Pakko purkaa omaa oloaan johonkin, eli kirjoitan tänne.
Minun ja naiseni välillä on tapahtunut viime viikkoina/kuukausina valtavia muutoksia. Ennen niin mahtavan tyydyttävä parisuhde on muuttunut ahdistavaksi mykkäkouluksi ja mököttämiseksi.
Seksi loppui meidän taloudesta viikkokausia sitten (rv 36). Ok, ymmärrän kyllä syyn, nainen on epävarma vartalostaan kaikkien muutostensa vuoksi. Se vain, että näen hänet vähintään yhtä seksikkääänä ja ihanana kuin ennenkin, kasvavan vauvamahansa kanssa jne. Olemme/olimme molemmat erittäin viriilejä ennen raskautta, seksi oli päivittäistä. Nyt ei saa edes suudella. Iso muutos.
Kaipaan niin kovasti rakkaani kosketusta, vaikka vain pientä hipaisua, mutta ei. Minäkään en saa koskea häneen. Minkäänlaista hellyyttä ei sovi näyttää.
Yritän tehdä kaikkeni että naisellani olisi hyvä olla. Haluaisin auttaa kotitöissä, kaupassa käymisessä ym., mutta en saa tehdä mitään koska teen sen kuitenkin väärin. Se on sikäli hassua, että jos en tee mitään, on sekin väärin. Jos saan itseni ujutettua keittiöön tekemään ruokaa kun Hän on vaikka torkuilla, ei kiitoksen sanaa kuulu. Ei siitä eikä mistään muustakaan.
Vauvatarvikkeet on ostettu melkein sataprosenttisesti niin, että minä olen ollut töissä enkä ole siis saanut olla mukana. Vaikka olisin halunnut.
Odotan vauvaa yli kaiken tulevaksi, mutta sekään ei ole hyvä "koska odotukseni murskaantuvat kuitenkin". Naisen mielestä en voi tajuta sitä parkumisen ja yöheräämisten määrää, likavaippoja jne. Mieluusti miettisin yhdessä tulevaa ja kaikkia niitä ihania asioita mitä vauva tuo tullessaan. Mutta ei.
Hän mitätöi tunteeni. En kuulemma olisi hänen kanssaan jos hän ei olisi raskaana. En keksi enää mitään sanottavaa tuohon. Kaikkeni olen yrittänyt, mutta hän on päättänyt että olen vain tottunut häneen enkä rakasta häntä ollenkaan.
Yritän ajatella tämän olevan vain ohimenevää hormonimylläkkää, mutta jaksaminen on lopussa. Nukkuisin kaiket päivät jos vain voisin. Taidan olla masentunut mutta en voi kuvitellakaan ottavani sellaista puheeksi naiseni kanssa. Siitä riemu repeisi.. "Miten voit olla masentunut kun MINUN pitää jaksaa tämän mahan kanssa jne.."
No, eipä helpottanut. Onneksi huomenna pääsee töihin, saa edes hetkeksi jotain muuta miettimistä kuin karikolle ajautuva suhteeni.
Minun ja naiseni välillä on tapahtunut viime viikkoina/kuukausina valtavia muutoksia. Ennen niin mahtavan tyydyttävä parisuhde on muuttunut ahdistavaksi mykkäkouluksi ja mököttämiseksi.
Seksi loppui meidän taloudesta viikkokausia sitten (rv 36). Ok, ymmärrän kyllä syyn, nainen on epävarma vartalostaan kaikkien muutostensa vuoksi. Se vain, että näen hänet vähintään yhtä seksikkääänä ja ihanana kuin ennenkin, kasvavan vauvamahansa kanssa jne. Olemme/olimme molemmat erittäin viriilejä ennen raskautta, seksi oli päivittäistä. Nyt ei saa edes suudella. Iso muutos.
Kaipaan niin kovasti rakkaani kosketusta, vaikka vain pientä hipaisua, mutta ei. Minäkään en saa koskea häneen. Minkäänlaista hellyyttä ei sovi näyttää.
