Mielestäni suhteita on vain kahta laatua: ystävyys- ja seurustelusuhteet. Yhden illan jututkin ymmärrän, jos ne ovat vain satunnaisia hairahduksia. Minun on vaikea käsittää sitä, etteivät tapailemani miehet halua seurustella kanssani, vaan he pitävät minua… niin, minä? Ystäväpanona? Hoitona? En tiedä, miksi kutsutaan suhdetta, jossa käyttäydytään kuin seurusteleva pari, muttei silti seurustella. Toki ymmärrän, ettei seurustelusuhteeseen haluta alkaa vielä ensitapaamisella, mutta en ymmärrä, miksi tilannetta pitäisi katsastella kuukausia.
Toisaalta minulla ei ole mikään kiire vielä sitoutua sen syvemmin. En halua muuttaa yhteen, mennä kihloihin ym. vielä vähään aikaan. Haluaisin vain luotettavan ja turvallisen ihmisen rinnalleni, jonka kanssa viettää aikaa ja nauttia elämästä.
Toisaalta minulla ei ole mikään kiire vielä sitoutua sen syvemmin. En halua muuttaa yhteen, mennä kihloihin ym. vielä vähään aikaan. Haluaisin vain luotettavan ja turvallisen ihmisen rinnalleni, jonka kanssa viettää aikaa ja nauttia elämästä.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Olen kokenut ihan saman. Miehet, joita olen tapaillut ajan saatossa, eivät "tapaile" muita naisia samaan aikaan, mutta eivät myöskään seurustele kanssani. En oikein tiedä, mitä se on. Ei se pelkkä panosuhdekaan ole, koska toimii kuin seurustelusuhde (jokapäiväinen yhteydenpito, uskollisuus jne). Ei kuitenkaan yhteisiä tulevaisuudensuunnitelmia eikä tunteita pelissä miehen puolelta. Siinä tosin eroan sinusta, että todella haluaisin miehen, jonka kanssa olisi yhteinen katto pään päällä...ja vielä mukavampaa olisi huomata, että miehellä olisi tunteita minua kohtaan. Tälläkin hetkellä tapailen oikein mukavaa miestä, mutta en hänestäkään tiedä, mitä haluaa. Ehkä taas sama juttu kuin aiemmin...jokapäiväinen yhteydenpito ja tavataan mahdollisimman usein...mutta tuskin tunteet pelissä...Tylsintä on, että lapsellenikin joudun vastaamaan, kun hän kysyy, muuttaisiko mies luoksemme, että toivotaan, että viihtyy kanssamme niin paljon, että kävisi tapaamassa meitä tulevaisuudessakin...olisi ihana vastata hänelle, että totta kai meistä tulee perhe...mutta kantapään kautta olen oppinut, että todennäköisesti silloin valehtelisin...
kirjottajaa suostutte moiseen? Tilanne jatkuu tasan niin kauan kuin te annatte sen jatkua. Tosin viisaat miehet tapaavat myös itse ilmoitella mitä he haluavat yhdessäololta.
Mies haluaa olla lähelläni. Halaa, paijaa, pussaa, katsoo silmiin ja rutistaa syliinsä.
..mutta ei sano mitään tunteistaan tai pukahda seurustelusta.
Minusta tuntuu ristiriitaiselle. Jotenkin tuntuu, että ihminen, joka toimii noin, varmasti tykkää toisesta paljon, mutta tuo seurustelun välttely saa kaiken läheisyyden tuntumaan pöksyihin pyrkimiseltä.
Mies taitaa olla menettämässä elämänsä naisen.
Siksi sitä nykypäivänä sanotaan, eli vapaus tapailla muitakin halusi tai ei. Miehet (voi olla myös nainenkin) haluavat ns. pitää takaoven auki eli ei olla varmoja mitä halutaan ja halutaanko sittenkin jotain muuta.
Itse odotin vuoden ja lähdin. Hän tapasi elämänrakkautensa ja siinä ei mietitty kauaa.
Mutta miten tuosta pääsee eteenpäin? Vihaan näitä "tapailusuhteita", mutta muuta en löydä, vaikka todella haluaisin. Luulen, että se johtuu juuri siitä, että yksikään mies ei oikeasti rakastu minuun...juuri niin kuin sanoit...kun tapaa elämänrakkauden, ei sitä juuri tarvitse miettiä... En taida edes tietää, millaista on, jos mies on rakastunut. Alan olla ihan epätoivoinen ja rikki näistä tapailusuhteista. En todellakaan tiedä, mitä tehdä...Onko se tässä elämässä aivan liikaa pyydetty, jos toivoo ns. normaalia parisuhdetta tai toivoo, että olisi rakastettu niin kuin muut naiset. Minulle taitaa olla :(.
