luksusta?

Hei,

Tietääkö kukaan pääkaupunkiseudulla yhtään siedettävää fitness-keskusta, jossa voisi myös pelata squashia ja tennistä? Käytiin tänään Esport Centerissä ja en tajua miksi sen paikan pitää näyttää sisältä kuin joltain pommisuojalta! Mielestäni viihtyisä ympäristö on kiinteä osa liikuntakokemusta ja toivoisin, että löytyisi edes yksi paikka, jossa tämä on tajuttu. Ei hirveästi mieltä ylennä tehdä yhtään mitään niin ankeassa paikassa. Nykyään pitäisi ajatella liikuntaa enemmän kokonaisvaltaisena kokemuksena, eikä vain keskittyä siihen hienirrottamiseen jossain rumassa liikuntahallissa.
291284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Sinun kannattaisi keskittyä esimerkikisi shoppaamiseen tai johonkin muuhun "fantsuun" jutskaan. Miten se kunto kasvaa paremmin jos salilla on hienot puitteet.

Äänestä
  • Kuntosalille mennään kuntoilemaan, tottakai, mutta kai sen voi tehdä viihtyisässä ympäristössä. Kaikki liittyy kaikkeen ja kuntoilu on muutakin kuin hienirroittamista - etenkin jos viettää aikaa paljon kuntoilun parissa niin alkaa toivomaan vähän laatua kuntoilupaikolta. Olet myös varmaan sitä mieltä, että hienommat autot ovat aivan turhia, koska myös Ladalla pääsee liikkumaan ja siinä on neljä rengasta?

    Äänestä

  • punainenmustikka kirjoitti:

    Kuntosalille mennään kuntoilemaan, tottakai, mutta kai sen voi tehdä viihtyisässä ympäristössä. Kaikki liittyy kaikkeen ja kuntoilu on muutakin kuin hienirroittamista - etenkin jos viettää aikaa paljon kuntoilun parissa niin alkaa toivomaan vähän laatua kuntoilupaikolta. Olet myös varmaan sitä mieltä, että hienommat autot ovat aivan turhia, koska myös Ladalla pääsee liikkumaan ja siinä on neljä rengasta?

    "Kuntosalille" ei mennä kuntoilemaan, sinne mennään näyttäytymään meikit naamassa ja kledjut vimosen päällä.

    Jos oikeasti aikoo kuntoa kohottaa, niin ympäristöllä ei ole merkitystä, vain treenillä on merkitys.

    Ajatus lienee edellisessä viestissä seuraava "...etenkin jos viettää aikaa paljon kuntoilun parissa...". Niinpä niin toiset viettää aikaa ja toiset oikeasti treenaavat, kyllä treeniympäristön pitää olla askeettinen kuten väestösuojan kellari tai vastaava.

    Laatu kuntoilupaikassa tarkoittaa sitä että siellä on asianmukaiset välineet, se ei tarkoita sitä että on huonekasveja nurkissa ja poreammeita suihkuissa.

    Äänestä

  • tosikuntoilija kirjoitti:

    Ymmärrän toki kantasi siinä, että jos todellakin keskittyy siihen kuntoiluun 120% niin ehkei ympäristön silmäilylle jää aikaa ja jos ei muutenkaan estetiikka kiinnosta niin mikäs siinä.

    Itse treenaan silloin tällöin kovastikin, mutta haluan myös nauttia kuntosalilla olosta - etenkin, jos menen sinne avovaimoni kanssa kahdestaan, jolloin viihtyminen siellä on jo tärkempääkin kuin viimeiseen asti puskeminen.

    Kyllä sinäkin varmaan menet mahdollisen kumppanisi kanssa ennemmin syömään hyvään ravintolaan kuin vetään lehtipihvejä essolle.

    Nukkuisitko muuten ennemmin Juvalla motellissa kuin viiden tähden loistohotellissa poreammeineen? Sinun tiukalla logiikallasi syöntihän ja nukkuminen on täysin funktionaalisia toimintoja, joten ruoan maku ja nukkumispaikka ei pitäisi olla määräävä tekijä.

