Kysymyksen esitän lopuksi, ensin tarina. Nainen näkee unen. Polkua pitkin häntä vastaan kävelee mies, jotenkin tutun tuntuinen. Nainen ei saa mielenrauhaa, miettii ja oivaltaa; sehän on nuoruuden aikainen miesystävä, jonka kanssa seurustelin, johon rakastunkin. Nainen ei pääse unestaan eroon, se vaivaa häntä öin ja päivin. Viimein rohkaisee mielensä, etsii miehen nykyiset osoitetiedot. Soittaa kännykkään, sulkee puhelimen, ei pysty sanomaan sanaakaan, pelkää ja jännittää. Lähettää kauniin kukkapostikortin, jossa kertoo tapahtumasta.
Nainen on ollut leskenä jo 10 vuotta. Kovin yksinäinen varmaankin. Mies elää avioliitossa, joskin suurehkojen ongelmien keskellä. Alkaa sielujen sympatia. Kumpikin tarvitsee toinen toistansa, täysin erisyistä tosin. Nainen haluaa vain ja ainoastaan sen elämänsä miehen, jota on koko ikänsä rakastanut, hinnalla millä hyvänsä. Mies tarvitsee ainoastaan kuuntelijaa, ymmärtäjää ja lohduttajaa.
Tilanne ajautuu miehen mielestä alku imartelujen kautta vaivaantumisen asteelle. Olenko ruokkinut naisen naisellisia tunteita liikaa, antanut ymmärtää tarvitsevani enemmän, eritavalla mitä loppujen lopuksi tarkoitin?
Tätä juttua on kestänyt lähes 2 vuotta. Sain heti aluksi viisailta neuvoja. Paina "deleteä" kun ottaa yhteyttä, neuvoivat. Kiltti kun olen, ei minusta ole heti deleten painajaksi. Toisaalta kilttejä on myös hyvä manipuloida, hyväksi käyttää.
Pahinta kaikessa oli vielä se, että uskonnollista vakaumustani käytettiin keppihevosena (tai sitten aidosti kiinnostuneena, näin uskon). Se onkin sitten sellainen osa-alue, jolla minut kiltisti narussa pidetään;)
Ihan vain opetuksena tarinan kerroin, jos siitä jollekin hyötyä on.
Niin, se kysymys arvon naisille. Miten te itse olisitte minuna tehneet, homman siististi hoitaneet? En halua kuulla kenenkään kommenttia siitä kuinka naisen asemassa olisitte toimineet. Tai suunsoittoa siitä, että jopas jätkä itsestään suuria luulee. Asiallisia kommentteja tulen kyllä ajatuksen kanssa lukemaan. Haluan oppia jotain naisen logiikasta.
Nainen on ollut leskenä jo 10 vuotta. Kovin yksinäinen varmaankin. Mies elää avioliitossa, joskin suurehkojen ongelmien keskellä. Alkaa sielujen sympatia. Kumpikin tarvitsee toinen toistansa, täysin erisyistä tosin. Nainen haluaa vain ja ainoastaan sen elämänsä miehen, jota on koko ikänsä rakastanut, hinnalla millä hyvänsä. Mies tarvitsee ainoastaan kuuntelijaa, ymmärtäjää ja lohduttajaa.
Tilanne ajautuu miehen mielestä alku imartelujen kautta vaivaantumisen asteelle. Olenko ruokkinut naisen naisellisia tunteita liikaa, antanut ymmärtää tarvitsevani enemmän, eritavalla mitä loppujen lopuksi tarkoitin?
Tätä juttua on kestänyt lähes 2 vuotta. Sain heti aluksi viisailta neuvoja. Paina "deleteä" kun ottaa yhteyttä, neuvoivat. Kiltti kun olen, ei minusta ole heti deleten painajaksi. Toisaalta kilttejä on myös hyvä manipuloida, hyväksi käyttää.
Pahinta kaikessa oli vielä se, että uskonnollista vakaumustani käytettiin keppihevosena (tai sitten aidosti kiinnostuneena, näin uskon). Se onkin sitten sellainen osa-alue, jolla minut kiltisti narussa pidetään;)
Ihan vain opetuksena tarinan kerroin, jos siitä jollekin hyötyä on.
Niin, se kysymys arvon naisille. Miten te itse olisitte minuna tehneet, homman siististi hoitaneet? En halua kuulla kenenkään kommenttia siitä kuinka naisen asemassa olisitte toimineet. Tai suunsoittoa siitä, että jopas jätkä itsestään suuria luulee. Asiallisia kommentteja tulen kyllä ajatuksen kanssa lukemaan. Haluan oppia jotain naisen logiikasta.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Hiukan pitää katsoa ensin naisen näkökulmasta. Hän etsii unelmaansa, voit olla se suuri rakkaus, tai sitten vain mielikuva. Oletan että et ole vielä kovin realisoitunut hänelle, eikä hän kykene näkemään sinua sellaisena kuin oikeasti olet.
