"Erottiin" naisen kanssa viime huhtikuussa (hän halusi erota), nähtiin seuraavan kerran joskus lokakuussa. Nainen oli silloin tällöin tekstari-yhteydessä ja kirjoitteli ihan vaan niitä näitä. Itse siinä samalla yritti sitten päästä ikävästä ja tunteistakin eroon ja yks on yhteydessä ihan kuin kiusaksi. Uutena vuotena tuli taas uudenvuoden toivotukset, sekä jotain muutakin viestiä.
Laitoin hänelle silloin pitkän sähköpostin, jossa kerroin, että mun tunteet on edelleenkin olemassa ja jotta voisin niistä päästä eroon, niin meidän ei kannata olla yhteydessä. Jotenkin oli ensin vähän helpottunutkin olo, kun huomas että hän ehkä piti mua jotenkin ystävänä vaikka jättikin. Eli tuntui, että näinhän se silloin on parempi, koska en itse voi pitää häntä pelkkänä ystävänä.
Mutta nyt kun on ollut hiljaiseloa kohta kolme kuukautta, olo on perhanan ahdistunut kokoajan ja ei mene yhtään aamua eikä iltaa etteikö hän olis mielessä. Tässä rupeaa jo manaamaan omia ratkaisuja, mutta ei sekään(yhteydessä olo) tunnu hyvältä kun tietää, että toinen vaan haluaa olla ystävä. Plääh, oon aivan sekaisin, miten yks nainen voi aiheuttaa tällaista, lisäksi en ole pätkääkään kiinnostunut muista naisista, sekin ärsyttää. Joillekin eteenpäin meneminen tapahtuu sormea napsauttamalla, toisilla on sitten vaikeaa.
Vielä sekin ahdistaa, että hän pystyy ajattelemaan mua vain ystävänä, itse teki mieli viestittää aina takaisin jotain muutakin kuin vain arkista höpötystä. En tiedä, sekava olo niinkuin tämä viestikin :) . Kaippa se pitää vain kestää tätä paskaa oloa vielä, en kyllä tiedä mitä tehdä, kun mikään ei tunnu miltään. Elämä vaan menee omalla painollaan eteenpäin, itseä ei kiinnosta sen eteen tehdä mitään. Lisäksi ulkoisesti on vedettävä onnellisen roolia, en halua että tietävät miten oikeesti haluaisin vain HÄNET kainaloon. Muulla ei tunnu olevan merkitystä
Lopetan tämän vuodatuksen nyt tähän, oli pakko saada välillä purettua, hyviä kevään jatkoja vaan kaikille.
Laitoin hänelle silloin pitkän sähköpostin, jossa kerroin, että mun tunteet on edelleenkin olemassa ja jotta voisin niistä päästä eroon, niin meidän ei kannata olla yhteydessä. Jotenkin oli ensin vähän helpottunutkin olo, kun huomas että hän ehkä piti mua jotenkin ystävänä vaikka jättikin. Eli tuntui, että näinhän se silloin on parempi, koska en itse voi pitää häntä pelkkänä ystävänä.
Mutta nyt kun on ollut hiljaiseloa kohta kolme kuukautta, olo on perhanan ahdistunut kokoajan ja ei mene yhtään aamua eikä iltaa etteikö hän olis mielessä. Tässä rupeaa jo manaamaan omia ratkaisuja, mutta ei sekään(yhteydessä olo) tunnu hyvältä kun tietää, että toinen vaan haluaa olla ystävä. Plääh, oon aivan sekaisin, miten yks nainen voi aiheuttaa tällaista, lisäksi en ole pätkääkään kiinnostunut muista naisista, sekin ärsyttää. Joillekin eteenpäin meneminen tapahtuu sormea napsauttamalla, toisilla on sitten vaikeaa.