    Olen itse asunut ulkomailla useita vuosia ja siellä oli näitä viiden tähden kuntoilukeskuksia, missä oli kiva viettää aikaa enemmänkin.

    Esimerkiksi jos halusi pelata squashia niin siellä oli pisteenlaskijat, vastapelureina kauniita (ja hyvin pelaavia) naisia ja viihtyisä ympäristö/sisustus - kaikki tämä 24 tuntia päivässä. Poreammeet, saunat ja muutkin hienoudet toki löytyivät. En varmasti ole ainoa, joka ennemmin kuntoilisi yllä olevan kaltaisessa paikassa kuin pommisuojaa muistuttavassa urheiluhallissa?

    Jos on noin mukavuudenhaluinen, niin voi hyvin jäädä kotisohvalle kuntoilemaan ja kanavapujottelemaan.

    Äänestä

  • sininenmansikka kirjoitti:

    En tiedä miten mukavuudenhalu ja aktiivisuus olisi jotenkin toisensa poissulkevia vaihtoehtoja. Itseäni ei joku sohvalla istuminen ja television katsominen voisi vähemmän kiinnostaa, mutta pidän kuntoilusta ja monesta muustakin asiasta.

    Se että haluaa tiettyä laatutasoa palveluilta ei tarkoita todellakaan sitä, että olisi jotenkin laiska ihminen. Itseasiassa taitaa olla ennemminkin päinvastoin, koska kyseisiin palveluihin (jos niitä nyt täällä olisi!) tuskin olisi varaa, jos istuisi sohvalla suurimman osan ajastaan.

    Silloin kun treenaa tarpeeksi intensiivisesti ei ehdi mitään trendihöpsötyksiä kaipailemaan. Treenaamisella tarkoitan tässä voimanhankintaa, tuo voima kun tuppaa puuttumaan näiltä luxuskuntosalien kasvateilta.

    Onhan se toki hienoa ensin istuskella toinen toistaan hienommissa härveleissä luxuskuntosalilla ja sen jälkeen "rentoutua" salin höyrysaunassa ja poreammeessa. Tämän "treenin" jälkeen voikin sitten nauttia luxuskuntosalin kahviossa latte-kahvin ja jonkin fantastisen leivoksen. Voi siinä sitten tuttavilleen kehuskella että tulipa taas treenattua melkoisen kovaa.

    Kun treenaa oikeasti kovaa, niin välillä sitä käy ihan tajunnan rajamailla, ja vaikka silloin olisi silmät auki niin ei kuitenkaan näkisi harjoittelupaikkansa puitteita, näkisi vain "pimeää".

    Eihän tuollaisissa luxuspaikoissa voisi edes verta lattioille räkiä...

    Kyllä se kunto kohoaa vähän iisimminkin ottaessa. Ei kaikki ole salilla lihaksia äärimmilleen kasvattamassa, vaan nauttimassa elämästä ja vähentämässä stressiä. Ei kaikkia siis voi samaan muottiin puristaa ja ei kai ole tarkoituskaan.

    Itse olen kuntoillut ns. hampaat irvessä noin kuusi vuotta ja koen ettei ylimääräiselle lihasmassalle ole todellakaan enää tarvetta.

    Ei lihasmassaa kannata äärimmilleen kasvattaa, kasvattaa vain voiman äärimmilleen.

    Kun treeniä alkaa olemaan takana jo parikymmentä vuotta, niin ei ne salin puitteet siinä paljon paina, kunhan on tarvittavat laitteet ja tarpeeksi vapaita painoja.

    Ehkäpä kaikki eivät olekaan puristettu luxussalimuotilla. Koska kysyntä yleensä luo tarjontaa, niin lienee selvää miksi ei näitä kaipailemiasi luxussaleja liialti ole.

    Onhan noita luksussaleja pilvinpimein muualla maailmassa. Suomi nyt vaan sattuu olemaan takapajula vähän joka jutun kanssa ja täällä ollaan vasta heräämässä siihen, että elämässä voi olla myös muuta luksusta kuin se astianpesukone ja oma sauna.

