Tämä on surullinen päivä taas.
Mies on parhaillaankin kännissä ja vihamielinen, agressiivinen ja ivallinen - minua kohtaan tietty.
Eilen erehdyin ottamaan pari lasia viiniä hänen kanssaan, vaikka kokemuksesta tiesin, että ne yhteiset alkoholin naukkailut ei ikinä pääty hyvin. Hän on aikaisemmin pahoinpidellyt minua ja se asia tuli esiin minun taholta. Tyhmää tiedän, mutta se syö minua sisältäpäin edelleen.
Olen aina ajatellut, että puhumalla vaikeatkin asiat hoidetaan, ei sillä että ne haudataan luurankojen joukkoon ja teeskennellään, ettei mitää ole tapahtunut. Selvinpäin pidän ne peikot piilossa, mutta humaltuneena olen niin tunneherkkä ja luottavainen, että uskon että hyvä mies herää sielussaan ja näkee, mitä on tapahtunut ja tahtoisi käsitellä asiaa - edes joskus. Anteeksi voi saada, mutta se pitää pyytää.
Fiilis ja hyvästi alkanut ilta oli ohi. Hän muuttui vihamieliseksi ja hyökkääväksi. Käsiksikäymistä ei ollut mutta henkisestä väkivallasta ilma oli käymässä aika tukalaksi. Menin nukkumaan, en jaksanut enempää.
Aamulla tulin hyvällä mielellä kahville ja yritin juttua. Mies oli valvonut koko yön ja juopotellut ja oli edelleen vihamielinen ja töykeä. Yritin tosissaan pelastaa päivän, olin mielinkielin ja yritin vaikka miltä kantilta, mutta turhaan.
Koko päivän ajan hän jatkanut naukkailua ja huutaa, arvostelee ja koittaa sanoillaan lyödä minut matalaksi, nujertaa itsetuntoni. Hän ärjyy, kun en keitä kahvia hänelle, en siivoa kotia jne jne. Aikasemmin hän on tupakoinut ja minä tupakoin vielä, nyt en saa hänen mielestään polttaa kuin hiivatin kaukana ulkona. En sisällä polta missään muualla kuin pää takassa, mutta nyt hän ei salli sitä.
Kiehahdin lopuksi ja äsken sanoin, että mitä hiivattia hän jäi kotiin viikonlopuksi, jos muuta ei tee, kun arvostelee ja mollaa minua. Hänen kannanotto oli taas, että kaikki myyntiin, yrittäminen on myöhäistä jne. Tämä on kierre, joka aina toistuu riidoissa.. aina erotaan. Minä olen niin väsynyt tähän.
Tiedän, että ensi viikosta tulee mykkäviikko, ja nimenomaan hänen tahdostaan, hän ei puhu, ei edes vastaa jos minä puhun.
Voi hirveä, että minä olen väsynyt tähän, väsynyt niin syvästi, että elämäkin tuntuu ylivoimaisen raskaalta, voimattomalta ajatella tulevaisuutta. Olen paljon ajatellut kuolemaa vapauttajana.
Katson, miten ilta etenee. Hänellä on viimeinen kalja menossa, mutta hän sanoi, että niitä on kaupat ja kioskit täynnä. Onneksi olen ajokunnossa, jos tämä vielä hirveämmäksi menee.
Tiedän, että joku sanoisi, että miksen eroa. Ehkä siksi en ole sitä tehnyt, koska hän on tehnyt siitä valtapelin humalassa. Ehkä olen ottanut liian suuren repun ja luullut, että voisin pelastaa vielä meidät. Toivonut. Nyt olen liian poikki ja tulevaisuus pelottaa. Olen uupunut ja jämähtänyt. Ja välitän minä edelleen hänestä, kun ollaan selvinpäin. Kaipaan häntä, kun hän on poissa. Ehkä minä ikävöin vain itse rakkautta, en henkilöä.
Ei meillä seksiäkään ole ollut aikoihin. Ei siksi, että minä pihtaisin, mutta hän sanoi joku aika humalassa taas niin järkyttävän rumasti minusta siihen liittyen, että minä ainakin menin lukkoon sillä rintamalla. En uskalla tai osaa lähestyä. Eikä hänkään sitä tee.