Jos haluat tapailusuhteessa eteenpäin niin ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa, odottaa tai lähteä. Minä odotin mutta totesin sen huonoksi vaihtoehdoksi, lähteminen oli vaikeaa mutta silti oikea ratkaisu. Tuntuu vaan että se empiminen tarttui, jos nykyään pitäisi seurustella en osaisi sanoa haluanko vai en.
Taitaa vaan olla niin että sinä et ole vielä löytänyt "sitä oikeaa", niinkuin en minäkään. Ja täytyy myöntää että en varmaankaan edes tunnistaisi sitä, olen sen verran varuillani koko ajan. Mutta kaitpa se joskus tapahtuu, minusta tuntuu että luottamuksen saavuttamiseen menee kauan aikaa, sillä epäilen toista nykyään koko ajan (johtuen juuri tuosta tapailumeiningistä).
Täällä on aivan sama homma. Ollaan kuin mikäkin seurusteleva pari. Mies tosin pitää yhteyttä tosi harvakseltaan, mutta on sanonut että välittää minusta ja olen hänelle tärkeä. Silti puolen vuoden tapailun jälkeen hän ei ole vieläkään puhunut seurustelusta.
Kysyin häneltä kerran, että pitääkö minua vain ystävänä. En ole kuulemma vain ystävä, minulla on kuulemma erityinen paikka hänen elämässään. Tuo jäi vähän hämäämään ja siksi aionkin pistää ukon puhumaan suunsa puhtaaksi.
Oletteko te muut keskustelleet asiasta miestenne kanssa?
En ole keskustellut. Mies kyllä soittelee päivittäin, mutta en minä oikeastaan edes oleta hänellä olevan sen kummempia tunteita. Kuhan nyt jonkinnäköisestä ajanvietteestä käyn. Niin ainakin luulen...
Mä kans silloin kysyin että jos me ei seurustella ni mitä me sit ollaa? Vastaus oli melkein sama ku sulla: Me oltii kuulemma ystäviä ja vähän enemmän. Sitten jos mä suutuin (kuinka ollakaan tämä keskustelu sai mut aina raivoihin)niin alkoi se iänikuinen huuto: enkö mä tajua että me ei seurustella, hän saa tapailla ketä tahansa ja minä en ollut syy etteikö hän saa tehdä niin. Siihen loppu mun motivaatio ja totesin että eiköhän tämä ollu tässä.
Olin kanssa todella väsynyt niihin aikoihin, ikuinen epävarmuus rassasi. Tuntui että menetin itseäni koko ajan. Ainoa vaan että kun minä lopetin "suhteemme" hänellä oli jo se toinen kehissä.
Me ei olla miehen kanssa vielä siis seurustelusta puhuttu. Olen vain kerran kysynyt, että ei kai hylkää minua ja sanoi ettei hylkää. Kysyin myös, että pitääkö minua vain kaverina ja sanoi, että ei pidä vain kaverina. Meidän suhde on kuulemma monimutkainen ja että minulla on erityisasema hänen elämässään. Lopetin keskustelun siihen, koska minulla oli paha päivä ja vain tiuskin miehelle.
Ajattelin jatkaa tätä keskustelua miehen kanssa, koska se jäi mielestäni kesken. On vain niin vaikea puhua näistä asioista, sillä niin monesti minulle on sanottu, että "olet ihan mukava, mutta en ole valmis seurustelemaan". Siksi minusta on tullut supervarovainen näissä asioissa.
Olen keskustellut asioista miesteni kanssa useampaan otteeseen, ja he ovat sanoneet sitä tyypillistä "sä oot tosi ihana, mutta mä en vielä ole valmis suhteeseen". Loppujen lopuksi saivat kaikki kenkää, vaikka se olikin todella vaikeata (minun osaltani).
Kai minä sitten olen vaan sen verran romantikko, että odotan miesten hullaantuvan minuun ensisilmäyksellä. On vaikeaa erota ihmisestä, jonka kanssa on hauskaa ja kaikki on näennäisesti hyvin.