    Äänestä

  • punainenmustikka kirjoitti:

    Onhan noita luksussaleja pilvinpimein muualla maailmassa. Suomi nyt vaan sattuu olemaan takapajula vähän joka jutun kanssa ja täällä ollaan vasta heräämässä siihen, että elämässä voi olla myös muuta luksusta kuin se astianpesukone ja oma sauna.

    tietenkin jos haluaa, voi leikkiä Rockya ja tehdä omat "telineensä" omaan latoon ja vaikka kanniskella lehmiä, kolata lumet pelkillä kämmenillä ja treenin vuoksi purkaa liiteri, siirtää laudat pihan toiseen nurkkaan ja rakentaa se uusiksi. Jos siltä tuntuu :)
    Mä tykkään treenata viihtyisässä ympäristössä ja se on mun oikeuteni jos aion siitä jotain johonkin maksaa.

    Kyllähän tälläkin jo alkaa töllöstäkin näkymään näitä sisustusohjelmia joissa miesjuontaja valkaistuine hampaineen kekkaloi. Joten kyllä meidänkin maassa kohta unohdetaan treenaaminen ja mennään johonkin trendimestaan viettämään aikaa, viihtymään ja muutenkin notkumaan.

    Äänestä

  • treeniin! kirjoitti:

    tietenkin jos haluaa, voi leikkiä Rockya ja tehdä omat "telineensä" omaan latoon ja vaikka kanniskella lehmiä, kolata lumet pelkillä kämmenillä ja treenin vuoksi purkaa liiteri, siirtää laudat pihan toiseen nurkkaan ja rakentaa se uusiksi. Jos siltä tuntuu :)
    Mä tykkään treenata viihtyisässä ympäristössä ja se on mun oikeuteni jos aion siitä jotain johonkin maksaa.

    Jep jep, kyllähän se ympäristö vaikuttaa treeniin: karummasta ympäristöstä tulee karumpia karpaaseja ja viihtyisämmästä ympäristöstä tulee sivistyneempi sievistelijöitä.

    Karun punttiksen ja luksuskuntosalin treenaajia kun vertaa keskenään se on kuin vertaisi sutta ja villakoiraa keskenään.

    Kyllä treenatessa pitää veren valua nenästä ja paskaa olla housussa ainakin lusikallinen... =)

    Äänestä

  • punainenmustikka kirjoitti:

    Onhan noita luksussaleja pilvinpimein muualla maailmassa. Suomi nyt vaan sattuu olemaan takapajula vähän joka jutun kanssa ja täällä ollaan vasta heräämässä siihen, että elämässä voi olla myös muuta luksusta kuin se astianpesukone ja oma sauna.

    Linkki muutamaan potentiaaliseen luksusukuntosalikävijään:

    http://www.kuvalauta.fi/b/src/120579105416.jpg

    Äänestä

Jos teet jotain, miksei voi tehdä "kauniisti"? Varsinkin jos on rahaa laittaa yleiseen viihtyvyyteen niin kodissa kuin salillakin niin miks vitussa ei??

Ihme urpoja täälläkin vastailee. Näitten kotikin varmaan näyttää ihan mummolan vinttivarastolta.

Äänestä
  • Johtuisikohan siitä että jotkut haluavat oikeasti treenata eivätkä sievistellä.

    Se ei kenestäkään urpoa tee että pystyy treenaamaan vaatimattomimmisakin puuteissa. Nykyisin ihmiset vain ovat sellaisia "heti mulle kaikki tänne"-tyyppejä, ja eivät jaksa treenata jos ei ole kaikkia hienouksia.

    Äänestä

  • on heteroita kirjoitti:

    Johtuisikohan siitä että jotkut haluavat oikeasti treenata eivätkä sievistellä.

    No tuskin nyt tässä oli mitään sellaista kyseessä. Jos pitää valita mennäkkö rumalle "kaatopaikkasalille" vai hienolle, niin menen kyllä mieluummin hienolle, koska kauneuden katselu pitää minut iloisempaana kuin kaatopaikan katselu. Ei se se kummempaa ole.

    Minkälainen kotisi on? Eikö hienolla salilla voi mielestäsi treenata tarpeeksi kovaa? Miksei?