Purkasinpa vaan tähän tuntojani, kun odottelen, miten tämä etenee. Ei minulla pelota, pettynyt ja hirveän surullinen vaan.
Mies on parhaillaankin kännissä ja vihamielinen, agressiivinen ja ivallinen - minua kohtaan tietty.
Eilen erehdyin ottamaan pari lasia viiniä hänen kanssaan, vaikka kokemuksesta tiesin, että ne yhteiset alkoholin naukkailut ei ikinä pääty hyvin. Hän on aikaisemmin pahoinpidellyt minua ja se asia tuli esiin minun taholta. Tyhmää tiedän, mutta se syö minua sisältäpäin edelleen.
Olen aina ajatellut, että puhumalla vaikeatkin asiat hoidetaan, ei sillä että ne haudataan luurankojen joukkoon ja teeskennellään, ettei mitää ole tapahtunut. Selvinpäin pidän ne peikot piilossa, mutta humaltuneena olen niin tunneherkkä ja luottavainen, että uskon että hyvä mies herää sielussaan ja näkee, mitä on tapahtunut ja tahtoisi käsitellä asiaa - edes joskus. Anteeksi voi saada, mutta se pitää pyytää.
Fiilis ja hyvästi alkanut ilta oli ohi. Hän muuttui vihamieliseksi ja hyökkääväksi. Käsiksikäymistä ei ollut mutta henkisestä väkivallasta ilma oli käymässä aika tukalaksi. Menin nukkumaan, en jaksanut enempää.
Aamulla tulin hyvällä mielellä kahville ja yritin juttua. Mies oli valvonut koko yön ja juopotellut ja oli edelleen vihamielinen ja töykeä. Yritin tosissaan pelastaa päivän, olin mielinkielin ja yritin vaikka miltä kantilta, mutta turhaan.
Koko päivän ajan hän jatkanut naukkailua ja huutaa, arvostelee ja koittaa sanoillaan lyödä minut matalaksi, nujertaa itsetuntoni. Hän ärjyy, kun en keitä kahvia hänelle, en siivoa kotia jne jne. Aikasemmin hän on tupakoinut ja minä tupakoin vielä, nyt en saa hänen mielestään polttaa kuin hiivatin kaukana ulkona. En sisällä polta missään muualla kuin pää takassa, mutta nyt hän ei salli sitä.
Kiehahdin lopuksi ja äsken sanoin, että mitä hiivattia hän jäi kotiin viikonlopuksi, jos muuta ei tee, kun arvostelee ja mollaa minua. Hänen kannanotto oli taas, että kaikki myyntiin, yrittäminen on myöhäistä jne. Tämä on kierre, joka aina toistuu riidoissa.. aina erotaan. Minä olen niin väsynyt tähän.
Tiedän, että ensi viikosta tulee mykkäviikko, ja nimenomaan hänen tahdostaan, hän ei puhu, ei edes vastaa jos minä puhun.
Voi hirveä, että minä olen väsynyt tähän, väsynyt niin syvästi, että elämäkin tuntuu ylivoimaisen raskaalta, voimattomalta ajatella tulevaisuutta. Olen paljon ajatellut kuolemaa vapauttajana.
Katson, miten ilta etenee. Hänellä on viimeinen kalja menossa, mutta hän sanoi, että niitä on kaupat ja kioskit täynnä. Onneksi olen ajokunnossa, jos tämä vielä hirveämmäksi menee.
Tiedän, että joku sanoisi, että miksen eroa. Ehkä siksi en ole sitä tehnyt, koska hän on tehnyt siitä valtapelin humalassa. Ehkä olen ottanut liian suuren repun ja luullut, että voisin pelastaa vielä meidät. Toivonut. Nyt olen liian poikki ja tulevaisuus pelottaa. Olen uupunut ja jämähtänyt. Ja välitän minä edelleen hänestä, kun ollaan selvinpäin. Kaipaan häntä, kun hän on poissa. Ehkä minä ikävöin vain itse rakkautta, en henkilöä.
Ei meillä seksiäkään ole ollut aikoihin. Ei siksi, että minä pihtaisin, mutta hän sanoi joku aika humalassa taas niin järkyttävän rumasti minusta siihen liittyen, että minä ainakin menin lukkoon sillä rintamalla. En uskalla tai osaa lähestyä. Eikä hänkään sitä tee.