Vielä sekin ahdistaa, että hän pystyy ajattelemaan mua vain ystävänä, itse teki mieli viestittää aina takaisin jotain muutakin kuin vain arkista höpötystä. En tiedä, sekava olo niinkuin tämä viestikin :) . Kaippa se pitää vain kestää tätä paskaa oloa vielä, en kyllä tiedä mitä tehdä, kun mikään ei tunnu miltään. Elämä vaan menee omalla painollaan eteenpäin, itseä ei kiinnosta sen eteen tehdä mitään. Lisäksi ulkoisesti on vedettävä onnellisen roolia, en halua että tietävät miten oikeesti haluaisin vain HÄNET kainaloon. Muulla ei tunnu olevan merkitystä
Lopetan tämän vuodatuksen nyt tähän, oli pakko saada välillä purettua, hyviä kevään jatkoja vaan kaikille.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Jos ei pysty olemaan ystävänä, niin kannattaa välit pistää ainakin niin kauaksi aikaa poikki, että ei enää tunne kipua ajatellessaan toista. Se on raskasta, mutta suosittelen. Itsekään en pysty exää tapaamaan, vaikka se haluais ystävänä olla.
Jos olo on tukala, kannattaa puhua jollekin ystävälle tai oikein pahan olon sattuessa hakeutua ihan ammattiauttajan luo, se ainaki varmasti kuuntelee.
Voimia!
Olen itse lähes samanlaisessa tilanteessa. Sovittiin, että ollaan ystäviä ja pidetään yhteyttä. Olen vain ihan rikki jokaisen yhteydenoton jälkeen, oli se millainen tahansa.
Nyt ovat yhteydenotot hänen puoleltaan vähentyneet selvästi. Sen pitäisi auttaa minua eteenpäin, mutta ei se auta. Joka hetki tekee mieleni soittaa, lähettää viestiä, ehdottaa tapaamista. Enää en ole varma haluaako hän pitää mitään yhteyttä. Ja se satutttaa. Ihan yhtä paljon kuin hänen näkemisensäkin.
En siis näe tästä mitään ulospääsyä. Yhteys ahdistaa, yhteyttä pitämättömyys ahdistaa. Ahdistus vain kasvaa, vaikka sen pitäisi vähitellen hiipua kun aikaa kuluu. Mutta päiväni kuluvat yhä kuukausien jälkeen itkien, yritän esittää normaalia töissä, mutta usein olen hakenut sairaslomaakin kun en ole vain jaksanut. Iltaisin itken itseni uneen, ei hän ole muuttanut mieltään meidän seurustelustamme ja aamulla pettymys on suuri, olin toivonut edes tekstaria joka olisi unessani jäänyt huomaamatta.. Ei kiinnosta enää mikään, en jaksa kavereitani tavata, en lähteä mihinkään. Jos vaikka hän sattuisikin soittamaan juuri silloin..
Tiedän että eteenpäin pääsee vain yrittämällä unohtaa, mutta se on niin helvetin vaikeaa. Vaikka palaisimme yhteen, en voisi ikinä luottaa suhteen kestävyyteen. Mutta ei hän halua palata yhteen. Tekisi niin mieleni soittaa ja jutella, jos suhteellamme vielä olisi mahdollisuuksia. Mutta hän ahdistuu puhumistarpeestani, siksi yritän jutella vain niitä näitä jos hän vielä soittaa. Edellisestä kerrasta on vain niin pitkä aika, että pelkään hänen nyt päättäneen lopettaa "ystävyydenkin".
Olen tainnut tässä vain toistaa itseäni lause lauseen jälkeen. En vain tiedä kuinka tästä pääsisi eteenpäin elämässään.
Toivon sinulle voimia omassa koitoksessasi ja kirjoitahan tännekin, jos sen ihmelääkkeen keksit sydänsuruun.
Kiitos viestistä ja myös edelliselle kirjoittajalle sama kiitos. Tämä oli kuin mun näppäimistöllä kirjoitettu, se on juuri niin, että yhteydessä olo ahdistaa ja hiljaiselo ahdistaa. Unohtaminenkaan ei käy käden käänteessä ja tuskaa lisää se, että toinen osapuoli ei tunne samoin. Ehkä tuntuu jopa että rakastikohan hän mua ollenkaan, olinko edes merkityksellinen ihminen hänelle. Mutta kai meidän täytyy vaan uskoa, että jonain päivänä mielessä onkin jotain muuta kuin HÄN. Tsemppiä meille.