    "Johtuisikohan siitä että jotkut haluavat oikeasti treenata eivätkä sievistellä. "

    Ei näitten asioiden tarvitse olla mitenkään toisensa poissulkevia vaihtoehtoja vai tarkoitatko todella, että ainoastaan pommisuojan näköisessä paikassa voi pelata esim. tennistä (Esport Center)?

    Äänestä

  • sama! kirjoitti:

    Näillä hienoilla saleilla ei ole tarpeeksi vapaita painoja, mitä todelliset treenaajat voisivat käyttää.

    Jos käsipainotkin loppuvat johonkin 30 kiloon niin ei sillä paljon juhli.

    Hienot puitteet näkyvät myös hinnassa, mutta eivät tuo muuta lisäarvoa kuin esteettisyyden.

    Kiitos ei, minä katselen kauniita asioita muualla, treenatessa kovaa ei ehdi puitteita tuijotella. Jos sali on vain kauneuden katselupaikka, niin tuota katselua voi tehdä jossain muuallakin, jossain missä on oikeasti kaunista.

    Miten koti ja sali korreloivat keskenään?

    Äänestä

  • punainenmustikka kirjoitti:

    "Johtuisikohan siitä että jotkut haluavat oikeasti treenata eivätkä sievistellä. "

    Ei näitten asioiden tarvitse olla mitenkään toisensa poissulkevia vaihtoehtoja vai tarkoitatko todella, että ainoastaan pommisuojan näköisessä paikassa voi pelata esim. tennistä (Esport Center)?

    Ahaa tennistä tosissaan treenaava keskittyy siis harjoittelutilojen "interiööriin", eikä itse peliin. Mitenkä ihmeessä sinä osut palloon ollenkaan, jos silmät ovat kiinni harjoittelupaikkasi ulkoisissa puitteissa?

    Mielenkiintoista treenaamista...

    Äänestä

  • jonkinvärinen marja kirjoitti:

    Ahaa tennistä tosissaan treenaava keskittyy siis harjoittelutilojen "interiööriin", eikä itse peliin. Mitenkä ihmeessä sinä osut palloon ollenkaan, jos silmät ovat kiinni harjoittelupaikkasi ulkoisissa puitteissa?

    Mielenkiintoista treenaamista...

    "Ahaa tennistä tosissaan treenaava keskittyy siis harjoittelutilojen "interiööriin", eikä itse peliin. Mitenkä ihmeessä sinä osut palloon ollenkaan, jos silmät ovat kiinni harjoittelupaikkasi ulkoisissa puitteissa? "

    Täällä ei tosiaan tunnuta tajuavan, että kaikki eivät ole, eivätkä halua olla, himourheilijoita.
    Onko tullut mieleen, että esim. tennistä voi pelata ihan vain pelaamisen ilosta ja kunnon kohottamista varten? Kyllä minä palloa ennemmin lätkin kauniissa auringonlaskussa Thaimaan rannoilla kuin pommisuojassa Espoossa.

    Miksi muuten kaikki pitää olla niin mustavalkoista? Onko liian hankala käsittää sitä, että asioita voi yhdistellä ja niistä nauttia samaan aikaan ja kukin omalla tavallaan? Ei missään ole sanottu, että urheillessa silmät pitäisi sulkea tyystin ulkopuoliselta maailmalta.

    Täällä tuntuu olevan monella se käsitys että on vain yksi oikea tapa urheilla ja mitä karumpi paikka sen parempi.

    On totta, että suomalaisille on tyypillistä nähdä
    karuus ja yksinkertaisuus positiivisessa valossa, mikä on toisinaan ihan hyväkin juttu. Jollekin toiselle nämä samat asiat voivatkin sitten viestiä esimerkiksi kehittymättömästä kulttuurista, köyhyydestä ja mielikuvituksettomuudesta.

    Täällä moni vastaaja taitaisi viedä tyttönsä deitille ABC:lle tai RAX:iin, kun siellä saa ruokaa kohtuuhintaan ja paljon.

    En vieläkään käsitä miten osut palloon jos tuijottelet auringonlaskua?

    En kutsuisi tuollaista treenaamista edes kuntoiluksi, palloilua se taitaa lähinnä olla.