Kiitos tästä viestiketjusta. Nyt päätin katkaista oman välimuotosuhteeni exän kanssa koska kaipaan elämääni selkeitä asioita. Tarvitsen turvaa ja sitä että toinen tulee kun sanoo tulevansa. Mies haluaa jotain muuta ja minä en ole sitä. Vaikka sanookin kaikenlaista. En jää odottamaan että hän kohtaa elämänsä naisen. Sanoi että olen sitä hänelle mutta miksi sitten jahkaa? Sanoo että rakastaa ja haluaa meidät mutta että pelottaa. Mikä? Sekö että hän tekee elämänsä virheen? Että joku parempi olisi ollutkin nurkan takana? Taidan kohottaa itsetuntoani nyt sillä, että sanon nätisti toiselle että palaa asiaan sitten kun kokee olevansa valmis tai tietää mitä haluaa. Mielenterveyshän tässä menee odotellessa.
Keskusteltiin miehen kanssa kolme tuntia suhteestamme. Hänellä sekavat mielipiteet ..en ole koko sydämelläni mukana tässä ..ailahtelemme ..en ole valmis bla bla.
Innostui silminähden kun kerroin, että olen toivonut sitä oikeaa ja kaikenkattavaa elämää hänen kanssaan, halasi kovasti ja sekoili puheissaan ..älä ota vakavasti, mitä sanoin, ..en olisi tässä jos en välittäisi sinusta ..kaikki on mahdollista ..hiljaa hyvä tulee ..meidän molempien tulisi haluta yhdessäoloa bla bla.
Olen kaksi päivää järkyttyneenä antanut yhteisten muistojen soljua mielestäni ja avannut elämässäni uuden sivun. Oli hyvä saada vihdoin tietää hänen tunteensa. Niitä ei vain ole tarpeeksi :-(
Löysässä hirressä roikkuminen on hirvittävä rangaistus, joka minun osaltani onneksi päättyi.
Suosittelen kaikille välimuotosuhteessa eläville asioiden selvittämistä. Oikeasti olo paranee, kun epätietoisuus katoaa.
Loppujen lopuksi helppohan sellaisesta ihmisestä on luopua, joka ei sydämessään sinua rakasta.
joo tutulta kuulostaa ja tuollaisessa tilanteessa itsekin.
tuli tosi masentunut olo tästä ketjusta, kun ei yhtään esimerkkiä löytynyt, että homma ois alkanut toimimaan.
jos et pahastu, niin laitan tähän oman tilanteeni ja pyytäisin kommentteja kaikilta. ertyisesti miehiltä, jos on kokemusta vastaavista tilanteista.
eli tapasin miehen reilu vuosi sitten. asumme eri paikkakunnilla mutta emme kuitenkaan älyttömän kaukana toisistamme. tuolloin tapailimme ja pidimme yhteyttä (tosin useimmiten minun aloitteestani) melko tiheästi. seksiä harrastimme myös, jos oltiin toisillamme yötä. tuntui loistavalta ja ajattelin, että tässä olis mahiksia johonkin hienoon juttuun. no jossain välissä sitten tein sen "virheen", että otin puheeksi asian josko me nyt sitten seurustellaan. vastaus oli, että ei se nyt ihan niin yksinkertaista ole. :O edelleenkään en oikein ymmärrä mitä hän tuolla tarkoitti. asia jäi siihen mutta muutaman päivän kulutta hänelle sitten ilmoitin, että turha tätä on sitten jatkaa, jos et mua kokonaan halua eli antaa olla. lisää ystäviä en tuntenut tarvitsevani ja kerroin sen hänelle.
no meni ehkä kuukausi ja tuli viestiä, että mitä kuuluu jne. ja omia kuulumisia perään. vastasin lyhyesti, että hyvää joo enkä sen enempää. kuukauden perästä taas samantyylinen viesti. taas lyhyesti vastasin ja kerroin myös, että antaisi minun nyt vain olla, kun minusta tuntui tuskalliselta käydä omat tunteet aina uudestaan läpi. no kuukauden välein suunnilleen hän kuitenkin aina palasi asiaan ja hermostuin jo totaalisesti siihen, että kun aina ehdin jo unohtaa, niin sitten toinen päättikin taas ottaa yhteyttä. muutaman kerran jätin kokonaan vastaamatta ja useammin kuin kerran sanoin etten mikään ystävä halua olla ja, että jättäisi minut rauhaan.
no sitten kerran vastasin viestiin, että vaikka nyt kuinka mulla onkin ikävä ja vaikka kuinka haluaisin olla tekemisissä niin en vaan voi koska hän ei välitä minusta tarpeeksi ollakseen minun kanssani. vastaus oli shokki.. hän sanoi myös ikävöineensä minua ja kertoi, että olen usein ajatuksissa. no minähän sitten heti tiedustelemaan, että mikä tässä nyt sitten mättää, että miksi ei voida yhdessä olla. sanoi, ettei itsekään tiedä ja, ettei hän nyt kai vaan ollu edes ajatellut pidempää suhdetta tarvitsevansa. sovittiin sitten, että nähdään ja yritetään puhua asiasta.