Yritän tehdä kaikkeni että naisellani olisi hyvä olla. Haluaisin auttaa kotitöissä, kaupassa käymisessä ym., mutta en saa tehdä mitään koska teen sen kuitenkin väärin. Se on sikäli hassua, että jos en tee mitään, on sekin väärin. Jos saan itseni ujutettua keittiöön tekemään ruokaa kun Hän on vaikka torkuilla, ei kiitoksen sanaa kuulu. Ei siitä eikä mistään muustakaan.
Vauvatarvikkeet on ostettu melkein sataprosenttisesti niin, että minä olen ollut töissä enkä ole siis saanut olla mukana. Vaikka olisin halunnut.
Odotan vauvaa yli kaiken tulevaksi, mutta sekään ei ole hyvä "koska odotukseni murskaantuvat kuitenkin". Naisen mielestä en voi tajuta sitä parkumisen ja yöheräämisten määrää, likavaippoja jne. Mieluusti miettisin yhdessä tulevaa ja kaikkia niitä ihania asioita mitä vauva tuo tullessaan. Mutta ei.
Hän mitätöi tunteeni. En kuulemma olisi hänen kanssaan jos hän ei olisi raskaana. En keksi enää mitään sanottavaa tuohon. Kaikkeni olen yrittänyt, mutta hän on päättänyt että olen vain tottunut häneen enkä rakasta häntä ollenkaan.
Yritän ajatella tämän olevan vain ohimenevää hormonimylläkkää, mutta jaksaminen on lopussa. Nukkuisin kaiket päivät jos vain voisin. Taidan olla masentunut mutta en voi kuvitellakaan ottavani sellaista puheeksi naiseni kanssa. Siitä riemu repeisi.. "Miten voit olla masentunut kun MINUN pitää jaksaa tämän mahan kanssa jne.."
No, eipä helpottanut. Onneksi huomenna pääsee töihin, saa edes hetkeksi jotain muuta miettimistä kuin karikolle ajautuva suhteeni.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kuulostaa niin tutulta tuo ahdistava mököttäminen, tosin mököttäjä ja halunsa menettänyt on tässä tapauksessa mies. :(
vain osaansa tyytyä.
Jäi kirjoittamatta, että koko tilannetta pahentaa se, että kun välillä on vähän parempia päiviä, että ihan naureskellaan ja vitsaillaan, tullaan toimeen kaikin puolin sopivasti, niin se pudotus normaaliin sitten viimeistään iltasella tuntuu todella pahalta.
Aina sitä vaan on niin suuret odotukset, että josko sieltä kuoriutuisi se oma kulta esiin sen äksyilevän naamion takaa..
Toivotaan parasta. Eli että saadaan molemmat suhteemme normaaliin tilaan. :) Maltti on valttia!
meilläkin kaikkea odotettiin kovasti yhdessä jopa synnytykseen valmistuminen yhdessä.mikä muutti tuulen suunnan,en kestänyt kavereille kertomista ja loppupeleissä mitään ei saanut neuvoa,yksikin sana ,käy,hae .tule kääntyi päälailleen.synnytykseen hän ei päässyt mukaan.synnytys ei mennyt putkeen.vauva joutuu happikaappiin,minä rmppaan puhelimessa tuokamera,pelko ei näe vauvaansa huomenna.iskä ei ehdi vastaamaan,hän on ettinyt kuskin,varpiaisia.tulee ei selvänä katsomaan.mikä viha en koskaan anna anteeksi.vauva ei kuollut.oli happikaapissa.itse sairastuin.maitoa ei tullut ja ekayö kotona yhtä tuskaa maitoa ei ole tiippaakaan varattu.eikä itselläkään ollut.kannattaa yrittää puhua vaikeistakin asioista.käydä vaikka vihillä normaalia että keskittyy vauvaan.kannattaa käydä ulkona syömässä.elokuvissa.ja miettiä yhteisiä hetkiä.meidän suhde päättyi sairaalaan.koska viha ei katoa vaikka yritettiin yhdessä.siihen rakkauteen tarvitaan kaksi.toivon sulle jaksamista.ja onnellista perhe elämää teille
Paa joskus välilyönti tekstiisi. Ja kappalejako.
Minä, kolmen lapsen äiti, muistan kun huusin kahdelle edelliselle, ja miehelleni, että minulla ei ainakaan ole mitään hormooniheilahduksia, kyyneleet vain poskilla vierien... että sillai.