Purkasinpa vaan tähän tuntojani, kun odottelen, miten tämä etenee. Ei minulla pelota, pettynyt ja hirveän surullinen vaan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hei, sanon ihan suoraan, että kuulostat todella uupuneelle. Haluaisitko olla samassa tilanteessa vielä 5 vuoden kuluttua?
Ensinnäkin kehottaisin hakemaan itsellesi tukea ja apua. Kerro teidän tilanteesta (kulissit kaataen) ystäville ja sukulaisille. Kerro niille ihmisille, joilta tiedät saavasi sympatiaa ja tukea. Voisit myös käydä juttelemassa terapeutin kanssa edes kerran tai kaksi, saisit selkeyttä omiin ajatuksiisi. Perhekuvionne on vienyt sinulta voimat. Haluatko menettää terveytesi lopullisesti? Onko se oikeasti kaiken tuon arvoista?
Teillä on henkistä väkivaltaa. Kuulosti kaamealle, että kaiken sättimisen lisäksi mies vielä komentelee sinua kuin piikaa. Mykkäkoulu ja erolla uhkailu ovat myös henkistä väkivaltaa.
Menevätkö teillä oikeudet ja velvollisuudet tasan? Mikä sinua pelottaa suhteeseen jäämisessä? Entä mikä sinua pelottaa eroamisessa?
Teidän parisuhteenne ei kuulosta rakkaussuhteelle vaan valtataistelulle. Mieti, mitä sinun mielestäsi kuuluu rakkauteen? Hae apua. Esim. www.turvakoti.net, lisäksi on Naisten linja puh. 0800 02400, päivystys ma-pe klo 16-20.
Googleta "Päänavaus selviytymiseen", erittäin hyvä kirja perheväkivallasta ja alistavista suhteista.
Olen itsekin samantyyppisen virhevalinnan tehnyt miesasioissa. Fyysisen väkivallan alettua erosin. Helppoa se ei ollut, mutta elämäni paras ratkaisu.
Ansaitset hyvän ja rakastavan parisuhteen, ansaitset ihmisarvoista kohtelua! Ansaitset sinua kunnioittavan miehen!
En yleensä vaivu itsesääliin. Luin kirjoituksesi ja kyyneleet poltti kuumina silmien takana. Säälin tunne oli hyvin lähellä. Itseäni kohtaan, häntäkin vähän. Minä vihaan itseäni, että aina, aina yritän ymmärtää. Vai alistumistako se onkin.
En todellakaan halua olla tässä tilanteessa edes vuoden kuluttua, en edes ensi kesään asti. Ja olen uupunut, mutta jollain sormella yritän pitää reunasta kiinni ja roikkua mukana.
On totta, että kun on pitkään onneton, fysiikka sanoo siinä viimeisen sanansa. Sairastuin vasta astmaan ja diabetes kolkuttelee sisäoven takana. Verenpainekin on katossa.
Sekin on totta, että suhteemme on osittain mennyt valtataisteluksi. Olen osaltani varmasti vastuussa siitä.
Minua pelottaa suhteeseen jäämisessä, että aika kuluu, elämä menee ja joskus tulemme vanhaksi... katkeriksi vanhoiksi ja sätimme itseämme, että emme uskaltaneet ottaa päätöksiä käsiin, kun sen aika olisi ollut. Lähetemisessä minua eniten pelottaa turvattomuus ja yksinäisyys. En tienaa kovinkaan paljoa ja taloudellinen puolikin pelottaa hirveästi. Nyt on sentään katto pään päällä, ruokaa ja elämän se puoli kunnossa. Ja ystävät... tämän liiton aikana, ystävät ovat jääneet niin paitsioon. En ole jaksanut hoitaa sitä puolta. Ehkä olen käpsistynyt sisäisesti rusinaksi, hoitanut vain sen, mikä on pakko. Olen hävennyt ja ollut voimaton.
Oli minulla jokin aika sitten käsitys, mitä rakkauteen kuuluu.... ja nyt ihan kuin olisi tullut muistinmenetys, en jaksa muistaa, miten sen määrittelisin.