Sinun pitäisi palauttaa hänet maanpinnalle. Se tosin voi satuttaa, mutta voi olla hänen parhaakseen kuitenkin. Kasvaminen sattuu... haluathan että sinua ja mielipiteitäsi kunnioitetaan?
Jos kirjoitat, niin kirjoita tuo minkä kirjoitit tänne. Kerro että oli kiva tavata, mutta elämä jatkuu.
Yksi tapa on, että keskustelette vaimon kanssa avoimesti. Älä vähättele äläkä suurentele. Ilmoita tämä myös naiselle. Kun salaisuuksia ei ole, illuusiotkin haihtuvat. Mikäli vaimosi on vahva, myös hän voi vaikka kirjoittaa omasta puolestaan.
Älä tapaa naista muutoin kuin ihmisten keskellä. Vielä parempi jos vaimosi olisi mukana.
VAhva siksi, että kirje olisi kuitenkin ystävällinen eikä loukaava. Muuten siitä seuraa sotatila näiden kahden naisen välillä.
Ole päättäväinen ja lempeän tiukka. Sopii ehkä luonteellesi. Ellei tapahdu mitään, on sinun todellakin lopetettava yhteydenpito. Voit tehdä sen hiljaa hivuttamalla, eli anna ajan kulua rauhassa ennen kuin reagoit.
>>Hiukan pitää katsoa ensin naisen näkökulmasta. Hän etsii unelmaansa, voit olla se suuri rakkaus, tai sitten vain mielikuva. Oletan että et ole vielä kovin realisoitunut hänelle, eikä hän kykene näkemään sinua sellaisena kuin oikeasti olet.>Sinun pitäisi palauttaa hänet maanpinnalle. Se tosin voi satuttaa, mutta voi olla hänen parhaakseen kuitenkin. Kasvaminen sattuu... haluathan että sinua ja mielipiteitäsi kunnioitetaan?>>
Ensimmäisten hurmiollisten (imarreltujen) kuukausieni jälkeen olen tätä "palautustyötä" tehnytkin jo 1,5 vuotta.
>>Jos kirjoitat, niin kirjoita tuo minkä kirjoitit tänne. Kerro että oli kiva tavata, mutta elämä jatkuu.>Yksi tapa on, että keskustelette vaimon kanssa avoimesti. Älä vähättele äläkä suurentele. Ilmoita tämä myös naiselle. Kun salaisuuksia ei ole, illuusiotkin haihtuvat. Mikäli vaimosi on vahva, myös hän voi vaikka kirjoittaa omasta puolestaan.>Älä tapaa naista muutoin kuin ihmisten keskellä. Vielä parempi jos vaimosi olisi mukana.>Vahva siksi, että kirje olisi kuitenkin ystävällinen eikä loukaava. Muuten siitä seuraa sotatila näiden kahden naisen välillä.>Ole päättäväinen ja lempeän tiukka. Sopii ehkä luonteellesi. Ellei tapahdu mitään, on sinun todellakin lopetettava yhteydenpito. Voit tehdä sen hiljaa hivuttamalla, eli anna ajan kulua rauhassa ennen kuin reagoit.
ei aina ole sitä, että sanoo mitä luulee toisen haluavan kuulla. Joskus se on sitäkin, että on rehellinen toiselle. En tarkoita, että valehtelet, mutta jos sulla on tuollainen epäilys, niin kilttiä olisi oikaista naista, jos hän elättelee jotain muuta mihin itse et ole valmis. En osaa nähdä tuossa mitään muuta ratkaisua, paitsi jos nautit kuitenkin salaa huomiosta ja haluat tuon pelin jatkuvan.
Mutta mitä tollasiin tapauksiin törmännyt, niin joskus voi riskinä olla se, että tuo nainen ei suostu uskomaan eli ripustautuu suhun jokatapauksessa. SITTEN olet ongelmissa ja silloin apukeinoina toimii vain julmana oleminen ja sen deleten painaminen vaimolle kertominen, jos et halua hänen kuulevan toisen naisen näkemystä tapahtuneista, joka voi olla hyvin erilainen kuin sinun näkemyksesi.
Eli sinuna korjaisin mahdollisen väärinkäsityksen mahdollisimman nopeasti, se olisi se "kiltin tie".
On vaikeasti sovitettava yhtälö tuo aloitus. Ollako kiltti vai rehellinen, siinäpä pulma.