    Eikö olisi helpointa jättää mailat ja pallot kotiin ja ihailla vain sitä auringonlaskua.

    Kumman rajoittunutta totta tosiaan, mutta ei tuo kuvailemasi toiminta ole urheilua. On todellakin vain yksi tapa urheilla ja sillä tavalla tulee hiki, auringonlaskua katsellessakin saattaa tulla hiki.

    Nyt menet heti antamaan palautetta sinne pommisuojaasi ja sanot että sinne pitää saada auringonlasku ja ranta kuten Thaimaassakin.

    Äänestä

  • punainenmustikka kirjoitti:

    "Ahaa tennistä tosissaan treenaava keskittyy siis harjoittelutilojen "interiööriin", eikä itse peliin. Mitenkä ihmeessä sinä osut palloon ollenkaan, jos silmät ovat kiinni harjoittelupaikkasi ulkoisissa puitteissa? "

    Täällä ei tosiaan tunnuta tajuavan, että kaikki eivät ole, eivätkä halua olla, himourheilijoita.
    Onko tullut mieleen, että esim. tennistä voi pelata ihan vain pelaamisen ilosta ja kunnon kohottamista varten? Kyllä minä palloa ennemmin lätkin kauniissa auringonlaskussa Thaimaan rannoilla kuin pommisuojassa Espoossa.

    Miksi muuten kaikki pitää olla niin mustavalkoista? Onko liian hankala käsittää sitä, että asioita voi yhdistellä ja niistä nauttia samaan aikaan ja kukin omalla tavallaan? Ei missään ole sanottu, että urheillessa silmät pitäisi sulkea tyystin ulkopuoliselta maailmalta.

    Täällä tuntuu olevan monella se käsitys että on vain yksi oikea tapa urheilla ja mitä karumpi paikka sen parempi.

    On totta, että suomalaisille on tyypillistä nähdä
    karuus ja yksinkertaisuus positiivisessa valossa, mikä on toisinaan ihan hyväkin juttu. Jollekin toiselle nämä samat asiat voivatkin sitten viestiä esimerkiksi kehittymättömästä kulttuurista, köyhyydestä ja mielikuvituksettomuudesta.

    Täällä moni vastaaja taitaisi viedä tyttönsä deitille ABC:lle tai RAX:iin, kun siellä saa ruokaa kohtuuhintaan ja paljon.

    ihan uskomatonta miten jollain ei vaan mene kaaliin että jotkut oikeasti haluu nauttia liikunnasta ja harrastaa sitä miellyttävässä paikassa eikä hieltä haisevassa ikivanhassa pommisuojassa...! täytyy vaan jankuttaa että prkl, treeni ei oo mitään ilman verta hikeä ja kyyneleitä (no hien viel ymmärtää mut...) Ei voi antaa toisten esittää mielipiteitään ilman et täytyy jankuttaa tollasta scheissea, sitä ne steroidit tekee aivoille. onneks olkoon...

    Äänestä

  • ne täällä vastailee kirjoitti:

    Siis kaikki jotka haluavat treenata sievistelemättä ovat putkiaivostereoidiääliöitä?

    No sittenhän kaikki jotka kaipailevat sitä miellyttävämpää paikka ovat "sisustushomoja" pinkeissä jumppatrikoissaan. Nämä kaverit eivät hikoile muuten kuin ostaessaan alennusmyynneistä uusia verhokankaita.

    "Siis kaikki jotka haluavat treenata sievistelemättä ovat putkiaivostereoidiääliöitä? "

    Ei vaan, tässä tarkoitettiinkin varmaankin niitä yksilöitä, jotka eivät tajua että treenaus ja viihtyisiä harjoittelupaikka EIVÄT OLE toisensa poissulkevia asioita.

    Äänestä

  • punainenmustikka kirjoitti:

    "Siis kaikki jotka haluavat treenata sievistelemättä ovat putkiaivostereoidiääliöitä? "

    Ei vaan, tässä tarkoitettiinkin varmaankin niitä yksilöitä, jotka eivät tajua että treenaus ja viihtyisiä harjoittelupaikka EIVÄT OLE toisensa poissulkevia asioita.