Moi, ja voi teitä pojat!Halusin naisena kommentoida teidän juttuja,koska itse olen em.tunteiden kohteena.Siis se lähtenyt osapuoli joka ei tiedä,tuleeko edes kaveruus exään kyseeseen.Todella ahdistava tilanne mullekin-en tiedä tosiaan haluanko enää muuta kuin korkeintaan moikata ohikävellen.Pikkuhiljaa alkaa suututtamaan,ahdistamaan ja pelottamaan kun vaikka sattumalta tavattaessa vaihdetut kuulumiset poikii miehen puolelta taas päiväkausien textiviestiruljanssin.Välillä tulee hyvää,sitten pahaa,milloin mitenkin.
Neuvokaa te mua, miten menettelen että ex jättää kaikinpuolin rauhaan?Olen yrittänyt ystävällisyydellä,sanonut ettei enää txtviestejä tai mun nro muuttuu.Jos voisin, häviäisin maapallolta niin kauaksi aikaa et tää piina loppuisi.
Monesti luullaan et naiset jää suhteisiin roikkumaan.Miehille se tuntuu kuitenkin olevan vaikeampaa, silloin kun kohdalle sattuu.Miksi teidän on niin vaikea luopua niistä menneistä tunteista?Kertokaa,neuvokaa!
Siis minun tapauksessahan jättäjä, eli nainen oli säännöllisesti yhteydessä. Itse en lähettänyt hänelle yhtään viestiä, paitsi vastasin jos hän jotain lähetti. En pidä itseäni roikkujana, joka ei jätä rauhaan. Olen nimenomaan jättänyt hänet rauhaan heti kun hän jätti, itse en ymmärrä miksi nainen on yhteydessä, vaikkei halunnut seurustella.
Ehkäpä se kuinka kauan erosta toipumiseen menee, kertoo myöskin siitä, kuinka paljon rakasti ja kuinka täysillä ja tosissaan oli suhteessa mukana.
Niinkuin sanoin aiemmin joillekin se on helpompaa, joillekin vaikeaa.
Ratkaisu sinun ongelmaan on varmaan suora puhe/viesti. Sano että haluat jatkaa eräänlaisena "hyvän päivän tuttuna", eli ette ole yhteydessä, mutta moikkaatte toki niinkuin hyviin tapoihin kuuluu. Ja sano syyksi vaikka, että haluat päästä elämässä eteenpäin.
Mikään ei ole niin raskasta kuin tulla hylätyksi kokonaan.
Vaikka en koskaan saanut olla rakastamani kanssa yhdessä, olisin suorastaan onnellinen jos saisin olla hänen kanssaan ystävä niin kuin aikaisemminkin. Ei se sitä tarkoita, että yrittäisin häntä jahdata eikä se mitenkään estäisi minua pääsemästä elämässä eteenpäin. Se vain tuntuu niin kohtuuttomalta, kun on itse paljastanut tunteensa ja toinen häipyy juuri silloin ilman mitään selitystä.
Meidän tapauksessa tunteita oli molemmin puolin,oli mukavaa mut myös todella outoja asioita tapahtui.En halunnut jäädä odottelemaan milloin räjähtää vielä pahemmin, kuin siihen asti.Olisin silti halunnut auttaa häntä vaikeuksissaan,olla tukijana ja ystävänä.Ei onnistunut-hän halusi enemmän kuin platonisen ystävyyden joten nyt olen tullut tulokseen, et kaikki on totaalisen loppu,the end ystävyydelle ja kaveruudellekin.Ahdistavaa jos toinen vänkää väkisin jotain muuta mihin itse olisin ollut valmis.Tunteita on minullakin yhä mut pelko voittaa.Pelko omasta ja muiden läheisteni hyvinvoinnista.
Ei toista ihmistä voi tietää kuin tutustumalla.Virheitä tulee tehdyksi,vika-arvioita.Se on surullista,koska toiseen ihmiseen kuitenkin kiintyy, vaikka yhteiselon huomaisi mahdottomaksi.
..kun tunnut olevan noi varma itestäsi kerro se minullekin miten pääsee tunteistaan 18vuoden jälkeen??Vaikka petettiin ihan verisesti.Olen koittanu kaik konstit,mut päivästä toisee ne asiat vaan pyörii pääs.Vaikka on kulunu jo aikaa.En pysty tarttumaa mistää kiinni.Haluaisin jo päästä rauhaa täst HELVETISTÄ.
Mitä pelkäät ja mitä on tuo hyvinvoinnin pelko. Mitä pelkäät menettäväsi ?
Niinpä sitähän se on tämä inhimillinen rakkaus joka tekee sen vuoksi kipeää koska heijastamme sen aina ulospäin.
Kun totuus on että et ole koskaan erossa siitä sisällä olevasta rakkaudesta jonka heijastat ulospäin.
Koko tämä kärsimys mikä tulee näissä inhimillisen rakkauden sisältämissä parisuhteissa vastaan juontaa juurensa jo meidän kaikkien varhaislapsuuteen.
"Kun tunnet rakkautta, tunnet sen ihanan tunteen omasta itsestäsi. Mutta koska ei voi kokea sitä puhtaana, tarvitset rakkautesi herättämiseksi ulkopuolisen ärsykkeen tai heijastuksen jostakin ihmisestä tai esineestä. Riippumatta siitä, onko kyseinen ihminen tai esine läsnä vai ei, tosiasia on, että se rakkaus, jota tunnet tai haluat, on jo sisälläsi:
se ei ole ulkopuolellasi. Jopa se rakkaus, jota tulet tuntemaan tulevaisuudessa jotakin sellaista ihmistä kohtaan, jota et ole vielä edes tavannut, on sisälläsi. Voit tuntea sen nyt - jos vain osaat olla riittävän hiljaa. Mutta jo varhaisesta lapsuudestasi lähtien sinulle on opetettu, että sinun ei tule olla hiljaa.
Sinua on opetettu elämään tavalla, jossa jätät tämän kauniin muodottoman rakkauden, hiljaisuuden sisältäsi ja heijastat koko huomiosi aistiesi kautta ulos. Kohti lukemattomia muotoja, ja kohti lukemattomia, jatkuvasti muuttuvia asiayhteyksiä; Ei ainoastaan maailmassa, vaan myös omassa päässä eli muistissasi.
Tämä vaatii mieltäsi olemaan jatkuvasti liikkeellä, ja seurauksena on, että et kykene lopettamaan ajattelua tai huolehtimista edes silloin, kun haluaisit - ellei mielesi ole uppoutunut johonkin. Siksi mielesi on aina liikkeellä.
Se ei ole koskaan hiljaa; Kun olit kehdossasi, koko huomiosi kohdistui liikkuviin ääniin ja näkyihin, helistimiin, väreihin, kasvoihin, nukkeihin ja äitisi rakastaviin käsivarsiin. Huomiosi suunnattiin siihen, mitä ruumiisi ulkopuolella tapahtui.
Opit pitämään ärsykkeistä; aloit hakea rakastavia halauksia, voimakkaita värejä ja pehmeitä nallekarhuja, ja tulit riippuvaiseksi niistä. Nyt kun olet aikuinen, nämä helistimet ovat muuttuneet todellisiksi.
Niistä on tullut - ihmisiä, jotka ovat tuskin koskaan hiljaa, edes silloin, kun he eivät liiku. He estävät sinua olemasta hiljaa, ja sinä estät heitä olemasta hiljaa.
Virikkeet - ne ovat hyvää seuraa. Silloinkin, kun ihmiset eivät ole seurassasi, he vaativat huomiotasi, koska ajattelet heitä jatkuvasti. Ajatteleminen saa sinut kokemaan ikään kuin tuntisit heidät (hyvällä tai pahalla tavalla, pitämällä heistä tai olemalla pitämättä heistä). Vain harvoin olet tarpeeksi hiljaa tunteaksesi rakkauden suoraan, ilman jotakin välikappaletta. Ongelma on siinä, että ihmiset muutuvat seurasta, josta pidät, henkilöiksi, joita rakastat.
Tämä johtuu siitä, että yksinäinen mies tai nainen on lähin heijastus, jonka voit tavoittaa oman rakkautesi kuvasta. Rakkaus sisälläsi on todellista, levollista tai hiljaista, ja se odottaa kärsivällisesti.