Pelkästään kiltteys vie ihmisen umpikujaan. Vaikeasti ratkaistavien ongelmien sekavuuteen. Kuten jo aiemmin totesin, kilttiä ihmistä voidaan manipuloida tietoisesti. Laskelmoivat ihmiset heitä sumeilematta hyväksikäyttävät. Missä vaiheessa sitten "kiltteys" ihmiseen "pesiytyy"? Onko se geneettinen vaiko ihan pienenä lapsena kasvatuksen tuloksena omaksuttu? Väitellä voidaan puolesta jos toisesta. Itse näen molempien vaikuttavan "kiltteyden" syntyyn. Se on ainakin tosiasia, että "kiltin" ihmisen elämästä ei puutu ahdistusta. Nimimerkillä kokemusta on;) Kiltin ihmisen on itsesuojelunsa tähden opittava enenevässä määrin rehellisyyttä, silloin "kilttikin" säilyy elämässä hengissä;)
JK. Vaimonihan tietää suunnilleen saman verran tilanteen kehityksestä kuin itsekin. Kerroinhan jo aiemmin, ettemme toisiltamme mitään salaa.
se ajankultaama unelma,jota hän on vaalinut kaikki ne vuodet.Antamasi vastakaiku on tuonut asian nyt todelliseksi.Vahinko on siis tapahtunut.Mitä voit tehdä?
Tietääkö nainen avioliitostasi?Oletko antanut hänelle alussa väärää tietoa omasta tilanteestasi ja siten antanut toivetta enemmästä?Jos olet,niin se asia täytyy lujasti ja selvästi oikaista.
Kerrot vaimosi tietävän.Se on hyvä asia ja reilua peliä.Voisitte yhdessä hänelle kirjoittaa.-"Kumpikin tarvitsee toinen toistansa, täysin erisyistä tosin. Nainen haluaa vain ja ainoastaan sen elämänsä miehen, jota on koko ikänsä rakastanut, hinnalla millä hyvänsä. Mies tarvitsee ainoastaan kuuntelijaa, ymmärtäjää ja lohduttajaa." -Tämä täytyy kertoa naiselle.
Kun nainen kokee ensimmäistä kertaa elämässään seksuaalista hyvänolontunnetta, samalla saaden valtaisan purkauksen, joka kuvastuu kokijan tunnemaailmassa kuin olisi samettisella metsänmättäällä auringon paahteessa, niin kertokaapa tästä, jättääkö tämä pysyvän riippuvaisuuden kumppaniinsa?
Kyllä tietää avioliitostani. Olen useaan otteeseen tivannutkin sitä, että mitäs sitten vaimolleni tehdään? Minne hänet sijoitetaan? Kaikki olen yrittänyt kertoa, järkisyitä esiin tuoda. Aina uskon viestini perille menneen, muutoksen alkavan itää, kunnes..........!!!
Miehelle varmaan olisi imartelevaa uskoa niin, mutta se ei valitettavasti pidä paikkaansa.
Minä en ainakaan koe minkäänlaista fyysistä riippuvuutta mieheen. Kyllä ne "riippuvuutta" aiheuttavat tunteet ovat juuri niitä joita rakkaudeksi kutsutaan.
Voi olla, että kyseinen nainen rakastaa "rakastuneena olemista". Eihän hän tiedä minkälaista elämä sinun kanssasi olisi. Arki siinäkin vastaan tulisi.
Kyllä sen riippuvuuden syyt täytyy syvemmältä etsiä kuin orgasmista;) Ovatkohan ne riippuvaisuuden tunteet aina välttämättä puhtaasti rakkaudesta johtuvia? Joskus vähän epäilen. Entäpä jos ihminen onkin jotenkin tunnevammainen. Jospa kuvittelee rakastavansa? Aivan oikein totesit. Mistäs hän tietää minkälainen paskiainen arkielämässä olisin?
Käsittääkseni riippuvuus usein johtuu juuri tunnevammaisuudesta.
En jaksa lukea mitä olet jo muille vastannut, tekee vain mieli kirjoittaa oma kommentti.
Mitä olisin sinuna tehnyt, no ollut alusta asti rehellinen niin itselleni kuin sille naisellekin (imartelusta huolimatta), että tarvitsen vain ja ainoastaan kuuntelijaa. En etsi uutta rakkaussuhdetta (eix niin?), vaan tukea ja ymmärrystä, koska elämässäni on meneillään vaikea aika.
Piste.
Sen ilmaiseminen jo sinällään karsisi vastapuolelta turhia kuvitelmia uuden suhteen syntymisen mahdollisuuksista jne.