    No entäs jos viihtyy siellä "pommisuojassa"?

    Onko kaikkien pakko olla "sisustushomoja"?

    Jos keskittyy liikaa viihtyisyyteen saattaa unohtaa treenaamisen.

    Ja edelleenkään sisätiloihin ei ole mahdollista saada auringonlaskua meren rannalla Thaimaassa.

    Äänestä

  • väritön marja kirjoitti:

    No entäs jos viihtyy siellä "pommisuojassa"?

    Onko kaikkien pakko olla "sisustushomoja"?

    Jos keskittyy liikaa viihtyisyyteen saattaa unohtaa treenaamisen.

    Ja edelleenkään sisätiloihin ei ole mahdollista saada auringonlaskua meren rannalla Thaimaassa.

    "No entäs jos viihtyy siellä "pommisuojassa"? "

    Siitä vain ja siinä tuskin sinua kukaan estää. Ei tässä keskustelussa kukaan ole estänyt teitä olemasta siellä pommisuojassa, mutta te olette yllättävän halukkaita torjumaan toisten halut kuntoilla miellyttävämmässä ympäristössä.

    "
    Ja edelleenkään sisätiloihin ei ole mahdollista saada auringonlaskua meren rannalla Thaimaassa."

    No, aika lähelle luultavasti voisi päästä miellyttävyydessä ja kuten sanoin jo aiemmin: pommisuojat ovat sangen mielikuvituksettomia.

    Uskon, että jos tahtoa on, voitaisiin sisähalleistakin loihtia sangen miellyttäviä treenipaikkoja. Ja kyllähän tällaisia paikkoja tulee olemaan myös Suomessa ennemmin tai myöhemmin. Ihmetyttää vain tämä teidän kova vastustus kaikkea kehitystä kohtaan, miksei maailma saisi muuttua ja kehittyä? Pelkäättekö olevanne jotenkin vähemmän karjuja, jos treenauspaikkanne näyttäisi siedettävältä? ;)

    No mitenkäs niitä kuntoilupaikkoja pitäisi kohentaa?

    Viherkasveja nurkkiin, verhot ikkunoihin, sohvia seinustoille, pirteää väriä seiniin, tauluja seinille, paljon kaikkia kivoja laitteita, kaikki vapaat painot pois, televisio, stereot, kirjahylly täynnä kivoja kirjoja, minibaari, thaihierontapiste, huonepalvelu, pyyhkeiden ojentaja vessassa, jalkahoitaja, kosmetologi ...

    Kyllä silloin viihtyisi, kunpa vain ehtisi treenaamaankin.

    Treenaaminen ja rentoutuminen on mielestäni eri asioita, rentoutua voi treenin jälkeen ja sen voi tehdä muualla kuin salin nurkassa sohvalla istuen ja drinkkejä siemaillen.

    Äänestä

Joo, itse olen samaa ihmetellyt: eikö Suomesta tosiaan löydy kuin näitä "pommisuojia"? Haluaisin myös löytää viihtyisän paikan, jossa on muutakin, kun seinät, lattia, katto ja kuntosalilaitteet. Itselläni on myös kokemuksia ulkomaan reissuilta erilaisista kuntokeskuksista, joissa tosiaan panostetaan myös viihtyisyyteen. Toivotaan, että tämä trendi rantautuu Suomeenkin joku kaunis päivä :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

punainenmustikka kirjoitti:

Hei,

Tietääkö kukaan pääkaupunkiseudulla yhtään siedettävää fitness-keskusta, jossa voisi myös pelata squashia ja tennistä? Käytiin tänään Esport Centerissä ja en tajua miksi sen paikan pitää näyttää sisältä kuin joltain pommisuojalta! Mielestäni viihtyisä ympäristö on kiinteä osa liikuntakokemusta ja toivoisin, että löytyisi edes yksi paikka, jossa tämä on tajuttu. Ei hirveästi mieltä ylennä tehdä yhtään mitään niin ankeassa paikassa. Nykyään pitäisi ajatella liikuntaa enemmän kokonaisvaltaisena kokemuksena, eikä vain keskittyä siihen hienirrottamiseen jossain rumassa liikuntahallissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu