voimia sinulle!!

Tyhjä kuori kirjoitti:

Luulen että kaikki ajattelevat suunnilleen samalla tavalla, eli että ihmiset ovat huolissaan enemmän muiden jaksamisesta kuin omastaan. Itsekin olen huolesta vääränä omien vanhempien takia, en voi olla miettimättä mikä voisi olla kamalampaa kuin haudata oma lapsensa. Ja mietin kokoajan sitä kuinka vaikeaa tämä on heille, varmasti sata kertaa vaikeampaa kuin minulle.

Toisaalta sitten taas voi hyvinkin olla että he ajattelevat samoin. Ehkäpä he ajattelevat vaikkapa että me olemme nähneet elämää ja kokeneet paljon, me kestämme kyllä tämän. Mutta mites tyttäremme, jaksaako hän veljensä poismenon.

Ei mulla oikeastaan mitään pointtia ole tässä kirjoituksessa, kunhan vaan olen huomannut että itse huolehdin vanhempieni jaksamisesta todella paljon, ja varmaan melkein jokainen aina tällaisessa tilanteessa tekee niin. Huolehtii muista enemmän kuin itsestään.

Lue lisää

Veljeni lähti tästä maailmasta 14.3, olen niin rikki, kuten sanoitkin huolehdin vanhemmistani enemmän kuin itsestäni, yritän olla kovana, itken itsekseni ja autan heitä. ohh... jos saisin aikani takaisin kertoisin hänelle kuinka paljon mä häntä rakastan.. tuskani on kova... en tiiä jaksanko mä..........

tuska_on_kova kirjoitti:

Veljeni lähti tästä maailmasta 14.3, olen niin rikki, kuten sanoitkin huolehdin vanhemmistani enemmän kuin itsestäni, yritän olla kovana, itken itsekseni ja autan heitä. ohh... jos saisin aikani takaisin kertoisin hänelle kuinka paljon mä häntä rakastan.. tuskani on kova... en tiiä jaksanko mä..........

Lue lisää

olen menettänyt rakkaan pikkuveljeni. Siitä on noin kolme kuukautta. Kyllä sinä pärjäät, vaikka nyt varmasti tuntuu, että et voi jaksaa. Yksi päivä kerrallaan. Älä ajattele pitemmälle.
Tuskasi on kova, niin se oli minullakin. On se edelleenkin. Se vain muuttaa muotoaan ja hiukan helpottaa.
Lämmin halaus sinulle, ja voimia. Toivottavasti joku muistaa rutistaa sinuakin!

karin kirjoitti:

olen menettänyt rakkaan pikkuveljeni. Siitä on noin kolme kuukautta. Kyllä sinä pärjäät, vaikka nyt varmasti tuntuu, että et voi jaksaa. Yksi päivä kerrallaan. Älä ajattele pitemmälle.
Tuskasi on kova, niin se oli minullakin. On se edelleenkin. Se vain muuttaa muotoaan ja hiukan helpottaa.
Lämmin halaus sinulle, ja voimia. Toivottavasti joku muistaa rutistaa sinuakin!

Lue lisää

Samaa mieltä kuin edellinen kirjoittaja. Pitää ottaa vaan päivä kerrallaan, ja aluksi ehkä jopa tunti kerrallaan. Minulla alkaa pahin ahdistus mennä ohi, ja vajaa kaksi kuukautta on mennyt. Tottakai jokainen kokee asian yksilöllisesti, mutta uskon että kun vaan jaksat hetken aikaa ottaa ihan rauhassa, niin sitten jossain vaiheessa huomaa että se vaan on helpottanut.

Tsemppiä ja voimia.

tuska_on_kova kirjoitti:

Veljeni lähti tästä maailmasta 14.3, olen niin rikki, kuten sanoitkin huolehdin vanhemmistani enemmän kuin itsestäni, yritän olla kovana, itken itsekseni ja autan heitä. ohh... jos saisin aikani takaisin kertoisin hänelle kuinka paljon mä häntä rakastan.. tuskani on kova... en tiiä jaksanko mä..........

Lue lisää

Menetin veljeni viime syksynä, hän sairasti vuoden. Tuon vuoden aikana näin miten rakas ihminen hiipuu, pala palalta särkyy... on niin mieletön ikävä...mikään ei ole enää niinkuin ennen, eikä enää milloinkaan palaa ennalleen. Silti haluan uskoa, että pikkuveljelläni on nyt parempi olla siellä jossain. Joka päivä hän kulkee mukanani. Uskon, että meille rakkaat ihmiset jäävät tänne jonnekin kulkemaan mukanamme ja lohduttavat silloin kun on vaikeaa. Välillä kyllä muistot satuttavat enemmän kuin antavat lohtua. On vain annettava ajan kulua...

äkillisesti menettänyt, ikävä on sanoinkuvaamatonta..miten oma rakas äiti voi olla poissa, olisi niin paljon hänelle sanottavaa. Möykky sisällä puristaa koko ajan..