Yli 6 vuotta takana ja on menty yli monesta karikosta. Alku oli ihan pelkkää helvettiä, mutta rakkaus toi tähän pisteeseen. Mitäs nyt?
Talo melkein valmis ja toinen hääpäivä tulossa. Molemmilla ikää enemmän kuin 20v, ei yhteisiä lapsia, mutta edellisistä liitoista 4. Yllättäen ei enää pidetäkään samoista elokuvista ja tapellaan musiikista, joista ennen oltiin yhtä mieltä. Ei käydä enää missään, eikä todellakaan ole hauskaa yhdessä, vaikka oltiin toistemme parhaat kaverit. Harrastukset oli samat ja yhteiset, nyt ei puhettakaan kiinnostusten ja arvojen jakamisesta. Tiuskitaan toisillemme, jopa vittuillaan ja haukutaan. Ei seksiä eikä ikävää. Aina on puhuttu kaikesta, nyt ei mistään. Jos edes yritetään, on tappelu edessä ja kaikki päättyy tuloksettomaan...mikään ei auta.
Mikä helvetti meille nyt tuli? Ihan kun oltais kämppiksiä...ja toivotaan että mahdollisimman vähän aikaa vuorokaudessa sitäkään...
Loppuiko tämä suhde kerralla tähän?
Talo melkein valmis ja toinen hääpäivä tulossa. Molemmilla ikää enemmän kuin 20v, ei yhteisiä lapsia, mutta edellisistä liitoista 4. Yllättäen ei enää pidetäkään samoista elokuvista ja tapellaan musiikista, joista ennen oltiin yhtä mieltä. Ei käydä enää missään, eikä todellakaan ole hauskaa yhdessä, vaikka oltiin toistemme parhaat kaverit. Harrastukset oli samat ja yhteiset, nyt ei puhettakaan kiinnostusten ja arvojen jakamisesta. Tiuskitaan toisillemme, jopa vittuillaan ja haukutaan. Ei seksiä eikä ikävää. Aina on puhuttu kaikesta, nyt ei mistään. Jos edes yritetään, on tappelu edessä ja kaikki päättyy tuloksettomaan...mikään ei auta.
Mikä helvetti meille nyt tuli? Ihan kun oltais kämppiksiä...ja toivotaan että mahdollisimman vähän aikaa vuorokaudessa sitäkään...
Loppuiko tämä suhde kerralla tähän?
Vastaukset 13
Vanhimmat
yhdessäolo ja liitto takana - mut kuulostaa niin tutulta! Ollut tollasta jo liki pari vuotta... Jokin pitää vielä yhdessä - ihan kuin ootettais, et jonain päivänä keksitään, mikä meille tuli ja saatais tilanne pois päältä... Liekö turha toivo..?!
että muitakin on samassa tilanteessa. Olen yrittänyt kelata ja miettiä, että mikä meihin on mennyt. En keksi. Pitkä liitto takana, mutta tuntuu siltä, ettei muuta yhteistä ole kuin lapset ja hekin "lentäneet jo pesästä". Jos joskus yrittää viritellä keskustelua, niin pian huomaa, että sanojen vaihto on vittuilua ja piikittelyä, joka jatkuu päivästä päivään.
Miettikääpäs tosiaan sitä yhdessä. Talon rakentaminen on raskasta puuhaa jokaiselle. Ei ihme jos pienetkin asiat alkaa rassata. Keskustelkaa asiasta ja ottakaa aikalisä. En tarkoita tällä nyt erilleen muuttamista tms. Kunhan talo valmistuu ja arki asettuu uomiinsa, toivotaan että se elämäkin siitä asettuu verkkaisemmaksi. Tää on nyt tätä ja ensikuussa sit jotain muuta. Älkää sanoillanne suotta pahoittako toistenne mieltä. Väsyneenä ja turhautuneena tulee vain sanoneeksi turhan kovasti jotain mitä sitten oikeasti katuu. Muistakaa myös pyytää anteeksi ja tarviikos sitä viimeistä sanaa aina itse sanoa?
Luulisin että olette väsyneet kaiken rakentamiseen liittyvän huolen kanssa. Sitten helpottaa kun olette asumassa uudessa kodissanne, muulta osin, mutta velat voi painaa, jos velkaa otitte. Mutta siitä selviää kun haluatte yhdessä selvitä :)
että liitto menee 7 vuoden sykleissä. Teillä on nyt vain hankala vaihe menossa, kyllä se siitä, kun jaksaa taistella. On naivia luulla, että aina on kivaa ja homma luistaa. Tuo on todellisuuttaa 99% suhteista. Jos etsii täydellistä, jää yksin tai päätyy aina uuteen suhteeseen.