Koita kestää. Kyllä se siitä.
Ota huomioon sitten vielä se, että myös imetys sotkee hormoonitoimintaa, ja vasta imetyksen loputtua nainen normalisoituu.
masennusta. Yritä kestää. Helli vaimoasi, mutta älä pyydä seksiä, sillä hänhän on viimeisillään raskaana. Jos tilanne ei mene synnytyksen jälkeen ohi, kääntykää lääkärin puoleen.
Oletteko muuten naimisissa? Hyvä olisi olla, muuten on naisella hyvin epävarma olo. Avioliittotodistus ei ole mikä hyvänsä paperinpala, vaan virallinen lupa seksiin ja perheellistymiseen.
kyllä sitä nykyään voi harrastaa seksiä ja jopa perustaa perheenkin ILMAN sitä avioliittotodistusta. Kaikki omalla tavallaan, eikö?
minun mielestä ihan normaalilta tilanteelta.
Mutta nyt sinun kuuluu istuttaa se nainen keittiön pöydän ääreen ja sanoa ett NYT jutellaan.
Kerro että sinusta TUNTUU kurjalta ja yksinäiseltä. Kerro että vauva on yhteinen ja sinun kuuluu saada osallistua odottamiseen.
Kun te juttelette niin asiat alkaa selvitä.
Sano naisellesi että nyt ei ole riitelyn ja suuttumisen aika, nyt on aika saada parisuhde kuntoon.
Ja siitä seksistä.. Se ei loppuraskaudesta tunnu oikeesti hyvälle. Kun synnytyskin pelottaa ja ajatukset on muualla. Ja vielä supisteleekin...
Yhdyn edelliseen kirjoittajaan. Nyt teidän olisi aika jutella mahdollisimman rakentavassa ilmapiirissä. Eli sinun kannattaa kertoa syyttelemättä omista tunteistasi, erityisesti siitä, että tunnet ettei sinun anneta osallistua tasavertaisena vanhempana odotukseen ja että haluaisit jakaa hänen kanssaan hellyyttä ilman mitään seksiodotuksia. Jos jaksat olla kärsivällinen, saat luultavasti kuulla mitkä ovat naisesi tunteet tilanteesta. Sieltä voi löytyä ihan uusiakin syy-seuraus suhteita hänen käytökseensä ja epävarmuuteensa sekä toivottavasti yhteisiä ahaa-elämyksiä, jotka poistavat turhia väärinymmärryksiä väliltänne. Tässä vaiheessa ja vielä imetyksenkin aikana hormonit kärjistävät naisen tunteita.
Mielestäni sinun on hyvä puuttua tilanteeseen nyt heti, että vauvan syntymän jälkeen naisesi ei "omi" vauvaa ja sulje sinua (pahaa tarkoittamatta) pois. Naisesi kuulostaa vähän masentuneelta ja käy läpi vanhemmuuteen kasvamiseen liittyviä suuria tunteita. Hän ei tällä hetkellä pysty oma-aloitteisesti näkemään asioita kuin omalta kannaltaan, josta syystä rauhallinen ja syyttelemätön keskustelu on niin kovasti tarpeen. Ehkä kliseistä, mutta tunteista puhuessa lähtökohtana on hyvä olla, että kertoo, että tältä minusta tuntuu, miten sinä asian näet (kummankin on ymmärrettävä, että kumpikaan ei edusta absoluuttista totuutta, vaan omia tunteitaan. Sama asia voi näyttää täysin erilaiselta kahdesta eri ihmisestä)
Seksistä vielä sen verran, että monella naisella seksi jää kriisitilanteissa taka-alalle ja siihen painostus ei varmasti tällä hetkellä aiheuta kuin suurta vahinkoa. Ensin suhteen perustat kuntoon ja vauvakriisi ohi ja sitten on ajankohtaista keskittyä seksielämän palauttamiseen ennalleen. Nyt on kaikkein tärkeintä hellyys ja molemminpuolinen toisen tunteiden ymmärtäminen. Sillä pärjää jatkossa kumman pitkälle, vaikka uusia kriisejä tulee varmasti aina silloin tällöin.