Mutta viehätyksesi sitä kohtaan, mikä ilmenee vastakkaisena sukupuolena, onkin viehätystä oman rakkautesi sisäiseen puoliskoon, sen aistilliseen kuvaan. Se on sinun toinen puolesi, jonka olet heijastanut ulkomaailmaan, ja jonka nyt turhaan toivot löytäväsi sinulle ulkoisesta muodosta. Kun pidät huomiosi suunnattuna johonkin sinulle mieleiseen ihmiseen tai asiaan, huomio muuttuu viehätykseksi ja viehätys rakkaudeksi. Tämä rakkauden tunne alkaa pitämisen tunteesta. Jos jatkat huomiosi heijastamista pitämisesi kohteeseen - ajattelemalla kyseistä ihmistä; antamalla huomiosi hänelle myös silloin, kun hän ei ole kanssasi - mieltymys muuttuu rakkauden tunteeksi.
Kun et voi olla hänen kanssaan, tunne muuttuu tuskaksi - tuskaksi siitä, että haluat jotakin, mitä sinulla ei ole. Kun joudut eroamaan rakkaudestasi, tunnet itsesi onnettomaksi, ja sanot, että rakkaus on tuskallista. Kuten päivä seuraa yötä, inhimillisen rakkauden täytyy tuottaa tuskaa. Mutta totuus on: Sinä et ole eronnut rakkaudestasi.
Rakkautesi on sisälläsi, kuten aina. Rakkaus ei aiheuta tuskaa. Vain tietämättömyys aiheuttaa tuskaa. Tuska johtuu siitä tietämättömyydestä, että ajattelet olevasi erillinen rakkaudestasi, ja siitä, että samaistat rakkautesi ja sen ulkoisen kuvan keskenään.
Sinä itket peilin heijastuksen tai peilin vuoksi sen sijaan, että olisit se todellisuus, joka katsoo peiliin. Näet sen, mikä ei ole totuus, ja kärsit siitä, ettet näe totuutta. Ei ole ihme, että sinuun koskee.
On kuin näkisit unta, että olet kadottanut ruumiisi yläosan, ja että sinun täytyy penkoa lävitse satoja matkalaukkuja löytääksesi sen - vaikka on päivän selvää, että et voi olla erillinen oman itsesi toisesta puolesta, ellet sitten näe unta."
Rakkaussuhteeseen kuuluu niin paljon muitakin tunteita,kuin rakkautta.Olisko helpompaa, jos osaisit hetken aikaa tuntee ihan pelkkää vihaa tuota ex-naistasi kohtaan?Oli syytä tai ei-tai vaikka ihan syystä että olet tahtomattasi jäänyt "koukkuun" häneen.Sillä koukussahan sä vielä olet, jos asia on noin eli ajattelet häntä aamuin illoin, kuului hänestä mitään tai ei.
Luin jostain et eroprosessi kulkee jotensakin näin:rakkaus-viha-suru-hyväksyminen.Näetkö siinä mitään pointtia?Eli nää kaikki tunnetilat olis hyvä käydä läpi.Ero on aina tuskallinen kokemus kummallekin-jätetylle ja myös jättäjälle.Mulla itselläni erosta toipuminen(tästä ja jostain aiemmastakin)kestää myös kauan,mut sinä aikana tunteet vaihtelee rakkaudesta vihaan,katkeruuteen eli laidasta laitaan.Yöt menee valvoessa,päivät pähkäillessä.Mut parasta miten itteensä voi auttaa on pitää huoli itsestään.Ulos, ihmisten ilmoille,lenkille,järvelle.Ja pidä huusholli kondiksessa, samoin ittesi.Ja kyllä sä jonain kauniina,keväisenä päivänä huomaat kuinka vastaantuleva nätti tyttö hymyilee sulle.Huom!siis SINÄ huomaat sen.
Zemppiä nyt hyvä mies!Kyllä se suru ja ikävä siitä hiljalleen lievittyy.Joku ilta huomaat:HÄN ei ollutkaan aamulla ensimmäinen ajatus,kun unestasi heräsit.
Minun mielestäni hän teki ainakin kauniisti. Olisi varmaasti väärin uskotella, että toisen niin vain unohtaisi jättäessään tai tultuaan jätetyksi. Jos hän kerran jätti sinut, luulisin että hän varmaan tahtoi vain ilahduttaa sinua. Onhan hän sinua siis joskus rakastanutkin.
Veikkaan että kun vain löydät uuden rakkauden, se vanhakin häipyy hiljaa. Tämä sama varmaan auttaisi itellenikin, se vain ei ole aina niin helppoä löytää. Ja kun kokemuset edellisestä päättyivät kurjasti, oikeastaan pelkää jo saman toistumista.