Niissä vaikeissa elämäntilanteissahan on aina omat sudenkuoppansa. Etenkin jos omassa parisuhteessa menee huonosti pitäisi ongelmiin etsiä ratkaisua suhteen sisältä eikä ulkopuolelta, mutta yleensä kai tapahtuu juuri päinvastoin ja seuraukset on sitten sen mukaiset.
No, mutta yleensä, kun ihmiselle on patarehellinen ja pysyy totuudessa koko ajan, ei hänelle pääse syntymään romanttisia kuvitelmia. (Ellei hän sitten ole ihan täysin kuuro ja sokea ja elä irrallaan todellisuudesta...)
Siihen "totuuden voimaan" minä luottaisin ja sen totuuden ilmaisemisen kokisin omaksi vastuuksenikin, aina kun alkaisin ystäväksi vastakkaisen sukupuolen kanssa.
Toisaalta, teidän tilanteenne oli jo lähtökohtaisestikin ihan epätasapainossa. Toinen on leski, etsii (epätoivoisesti?) rakkautta elämäänsä ja kultaa muistojaan minkä ehtii. Sinä taas olet liitossa toisen ihmisen kanssa, vastuussa hänenkin onnestaan tai onnettomuudestaan omalla käytökselläsi ja omilla valinnoillasi.
En tiedä, mutta kyllä se asetelma olisi minulla soittanut varoituskelloja ja lujaa. Lisää mutkia jo muutenkin takkuiseen elämään..? Ei kiitos. Olisin ehkä etsinyt samaa sukupuolta olevan ystävän sen sijaan.
Sanotaan näin. Minulle oli ko. naisella sosiaalinen tilaus. Hän näyttäytyi aluksi Jumalan lähettämältä enkeliltä. Enkeliltä joka oli tullut tuskaani lieventämään.
Siis ei kaikki ole aina niin mustavalkoista miltä näyttää. Ehkä ei olisi pitänyt koko aloitusta laittaa kun en kuitenkaan kaikkea aio kertoa.
yritän aloittaa jo keskustelussa tietyt säännöt, mutta kai se on sellainen alitajuntainen kiinnostus, mikä estää meitä tyrmäämästä toisia heti aluksi. Yritäpä ottaa asia uudelleen puheeksi ja vaikka kertoa se väärinkäsityksenä, mutta sanoen esim., ettei syy ole hänessä, mutta et osannut ottaa asiaan hänen näkökantaa ja ettei sun ollut tarkoitus aloittaa uutta suhdetta.
Näinhän minä olen menetellytkin. Kyllä hän nyt ymmärtää minua paremmin ja minä myös häntä. Itseasiassa asiat alkavat olla selvitetyt. Hän on tosin hyvin kiitollinen minulle siitä näin jälkeenpäin, etten painanut aikanaan "deleteä" niin kuin minua kehoitettiin.
Jk. Tällä palstalla kirjoitti jokin aika sitten nimimerkki "Surun lapsi". Joka muistaa hänen kirjoittamansa aihepiirin sisällön ja yhdistää tähän keskustelunkulkuun on huomattavasti paremmin selvillä kokonaisuudesta. Miksikö? Koska Surun lapsi=isukki ite;)
Elikäs nyt kyllä olet kiltteyden käsittänyt väärin. Saamaton ihminen ei ole kiltti vain laiska ja itsekäs koska ei viitsi hoitaa asioita niin, miten tietää oikein olevan.
En oikein ymmärtänyt kuitenkaan pointtiasi, onko sinulla ongelma´vai kysytkö onko sinulla ongelma?
Ole mies!!!
Mikä uskonto muuten kehottaa pitämään toista naista toisessa kainalossa, kun oma vaimo on toisessa?
Liika kiltteys on sairas olotila ja johtuu pelosta. Silloin haluaa miellyttää kaikkia eikä osaa sanoa ei silloinkaan, kun se ihan selvästi on tarpeen. On tullut itsekin koettua. Yleinen taiteilijoitten sairaus. Turhan kiltiltä puuttuu ns. selkäranka.
Ja on hullua puhua "naisen" tai "miehen" logiikasta: jokaisella ihmisellä on oma logiikkansa. Tiesitkö, että joskus hellyyteen tarvitaan tietty määrä kovuutta, ja että liika kiltteys muuttuu hyvin helposti julmuudeksi sekä itseäsi, toista naistasi että vaimoasi kohtaan?
Tässä elämässä täytyy opetella uusia taitoja, ja sinun listallasi on löytää selkärankasi ts. taitosi sanoa mm. "ei" ja "nyt se on loppu". Muuten et irti pääse.