Meillä on 10. vuosi menossa, ja vaikeaa ollut jo pitkään. Seksiä ei pariin vuoteen, ja edellistäkin kertaa edelsi kai pari vuotta. Sitä vaan on olemassa asioita, jotka "syö" kunnioitusta ja rakkautta. Joitain asioita ei voi unohtaa, vaikka toisesta tulis sormia napsauttamalla lähes pyhimys, tai olisi kuinka hyvä ja täydellinen loppuelämän. Ne tapahtuneet asiat, sanomattomat sanat ja muut ovat vieneet pohjaa pois.
Ei lopu, jos päätätte ettei lopu.
Jos keskustelu ei onnistu, alkakaa kirjeenvaihto, jonka pelisäännöiksi sovitte asiallisen kielenkäytön ja toisen kysymyksiin vastaamisen sekä rehellisyyden.
Sano sinä ensin, että haluat löytää uudelleen rakkauden, koska toinen merkitsee sinulle niin paljon, ettet halua heittää kaikkea vain hukkaan.
Parisuhdeneuvoja ei ole myöskään huono vaihtoehto, aina parempi kuin repivä ero.
Selvittäkää onko teillä yhteiset tulevaisuudenhaaveet ja -toiveet, katsokaa huomista pidemmälle, mutta eläkää vain päivä kerrallaan.
Muuttakaa elämäänne, muuttakaa tapojanne suhtautua toisiinne - jos haluatte saada kaiken toimimaan. Mikään parisuhde ei ole tasaisesti rakkauden tunteissa lillumista, mutta aina se palaa, jos yhteinen tahto pelaa.
Ei suhde lopu ennen kuin se lopetetaan. Parisuhde muuttaa muotoaan siinä missä ihmiset muuttuvat. Kuudessa vuodessa asiat muuttuvat ja parisuhde myös. Ei voi olettaa, että asiat ovat stabiileja tai edes tunteetkaan.
Yksi pitkien liittojen salaisuus onkin se, että ymmärtää ylämäkien jälkeen tulevan alamäen.
Olen itse ollut vuosikymmeniä saman miehen kanssa, samoin ystävättäreni ovat kaikki pitkissä liitoissa. Tiedämme, että intohimo vähenee, tappelut muuttuvat ikäviksi, ikävä häviää jne. Mutta ystävyys ja yhteenkuuluvuus säilyy vaikkei sitä aina tunnistakaa. Monet muuta asiat ovat myöäs tärkeitä esim. yhteinen koti ja lapset - mikä itseasiassa olisikaan tärkämpää. Jo noiden asioiden säilyttämisen takia kannattaa yrittää ja kestää, sillä kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, ettei ole mitään ihanampaa kuin elää keski-ikää yhdessä tutun ja turvallisen puolison kanssa.
Meillä ei nimittäin ole niitä yhteisiä lapsia, jotka merkitsevät suhteissa melko paljon.
Minut on yllättänyt se tunne, etten yllättäen tunne lainkaan ihmistä, kenen kanssa menin naimisiin kaksi vuotta sitten...tuntuu kuin kumppani olisi muuttunut aivan eri persoonaksi...
Apuja voi saada myös kirjallisuudesta, itelle esim. John Grayn Mars ja Venus ikuisesti yhdessä (ja muut Mars-Venus -kirjat) antoi paljon, jos haluja yhteiselämään vielä on. Ongelmat usein kai johtuu siitä, että toinen ei osaa esittää asioita niin, että toinen ymmärtäisi ne niin kuin esittäjä itse tarkoitti. Kirja auttaa siis kommunikointiin.
Tilanne lähes tulkoon sama kuin teillä: keväällä tulee 9 yhteistä vuotta, talo on lähes tulkoon valmis (asuttu jo muutama vuosi), kolmas hääpv kesällä, puolisolla aiemmasta suhteesta 1 täysi-ikäinen lapsi ja meillä 1 yhteinen alle kouluikäinen. Meiän alku oli kaikkea muuta kuin lupaava, mutta "se jokin" piti vaan tiukasti yhdessä. Tällä hetkellä tuntuu, että toinen lähinnä ärsyttää toistaan jo pelkällä olemassa olollaan.