näinhän tässä nyt sitten ollaan menty. eli periaatteessa entinen meno jatkuu. en uskalla ottaa asiaa puheeksi, koska pelkään, että vastaus on taas se, ettei mistään mitään tiedä. eli mitä sitten; pyydän taas jättämään rauhaa?
hän on sanonut useastikin minusta välittävänsä ja pitävänsä. viimeksi kun nähtiin katseltiin leffaa yhdessä ja hän halaili, silitteli ja vähän suukottikin (ei suudellut). olen päättäny, että housut pysyy mulla jalassa ellei mies voi muhun paremmin sitoutua ja niin olen hänen muutamaan vihjailevaan viestiinsä vastannutkin.
yhteydenpito on tässä aika surkeaa. hän tekee usein 13 tuntisia työvuoroja ja lisäksi on tärkeä harrastus joka pitäisi johonkin väliin sijoittaa. olen kuitenkin huomannut, että jossain välissä hän kuitenkin aina yhteyttä ottaa, jos minä en sitä tee. olen siis kieltäytynyt olemasta se ainoa yhteydenpitäjä. eikö hänellä vain yksinkertaisesti ole aikaa minulle?
välitän hänestä todella paljon enkä ole tyhmä. tuolla tavalla käyttäytyvän miehen olisin jo moneen otteeseen antanut olla ja olen niin tehnytkin aiemmin. tässä nyt vaan tuntuu olevan jotain erikoista. hän ei ole tyypillinen seksiin keskittyvä teinipoika vaan aikuinen kohta 30-vuotias mies. en siis tosiaan usko, että tässä mistään pelkistä seksileikeistä on kysymys. ja toivoisin, että vastauksenne eivät olisi vain tyyliin "anna paskan olla" koska ei se ihan niin yksinkertaista ole.
nyt on vaan pallo hukassa, että mitä tässä nyt sitten tekisi? ottaisko asian puheeks senkin uhalla, että joutuu sitten lähteä kävelemään vai antaisko vaan asioiden mennä painollaan ja katsoa mitä tapahtuu?
huono juttu minun kannaltani on se, etten osaa keskittyä tai kiinnostua tässä tilanteessa muista miehistä. olisihan todella yksinkertaista, jos voisin huoletta tapailla muita jne. mutta ei vain oikein ole mun juttu. siksi tuntuu, että aika vaan valuu käsistä ja mitään varmuutta ei ole siitä mitä tapahtuu.
"Ei se nyt niin yksinkertaista ole.." tulee mieleen, että miehellä on ollut jotain muita virityksiä, ainakin silloin.
Olet kertonut toiveesi, ja hän silti haluaa viettää aikaa kanssasi. Voisi tulkita, että hänkin haluaa suhdetta kanssasi. Voisi kuvitella, että seura ahdistaisi, jos ei itse suhdetta haluaisi.
Pysy tiukkana. Älä anna hänen luulla, että tyydyt tohon sohvalla istuskeluun. Jos suuresta ujoudesta ei ole kysymys, niin kyllähän suhteet yleensä etenevät, jos molemmat sitä haluavat.
Entä miehen menneisyys, onko seurustellut ja kuinka paljon? Onko takana isoja pettymyksiä tai pitkää yksinoloa? Nämäkin asiat voisivat selvittää tilanteen ymmärtämistä.
juu tuli tosiaan minullekin tuolloin mieleen, että mitähän kaikkea hän siellä toisessa kaupungissa puuhailee, kun siitähän en voi mitään tietää.
ollaan kuitenkin puhuttu menneistä jutuistakin joskus ja olen myös tavannut hänen exänsä joka on oikein mukava nainen. ainakaan sillon en aistinut, heidän välillää mitään muuta kuin hyvää ystävyyttä enää.
he seurustelivat pitkään ja ilmeisesti nainen oli pettänyt jossain välissä ja sitten mieskin kostoksi perään. ei siis mikä ruusuinen ero ainakaan. nyt hän on ollut tosiaan omillaan jo hyvinkin pitkään niin kuin minäkin.
tuota ujoutta mietin kanssa... on nimittäin käyty yksi mielenkiintoinen puhelinkeskustelu kerran kun hän päissään minulle soitteli: hän kertoi tuolloin, että kyllä oikeasti välittää mut ehkä ei vaan jotenkin osaa sitä näyttää.
mutta jotenkin jumissa tässä nyt ollaan :) kiitos paljon asiallisesta vastauksesta!