Hän kuitenkin pitää ja välittää sinusta, vaikka rakastaakin enemmän jotakin toista. Miksi pitäisi näytellä ventovieraita, jos kerta on ollut yhdessä. Eikö ole kuitenkin paljon hauskempi vaihtaa muutama sana kun sattuu kohdakkain kuin vain pyyhältää ohi korvat luimussa.
Moi.
Mulle kävi samalla tavalla eli kumppanini (mies) halusi erota viime vuoden lopulla. Itse sanoin ensin, etten halua olla missään yhteydessä, mutta kuitenkin päädyin lähettämään tekstaria jostain unohtuneista tavaroista tms. Nyt hän jo hakee tositarkoituksella seuraa netissä ja soittelee välillä minulle ja juttelee niitä näitä (jopa tapaamistaan naisista, mikä toisaalta tuntuu pahalta, toisaalta hyvältä, koska hän ei ole vielä löytänyt sopivampaa). Ja joka kerta toivon, että hän kertookin tulleensa toisiin ajatuksiin ja haluaakin vielä yrittää minun kanssani. En halua enää yrittää sitäkään, ettei oltaisi missään yhdeydessä, pelkään, että kävisi niinkuin sinulle eli sattuisi vain vielä enemmän. Mutta toisaalta tuntuu pahalta, että hän voi ajatella minua ystävänä, kun itse en pysty ajattelemaan häntä vain ystävänä. Yritin puhua hänelle asiasta, mutta hän ei tunnu ymmärtäneen. Enkä usko, että hän tahallaankaan kiusaa.
Yritetään jaksaa, helpottavaa kuulla, etten ole ainoa.
Kissanainen (hukassa)
Oli todella ihanaa lukea vuodatuksesi, koska tunnen samalla lailla. Miks ihanaa no kun sinä olet mies ja minä nainen, ehkä ne on tunteet miehelläkin?????
Ainakaan en usko olevani tässä suhteessa luonnonoikku :) . Ehkä yleensä meillä miehillä on joku tarve peittää tunteemme, esittää "kovaa jätkää". Jotenkin meihin on jäänyt sellainen perinteinen suo, kuokka ja Jussi mentaliteetti, että perkele tässä jouda itkeskelemään, kun talo on rakennettava ja ojat kaivettava yms.
Joskus on hyvä lyödä kaikki kortit pöytään, muuten patoutuu liika asioita sisälle. Hyvää kevättä sulle.
Olipa hyvä etten aloittanut kirjoittamaan omaa "vuodatustani" ennenkuin luin aikasempia. Itse olen 99% samassa tilanteessa.
Erosta nyt 6-7 kk. Tarkkaa päivämäärää sille ei voi sanoa. Aluksi oli kaikki helppoa mutta nyt tämän vuoden puolella on alkanut tämä. Ja se tuntuu pahenevan päivä päivältä.
En tähän nyt viitsi alkaa kirjoittamaan pitempää tarinaa. Mutta jos kiinostaa niin mailaillaan? Olisi mukava jutella näistä asioista jonkin muun kuin koiran kanssa. Eteenkin samassa tilanteessa olevien. Ja kun ei ole noita livepuhujan taitoja kovin suotu niin tahtoo asia jäädä oman pääkopan sisään vaikka ystäviä onkin.
Eikö se reilusti olisi niin, että se joka jättää antaa jätetyn olla kunnes jätetty itse haluaa olla yhteydessä? Kaveruuteen mennään minusta jätetyn ehdoilla ja siihen mihin hän pystyy. Kovin usein jättäjä helpottaa omaa tuskaansa sillä että kyselee jätetyn fiiliksiä. Huolehtii toki varmasti mutta olisi hyvä ajatella jätetyn tuskaa. Tietyn aika on hyvä olla ilman yhteydenottoja. Jättäjältä olisi reilua kysyä että haittaako jos olen yhteydessä? Siinä tapauksessa jätetty voisi itse punnita haluaako olla vai ei. Mitäänhän ei ole pakko.
Toisaalta, vaikka suhde loppuu, tunteet eivät kuole heti. Ei ehkä kummaltakaan.