Niinpä. Mikäs nyt sit tulikaan? Itsestäni ainakin tuntuu väsyneen voimattomalta. Mekään ei yhdessä käydä enää juuri missään - syy omalta osaltani se, että puolisoa ei kiinnosta (ei ole juuri koskaan kiinnostanut) osallistua asioihin, joista pidän ja valitettavasti se on vuosien myöntä kääntynyt niin, etten itsekään enää halua edes toisen mieliksi olla mukana sellaisessa, mikä ei itseä innosta. Siispä harrastan yksin, lapsen tai omien ystävieni kanssa itselleni mieluisia asioita. (Sai alkunsa varmaan toisen kommentista: Jos ei kiinnosta, niin en viitsi vaivautua). Yhteisiä juttuja ehkä olisi jos niitä järjestäisin ja hommaisin siinä sivussa myös lapsenvahdin: Meillä toinen esittää, että olis kiva tehdä viikonloppuna jotain erilaista ja palaa vähän ajan päästä kysymään, joko olen keksinyt, mitä tehdään - voi #¤#%#¤&¤%& !!! Jos mitään ei ole tullut mieleen, niin voi voi, ei sit mahda mitään.
Puhumista olisi vaan en jaksa olla aina aloittaja. Toisesta näkee, että on asiaa, mutta ei voi sanoa mitään suoraan vaan vihjailee ja toivoo toisen arvaavan mielen liikeet ja sanovan ne ääneen. Itseni tunnen ihan lapatossuksi, sillä en jaksa. Jatkuva vittuilu ja piikittely kuluttavat ja ärtymys on jokapäiväinen. Jos puhumisen aloittaa ja erehtyy korottamaan ääntä, niin toinen katoaa paikalta alta aikayksikön... AHISTAAAAAA.
Kovasti olen tämän talven aikana miettinyt, mitä tehdä. Syy ei todellakaan ole vain toisessa osapuolessa vaan itsestä pitäisi saada sen verran irti, että saisi pöydän putsattua. Voihan olla, että tämä tästä vielä selviää ja paranee TAI sitten on parempi miettiä toista vaihtoehtoa elämäänsä sen sijaan,että tähän jää ihmeitä oottelemaan.
Voimia ja jaksamista sinulle!!!
Minulla oli ap:n kanssa sama tilanne pari vuotta sitten. Tosin liittoa takana jo yli 20v, ei lapsia.
Mieheni sairastuminen syöpään muutti tilanteen....harvinaista laatua, hoito ulkomailla. Oli epävarmaa, selviääkö leikkauksista ja hoidoista.
Nyt tilanteen ratkettua onnellisesti, voisin sanoa, että tätä kokemusta en vaihtaisi pois mistään hinnasta. Vasta, kun toisen mahdollinen menettäminen on tosiasia, oppii itsestään paljon uusia asioita.
Muista arvostaa toista ja ennenkaikkea itseäsi, mutta kaikkia toimia ei kuitenkaan tarvitse hyväksyä. Keskustelkaa, keskustelkaa, keskustelkaa!!!!
Itse pääsin pitkälle pelkällä omien käyttäytymismallien muutoksella. Pitää paikkansa, että niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan. Tarttuu vastapuoleenkin sanat: voisitko, olisitko kiltti, minusta tuntuu, olisiko mahdollista, oletko ajatellut miltä minusta tuntuu tuollainen, en hyväksy tuollaista...
Meillä on tänään käyty keskustelu siitä, josko lähdetään eri teitä. On puhuttu ihan rakentavaan äänen sävyyn. Totesin ensimmäisen kerran itse, miksi olen niin hiton loppu tähän suhteeseen:
Kumppanilla on hyvin tiukat rajat kaikkeen, mitä tässä liitossa tehdään ja minkä mukaan edetään. Hän on se, kenen ehdoilla ja säännöillä kaikessa pelataan. Ja minä olen hiton kyllästynyt yrittämään täyttää näitä vaatimuksia. Tuntuu, etten tule koskaan olemaan riittävän hyvä tai valmis hänen mielestään. En siis jaksa enää yrittää miellyttää, vaan haluan tehdä asioita, mitä haluan. Siis samalla tavalla kuin hän tekee.
Masentavaa on se, ettei tässä tulla todennäköisesti koskaan pääsemään sopuun. Haluamme ilmeisesti kovin eri asioita. Hän haluaa olla kaikesta täysin varma ennen, kun esim. lapsia tähän liittoon tehdään. Koska voi olla TÄYSIN VARMA???