Mies lähti sitten illalla baariin, tuli myöhään hirveän humalassa, onneksi niin humalassa, ettei jaksanut rähistä minulle mitään. Katselin elokuvaa ja katsoin häntä. Yksi askel eteen, kaksi taakse...sänkyä kohti.
Nyt on se mykkäkoulu menossa. Olen sanonut, että meidän tulee puhua kunnolla nyt. Ei vastausta.
Etsin tuon kirjan, mistä puhuit. Etsin jonkun terapeutin, että joskus vielä löytäisin itseni, jos niin on tarkoitettu...
Tsemppiä. Tuli mieleeni, että onko sinulla muissa ihmissuhteissa vaikeuksia pitää rajoistasi kiinni? Ts. annatko helposti vaatimusten edessä periksi?
Tiedän, että mielellään uskoo hyvään ja odottaa parempaa, mutta joskus on hyvä katsoa totuutta rohkeasti silmiin. On niin helppoa pitää kiinni unelmistaan ja vaimentaa omat varoituksenäänet. Varoituskellot sinullakin nyt soivat, et muuten olisi täällä! Kuuntele itseäsi, sinun itsesuojeluvaistosi yrittää varoittaa sinua ja pelastaa sinut! Älä vaimenna sen ääntä vaaleanpunaisilla unelmilla.
Tuollaisissa suhteissa on aina myös ne "hyvät hetket". Mieti, korvaavatko ne teidän hyvät hetkenne oikeasti kaiken tuon, jota muuten joudut kestämään? Onko se oikeasti sen arvoista? On olemassa miehiä, joiden kanssa tuollaista helvettiä ei oikeasti joudu kokemaan koskaan ja elämä on tasaista ja turvallista. Normaali ihminen uskoo, että hyvään vastataan hyvällä. Alistavissa suhteissa se ei valitettavasti mene niin.
Sinulla itselläsi on avaimet oman elämäsi onneen. Sinä voit päättää, millaiseksi tulevaisuutesi muodostuu. Valinta on sinun. Jokainen tekee virheitä elämässään. Onneksi virheistään voi oppia, ettei toistaisi enää samaa uudestaan.
Halaus.
Kiitos halista, kiitos välittämisestä.
En ehkä ole aikoihin saanut sympatiaa, koska nämäkin vastaukset vetää sielun raastinraudan läpi. Kiitän sydämestäni. Parasta, mitä tällä hetkellä voin tuntea, on, että usko nostaa päätään hitaasti ja varovasti, mutta kuitenkin.
Tuo mitä puhuit rajoista kiinni pitämisestä, ehkä se pitää paikkaansa... en ole oikein hyvä sanomaan "ei" itseni puolesta. Aina yritän auttaa ja ymmärtää. Tänään tekee mieli tuosta ymmärtämishalusta vetää itseäni kuonoon :(
Joku päivä- toivon- että tulen tänne kertomaan, että uskalsin vetää viivan - joko yhdessä tai yksin katkastakseni tämän kierteen. Jos osaisin sitten lohduttaa ja neuvoa toista avun tarpeessa olevaa, kun itsellä olisi joku konkreettinen, mihin sanansa perustaa.
Nyt tämä päivä on elettävä, ja mikäli vanhat merkit pitää paikkaansa yksin kahdestaan.
Ehdottomasti laita sukset ristiin ja eroa. Tuo ei lopu ikinä. Itselläni oli samantyylinen tilanne ja minut olisi varmaan ennen pitkää tapettu ! Onneksi löytyi joku juristi oikeusapu.netistä joka kykeni laittamaan asiat aisoihin ja väkivaltaiselle ukolle lähestymiskiellot yms. Nyt on ollut rauhallista jaa odottelen innolla kevättä. Ota siis itsesi koukusta niin kauan kuin voit!
ikävöit rakkauden tunnetta, ja toivot, että kaikki kääntyisi hyväksi, mutta jossain menee se raja, kun ne toiveet kannattaa heittää romukoppaan, ja ottaa itse vastuu elämänsä muuttamisesta. Usein parisuhdeongelmat vain jatkuvat vuodesta toiseen, jos toisella ei ole mitään korvien välissä.
Siinä se syvin totuus on.
Kun toisella ei ole korvien välissä riittävästi, ei toinen edes enkelipuolisona voi asiaa muuuksi muuttaa.